Koskettelun kulttuurieroja
Australiasta Suomeen opiskelemaan tullut sukulaispoikani (16v.) on ollut jotenkin alavireinen. Kyselin tunnelmia ja miltä tuntuu opiskella Suomessa. Pitkän kiertelyn jälkeen selvisi, että hän kokee, etteivät ihmiset pidä hänestä. Oma arvioni on että hän on todellisuudessa sosiaalinen, hänellä on paljon kavereitakin ja hänestä pidetään. Hän tulkitsee ei-pitämiseksi sen, ettei häntä halata ja kosketella, kuten kotonaan ja kotiseudullaan Australiassa. Erityisesti hän on sitä mieltä että me emme pidä hänestä. Halasimme vain lentokentällä hänen tänne saapuessaan, eikä juuri muulloin.
Seurasi pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu eri kulttuureissa sallituista koskettelun tavoista. Suomessa toista miestä voi koskea lähinnä kätellessä tai taputtaa kohteliaan kannustavasti olkapäälle. Jos suomalainen mies joutuu halaamaan toista miestä, se tapahtuu niin että kummankin halaajan takapuoli on mahdollisimman kaukana ja vain rintakehät ja hartiat kohtaavat, ettei vain genitaalialue voisi vahingossakaan koskettaa toisen vastaavaa paikkaa. Tätä oli muuten hauska demota. Miesten välisiä poskisuudelmiahan vaihtavat vain homot ja venäläiset. ;-)
Toisena seikkana kerroin sen, että homomiehenä olen tottunut koko ikäni arvioimiaan kuinka toista miestä voi koskettaa, ettei sellaista tulkittaisi väärin. Useimmiten siis jätän koskettamisen lopulta väliin.
No nyt lisäämme sitten välittämistä ihan luvalla halaamalla ja muutenkin koskettelemalla. Poskisuudelmat eivät kuulu mielestäni edelleenkään asiaan hänen kanssaan.
Aika mielenkiintoinen kulttuurien kohtaaminen.
Eräs tuttuni osaa ihailtavan luonnollisesti aina kohdatessamme halata, hieroa selkää tai tehdä jotakin muuta vastaavaa. Se tuntuu mukavalta. Tuon tuttuni kohtaamisen jälkeen tunnen aina akuuttia halipulaa. Hyvään on niin helppo tottua. :)
Eräs toinen tuttuni on taas todennut, että juoksisi lujaa poispäin, jos joku häntä rupeaisi halailemaan.
Toi taitaa olla aika paljon ikäkysymyskin toi halailu.. tai ikäpolvi. Mun kaveripiirissä on tapana halia, pussailla ei niinkään, mutta sitäkin jos sille tuntuu. Musta esim. sohvalla kuuluu istua kainalokkain. Se ei oo sukupuoli eikä suuntautumiskysymys, käpälöin kaikkia ihan tasapuolisesti. Aika harvat siitä vetäytyy, kyllä musta tuntuu että koskemisen tarve on ihmisissä sen verran sisällä kaikissa, että lähekkäin on kiva olla jos vaan on luonnollinen tilanne.
Joillain ihmisillä on kauheita traumoja vartalostaan.. "Älä koske siihen, siellä on makkaroita!" :D ihan kuin mä sillä mielellä ketään halaisin että tunnustelisin missä on virheitä. Mietityttää että eikö se oo intiimissä koskemisessaki aikamoinen rasite jos jotain paikkaa täyty kauheesti peittää.. vai unohtuuko se sitten..? :)
Eiköhän kasvatuksellakin ole jokin merkitys tässä. Kotona me ei kauheesti osoiteta tunteita toisillemme joten koko halailu juttu on jäänyt minun kohdalta vähän ohi ja kaikki muut asiat. Asuinympäristöllä taitaa olla kanssa aika suuri merkitys koska muuttaessa helsinkiin huomasin kuinka enemmän ihmiset on avoimempia kuin siellä mistä itse tulin. Olen myös huomannut kuinka kiireisiä ja äkäisiä helsinkiläiset ovat :/ tosin se voi johtuu surkeesta työpaikasta jossa olen asiakkaiden sylkikuppina.
Jukka kirjoitti: "Humoristinen opetusvideo aiheesta "How to give the perfect man hug""
Mainio! Kiitos, Jukka!
Tuota opetusvideota pitäisi vielä täydentää kertomalla miten toimia oviaukoissa. Juuri ulko-ovensa avanneen halaaminen on hankalaa, mutta halaamisen viivyttäminenkin on jotenkin epäluonnollista. :)
Meillä suutelemista pidetään pettämisenä ja kaikella koskettelulla on ylilatautunut eroottinen merkitys. Ihan selvää, että koskettelu aiheuttaa vaivautumista.
Olen huomannut, että suomalaiset ovat eristäytyviä ja torjuvia. Ei haluta olla kovin tiiviissä kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Lääniä pitää olla, jotta tuntee olevansa rauhassa. Täällä mennään metsään yksin istumaan, kun se on omatekoista jumalanpalvelusta, jota pidetään parempana kuin kirkon jumalanpalveluksia, vaikka kysymys on epäsosiaalisuudesta ja eristäytymisestä.
Luulen, että helluntailiike aloitti huutamisen ja remuamisen hengellisissä kokouksissa ja sitä pauketta sitten riittää, koska se koetaan " hengen kosketuksena" ja " uudistuksena", kun vihdoinkin on lupa tuulettaa ja kosketella ihmisiä luvan kanssa, kun ollaan " voitelusta" humaltuneena. Saarnaajat yllyttävät ja kiihottavat huutamisellaan kokoontujia. Seotaan siitä kaikesta muutamaksi tunniksi. Sitten on mukava odottaa seuraavaa tuuletussessiota innostuneena, jolloin saa unohtaa selväpäisyytensä.
Tuo Jukan mainitsema video tulisi tehdä suomeksi ja esittää täällä laajalti. Hauska juttu joka tapauksessa.
Videossa oli paljon ihan oikeaa asiaa, vaikka se olikin humoristisesti tehty. Yleensä tuollaiset taidot tulee ihmiseltä luonnostaan, eikä niitä erikseen tarvi miettiä, mutta noin eriteltynä sen huomaa, miten pienet asiat oikeasti viestii suuria juttuja.
Mä oon kyllä sitä mieltä, ettei halaamista tarvi erikseen opetella sääntöjen mukaan oikein viestiväksi, vaan tekee sen niin kuin se itseltä luonnostaan tulee ja viestii niitä asioita, jotka on siinä tilanteessa totta. Onhan se hyvä juttu, että toinen näkee esim. sen jos oikeesti halaus tuntuu vaivauttavalta, niin ei sitten tuu käpälöineeksi sellaista ihmistä.
Nii että JohnnyFinlandkin voi levittää oven raossa kädet ja käydä kimppuun ihan niin suurella innolla kuin luonnolliselta tuntuu. :D Sanoo sit anteeks, jos tuli yliarvioitua ja toinen juoksee komeroon piiloon. Eikö niin?
kesäpoika kirjoitti: "Nii että JohnnyFinlandkin voi levittää oven raossa kädet ja käydä kimppuun ihan niin suurella innolla kuin luonnolliselta tuntuu. :D"
Hehee! Kysymykseni oli pikemminkin tekninen kuin strateginen. Jos rapun ovessa on ovipumppu, niin joku saattaa saada kuhmun itseensä, jos ei ole hyvin suunniteltua halaustekniikkaa. :)
Rakastan koskettelua ja koskettelen itse (jos siis hyväksyttyä). Kosketelkaa!
Kultturisia eroja huomaan jo Suomen sisällä. Sukulaiseni ovat kaikki hyvin valmiita halailemaan, mutta ystävistäni monille se on täysin vieras tapa. Suomenruotsalaiset halailevat (yleistäen), pohjalaiset eivät (yleistäen).
Saksassa halaaminen oli kohtalaisen yleistä - homopiireissä aivan ehdoton tapa.
Myös ikä vaikuttaa kosketteluun. Samoin sosiaalinen asema.
Napalmia tekemät havainnot ovat niitä, mitä itsekin huomaan.
"Arkistojen kätköistä" löytyi lehtileike Hesarista, vuodelta jotakin ennen vuosituhannen vaihdetta. "Maailman ihmisiä" palstalta olen tuon leikkeen bongannut. Referoin sitä tähän hieman:
****
"Kosketuksen puute masentaa - Depression ja itsemurhien syynä on usein kosketuksen puute, sanoo uusseelantilainen hierontaterapeutti Eva Schere. Hän yrittää saada koulut ja terveysviranomaiset omaksumaan kosketteluun uudenlaiset asenteet. - Me pelkäämme, että koskettelemme toisiamme sopimattomalla tai väärällä tavalla. Emme saisi pelätä. "
****
Tottahan se on, ihminen joka ei ole tottunut hellyyden osoituksiin, kosketuksiin, kokee toisten ihmisten läheisyyden ahdistavana, mutta samalla kaipaa sitä samaa, mitä
silmät näkevät ympärillä: Kosketuksia, huomionosoituksia - hyväksyntää.
Muun muassa monet johtamiskoulutuksen ammattilaiset opastavat esimie... siis esihenkilöitä koskettamaan alaisiaan, seuraavin periaattein: Kevyt "käsi olkapäälle" - kosketus, kun haluat kehua tai moittia alaistasi. Kehut annetaan kaikkien kuullen, moitteet kahden kesken. Ele on tarkoitettu viestittämään välittämistä ja huomiointia niin hyvässä, kuin "pahassa". Kosketuksella annetaan arvoa, kunnioitetaan sekä otetaan osaa. Se, että tuon kosketuksen osaa tehdä tunkeilematta, voikin olla jo ihan oman opettelunsa arvoinen asia. Hyvä pomohan elää mukana ja osaa huomioida sekä käyttäytymisensä, että viestinsä esittämistavan jokaisen alaisen kohdalla erilaiseksi - koska ihmiset ovat erilaisia...
Itse olen ollut parissakin "ei-suomalaisjohtoisessa" yrityksessä ja täytyy sanoa, että suomalaisella johtajalla on opittavaa paljon, pelkästään länsinaapurin yrityskulttuurista.
"Kevyt "käsi olkapäälle" - kosketus, kun haluat kehua tai moittia alaistasi. "
Minusta ainakin tuntuisi, että pomo on käynyt jossain amerikkalaisen bisnesgurun koulutuksessa ja "yrittää olla hyvä johtaja" jos tulisi tällä lailla taputtelemaan. Ei kiitos. Kannatan koskettelun lisäämistä suomalaisessa kulttuurissa, mutta muutoksen pitää lähteä ihan ruohonjuuritasolta ihmisten jokapäiväisessä kanssakäymisessä eikä vain yhtäkkiä ilmestyä työpaikalle tms.
Depression ja kosketuksen puutteen yhteydestä en hämmästy yhtään. Parisuhteettomana kaikista ankeimmalta tuntui ihan yksinkertaisesti se kun ei ollut ketään halittavana.
Koskettelemattomuus on mennyt äärinmäisyyksiin, kun ei edes kätellä. Jos joku ojentaa tassunsa tavattaessa, sitä pidetään kummallisena; paitsi ventovieraiden tavatessa virallisissa yhteyksissä. Toisin esim. monet maahanmuuttajat haluavat aina vähintäänkin kätellä tavatessa, vaikka monta kertaa päivässä ja isolla porukalla
Minusta kättelystä voisi aloittaa, sen ei pitäisi olla uhkaavaa tai tunkeilevaa kenellekään, mutta toisaalta minusta käsi on aika keskeinen ja intiimikin osa ihmistä. Halaaminen voi olla vähän teennäistä. Joidenkin harrastamat 'trendikkäät' poskisuudelmat tuntuvat kovin päälle liimatuilta.
Krister
Katse on myös koskettamista.
Kuljin juuri ohi tilanteen, jossa maatiaissuomalainen (mies) oli jotenkin joutunut altavastaajan asemaan. Tummapintainen uussuomalainen (mies) oli erittäin vihainen. Täydellisellä suomen kielellä hän huusi vastapuolelle: "Miksi sinä et katso minua silmiin?!!!!"
Ilmeisesti kulttuurieroista johtuen katsekontaktin puuttumisen toinen osapuoli koki loukkaavana taikka jopa alentavana.
JuhaniV kirjoitti: "Ilmeisesti kulttuurieroista johtuen katsekontaktin puuttumisen toinen osapuoli koki loukkaavana taikka jopa alentavana."
Joissakin kulttuureissa taas pitkään kestävä silmiin katsominen koetaan loukkaavana. Voi tätä monikulttuurista ihanuutta! :-)
Sama kuin JohnnyFinland kertoo tuli minunkin mieleeni. Toisen huomioiminen ei ole helppo tehtävä...
"Täällä mennään metsään yksin istumaan, kun se on omatekoista jumalanpalvelusta, jota pidetään parempana kuin kirkon jumalanpalveluksia, vaikka kysymys on epäsosiaalisuudesta ja eristäytymisestä."
En usko, että metsässä istuminen on epäsosiaalista. Se voi kyllä olla pakoa ihmisten keskuudesta, mutta ei vielä kerro mistään epäsosiaalisesta luonteesta. Toisaalta epäsosiaalisuus ei ole itsestään selvästi kielteinen asia. Joillekin se on välttämätöntä. Jotkut ovat herkkiä, eivät kestä ihmisten typeryyttä ja julmuutta. He vetäytyvät pois sosiaalisesta hälinästä niin usein kuin mahdollista. En itsekään viihdy useimpien ihmisten seurassa. Joidenkin seurassa sitten sitäkin enemmän.
Minua ottaa päähän tämä nykyajan pakkososiaalisuus, varsinkin se modernin työelämän versio, iljettävä tekososiaalisuus. Muistan kun hain kesätyöpaikkaa ja hyllyttäjiltä ja siivoajiltakin edellytettiin "pirteää ja ulospäin suuntautunutta luonnetta". Mitä luonteella tekee hyllyjen täyttämisessä ja siivoamisessa?
Mitä tarkoittaa se paljon puhuttu suuntautuneisuus ulospäin? Sitäkö että ihminen härpättää enemmän sosiaalisesti kuin katsoo sisäänpäin? Siihen kai tässä ollaan ajautumassa. Ihmiset eivät kestä pohdiskelua, koska se saa ajattelemaan yhteiskunnassa vallitsevaa tyhjyyttä ja elämän latteutta. Kun ihmisen on kuitenkin pakko tutkia itseään ja omia tuntemuksiaan, niin sitten otetaan avuksi mielialalääkkeet. Emotionaalisesti steriili ja rauhalliseksi lääkitty yhteiskunta, uusliberalistisen talousjärjestelmän salaliitto ihmisyyttä vastaan.
Mä ainakin löydän molemmat puolet itsessäni. Työssäni opettajana pitää olla sosiaalinen ja koen olevani sellainen vapaa-ajallakin. Mutta ajoittain tekee hyvää istua siellä metsässä ihan keskenänsä. Enkä minä koe sitä eristäytymiseksi tai epäsosiaaliseksi. Olenpahan vaan ihan itseni seurassa hetken aikaa.
Entistä enemmän täällä Suomessakin odotetaan amerikkalaishenkistä ulospäinsuuntautuneisuutta - jenkkismailia ja superdraivia. Jos olet omiin ajatuksiisi vaipuneena, niin tullaan kyselemään mahdollista ongelmaa.
Kyllä. Metsän keskellä on toisinaan ihan hyvä olla. Yksinkin.
Metsässä istuminen on ihan ehta erakkomaisuuden ja epäsosiaalisuuden ilmaus ja sillä siisti. Ihan yhtä tyhmää kuin vieraitten vieminen saunaan.
Ihan avoimesti ja mitenkään häpeilemättä olen aivan h"#@n epäsosiaalinen. Työn vuoksi joudun härpättämään tuntemattomien kanssa välillä paljonkin, mutta vapaa-aikanani en juuri seurasta välitä. Hyvä niin. Ja jos se on jollekin ongelma, se ei ole minun ongelmani.
Itsestään välittävät ihmiset ottavat tarpeen tullen itselleen hetken vaikka istumalla hiljaa metsässä itsensä kanssa. Se antaa voimaa ja energiaa jatkaa hälinän keskellä. Tuo taito näyttää unohtuneen ja sitä pitää opettaa aivan kuin uusavuttomille kaurapuuron keittämistä. Esimerkiksi retriitti on tällainen opastus omaan sisäiseen maailmaan hiljentymisen kautta.
Tuo halailujuttu myös riippuu piireistä. Itse saan osakseni halauksia sitä enemmän mitä läheisempi ystävä on. Minulle se, että saa koskea on merkki luottamuksesta ja välittämisestä, vaikka toki ymmärrän, etteivät jotkut koe asiaa samoin. Koen kamalaksi ajatuksen, ettei saisi halausta tyyliin joka päivä...
Ainakin joissain suomalais piireissä on muutoksen tuulia tulossa myös miesten osalle, sillä itse ainakin tunnen lukuisia nuoria miehen alkuja, jotka vähän aristelevat ehkä, mutta jotka kyllä halaavat ihan kaikkia sitten lopulta. :)
Miehillä on kyllä aivan liian usein joku ihme "en kai minä nyt vain näytä homolta"-fobia. *huokaus*
Tahdon nähdä ajan, jolloin vähemmistöseksuaalit eivät olisi haukkumasanoja, naurun aiheita ja suuria salaisuuksia.
P.s. Luin vain ensimmäisen kommentin, alkaa väsyttäää... anteeksi.
Olen nahnyt vallankin ei-valkoisia ja silta valilta nuoria miehia (opeteltu/harjoiteltu macho kaytos) jos joku edes koskee tai vahigossa tormaa heihin niikuin taydessa bussissa ne heti tekee siita ison issue. Niinkuin itsepuolustus macho tapaan.
