Hutsula ja Yövartio
Markkinoille on pöllähtänyt pari tuoretta homo- ja lesbokirjaa, Michal Witkovskin Hutsula ja Sarah Watersin Yövartio. Onko joku ehtinyt jo lukea? Hutsula on sen sortin romaani, että ostan sen 99 % varmuudella. Neitihomojen heterojullien vonkaaminen kuulostaa niin roisilta ja ilahduttavan epäkorektilta, että pakkhan se on ostaa.
Watersin Yövartiosta on arvio Kiiltomato.netissä, ja sen perustella en koske Watersiin pihdeilläkään. Toisen maailmansodan aikainen Lontoo olisi kyllä kiinostava, mutta se uitetaan sellaisesta lesbojenihmissuhdesoosissa, että tuskin jaksisin sitä kymmentä sivua pidempään. Sen pitemmälle en ole päässyt muissakaan Watersin romaaneissa.
G
Luin juuri Hutsulan. Hauskasti kirjoitettu, lukemisen arvoinen teos. Vaikka kertookin aika erilaisesta yhteiskunnasta, niin meikäläisittäinkin tuttuja homomaailman ilmiöitä siinä kuvataan.
Hutsula on luettu ja olen samaa mieltä kolibrin kanssa: hiton hauska ja terävä teos! Pyörsin puheeni ja ostin kirjamessuilta myös Yövartion....
Hutsulasta on pitkä juttu blogissani, osoitteen saa minulta. En oikein tiedä, voiko tänne laittaa linkkejä omille sivuilleen.
G
Hutsula vaikuttaa aluksi hauskasti kirjoitetulta opukselta, mutta se lässähtää mielestäni terävän alun jälkeen kuriositeettien luetteloksi. Kerronta on katkonaista, eikä kunnollista jatkumoa ja punaista lankaa löydy. Kirja porskuttaa sokeerausarvolla, sen minkä porskuttaa.
"Watersin Yövartiosta on arvio Kiiltomato.netissä, ja sen perustella en koske Watersiin pihdeilläkään. Toisen maailmansodan aikainen Lontoo olisi kyllä kiinostava, mutta se uitetaan sellaisesta lesbojenihmissuhdesoosissa, että tuskin jaksisin sitä kymmentä sivua pidempään. Sen pitemmälle en ole päässyt muissakaan Watersin romaaneissa."
Anteeksi, uitetaan MISSÄ?
Geschwitzille plussaa siitä, että sai minut nauramaan ja siitä, että lopuksi kuitenkin voitti ennakkoluulonsa ja osti kirjan, mutta vakavasti puhuttuna: Miksi tälläkin sivustolla ohjeistus on, että naiset puhuisivat omalla osastollaan vain juuri naiseuteen ja lesbouteen liittyvistä asioista ja jättäisivät muihin asioihin, kuten nyt kulttuuriin, liittyvät keskustelut näille yhteisille keskustelupalstoille, jos kerran näillä yhteisillä sivustoilla naisten katsotaan elävän sellaisessa "lesbojenihmissuhdesoosissa", ettei siitä kukaan kestä lukea edes laadukkaista kirjoista, saati sitten näistä keskusteluista?
Niin ja homot tai miehet yleensäkkään eivät ilmeisesti tällaisista ihmissuhdesooseista ole kuulleetkaan? Tuollaiset kommentit ruokkivat mielestäni myös stereotypiaa siitä, että homoille seksi on itse ihmissuhdetta tärkeämpää, kun taas lesbot haluaisivat vain luoda vakavan suhteen, jossa syvälliset keskustelut ovat seksiä paljon tärkeämpi elementti. Omien kokemuksieni mukaan asia ei todellakaan ole näin, mutta saatan tietysti olla väärässäkin...
Anteeksi, nyt kyllä muuten kompastuin omaan stereotyyppiseen ajatteluuni. :--D
Geschwitz, anteeksi, mutta tuo "lesbojen ihmissuhdesoosi" ja kaikki: olin aivan varma, että olet itse homomies. Näinkin sitä voi erehtyä, kun kiihtyy ennen aikojaan.
Ei sillä, että vieläkään pitäisin termistä, mutta nythän tähän tuli vähän niin kuin tällainen "musta voi sanoa itseään neekeriksi, vaikkei kukaan muu voikkaan" -aspekti, ja vaikken kyllä pidä siitäkään, niin en voi väittää vastaan.
Niin ja peeäs: Ryhdyin noin innokkaasti hyökkäykseen myös siksi, että mielestäni Sarah Waters kirjoittaa loistavia kirjoja.
Ei se mitään, LyraSofia, on minua luultu homomieheksi joskus baaritiskilläkin.))
Ihmissuhdesoosista sen verran, että en jaksa lukea sitä myöskään homo/hetero/alien from outer space -kirjoista enkä Iltiksen lööpeistä. En pidä siitä ns. oikeassakaan elämässä, koska vaikka jälkiteollisessa maailmassa kaiken maailman sosiaaliset suhteet ja ihmissuhdedraamat ovatkin ihmisten elämässä elämän keskipiste, pidän niitä itse lähinnä banaaleina. Se, että romaanissa pyritään shokkivaikutukseen kirjoittamalla esim transhenkilöistä, ei yhtään paranna asiaa. Frazierin Nicole on tästä hyvä esimerkki. Tylsä mikä tylsä.
Jos romaani avaa lukijalle jonkin uuden tavan ajatella maailmaa, silloin se on onnistunut. Naisten välisistä suhteista kirjoitettaessa siinä on onnistunut Monika Fagerholm, jonka Diiva ja Amerikkalainen tyttö ovat aivan upeita. Fagerholm sanoi yhdessä yleisötilaisuudessa, ettei romaani ole mimesistä eikä representaatio. Ei ole, nuo molemmat kirjat luovat aivan oman todellisuutensa.
G