Uudenvuodentervehdys LHBT-väelle?
Vanhanen on lähettänyt uudenvuodentervehdyksensä STT:n kautta kansalaisille. Halonen puhuu tervehdyksensä uudenvuoden päivänä televisiossa. Kirkonmies ja kaupunginjohtaja tervehtivät Tuomiokirkon rappusilla.
Kuka voisi tervehtiä meitä lhbt-väkeä? Olisi hienoa, kun joku muistaisi ja esittäisi tervehdyksensä. Voisi kiertoa, mitä menneenä vuonna on saavutettu ja mitä uutena vuonna on edessä.
Juha Jokela, muista meitä! Olisit ensimmäinen!
No terve!
Voisi olla ihan hyvä ajatus tehdä jonkinlaista yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Miksei?
No, olemmehan me kansalaisia (paitsi ne jotka eivät ole) joten kyllähän Halonen ja Vanhanen meillekin puhuvat...
Ruotsin RFSL:n sivulla Sören Anderssonin (RFSL:s förbundsordförande) uudenvuoden tervehdys ja arvio tulevasta vuodesta on päässyt etusivulle. Siinä hän tarkastelee, millaisia haasteita on edessä alkavana vuonna.
Hyvää uutta vuotta.
Eivät nämä tervehdykset sulje pois toisiaan.
Luin juuri Mikan blogia pari kuukautta takaperin. Sieltä pomppasi esiin mennyt vuosi ja aids-päivä. Ei katukeräyksiä, ei vapaaehtoisryhmiä homoravintoloissa, kuten joskus aikaisemmin. Ja muistini mukaan syksyllä aids-tukikeskus täytti 20 vuotta. Ainakaan meitä alkuaikojen aktivisteja ei kutsuttu juhliin. En edes huomannut, että oli juhlavuosi.
Muutamat blogit viehättävät. Mikan blogi kuvaa hyvin tavallisen ihmisen arkielämää. Cocon blogissa kiinnostaa hauska kieli ja se, että saadaan tuulahdus merten takaa.
Presidentti Halosen puheessa käsiteltiin vainottuja ihmisryhmiä. Luettelossa ei ollut seksuaalisia vähemmistöjä.
Vuoden vaihtuessa joutuu totuuden eteen. Hyvä katsoa myös taakse päin. Mitä olin ja mitä minusta on tullut. Tällainen pakina oli internetissä (tässä tiivistettynä):
Vuosi on vaihtunut. Miltä tuntuu vanheta? Oli aikoja, jolloin kaikki oli paremmin. 80-luvulla olin vielä kaksikymppinen, nuori, naiivi ja huoleton. Tulin homopiireihin ja löysin heti samanikäistä intellektuaaliseuraa – opiskelijoita, joiden kanssa oli hauskaa. Tehtiin homo/lesbopyörä- ja telttailuretkiä maalle. Tanssittiin Whamin ja Take Thatin tahtiin. Filosofoitiin tuntikausia siitä, miksi olemme homoja. Meillä oli punaruutuiset flanellipaidat, nahkarotsi ja punaiset kaulaliinat. Shokeerasimme äidit kertomalla heille homoudestamme. Emme halunneet pitkästyttäviksi heteroiksi, emme aviopuolisoa, lapsia ja omakotitaloa. Ja oli vaikea käsittää, että meistä tulisi sellaisia pikkuporvarillisia aikuisia, joita hyöri joka puolella ympärillä.
Ajat ovat muuttuneet. Käyn harvoin homopaikoissa ja tapaan harvoin sen ajan tuttuja. Kun näen heitä, huomaan heti,. että opinnot ovat jo ohi, ei ole flanellipaitaa vaan puku ja kravatti. Viidestä korvarenkaasta ehkä yksi on vielä jäänyt paikalleen. Ja käsistä sormukset ovat kadonneet. Ja kun heidän kanssaan juttelee, huomaa eron vielä selvemmin. ”Mitä teet työksesi?”, ” Olemme hankkineet asunnon Töölöstä”, ”On maanantaiaamuna firman johtoryhmän kokous”, ”Olin juuri NYKissä lomalla” jne.
Jotkut meistä eivät ole samalla tavalla vielä aikuistuneet. Joillakin napa näkyy t-paidan alta, joillakin on H&M:n megaroikkuvat hiphop-housut, kuin olisi MTV:n videospotissa yhdessä Britney Spearsin kanssa. Ja ihmissuhteet kestävät enintään 25 minuutista 6 viikkoon (ikuisuus homoelämässä).
Kun katsoo julkisivun taakse, huomaa että meistä on tullut tosi normaaleja. Jotkut ovat jo avioituneet homoliittoon. Toiset taas eivät halua vaipua siihen, vaan ylistävät yksinolon ihanuutta. Kuitenkin, luulenpa, useimmilla on sisäinen toive turvallsiuuteen yhden elämänkumppanin kanssa.
Kauheaa, miten moralistiseksi olen tullut. Siltä ainakin näyttää, nyt, kun olemme 30-40 ikävuoden välillä. Kaksikymmentä vuotta sitten senikäiset olivat ikäloppuja.
Tämän pikku pakinan oli kirjoittanut Rüdiger-niminen entinen gayaktivisti. Kun käänsin jutun, ”suometin” sitä hieman.
Ainoa kerta kun Halosta on vaino liikuttanut on se ollut hänen omaan persoonansa kohdistunut kritiikki.
"Kuitenkin, luulenpa, useimmilla on sisäinen toive turvallsiuuteen yhden elämänkumppanin kanssa."
Useimmilla on sisäinen tarve turvallisuuteen ylipäätään, mutta sitä ei meille suoda, vaan talous, työpaikat, ihmissuhteet ja palvelut ovat yhtä vakaita kuin teinien ihastumiset. Jos nyt niin huonosti käy, että talous on turvallinen, keksitään terrorismin vastainen sota ja lähetetään kansakunnan köyhimmät sotimaan kansakunnan rikkaimpien öljypohattojen puolesta unikkoa kasvavaan paimentolaismaahan.
Mutta ääneen ei saa sanoa, että meille pakotettu hallinto ja meille pakotettu talous ovat keisari ilman vaatteita. Eipä historiankaan tunnilla koulussa sanottu, että 1900-luvun merkittävin keksintö oli orjatyövoiman kansallistaminen, jolloin työvoiman ollessa rajaton, yksittäiseltä työntekijältä katosi ihmisarvo.
30-40 vuotiaat olivat 20 vuotta sitten ikäloppuja. Nyt me olemme sen lisäksi myös hermoraunioita, työuupuneita ja rahatkin on lopussa. Mutta tästähän ei saanut puhua.