Ikäero parisuhteessa

Tästä on varmaan jo keskusteltu, mutta kun tuo etsi-toiminto ei toiminut niin ajattelin aloittaa uuden keskustelun.

Eli. Lienee kuitenkin fakta, että meitä homoja (homot, lesbot, transut, bisset jne.) on kohtalaisen pieni vähemmistö. Ja tästä pienestä ihmismäärästä täytyisi sitten löytää itselleen puoliso, joka sattuisi vielä asumaan samassa osassa Suomea ja olemaan edes suurin piirtein samanikäinen. Eli käytännössä on epätodennäköistä, että a) sopiva ihminen yleensäkin löytyy b) että hän olisi edes suurin piirtein samanikäinen. Olenkin pohtinut, että kuinka suuren ikäeron suhde kestää? Siis kun on pakosta laajennettava ikähaarukkaa, kun sopivaa puolisoa ei muuten tunnu löytyvän.

Musta kysymyksen asettelu on vähän omituinen.. tulee mielikuva, että sulla on lista ominaisuuksista, jotka tulevan kumppanin pitää täyttää, ja jos ei täytä, et näe syytä yrittää. Nyt olet valmis muuttamaan yhtä ominaisuutta laaja-alaisemmaksi ja tahdot jonkin analyysin aiheesta, että miten paljon laajentaminen kannattaa..

Ei ihmissuhteet toimi niin. Sopivan ikäinen on sellainen, joka vaikuttaa susta kiinnostavalta. Niin kamala klisee kun se onkin, niin ikä on vaan numeroita, se ei välttämättä kerro kovin paljoa ihmisestä.

Joillain on ihan pakkomielle numeroista. En nyt tarkoita, että Vilhelmi sulla on, tää on vaan esimerkki. Kerran baarissa juttelin yhden kundin kanssa, joka jonkin ajan kuluttua tahtoi tietää mitkä mun ikä ja mitat on. Vaikka mä olin ihan suoraan siinä sen nenän edessä ja se ihan takuulla näki millanen mun vartalo on! Mitä ihmeen merkitystä sillä numerotiedolla enää siinä vaiheessa on..? Mä ymmärrän kyselyn chateissa ym. tutustumisympäristöissä, joissa toista ei voi nähdä, mutta haluaa kuitenkin tietää sen toisen fyysisenkin olemuksen, mutta eikö niiden tietojen tarkoitus oo nimenomaan kertoa siitä millainen se ihminen on, eikä olla mikään itseisarvo..

Jos tapaa jonkun, joka tuntuu sopivalta, ni se on sit siinä. Liika miettiminen estää elämästä.

Mä tykkään itse eniten suunnilleen nelikymppisistä-neljävitosista miehistä, jos pitää valita joku ikä. Käytännössä ne yksilöt, joihin tuntee vetoa, ei lainkaan välttämättä oo sen ikäisiä, tai edes mitään sinne päin. Oma rakaskin on 22, ja ihan sopiva. :) Suorastaan täydellinen.

Ikä on vain numeroita. Jollekin kumppanin pitää olla saman ikäinen +/- 1 vuosi. Toisilla haarukka on huomattavasti laajempi. Jos suppealla ikähaarukalla hakee seuraa, on valinnanvara suppea, ja jos haarukka on joustavampi, voi seuraa löytyä huomattavasti helpommin. Jos ikä on ratkaisevin tekijä potentiaalisen kumppanin kohdalla, uskoisin monen kulkeneen onnensa ohitse - noteeraamatta. Ikäkysymys (varsinkin homosuhteissa) on varmaan kestosuosikki puheenaiheena. Niin usein olen vuosikymmenten varrella kuullut saman, ettei oikean ikäistä ole löytynyt. Varsinkin jos haussa on ollut suunnilleen saman ikäinen.

Jokainen tietysti tekee ratkaisunsa omien mieltymystensä mukaan, noudattaen muitakin omia kriteerejään. Mitä pitempi tuo "vaatimusluettelo" on, se epävarmempaa on löytää kumppania seurakseen. Myös se, minkälaiset valmiudet molemmilla on ihmissuhteeseen vaikuttaa paljon.

Omakohtaiset kokemukset 29v:n ikäerosta suhteessa ovat nyt yli kolmen vuoden jälkeen pelkästään positiiviset - samoin ystäväpiirimme on todennut saman. Toisaalta, ikäero ei ole oleellisin asia suhteessamme. Olemme rakastuneet toisiimme ihmisinä, emme iän perusteella. Toisille ikäero sopii, toisille ei. Ei siitä niin iso numeroa kannata tehdä. Ja tuleepahan tässä samalla tuuletettua omia luutuneita asenteitaan, kun saa tuoreempiakin näkemyksiä parisuhteeseen...

Avoimin silmin - avoimin mielin on oma ehdotukseni tässäkin asiassa...

-a-

Mun aiemman bf:t (kolme kpl) olivat olleet aika lailla lähellä mun omaa ikää. Kun viimeisimmän kanssa suhde kariutui, en alkuun tahtonutkaan mitään. Pitkän ajan päästä törmäsin ihan sattumalta nykyiseen mieheeni. Hän on minua kahdeksan vuotta vanhempi ja aivan täysin päinvastainen tyyppi kuin mihin olin voinut kuvitella ihastuvani. Mutta niin vain kävi ja kuudetta vuotta mennään jo!

"Musta kysymyksen asettelu on vähän omituinen.. tulee mielikuva, että sulla on lista ominaisuuksista, jotka tulevan kumppanin pitää täyttää, ja jos ei täytä, et näe syytä yrittää."

No joo en oikein osannut "kirjallistaa" ajatuksiani :D Mutta siis toki on asioita, joka ovat minulle tärkeitä ja kiinnitän niihin huomiota myös mahdollisessa puolisossa. Miksi esimerkiksi aloittaisin suhteen ihmisen kanssa, joka ei halua lapsia, kun itse niitä haluan? Eli kyllä jonkinlainen "check list" toki on olemassa mielessäni.

Mutta tämä ikäasia siis askarruttaa lähinnä siinä mielessä, että mitä hyvää/huonoa suuressa ikäerossa on ja mitä ongelmia siitä aiheutuu tai mitä ongelmia se kenties ratkaisee. Itse kun satun olemaan 1900-luvun pienintä vuosikertaa niin oman ikäisiä -- tai edes lähelle -- kundeja ei vaan ole! Niin ja toki about samanikäinen kumppani olisi "järjellä" ajatellen mielestäni hyvä vaihtoehto, kun todennäköisesti olisi suurin piirtein samanlainen elämäntilanne, ei tulisi työssäkäyvä/opiskelija/eläkeläinen-ongelmia, tulotaso ehkä olisi samaa luokkaa jne.

Nyt kun sinkkuillessani oon tutustunut ihmisiin niin kieltämättä on kyllä saanut ajateltavaa, kun kohdalle on sattunut jopa +-18v mukavia tyyppejä. Mutta siis jotenkin minusta tuntuu, että tuollainen ikäero olisi jo suhdetta haittaava tekijä, kun elämäntilanne on niin erilainen. Mutta onko näin? Jotenkin en vain pääse eroon ajatuksesta, että "mä voisin olla ton isä" / "toi vois olla mun isä" tai että toinen joutuu oleen töissä vielä toistakymmentä vuotta kun toinen on jo eläkkeellä.

Vilhelmi, tuossa "toi vois olla mun isä"/ "mä voisin olla ton isä" - ajattelussa on hauskat piirteensä, tietysti jos ajattelumalli lähtee ensimmäiseksi noille raiteille, kannattaa sivuuttaa juttu kokonaan.

Kolmannen osapuolen (heteroiden) silmissä tällainen 22/50 -pari näyttää yleensä isältä ja pojalta - varsinkin kun ostoksilla olemme ja itse kaivelen usein miten maksuvälinettä esiin, näkee kohtuullisen usein silmäyksen "pappa betalar". Lähikaupan tutulla kassarouvalla meni parisen vuotta ennenkuin uskalsi kysyä asian tilaa ja vastauksen kuultuaan totesi: " Voi kuinka ihanaa!"

Exä oli 10 vuotta vanhempi, mutta eipä se ikäero tuntunut muuten kuin että se oli thenyt ehkä joiatin asioita, joihin itse ei ollut ehtinyt, kutne käydä ABBAn keikalla Ruotsissa. : )
Ei sitä ikää tullut mietittyä minä olin 29 ja hän 39 kun alotettiin, joten kumpikin oli jo aikuisia.

Nykyinen mies on minua 3 kk nuorempin ja jälleen kerran ikä ei ollut se tärkein ominaisuus.

Ikäero voi olla myös kivi kengässä. Luulen että useimmin on. Kun itse tapasin yli kymmenen vuotta nuoremman eksäni, mietin jo ensimmäisellä kerralla, olenko tekemässä virhettä. Jatkossa mietin, olinko tehnyt virheen. Kivi painoi kengässä niin paljon, että kun suhde lopulta päättyi, suurin syy eroon oli ikäero. Olin tehnyt virheen. Sen jälkeen vannoin, ettei yli viiden vuoden ikäeroja. Olen lupausta noudattanut.

Toisaalta... ikää tärkeämmäksi katson kuitenkin ns. sivistystaso. Ei kovin filosofis-teoreettisella tyypillä ja menobilettäjällä ole kauheasti jaettavaa. Mikäli jokin muu kuin seksi kiinnosta, mikä tietysti on harvinaista.

Darju, luin viestisi tajuamatta mikä se ongelmasi oikeastaan oli. Hetken pohdittuani mieleen tulee ajatus siitä, ettei se oikeasti ole kumppanusten ikäero. Todellinen ongelma olikin/onkin ennakkoluulosi ikäeron vaikutuksesta suhteen kestoon. Tuomitsit suhteenne epäonnistumaan jo sen ensiaskeleilta.

Sivistystasokin on mielestäni yksi ennakkoluulo. Kaksi erilaisen "sivistystason" omaavaa ihmistä voivat olla parisuhteessa toisiaan hienosti täydentäviä. Toki joustavuutta vaaditaan paljonkin, jos toinen olisi koti-illoista mussukan kainalossa nauttiva ja kumppani olisikin bilehile. Siinä eroavaisuudet voivat olla haitallisia.

Tämä edellä todetty siis vain kertomasi perusteella. Tilanteenne on saattanut olla monimutkaisempi, kuin mitä tässä kerroit.

Hei,
Tässäpä kysymys myös L-maailmasta. Miehiä puhuttaa. Onko ikä ja sen ero jotenkin eritavalla merkityksellistä naissuhteissa? Miksi? Kertokaapa koettuanne : )

Joskus aikaisemminkin olen kirjoittanut tuosta suhteen aloittamiseen liittyvistä asioista - ja miksei tähänkin keskusteluun voi sitä tuoda. Tutustuminen toiseen ihmiseen jää varsin lyhyeksi, jos suhde alkaa esim. ravintolaillan jälkeen - siinä sitten vain mennään "tuurilla" eteenpäin ja toivotaan parasta. Ikä ei välttämättä vielä siinä vaiheessa haittaa - ulkonäkökriteerithän on todennäköisyyden mukaan jo täyttyneet. Mutta kun suhteen arki tulee eteen, koetellaankin molempien sosiaalisia ominaisuuksia, joustavuutta, kypsyyttä suhteeseen ihan erilailla. Itse en näe ongelmana erilaista koulutustaustaa (sivistystä noin yleistettynä) - vastakohdathan täydentävät toisiaan.

Kokemustasolla nuoremmalla tietysti vähemmän elämänkokemusta, mutta sekään yksin ei ole rajoittava tekijä. Myös omia (luutuneita) asenteitaan voi tuulettaa välillä, pelkästään omiin asenteisiin ja mielipiteisiin juuttuminen voi olla monella lailla rajoittavaa - eikä pelkästään ihmissuhteissa. Perinteisestihän sanotaan, että vanhuus ja viisaus kulkevat käsikädessä - onhan siinä puolet totta, virheistä on opittu jotakin. Joskus nuoremmallakin voi olla varsin järkevästi perusteltuja mielipiteitä, jolloin omien asenteiden tarkastaminen voi olla aiheellista. Osa omista asenteistamme on peräisin vanhemmiltamme, osan olemme rakentaneet itse, omien kokemustemme perusteella.

Toisaalta elämänkokemusten jakaminen on sosiaalista toimintaa, kanssakäymistä, joka on päässyt unohtumaan itsekkyyden taakse. Toisaalta vanhemman osapuolen "isällinen/äidillinen" huolenpito suhteessa voi rajoite suhteen kehittymiselle. Hyvään suhteeseen ei varmaankaan kukaan voi antaa yksiselitteistä vastausta. Oman näkemykseni mukaan hyvässä suhteessa on niin kumppanuutta, ystävyyttä kuin rakkauttakin. "Sivistystaso" ei ole pelkästään akateemista koulutusta, ihminen voi olla akateemisesti koulutettu, jos sosiaaliset taidot ovat samaa luokkaa kuin kastemadolla, ei akateemisyydestä ole juurikaan hyötyä. Omine rajoittuneine ajatuksimme yleensä rajaamme ympäriltämme ne vaihtoehdot, joiden kokeileminen voisi olla varsin arvokasta osaa elämäämme.

Darju kirjoitti: "...Toisaalta... ikää tärkeämmäksi katson kuitenkin ns. sivistystaso. Ei kovin filosofis-teoreettisella tyypillä ja menobilettäjällä ole kauheasti jaettavaa. Mikäli jokin muu kuin seksi kiinnosta, mikä tietysti on harvinaista..."

Tuosta teoreettisesta filosofiasta en juurikaan tiedä mitään, jostain takaraivostani puski esiin ajatus / käsitys, että juuri filosofit ovat noita vanhojen ajatusmallien ja -tapojen uudistajia - edelläkävijöitä, mutta saatanhan olla väärässä. Akateemiselle tutkijalle reality-elämä käy yhä vieraammaksi, mitä syvemmälle ja yksityiskohtaisempaan osaan tutkimustaan syventyy. Sellaista kutsutaan kai valinnaiseksi eristäytymiseksi.

Lainatakseni insinööriksi opiskelevan puolisoni sanoja, hänen pähkäillessään vaikeahkoa fysiikan kaavaa: " Tuskin tällä tiedolla pelkästää persettä saa..."

Jokaisella on tietysti omat näkemyksensä /vaatimuksensa oman (tai potentiaalisen) kumppanin iästä - yhtä totuutta ei siinäkään ole olemassa.

"Onko ikä ja sen ero jotenkin eritavalla merkityksellistä naissuhteissa?"

Muistan lukeneeni artikkelin parisuhteiden rekisteröinnistä. Siinä haastateltu viranomainen sanoi, että miesparien ikäerot ovat usein suuriakin, mutta naisparit ovat yleensä samanikäisiä. Eli jotain eroa sukupuolten välillä taitaa olla tässä asiassa.

Kovin paljon arvottamatta, mutta omien kokemusten perusteella sanon, että on hyvin vaikea edes tutustua hemmoon, joka ei ole samalla aaltopituudella, noin sivistyksellisesti. En o koskaan uskonut siihen, että vastakohdat täydentää toisiaan (muuta kuin visuaalisesti). Kyllä se silloin on seksiä ja ulkokuoreen ihastumista, koska puheenaiheet kääntyy jatkuvasti siihen pienimpään yhteiseen nimittäjään ja jää erittäin yleiselle tasolle. Koskaan ei voi jakaa sitä, mikä oikeasti itseä kiinnostaa. Ei voi puhua omaa kieltään. Ja puheenaiheet ihan konkreettisesti loppuu neljännellä tapaamisella! Mitään opettaja-oppilas-asetelmaa ei kuitenkaan halua!

Sunkki kirjoitti:"Kyllä se silloin on seksiä ja ulkokuoreen ihastumista, koska puheenaiheet kääntyy jatkuvasti siihen pienimpään yhteiseen nimittäjään ja jää erittäin yleiselle tasolle. Koskaan ei voi jakaa sitä, mikä oikeasti itseä kiinnostaa."

Kannattaako siitä edes siitä seksistä pidemmälle jatkaakaan?

Kyllä sen yleensä nopeasti tajuaa, jos vastapuolessa on muutakin kuin ulkonäkö, joka vetoaa, ja varsin nopeasti (ellei liian ujo ole suutaan avatakseen) sen saa myös selville.

Sivistyksellisesti samalla aaltopituudella? Itse puhuisin mielummin henkilökemiasta - en lähtisi kyllä etsiskelemään "sivistyksellisesti " samanlaisen koulutustaustan omaavaa kumppanikseni - sehän olisi jo rajoite - itselläni kun on tuo koulutustausta hyvin monipuolinen ja silti harvinainen yhdistelmä. (Tuskin löytyy kahta kolmea enempää, joilla on samanlainen koulutusyhdistelmä).
(Seläntakaa tuli puolison korjaus: Tuskin löytyy yhtäkään - koulutusyhdistelmäni on kuulemma niin uniikki.)

"Kovin paljon arvottamatta, mutta omien kokemusten perusteella sanon, että on hyvin vaikea edes tutustua hemmoon, joka ei ole samalla aaltopituudella, noin sivistyksellisesti."

Oon Sunkkin kaa sekä samaa että eri mieltä. Eli kyllä täytyy olla samalla aaltopituudella, mutta sama aalto ja sivistystaso ei musta kuitenkaan oo sama asia. Toki oon kyllä sitä mieltä, että suurin piirtein samanlaisesta sivistystasosta on hyötyä, mutta parisuhteen kannalta paljon tärkeämpää on olla puolisonsa kanssa samalla aaltopituudella.

Mä en itse usko vastakohdat täydentää toisiaan -väitteeseen. Puran ajatusta lähinnä siten, että jos kerran ollaan vastakohtia niin silloin ei tuskin ole samoja kiinnostuksen kohteitaakaan. Eli jos ei olla kiinnostuneita samoista asioista niin mikä sit oikein pitäisi parisuhdetta yllä?

what ever... jokainen elää tavallaan suhteessa tai yksin. Nuoremman, vanhemman tai samanikäisen kanssa. Joilakin se onnistuu, toisilla ei. Joillakin tohtoreilla on duunari puoliso, joillakin duunareilla on duunaripuoliso. Heteroilla tuskin tuo parin muodostuminen on yhtä hankala ja monimutkainen prosessi kuin homoilla - mehän haluamme kaikesta täydellistä ... ;P

Tämä keskustelu menee minulta täysin yli.

No, ainakaan tällä sivustolla ei todennäköisesti tarvitse keskustella siitä, saako kumpi olla pitempi tai lyhyempi kuin kampi, vert. Tom Cruisen ja Katie Holmesin 5 cm:n pituusero (arvatkaa kummin päin) joka näyttää kuitenkin hääkuvassa olevan päinvastoin kuin todellisuudessa...

Meillä on ikäeroa kolme vuotta niin että minä olen Laikaa sen kolme vuotta vanhempi ja enpä ole sen huomannut mitenkään suhteeseen vaikuttavan, ei ikä ole ollut missään vaiheessa minkäänlainen kynnyskysymys.

Sinänsä ei ikä merkitse mitään, sehän on vain numeroita jotka kertoo minä vuonna on syntynyt. Mutta sillä saattaa olla kyllä merkitystä siinä mielessä että ikäero saattaa tarkoittaa myös eroa kokemuspohjassa, jos huomattavasti vanhempi mies iskee nuoremman miehen niin siinä on riski että toisella on enemmän kokemusta takanaan noin elämän osalta ja nuorempi saattaa jossain kohtaa tuntea sitä kohtaan harmistusta. Enkä todellakaan tarkoita tällä nyt sitä että se olisi jotenkin automaattisesti näin. Mutta se on mahdollista.

Tui, entäs sitten kun kokemus ja viriiliys yhtyvät ? =D

Erot kokemuksissa haittaavat vain silloin, jos toinen kuvittelee siksi olevansa kaikkitietävä. Vain sillä on merkitystä tänään, mitä me olemme nyt. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin perustella joustamattomuuttaan sillä, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua sinäkin tulet olemaan tätä mieltä. Entäs sitten? En ole sitä mieltä nyt. Ota minut silti huomioon.

Meilläkin on miehen kanssa ikäeroa vain kolme vuotta (minä nuorempi), eikä esimerkki ollut omasta parisuhteesta.. muuten vain ikävän tuttu tilanne.

Arkadas, sitten pistetään järki romukoppaan ja nautitaan tilanteesta. :D

En ole koskaan asettanut mitään sääntöjä sen suhteen, minkä ikäinen kumppanini pitäisi olla. Kokemusta on suhteista hyvin eri ikäisten miesten ja naisten (olen bi) kanssa - itseäni nuorempien ja vanhempien. Parhaiten on onnistunut samanikäisen kanssa. Olen kuitenkin aina rakastunut ihmiseen - en ikään.

gila - sinäpä sen sanoin: "Olen kuitenkin aina rakastunut ihmiseen - en ikään."

Kyllähän se niin on, että parisuhteessakin se kemia ratkaisee lopulta enemmän kuin ikä, vaikka kokemuspohjat olisivat erilaisia. Tasapainoisessa suhteessa iällä ja kokemusten erilaisuudella ei ole merkitystä juuri ollenkaan - molemmat antavat tilaa ja aikaa toisilleen, elämä eletään iloineen ja suruineen yhdessä. Se mikä alkoi hetken ihastuksesta syvenee ystävyyden ja kumppanuuden kautta.

Jokaisella, joka ei ole kokenut "suurta" ikäeroa suhteissaan voi tietysti olla eri mieltä - ennakkoluuloineen, asenteineen. Meitä "ikäeroisia" pareja löytyy taatusti homoistakin paljon - saati heteroista. Joten miksi homosuhteissa suuri ikäero olisi ongelma, jos se ei ole ongelma heteroillekaan? Tai miksi siitä pitäisi yleensä tehdä ongelma missään suhteessa?

Tokihan ikäerojen vastustajat voivat taas keksiä paljon muitakin syitä, kuin aikaisemmin mainitut, väittääkseen vastaan, ettei suhde voi olla oikein/toimiva/hyvä. (Puolisoni tuosta selän takaa kuiskasi korvaan:"Omiin suhteisiinsa tyytymättömät valittavat aina joka asiasta...")

Tietysti se, mikä toimii yhdellä, ei saata toimia toisella. Omat asenteet ja mielipiteet sekä ystäväpiirin hyväksyntä rajoittaa eniten parisuhteiden syntymistä. Jos ei ole valmis joustamaan omista asenteistaan tuumaakaan toisen hyväksi, tuskin silloin kannattaa edes suhdetta harkita.

Ehkä tiedätte sen tuntee, kun yhtäkkiä, vain hetkisen ajaksi, lakkaa näkemästä esim. oman äitinsä äitinä, ja näkee hänet vanhana naisena. Saattaa kauhistua että onpa aikaa kulunut, ikään kuin välimatka olisi kasvanut. Näin pelkään tapahtuvan myös suuren ikäeron pareille. Rakkaudesta sokeutunut nuori katse parinkolmen vuoden päästä näkee kumppaninsa toisin silmin, ja kauhistuu. Okei, ajatukseni on pinnallinen, mutta juuri tätä pelkään. Sillä jostain syystä satun vetämään puoleeni yli 10 vuotta nuorempia miehiä, mikä kuulostaa myös pinnalliselta. Lopuksi sanon, että viihdyn nuorempien seurassa siksi, että he eivät ole kyynisiä kuten ikäiseni miehet. Joille minä en kelpaa...

Mulla on kokemusta pitkäaikaisen suhteen (määritelmällisesti emme seurustelleet, käytännössä kyllä) kariutumiseen ikäeron vuoksi, itse olin se kahdeksan vuotta nuorempi osapuoli.

Ymmärrän kyllä, että kolmeakymppiä lähestyvän ja kaksikymppisen ihmisen orientaatiot elämään voivat erota toisistaan. Parikymppisenä ei ole kiire miettiä esim. lapsen hankintaa, kolmikymppisenä voi jo tuntua siltä, että elämässään joutuu tiettyjä juttuja priorisoimaan ja ehkä toisia jättämään suunnitelmista pois. Joutuu tekemään tilannearviota. Joku nelikymppinen varmaan sanoo, että hei, eihän 30-v. vielä ole kiire minnekään...mutta kumppanillani oli paljon päässä meneillään, hän tunsi olevansa monenlaisten paineiden ristitulessa eikä varmaan kokenut pystyvänsä jakamaan niitä minun kanssani, joka kyllä kuuntelin loputtomasti ja silitin päätä.

Toisaalta, elimme hyvin samanlaista elämää. Opiskelua, yksineläjän arkea, kavereiden kanssa baareissa roikkumista. Intressimme olivat samantyyppiset, eivät identtiset, mutta jopa koulutustaustassa oli yhteisiä elementtejä. Ja aaltopituus - kyllä. MINÄ koin, että olimme samalla aaltopituudella.

Aika kamalaa oli arvuutella, mistä jatkuva soutaminen ja huopaaminen sitten johtui. Ikäerostako vain, vai oliko se lopulta eufemismi sille, että ei kyllä nappaa muutenkaan.

Valitettavasti tuolla iällä on paljonkin merkitystä. Vaikka itsellenikään ei ikä merkitse mitään vaan se millainen se toinen ihminen on. Tosin seurustelin hetken itseäni huomattavasti nuoremman kanssa ja voin sanoa ettei toiminut juuri tuon ikäeron vuoksi..

arkadas, olipa rohkaisevan ilahduttavaa lukea suuren ikäeron kokemuksistanne! Rakastuin jonkin aikaa sitten yllättäen itseäni lähes 30 vuotta vanhempaan naiseen, ja tässä suhteen alkutaipaleella on syntynyt vahvasti sellainen vaikutelma, että ikäerosta huolimatta (sikäli kuin sitä tulee paljonkaan huomioitua) kyseessä taitaa olla kummallekin ennenkokemattoman antoisa, toimiva ja kaiken kaikkiaan ihana suhde.

"Onko ikä ja sen ero jotenkin eritavalla merkityksellistä naissuhteissa?"
Hankala antaa tähän vedenpitävää vastausta, mutta aina niitä suuren ikäeron pareja taitaa löytyä naispareistakin. Enpä olisi itsekään osannut arvata - vaikken ikää tietoisesti pitänyt minkäänlaisena kriteerinä aiemminkaan - että juuri se sopivin nainen olisi tuota ikäluokkaa, kuin hän nyt on. Omasta mielestäni tuntuisi kuitenkin kohtuuttomalta kieltää näin hyvää ja luontevasti kasvavaa rakkautta vuosien vuoksi, oli kysessä sitten mies- tai naispari, joten eipä tässä muuta kuin nautitaan tuosta kokemuksen ja viriiliyden yhdistelmästä. :)

Kiitos - på - sanoistasi, tälläkin foorumilla on eri yhteyksissä painotettu, että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Vähemmistönä vähemmistön (hyljeksittävänä) onkin sitten jo vaikeampi elää. Ja vähemmistöön vähemmistössä kuulumme me, joiden parisuhteessa ikäero on huomattavan suuri (keskiverto ikäero taitaa olla jotain parin kolmen vuoden luokkaa). Jokaisella on makunsa, jokaisella aikansa, jokaisella rakkaansa.

Heteroperimääkö se on, jonka määrittää minkäikäiset saisivat olla parisuhteessa keskenään? Heteroiden puolellahan tuo ikäerokysymys on vielä keskeisempi. Joskin silloin tällöin putkahtelee esiin puoli- ja kokojulkkiksia, joilla on puolisoonsa iso ikäero. Eikä heteropuolella taideta asiasta edes suuremmin meteliä nostaa (en ole tosin seurannut keskustelupalstoja aiheesta muualla kuin täällä).

Tässä keskustelussa on vedetty esiin kokemattomuus, erilaiset elämäntilanteet ja lähes kaikki muukin mahdollinen, jolla isoa ikäeroa ei haluta ymmärtää. Edelleenkin - annetaan kaikkien kukkien kukkia. Ikäero on rikkautta, se on mahdollisuuksia ja uusia näkökulmia. Ainakin omalla kohdalla olen joutunut useamman kerran tuulettamaan luutuneita ja kyyniseksikin muuttuneita ajatuksiani. Olen samalla myös saanut mahdollisuuden tehdä joitakin asioita oikein, en vain pelkästään omien tai minulta iän puolesta odotettujen mallien mukaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että haluaisin olla "forever young" - onneksi en myöskään etsiskele samanlaisia vaatteita puolisoni kanssa. Meillä on selkeästi erilainen, mutta siltikin käytännöllinen pukeutumistyyli.

Se miten ikäeromme on otettu vastaan sukulaisten, ystäviemme, kavereidemme ja tuttujemme keskuudessa on ollut kannustavampaa, kuin aluksi olisi edes uskonut. Jokaisella meistä on siis tiemme, pitivät toiset siitä tai eivät.
-arkadas-

ps. på! Onnea teille molemmille ja runsaasti yhteisiä vuosia!

Meillä ikäeroa 15 v. Täytyy sanoa, että kyllä ikäero merkitsi silloin ja edelleen paljon – positiivisessa mielessä. Olin hulluna minua paljon nuorempaan ja komeaan mieheen, rakastuimme ensi silmäyksellä!. Seksi on tietysti tärkeä asia, ja siinä me olemme lähestulkoon perfect match. Mutta seksi ei pidemmän päälle riitä. Muuten on ihanaa tulla osalliseksi nuoremman energisyydestä ja optimismista (jonka olin jo melkein kadottanut). Toisella on elämässä paljon odotettavaa. Itsellä alkaa olla jo palikat kasassa, mutta ei niin ettei voisi aina saada lisää ideoita ja elämänhalua toiselta. Ja nuorempi voi saada jonkinlaista elämänviisautta tai ainakin kuulla kokemuksia. Ja ehkä jotain vähän stabiiliutta. Ehkä mä voin elää jotain uutta elämää hänen kauttaan (vaikka se ei olekaan ollut perimmäinen tarkoitus). Emme ole pohtineet esim sitä mitä tehdään kun mä olen 90 ja hän on vasta 75! Ehkä me ollaan molemmat etelän auringossa…

Aika alkaa kiihtyä siinä neljänkympin tienoolla. (Jos ette satu tietämään.) Mun mielestä se ikäero alkaa painaa just silloin kun vanhempi osapuoli on ylittänyt neljänkympin. Silloin kovakuntoisimmatkin kundit joutuvat lopultakin päästämään irti niistä viimeisistä nuoruuden rippeistä, ja on ihan pakko alkaa olla ainoastaan "aikuinen mies". Ihanaa, jos se nuorempi osapuoli rakastaa pääosin sitä henkistä puolta kumppanistaa tai sitten sitä keski-ikäisyyttä. Mutta jos se rakasti niitä viimeisiä nuoruuden rippeitä, asia on huonommin.

itse 25v. Kumpanillani ikää 13 vuotta enemmän. Ollaan seurusteltu n. 3 vuotta ja hyvin on mennyt. Ikä on vaan numero joka ei ainakaan minua häritse
yhteenmuuttokin edessä :-)

kuten monet on jo täällä sanonut "ikä on vain numeroita", ja itekin olen aika lailla samaa mieltä. Mutta (juu nyt tuli se MUTTA) ikä voi totta kai vaikuttaa parisuhteeseen siinä missä muutkin asiat, kuten luonteenpiirteet ja käytös. Lisäksi ikäero vaikuttaa omasta mielestäni enemmän suhteissa, jossa toinen osapuoli vielä suht nuori, esim. 16- ja toinen 26-vuotias. Silloin lähtökohdat ovat vielä niin erilaiset, itse minun olisi ainakin hankala kuvitella seurustelevani kymmenen vuotta vanhemman kanssa.

Ex-puolisoni on minua 12 vuotta nuorempi. Suhde ei kariutunut ikäeron vuoksi. Nykyinen tyttöystäväni on myös samanikäinen, enkä edelleenkään koe ikää ongelmaksi. Nuorikin ihminen on voinut kokea yllättävän paljon, minä taas taidan olla jossain määrin ikikakara. Pikemminkin koen rikkautena tuon ikäeron. Tyttöystäväni tietää paljon sellaista, mitä minä en - ja juuri nuoruutensa vuoksi. Minä taas osaan jotain muuta. Tässä tapauksessa väittäisin meidän täydentävän toisiamme.

Ystäväpiiriini kuuluu muutenkin hyvin eri-ikäisiä ihmisiä, joten en osaa ajatella ikää mitenkään merkityksellisenä. Oman ikäiset ystäväni suhtautuvat tyttikseen täysin luontevasti, samoin kuin hänen ystävänsä minuun. Vieraille toki joutuu selittelemään toisinaan, mutta mitäs siitä. Lesbona nyt joutuu muutenkin vastailemaan mitä omituisimpiin kysymyksiin.. ;)

Tapasin äskettäin rakkaani sukua hieman reilummin - ja kun meitä pariskuntana esiteltiin, niin eipä kyllä kukaan sen kummemmin tuosta iästä numeroa tehnyt - paikalla oli väkeä vauvasta vaariin...

Ihmiset ovat yksilöitä, kuten ovat heidän arvonsa, kokemuksensa ja tarpeensakin.

Aivan liian usein näkee suoranaista ikärasismia, eli se ikä on portti kommunikaation kehittymisen tiellä.

Todella harvassa ovat "raamivapaat" ajattelijat, joille kaikenlaiset lokerointiin ja kaavoihin kangistuvat ajatukset/asenteet ja tavat, ovat tarpeettomia.

Itse koen kuuluvani juurikin tähän omituisten otusten joukkioon.

Olen luultavasti ikärasisti mutta omasta mielestäni 50-vuotiaat miehet jotka "seurustelevat" 20-vuotiaiden poikien kanssa ovat "irstaita vanhoja miehiä".Kyse on pelkästään seksistä ja oman ikänsä kieltämisestä.

Itsellä on ollet parisuhteet omaan ikääni verrattuna -15, +9 ja +7 vuotta. Laaja skaala. Minusta se kertoo siitä, että ikäluokkani on pieni. Sitä kirousta tai siunausta olen kantanut koko ikäni.

Muistan nähneeni sellaisen parin( 45-50v ja 20-24v ), kun kävin joskus uimahallissa. Kummatkin olivat komeita. Suihkussa ollessani tämä nuorempi osapuoli vilkuili minuun päin sen näköisenä, että oli kyllästynyt isukkiinsa. Isukki puolestaan valitteli kuinka rankkaa uiminen oli ollut. Heillä oli jo vakiintuneet maneerit, mitä sitten aina tehdään, kun ollaan kuntoiltu: mennään syömään!

Sanotaan, että em. "suhde" voi kestää about 10v ja sitten alkaa jo toinen ukkiutua sitä vauhtia, että voi sanoa goodbye! suhteelle. Olen nähnyt, kun niin tapahtuu.

Onko teidän mielestänne 19- ja 25- vuotiaiden naisten suhde tuhoon tuomittu ajatus? Onko siinä liikaa ikäeroa? Nimittäin vähän vanhempana toi ikäero ei tuntuis, mutta tässä vaiheessa tuntuu aika isolta... Mielipiteitä!?

Ei kai kuuden vuoden ero tuossakaan iässä ole mikään mahdottomuus. Suurempiakin ikäeroja on tullut nähtyä. Molemmathan ovat täysi-ikäisiä. Kyllä ikää ja myös kypsyyttä suurempi asia on kemioiden toimiminen. Ja kemioihin ei taas ikä ja kypsyyskään välttämättä vaikuta... Ja ne vuodet vierii nopeaan. Suhteellinen ikäero kapenee muutamassa vuodessa merkityksettömäksi.

Miesten osalta asiaa on tutkittukin:
"Vanhempiin miehiin kiintyvien nuorten homomiesten kokemusmaailma"
Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto, psykologian laitos 1999

http://www.kaivalya.biz/~w454998/gradu/

Mailis kirjoitti: "Onko teidän mielestänne 19- ja 25- vuotiaiden naisten suhde tuhoon tuomittu ajatus? Onko siinä liikaa ikäeroa?"

Ei se tuhoon tuomittu suinkaan ole. Mutta paljon riippuu siitä, kuinka selviätte siihen saakka, kun nuorempi on noin 25. Sen jälkeen ei ikäerolla ole enää juuri merkitystä. Pahin vaihe on juurikin toi alle 25v, jos toinen on 25v tai yli. Tää siis ihan mun oma mielipide, joka perustuu omaan kokemukseen ja siihen mitä oon muiden ihmissuhteita seurannut. Toki poikkeus vahvistaa säännön tässäkin tapauksessa. :D

kiitos valtsulle linkistä - tuo gradu oli asiallista luettavaa - tällaiselle ei-akateemisellekin. Kannattaisi monen muunkin lukea ja sisäistää, ettei keskustelu aiheesta
jatkossa olisi pelkästään "mä en ymmärrä miks" - tasolla. Minun mielesätäni tuossa tutkimuksessa selvitettiin kohtuullisen hyvin asiaa eri näkökulmista.

Mitä se sivistys nyt sitten onkaan? Sivistys ja koulutus ei ainakaan ole sama asia. Koulutus voi omalta osaltaan tähdätä sivistyksen lisäämiseen mutta todellisuus voi olla ihan jotain muuta.

Moni korkeasti koulutettu 35v voi ainakin minun kokemukseni mukaan olla aika sivistymätön älykääpiö. Moni kouluttamaton 20v saattaa olla paljon fiksumpi, avarakatseisempi ja olla yleissivistykseltäänkin aivan eri luokkaa.

Ikäero ei mielestäni ole parisuhteelle mikään este eikä hidaste. Toisilla vaan toimii ja toisilla ei. Ymmärrän kuitenkin hyvin jos parisuhde tavallaan kaatuu niihin "ikäerosta johtuviin ongelmiin". Mitä niillä sitten tarkoitetaankin. Vai pitäisikö sanoa että erilaisuudesta johtuviin ongelmiin.

Nostan tätä vanhaa ketjua, kun aihe on tullut itselleni ajankohtaiseksi. Parisuhteesta en liian aikaista puhua tässä vaiheessa, mutta olen alkanut tapailla itseäni 11 vuotta nuorempaa naista, ja ilmassa on molemminpuolista ihastusta. Hän on 19v ja minä 30v.

Itselleni on ollut kyllä jonkinlainen kriisin paikka tajuta kiinnostuneeni noin paljon nuoremmasta. Varsinkin kun mulla on ollut taipumusta ihastua itseäni hieman vanhempiin naisiin. 11 vuotta ei ole paljon, jos ihmiset ovat vaikka 50 ja 61, mutta tässä iässä tuo ikäero tuntuu kyllä varsin suurelta.

En tiedä, tuleeko tästä mitään, mutta sen tiedän, että haluan ehdottomasti tutustua paremmin, kyllä tää tyttö niin paljon mun päässäni pyörii.

Eikös tuo ikäero pidä pistää puoliksi? Tarkoitan siis että mikäli tuossa edellisessä viestissä mainitut ihmiset molemmat koittavat elää "kuin" 24,5-vuotiaat niin silloinhan ollaan tasoissa?

marianna: hei mua kiinnostaa tämä ikäasetelma, sillä olen itse 19 ja ihastunut 30-vuotiaaseen. Miten suhteenne on edistynyt? :) Miten tapasitte ja kuinka hän kiinnitti huomion sinuun?

Ikä ei ole ongelma jos ei siitä tee ongelmaa. Tapailin joitain aikoja sitten noin itseni ikäistä naista, joka koko ajan oli huolissaan omasta ikääntymisistään ja otti pultteja kun nuoremmat facebook-kaverini jättivät aivan viattomia viestejä seinälle. Eihän siitä mitään tullut. Sitten tapasin itseäni reilut kaksikymmentä vuotta nuoremman naisen, jutun piti olla pelkkä seksisuhde mutta siitä kehittyi paljon muutakin.

Mitä sivistykseen ja koulutukseen tulee, valitsen läheiseni toki henkilökemian pohjalta mutta käytännössä kaikki muutamaa tapaamiskertaa pidemmät suhteet ovat olleet akateemisten ja vielä humanistien kanssa. Johtuu kai siitä että teen töitä taiteen kanssa ja sitäkin tärkeämpiä ovat omat projektit. Jos niistä ei pysty keskustelemaan kotona ja jakamaan mulle tärkeintä asiaa niin eihän siitä mitään tule. Tähän liittyy sekin että tuo ikäiseni nainen esitti muutamia niin ymmärtämättömiä, tai sanoisinko sydämettömiä kommentteja tästä asiasta että ne riepovat vieläkin.

papilloni: Ei se juttu edennyt pientä ihastusta pidemmälle. Ei hän kuitenkaan ollut ihan mun tyyppiä. Mutta tällä en halua mitenkään lannistaa sua. Jos kerran oot ihastunut, niin anna palaa! Mun ystäväpiirissä on pariskunta, joilla on 22-vuotta ikäeroa, he ovat 30v ja 52v.

Baarissa minä tämän tytön tapasin. Hän tuli juttelemaan minulle ja siitä se lähti.

Ikä. Kyllä se tuntuu merkitsevän. Mutta mitä?

Tai miksi... Ihastun ja rakastun lähes poikkeuksetta itseäni huomattavasti vanhempiin. Näin on ollut toisen sukupuolesta riippumatta jo monta vuotta. Teininä ja varhaisaikuisena seurustelin (ja olin naimisissakin) suunnilleen ikäisteni kanssa, mutta sitten suuntaus jotenkin muuttui, ja tällä hetkellä tuntuisi oikeastaan oudolta ajatella, että olisin parisuhteessa samanikäisen - nuoremmasta puhumattakaan! - kanssa.

Lähimenneisyyteen mahtuu kyllä yksi hitusen minua nuorempi tyttöystävä, mutta se suhteilu tuntui jotenkin hassulla tavalla "erilaiselta" heti alkuhuuman jälkeen, eikä juttu kestänytkään muutamaa kuukautta kauempaa (kaveruus jatkuu kyllä edelleen). Poikkeus siis vahvistaa säännön.

Koska ikäeroa pidetään niin isona juttuna, joidenkin mielestä jopa huolestuttavana, olen toki miettinyt mieltymystäni perinpohjaisesti läpikäyden äiti- ja isäsuhteeni (ei valittamista) sun muut merkittävät tunne-elämän kokemukset, mutten ole löytänyt selkeää sellitystä asialle. Lisäksi ne ihmiset joihin olen kiintynyt, ovat persooniltaan, kokemuksiltaan ja ehkä kypsyydeltäänkin olleet varsin erilaisia keskenään. Joukossa on ollut heteroita, bi-seksuaaleja ja lesboja, cis- ja trans-ihmisiä.

Toisaalta ikä on ikäänkuin toisarvoinen asia: Rakas nainen sanoo kokevansa itsensä iättömäksi, mikä myös säteilee hänestä ulospäin ja tuntuu hienolta. Ja täytyy myöntää että tykkäisin hänestä, vaikka hän olisi huomattavasti vanhempi tai nuorempi nykyisestä. Mutta ei nyt samanikäinen kumminkaan (: !

Ei Rakastuminen/ ihastuminen eikä parisuhde ikään katso, ei mikään ole lopullista, esim jos ikäeroa on kymmenisen vuotta! Jos toisesta pitää, nauttii ja on ihanaa, tulee toimeen keskenään.... Niin ei pirä ikään katsoa.. Kannattaa nauttia elämästä sillä huomisesta ei koskaan tiedä..... Tärkeintä on se että itse voi hyvin henkisesti......

Mä olen 6 vuotta seurustellut miehen kanssa joka on minua 18 vuotta vanhempi. Ei sillä ikäerolla käytännössä ole ollut merkitystä, kun persoonat muuten synkkaavat ja molemmat haluavat samanlaista rauhallista elämää. Itse olen kolmekymppinen joten selkeästi aikuisia ihmisiä ollaan kuitenkin molemmat. Suurin harmin aihe on lähinnä ollut homopiirit, jotka tuntuvat katsovan hieman nenänvartta pitkin suuren ikäeron omaavaa paria. Tuntuu kuin saisi jonkinlaisen leiman päälleen. Vaikka olen ollut pitemmän aikaa yksin, vielä pari viikkoa sitten homobaarissa muuan tuttu sanoi hieman arvostelevalta tuntuvaan sävyyn että "niin, sinullahan ei taida mitään ikäkriteereitä olla". No eipä sen puoleen, ei olekaan.

Meillä on ikäeroa 7 vuotta ja ei oo haitannut mitenkään, itse asiassa en tiedosta sitä enään. No kohta 18v yhdessä ja nuorina aloitettiin.

Nermal - älä piireistä välitä - parisuhde on sinun ja puolisosi, ei noiden piirien;)
Niksu - onnittelut pitkästä suhteesta ja onnea jatkossakin, mukava kuulla muistakin, joille parisuhde perustuu yhdessä tekemiseen ja olemiseen, eikä pinnallisiin asioihin.

Parisuhde ei tosiaan ikää/ikäeroa katso. Vastoinkäymiset vahvistavat ja niistä yhdessä selviäminen lähentää, sekä parantaa parisuhdetta.

Täytyy kyllä sanoa, että olen pitkälti samaa mieltä Zephyrin kanssa, toki poikkeuksiakin aina löytyy.

Ei suhde ole riippuvainen ikäerosta, henkilökohtaiset ominaisuudet ratkaisevat.