Käärmeen hetki Kansallisoopperassa

Joko olet nähnyt?

Minä istuin kantaesityksessä, mutta en ole nettiongelmien vuoksi ehtinyt purkaa sydäntäni ennen kuin nyt vasta.
Niinpä en menekään enää kovin syvälle asiaan: tämänaamuinen Helsingin Sanomat kertoo asiasta riittävästi. Tavaraa aivan liikaa, musiikki ok, laulu hmmmm. Kuten tavallista, Kansallisoopperan visualiikka on hieno.

Mutta, mutta, mutta. Miksi taas kerran pelkkää resitatiivia? Missä ovat aariat? Missä on kuoron joukkovoima?

Olin kantaesityksessä minäkin. Minusta Käärmeen hetki oli upea, harvoin oopperassa istuu kolme tuntia hievahtamatta seuraamassa, miten henkilöt/esiintyjät handlaavat homman loppuun. Pidän Heiniön musiikista eikä Kärme ollut pettymys.

Libretto ei tosiaan ollut sitä Salkkarit/Kotikatu -draamaa mitä Hesarin kriitikko ilmeisesti oli toivonut. Kiinnostavaa sinänsä, että kun karvalakkioopperoista ei ole vähään aikaan keskusteltu, kriitikot alkavat vaatia karvalakkilibrettoja.

Toinen viime aikoina näkemäni teos, Peter Maxwell Daviesin Bussi 11 Kantsussa oli myös tervetullut lisä Töölönlahdella nähtävään hömppään. Laulajat olivat rumia, musiikki dissonoivaa, lavasteet ja tarpeisto ilmeisesti roskalavoilta ja ´tarina` rupinen. Yhtenäistä stooria ei tosin tullut, sillä bussiin änkeää Tarot-korttien hahmoja. Ohjaaja oli hyödyntänyt myös bunraku-teatteria: mustaan pukeutuneet laulajat kiikuttivat bussiin kaksi pikkuruista luurankonukkea, joiden repliikit he sitten lauloivat. Bunraku on täydellisessä keinotekoisuudessaan lumoavaa katseltavaa, jotenkin hyvin unheimlich.

G

Myönnän, että kyseinen ooppera ei ole kiinnostanut minua pätkääkään tähän saakka, mutta noin vastakkaiset mielipiteet ovat jo huikeita! Ehkä "tarkistan" oman kantani...
Monimerkityksellisyys kiinnostaa muutenkin.

Olin myöskin perjantaisessa Käärmeen hetken ensi-illassa, sitä oli aikalailla odotettu ainakin kun kerrankin oopperaa on niin näkyvästi joka puolella mainostettu etukäteen. Olihan sinne ensi-iltaan sitten ihan pakko mennä vaikka nykymusiikki ei allekirjoittanutta kovin kiinnostakaan, mutta päätin kuiitenkin lähteä jo solistikaartinkin takia.

Toteutus kaikkineen, puvut, lavastus ja ohjaus olivat todella hienot - yllättivät todella positiivisesti. Huomaa että tähän uutuusteokseen on satsattu kunnolla. Musiikki oli helppoa kuunneltavaa, mielenkiintoisia melodioita ja kohtauksia.

Erityisesti on mainittava loistava Päivi Nisula, hänen tulkintansa vaikeasta Alice Löfin roolista oli upea, todella upea. Siinä hän pääsi käyttämään koko suuren äänensä äänialaa laidasta laitaan. Toki koko solistikaarti esiintyi hyvin.

Vaikka ensi-illassa katsomo ei aivan täynnä ollutkaan, niin toivoisi kyllä yleisön löytävän tämän teoksen, voin hyvillä mielin kyllä suositella sitä kaikille jotka eivät mielestään ymmärrä nykymusiikkia, tämä on hyvinkin ymmärrettävää. Heiniön musiikki siis ainakin meikäläiseen upposi, kun taas esim. aikaisemmin kokemani nykyooppera, Kaija Saariahon L'Amour de Loin, no joo, meni yli hiusrajan :D

Kokemukseni näistä nk. nykyaikaisista oopperoista ovat olleet varsin kehnoja. Kun kausikortilla olin pakotettu katsomaan toimisto-oopperaa, totesin, että nyt riittää. Kansiorivejä näen päivittäin töissäni. En halua mennä niitä enää oopperaan tuijottamaan edes musiikin säestyksellä. Kävelin puoliajalla ulos, enkä ole sen jälkeen oopperaan palannut, kuin lasten kanssa Taikahuilua katsomaan. Sekään ei ollut itselleni kaksinen kokemus. Lapsille kylläkin. 15-20 vuotta jatkuvasti käyttämääni kausikorttia en ole enää aikoihin uusinut. Ostan haluamani oopperat tallenteina, taikka katson digikanavilta. Laatu on huippuluokkaa. En kaipaa keuhkotaudin runtelemaa yleisöä tunnelmaani tuhoamaan. Minulla ei myöskään ole tarvetta pikkusormi pystyssä litkiä kiskurihintaista kahvia väliajalla. Käärmeen hetkestä en mitään tiedä, eikä mikään seikka tähän mennessä siitä ole saanut kiinnostustani heräämään.

Juhani, Juhani, älä tuomitse meitä. ;)

Shampanjan litkiminen väliajalla on *olennainen* osa oopperaa. Meillä snobistisilla ensi-iltakorttilaisilla on tietysti myös puku- ja puppelikilpailu keskenämme. Minä ainakin yritän vaihtelevan seuralaisen tukemana kepittää Lenitaa ja olin melko varma voitostani Tikka-vainaankin kohdalla jo ennen kuin hän joutui luopumaan kilpailusta.

DVD täydellisin kotitoistolaittein on epäilemättä tarkempi tersseissä, mutta se homma hoidetaan kotona *tosielämykseen" valmistauduttaessa. Oikea ambiance haetaan paikan päältä, sillä se voi toteutua vain keuhkotautisten keskellä ja skumppavessavuoroa jonottaen! Onko oopperan taustalla mappirivejä, avaruushirviöpölynimureja vaiko dirlandaapukuisia miehiä, on loppujen lopuksi vain (epä)miellyttävä lisä.

"L'anima offesa!"

Minusta ongelma on paremmin se, että Hesassa on liian vähän tilaisuuksia nähdä nykyoopperaa. Suomen kamariooppera ja Skaala tekevät kumpikin pari tuotantoa vuodessa, ja hyvä niinkin. Joskus tekisi mieli kysyä, miksi on pidettävä yllä laitosta, jonka kaikki biisit on nähty kymmeniä kertoja. Jos Suomessa olisi edes sellainen Regietheater -perinne kuin Saksassa, se jo auttaisi paljon.

Kansallisoopperan seuraava ensi-ilta on Jevgeni Onegin marraskuussa. Sitä ennen Skaala repäisee esittämällä John Moranin The Manson Familyn. Menen toki molempiin iltoihin, mutta Manson on hiton paljon kiinnostavampi.

G

Martin, jopa parhaiden mafiosoperinteiden mukaan ;)

Pojotorin kanssa samaa mieltä oopperan homososiaalisemmasta aspektista! Tosin sillä varjolla en kyllä lähde katsomaan nykyoopperaa, varsinkaan kotimaista nykyoopperaa, mutta voihan sitä jonkun Toscan (aka. Roscan) käydä katsomassa ihan vain näyttäytymisen vuoksi... :-)

Kiitos, Bertarido. Ihmettelinkin jo, olenko täällä ainut, joka on ymmärtänyt oopperan todellisen olemuksen. Kohottakaamme malja tavatessamme ensi ensi-illassa. :)

Melkein tukehduin nauruun.

Minäkin kaipaan lisää nykyoopperaa! Siksi kumarrus tuon teoksen tilaajille ja tekijöille. Oopperahan on kuoleva laiji, jos se ei uudistu, pysy kiinni elämässä. Ihan mukavaa, että ooperassa tarjotaan turvallista tuttua ja porvarillista loistoa sitä haluaville. Tuollaisessa laitoksessa pitää kuitenkin olla tarjolla myös teoksia, jotka kyseenalaistavat perinteen -eivätkä välttämättä miellytä vallitsevaa makua. Suomessa pienet ryhmät ovat niin ooperassa, teatterissa kuin konsertti-instituutiossa ottaneet tuon vastuun. Kaikesta huolimatta: OOPERAILOA kaikille -ja hyviä väliaikajuomia seurusteluineen. Juho

Menee hiukkasen ohi keskustelun otsikon, mutta liittyy siihen kuitenkin jollakin tavoin.

Se viritti miettimään mitä kaikkia funktioita tai tarkoitusperiä on sellaisella kokonaisuudella kuin Suomen kansallisooppera. Ehkä muutama malliksi.

Edellisistä puheenvuoroista voi päätellä, että sillä on esimerkiksi sosiaalinen funktio: on olemassa, kun näyttäytyy ensi-illassa. Se voi olla sivistyneen masokismin muoto: Kumppani vaatii näytille. Lähdetään mukaan hampaita kiristellen. Tai kuten minä, joka jonotin Münchenin oopperan ensi-iltaan lippuja parven seisomapaikoille klo 04:00 kylmässä hytisten, kassan avautuessa klo 10:00. Oopperan näyttämö tarjoaa myös erinomaisen välineen jonkun narsismille ja exhibitionismille, josta suuri joukko tomppeleita on jopa valmis maksamaan.

Oopperaa ilmiselvästi tarvitaan. Siis Eläköön OOPPERA!

Pojotor, en minä tuomitse. Jokainen meistä valitkoon ihan itse oman tapansa kärsiä. ;-)

Tulinpa miettineeksi tämänhetkistä omaa nuivaa suhtautumistani moderniin oopperaan ja tanssiin sekä näyttämötaiteeseen muutenkin. Huomaan mieltäneeni ja haluavani oopperan jonkinlaiseksi kunnollisesti irti arjesta kokemukseksi. Arkistomappirivit oopperassa silmieni edessä näyttämöllä ovat liian vahva kytkentä takaisin arkeen. Jotkut toteutukset yksinkertaisesti palauttavat liiaan tehokkaasti arkeen. Kuten edellisestä voi arvata, en ole lainkaan Big Brother -tyyppiä, vaikka olenkin joskus kiusoitellen kysellyt, miksi Romeossa ja Juliassa kukaan ei lähde töihin taikka käy vessassa.

Viimeistelen parhaillaan toista osaa lehtijuttuun virtuaalistudioista ja virtuaalilavastuksista. Haastattelin äskettäin erästä modernin tanssin eturivin koreografi-tanssijaa. Ei kuitenkaan sitä, joka lukijalla ensin mieleen pompahtaa. Haastateltavani puhui hyvin vakuuttavasti live-esitysten puolesta, siitäkin huolimatta, että hän on tanssinut virtuaalilavasteissa elokuvatuotannoissa. Esimerkkinä vaikkapa Taideteollisen korkeakoulun Lume-studiolla tuotettu, Maurice Ravelin musiikkiin tehty Lumottu lapsi -fantasiasatuelokuva. Sen tuotannossa tehtiin yli 50 tuntia nauhoitusta, josta leikattiin lopullinen 47 minuuntin mittainen elokuva. Siis ei mitään liveä.

Haastateltavani kehui live-esityksiä, jotka tehdään kerralla alusta loppuun. Niissä on aivan toisenlainen intensiteetti ja tunnelma kun yleisö on läsnä ja vuorovaikutuksessa, kuin purkitetuissa esityksissä.

Tuon haastattelun jälkeen olen alkanut hiukan ottaa takaisin mielipiteitäni vaikkapa modernista tanssiteatterista ja oopperasta. Haastattelun lisäksi siinä ovat auttaneet tuotannot, joita olen käynyt läpi jutun pohjaksi.

Ehkä modernilla oopperalla voi sittenkin olla jokin funktio! ;-)

Hienoa lukea, että Juhani (kaima) on löytämässä ooperaa uudelleen. Mutta, mutta.... asioita menee aika lailla sekaisin. Siksi tarkennus:.

Esitysmuoto (elävä, nyt-hetkessä tapahtuva / taltioitu joltain formaatilta tulevai) ja esityksen estetiikka (esim klassinen /nyky) ovat eri asioita. Ne saattavat toki liittyä toisiinsa, mutta esim täsää oopperakeskustelussa ne pitää erottaa.

Mihini oopperaa tarvitaan? Mihin kulttuuria ylipäänsä tarvitaan? Mihin modernia kulttuuria tarvitaan? Miksi rakennetaan rumia taloja, sävelletään riitasointista, rytmisesti hermostuttavaa musiikkia, koregrafioidaan epäesteettistä arkista hyppimistä mappien keskellä, ohjataan juonettomia näytelmiä, joiden dialogi ei ole ylevää, kirjoiteaan runoja, joissa kiroillaan..... Miksei eletä turvallisesti kauniiden jugend-talojen keskellä ja nautita Mozartista?
Kieli elää, muuttuu, on jatkuvassa muutosen tilassa. Niin kulttuurikin. Se, mikä nyt koetaan mestarilliseksi (Kevätuhri, Seitsemän veljestä, Sibeliuksen 4. sinfonia) oli aikanaan kauhistus -esteettisistä tai poliittisista syistä. Vähissä ovat ne, jotka tässä ajassa ymmärtävät tietä viitoittavien töiden merkityksen (harvinainen poikkeus oli esim Axel Carpelan, joka käsitti omassa ajassaan Sibban 4. arvon). Tarvitaan kuohuntaa ja tyhjäkäyntiä, jotta syntyisi teoksia, jotka jäävät elämään. Suurin osa jokatapauksessa katoaa. Mutta jo yksikin syntynyt mestariteos perustelee nykytaiteen tukemisen.
Modernilla- / nykykultturilla on itseisarvo. Sen synnyttäminen ei ole ennkoitavissa. Pitää vaan uskaltaa antaa tilaa sille tulla ja olla - vaikka hyötysuhde ei päätä huimaisi.

Kulttuurin merkitys (erityisesti oman kulttuurin) on henksellä puolella. Välillisesti sen arvo on myös taloudellinen. Identiteetin, itsensä maailmaan sijoittamisen ja vaikkapa itsensä, oman elämäntapansa hyväkysymissä kultturilla on kiistaton merkitys. Kauneudella on itseisarvo (kauneuden käsite tietysti vaihtelee) ja siihen kokemukseen meillä on uskoakseni vääjäämätön pyrkimys. Jokainen sivistynyt kulttuuri satsaa ja sijoittaa nykykulttuuriin (vrt. natsi-Saksa, Stalinin N-liitto, joissa tiedetttiin, mikä on oikein ja oikealla tavalla kaunista). Jokainen sivistynyt kulttuuri otta riskin, että nykyteokset eivät silitä nykymenoa. Ja edelleen: jokinen sivistynyt kulttuuri ottaa jollain aikavälillä tästä opikseen. Meillehän on läheisesti tuttua esimerkiksii, kuinka marginaalikulttuuri muokkaa valtakulttuuria.

Elävän esityksen historia liittyy yhteisöllisyyteen. Sellaisen yhteisöllisen kokemuksen jäänne on myös oopperailta Helsingissä. Siihen kuuluu paitsi itse esitys myös seurustelu ennen, keskellä ja jälkeen. Luulen, että tuollakin on itseisarvo. Elävään esitykseen liitty parhaimmillaan myös maaginen nyt-hetken kokemus, jota ei omassa kotiteatterissa saavuta. On romanttisella tavalla kiihottavaa tietää, että tämäniltaisen kokemuksen (hyvän, huiken, huonon tai katastrofaalisen) koimme vain me paikalla olleet. Sitä ei voi koskaan toistaa. Hetki oli ainutkertainen. Tämä on minulle suurin syy mennä konserttiin, teatteriin tai oopperaan.

Paskanjauhaminen ja näyttäytyminen väliajalla kuuluvat kulttuuriin. Joillekin se tuntuu olevan tärkeintä. Ok. Jos se ärsyttää, voi mennä ulos tai kääntää selkänsä.

Itse en ole vakuuttunut nykyisestä ooperastamme ja sen ohjelmistosta. Ajoittain -niin Hgissä kuin esim Savonlinnassa- tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista.Se on kuitenkin toinen asia. Näihin voi ja pitää vaikuttaa. Ohjelmistopilitiikka tai taiteelinen taso eivät ole seikkoja, jotka vaikuttavat kultturin merkitykseen. Nämä asiat eiväyt siis ole yhteismitallisia.

Kultturintäyteistä viikonloppua kaikille.