Huomasin tuolla aiempana erään iltapäivälehtijutun herättämän kiivaan keskustelun mm. siitä, onko millään muotoa hyväksyttävää olla bi-seksuaalina suhteessa sekä naiseen että mieheen yhtäaikaisesti. Ajatus moniavioisuudesta tai -suhteisuudesta herätti näräisten kommenttien ryöpyn. Bisset leimattiin epäluotettavina ja selkärangattomina pettureina. Joku kuitenkin totesi hyvin siihen tyyliin, että mitä pahaa on monen kanssa olemisesta, jos se osapuolille sopii ja kaikki vapaasta tahdostaan suostuvat tilanteeseen? Minusta tuollaisessa rajatusti avoimemmassa suhteessa olisi hyvät puolensa.
Olen itse miehen kanssa pitkässä suhteessa ja olen häneen sitoutunut. Silti huomaan kaipaavani myös naista. Ei ihminen ole niin yksiulotteinen, että hänen halunsa/tunteensa/tarpeensa kohdistuisivat vuosikymmeniä vain yhteen ihmiseen. Eroottinen halu ja toisen ihailu, ihastuminen/rakkaus toisiin ihmisiin, lienevät asioita, joita ei ole tarpeellista rajata vain yhteen ihmiseen kohdistuvaksi. . Miksi rakkauden tekoja pitäisi rajata (olettaen, että ne eivät loukkaa ketään?). Miten jonkun rakastaminen on joltakulta toiselta pois? Mistä lähtöisin on ajatus, että rakkaus/himo kanavoituisivat vain YHTEEN ihmiseen? Emmehän oleta tällaista samanlaista tunteiden suuntaamista yhteen kohteeseen esim. ystävyyssuhteissa (voi olla monia tyydyttäviä ja erilaisia, toisiaan täydentäviä, läheisiä ystävyyksiä, ilman, että kukaan joutuu kärsimään). Onko moniavioisuus mahdotonta ilman, että loukkaa toisia ihmisiä? Kuinka oikein se on, että esimerkiksi biseksuaali nainen kieltää tunteensa ja kaipuunsa toiseen naiseen - silloinkin kun näiden tunteiden toteuttaminen ei loukkaisi ketään? Onko avoin suhde mahdollinen? Vai onko avoimien suhteiden "avoimuus" illuusio, jossa jotakuta osapuolta käytetään hyväksi?
Elän siinä oletuksessa (tämä vain oletus, kertokaahan te miten asia kohdallanne on), että kaikille pitkissä parisuhteissa eläville tulee jossain vaiheessa haluja ja tunteita suhteen ulkopuolisia kohtaan? Yksiavioisessa suhdeihanteessa nämä tunteet ovat tabu - väistämättömyydestään huolimatta. Avoimessa suhteessa näitä kaipuita voisi ilmaista kenties avoimemmin? Kaikenlainen salailu yleensä etäännyttää ihmisiä toisistaan, kun taas avoimuus lähentää ihmisiä. Onkohan monen eron syynä se, että näitä vääjäämättömiä haluja oman parisuhteen ulkopuolisiin ei osata käsitellä, kun ajatellaan, että tunteita pitäisi olla vain yhteen ja tunnetaan, että läheisyyttä voidaan kokea vain sen ihmisen kanssa, kehen nämä tunteetkin kohdistuvat, kenelle tunteitaan voi avoimemmin ilmaista?
Syy siihen, miksi tämä aihe on niin latautunut lienee se, että liberaalimpi suhtautuminen avoimiin suhteisiin herättää monessa pelkoa oman kumppanin menettämisestä ja siitä, että itse ei avoimemmassa tilanteessa olisikaan "riittävän hyvä". Biseksuaalisuus on kai niin inhottua täysheteroiden ja -homojen keskuudessa myös siksi, että monille bisseys on ollut vain välivaihe matkalla omaan aikuiseen identiteettiin - bissejen ajatellaan olevan kai jotenkin epäkypsiä.
Hirveän usein vain törmää sellaiseen ilmiöön, että miehet eivät pidä toisia naisia uhkina samalla lailla omille kumppaneilleen kuin toisia miehiä. "Ei minun miestäni toiset naiset haittaa", sanovat monet heterosuhteessa elävät. Lähinnä siis ajattelen, että tuollainen bi-nainen+bi-nainen tahoillaan heterosuhteissa ja toistensa kanssa suhteessa kuvio voisi osapuolten suostumuksella hyvinkin toimia ilman, että se loukkaisi ketään.
Itsekästä, lapsellista, synnillistä ja tuhoon tuomittuako?
PS. Onko täällä muuten paljon häiriköintiä, kun tuollainen varmistussysteemi on lisätty viestin lähetyksen yhteyteen. Varsin kömpelö juttu ja taitaa karsia keskusteluaktiivisuutta.
Olen itse miehen kanssa pitkässä suhteessa ja olen häneen sitoutunut. Silti huomaan kaipaavani myös naista. Ei ihminen ole niin yksiulotteinen, että hänen halunsa/tunteensa/tarpeensa kohdistuisivat vuosikymmeniä vain yhteen ihmiseen. Eroottinen halu ja toisen ihailu, ihastuminen/rakkaus toisiin ihmisiin, lienevät asioita, joita ei ole tarpeellista rajata vain yhteen ihmiseen kohdistuvaksi. . Miksi rakkauden tekoja pitäisi rajata (olettaen, että ne eivät loukkaa ketään?). Miten jonkun rakastaminen on joltakulta toiselta pois? Mistä lähtöisin on ajatus, että rakkaus/himo kanavoituisivat vain YHTEEN ihmiseen? Emmehän oleta tällaista samanlaista tunteiden suuntaamista yhteen kohteeseen esim. ystävyyssuhteissa (voi olla monia tyydyttäviä ja erilaisia, toisiaan täydentäviä, läheisiä ystävyyksiä, ilman, että kukaan joutuu kärsimään). Onko moniavioisuus mahdotonta ilman, että loukkaa toisia ihmisiä? Kuinka oikein se on, että esimerkiksi biseksuaali nainen kieltää tunteensa ja kaipuunsa toiseen naiseen - silloinkin kun näiden tunteiden toteuttaminen ei loukkaisi ketään? Onko avoin suhde mahdollinen? Vai onko avoimien suhteiden "avoimuus" illuusio, jossa jotakuta osapuolta käytetään hyväksi?
Elän siinä oletuksessa (tämä vain oletus, kertokaahan te miten asia kohdallanne on), että kaikille pitkissä parisuhteissa eläville tulee jossain vaiheessa haluja ja tunteita suhteen ulkopuolisia kohtaan? Yksiavioisessa suhdeihanteessa nämä tunteet ovat tabu - väistämättömyydestään huolimatta. Avoimessa suhteessa näitä kaipuita voisi ilmaista kenties avoimemmin? Kaikenlainen salailu yleensä etäännyttää ihmisiä toisistaan, kun taas avoimuus lähentää ihmisiä. Onkohan monen eron syynä se, että näitä vääjäämättömiä haluja oman parisuhteen ulkopuolisiin ei osata käsitellä, kun ajatellaan, että tunteita pitäisi olla vain yhteen ja tunnetaan, että läheisyyttä voidaan kokea vain sen ihmisen kanssa, kehen nämä tunteetkin kohdistuvat, kenelle tunteitaan voi avoimemmin ilmaista?
Syy siihen, miksi tämä aihe on niin latautunut lienee se, että liberaalimpi suhtautuminen avoimiin suhteisiin herättää monessa pelkoa oman kumppanin menettämisestä ja siitä, että itse ei avoimemmassa tilanteessa olisikaan "riittävän hyvä". Biseksuaalisuus on kai niin inhottua täysheteroiden ja -homojen keskuudessa myös siksi, että monille bisseys on ollut vain välivaihe matkalla omaan aikuiseen identiteettiin - bissejen ajatellaan olevan kai jotenkin epäkypsiä.
Hirveän usein vain törmää sellaiseen ilmiöön, että miehet eivät pidä toisia naisia uhkina samalla lailla omille kumppaneilleen kuin toisia miehiä. "Ei minun miestäni toiset naiset haittaa", sanovat monet heterosuhteessa elävät. Lähinnä siis ajattelen, että tuollainen bi-nainen+bi-nainen tahoillaan heterosuhteissa ja toistensa kanssa suhteessa kuvio voisi osapuolten suostumuksella hyvinkin toimia ilman, että se loukkaisi ketään.
Itsekästä, lapsellista, synnillistä ja tuhoon tuomittuako?
PS. Onko täällä muuten paljon häiriköintiä, kun tuollainen varmistussysteemi on lisätty viestin lähetyksen yhteyteen. Varsin kömpelö juttu ja taitaa karsia keskusteluaktiivisuutta.