Hej!
Minkä sävelletyn requiemin (sielunmessun) valitsisitte hautajaisiin?
Minkä sävelletyn requiemin (sielunmessun) valitsisitte hautajaisiin?
Requiem
Mozartin ylikäynyttä ei ole.
Kiltit "tytöt" pääsevät Taivaaseen, pahat pojat minne vaan.
Kun olen kuollut, niin ei minun saattohoitoa tarvitse kenenkään hoitaa homoihin niin negatiivisesti suhtautuvan katollisen kirkon tekopyhin menoin jossa elossa olevien ihmisten valheelliset rukoukset ja sieluttomat sielunmessut ts. requimit sekä synnit ostaetaan anteeksi rahalla elikkä aneilla, edesauttaen kuolleen kuvitellun sielun pääsemistä kuvitellusta kiirastulesta mielikuvituksellisempaan ns. "Taivaaseen" kun en sinne tekopyhään la-la-landiaan kukaan täysijärkinen ei halua.
Mielleläni sieluni syntyy uudestaan tuhkasta Feenix'inä ja biletän vielä toisenkin mokoman hot'n hornynä Tulilintuna ajellen so 70's Venice Beachilla päheällä Firebirdillä kuunnellen kasiraitaisesta Gloria Gaynorin I Will Surviveä nihkeillä antillopinruskeilla vinyylipenkillä vieressäni suntan hot horny hunk jonka jämäkkä vaihdekeppi on sopivasti käpälässäni, taustalla luo enkelikuoron ihan päheästi kumiseva veekasi ajellessamme malvanväriseen auringonlaskuun sunset driveä palmujen, sillai ihan kivasti, vienossa pacific tuulessa huojuessa. Mielelleäni jatkan siis piinaani toisen rajallisen ajan sufparadisessä ja ne kamppailen "taivaan" ja ah! niin kiihotavan helvetin välillä homokiirastulessa jossain päin maailmaa silloinkun homodisco oli vielä jotain.
Kun olen kuollut, niin ei minun saattohoitoa tarvitse kenenkään hoitaa homoihin niin negatiivisesti suhtautuvan katollisen kirkon tekopyhin menoin jossa elossa olevien ihmisten valheelliset rukoukset ja sieluttomat sielunmessut ts. requimit sekä synnit ostaetaan anteeksi rahalla elikkä aneilla, edesauttaen kuolleen kuvitellun sielun pääsemistä kuvitellusta kiirastulesta mielikuvituksellisempaan ns. "Taivaaseen" kun en sinne tekopyhään la-la-landiaan kukaan täysijärkinen ei halua.
Mielleläni sieluni syntyy uudestaan tuhkasta Feenix'inä ja biletän vielä toisenkin mokoman hot'n hornynä Tulilintuna ajellen so 70's Venice Beachilla päheällä Firebirdillä kuunnellen kasiraitaisesta Gloria Gaynorin I Will Surviveä nihkeillä antillopinruskeilla vinyylipenkillä vieressäni suntan hot horny hunk jonka jämäkkä vaihdekeppi on sopivasti käpälässäni, taustalla luo enkelikuoron ihan päheästi kumiseva veekasi ajellessamme malvanväriseen auringonlaskuun sunset driveä palmujen, sillai ihan kivasti, vienossa pacific tuulessa huojuessa. Mielelleäni jatkan siis piinaani toisen rajallisen ajan sufparadisessä ja ne kamppailen "taivaan" ja ah! niin kiihotavan helvetin välillä homokiirastulessa jossain päin maailmaa silloinkun homodisco oli vielä jotain.
Army of Loversin Requiem vois olla homohautajaisiin paikallaan ;) Paitsi jos jotain soitettaisiin niin varmaankin se olisi juuri tuo tunnetuin, Mozartin Requiem. Onhan se upea! (Eikö Salier säveltänyt loppuun kyseisen teoksen?) Mutta... kaikkein kovin juttu olisi varmaankin saada paikalle soittamaan suomalainen laulu ja soitinyhtye Requiem :o Kaverit ainakin osaavat messuta hyvin tilulilu-sooloin ja tuplabasarein...
Mulle kelpaisi hatajaisiini Randy Crawford: One Day I´ll Fly Away. Se on todella kaunis kappale ja olen pitänyt siitä todella kauan.
Verdin, siinä on ne mahtavat rummutkin Dies Iraessa.
Mozart on ylitse muiden. Hyvänä kakkosena voisi olla Brahmsin saksalainen Requiem.
Pierre Boulez:
Rituel in memoriam Bruno Maderna
Rituel in memoriam Bruno Maderna
Hej!
Itse pidän monista. Suurenmoinen on Berliozin Requiem. Hienoja lisäksi esim. Cherubinin d-molli Requiem ja Fauren Requiem.
Itse pidän monista. Suurenmoinen on Berliozin Requiem. Hienoja lisäksi esim. Cherubinin d-molli Requiem ja Fauren Requiem.
Onko se jo ajankohtainen???
Oletko M. sitten suunnitellut kaiken jo etukäteen, millainen musiikki, kukat, vieraslista, arkku, saarnamies, hautapaikka, valokuvat, kuolinilmoitus???
Entä jos kuoletkin huomenna ja hautajaisissa soitetaan muuta musaa???
Mulle ja muutamalle surijalle olisi samantekevää soiko Mozart tai Bach, sitähän en kuolleena kuule!!!
Oletko M. sitten suunnitellut kaiken jo etukäteen, millainen musiikki, kukat, vieraslista, arkku, saarnamies, hautapaikka, valokuvat, kuolinilmoitus???
Entä jos kuoletkin huomenna ja hautajaisissa soitetaan muuta musaa???
Mulle ja muutamalle surijalle olisi samantekevää soiko Mozart tai Bach, sitähän en kuolleena kuule!!!
Surijalle se voi olla kaikkea täysin merkityksettömän ja täysin merkityksellisen väliltä.
Nicolas Lensin Flamma flamma. Alaotsikkona taitaa olla The Fire Requim. Pakanllista menoa, levyllä myös hulppea kontratenori.
G
G
Ollessani Saksassa joitakin vuosia soi siellä Klassik Radiossa usein yllämainittu Flamma Flamma.
Chiron kysyi Salierin ja Mozartin yhteydestä.
Saanen vastata, koska Mozart on monella tavalla erikoisalaani. Ensinnäkin, Mozartin (ja Bachin, Beethovenin ja Tsaikovskin) musiikki on minulle läheistä. Isäni oli Helsingin kaupunginorkesterin viulisti, jonka takia heidän viulusävellyksensä soivat usein lapsuudenkodissani. Mozartin ja minun omassa henkilöhistoriassani on huolestuttavan paljon samankaltaisia piirteitä, ainakin Wolfgang Hildesheimerin Mozart-elämäkerran mukaan
Olin itsekin varhaiskypsä ja musikaalisesti lahjakas lapsi, kitkuttelin viulua ja lauloin poikakuorossa. Myös Mozart oli Pikku Prinssin ja minun tavoin lapsenomaisen avoin ja vilpitön ihminen, joka auttoi muita sävellyksillään, eikä osannut varoa aikuisten maailman kovuutta ja kieroutta. Vaikka Mozart on tuottanut upeita uskonnollisia mestariteoksia, hän piti oman suhteensa korkeampiin voimiin tiukasti yksityisasiana ja suhtautui tekopyhään kirkkoinstituutioon ja sen mahtipontisiin edustajiin halveksien. Mozart teki sävellystyötä sydänverellään, mutta teki uskonnollisten tekstiensä sävellykset vain esteettisen lohdun ja voiman antamiseksi kanssaihmisilleen.
Mozartin lapsenomainen vilpittömyys johti lopulta siihen, että häntä oli helppo käyttää omiin tarkoituksiin. Avuliaisuudessaan Mozart jakeli sävelmiään eri ihmisille altistaen itsensä tekijänoikeuksien ryöstölle - vaikka tosin tekijänoikeuksien käsitettä ei hänen aikanaan tunnettu. Oppilaisiinsa Mozart suhtautui ystävällisesti, vaikka joutui näidenkin väärinkäytön kohteeksi.
Mozartin kilpailijat taktikoivat paljon paremmin Wienin rikkaiden ruhtinaiden suuntaan, eikä hän suorana ihmisenä ymmärtänyt liehakoida ja imarrella heitä. Mozartin teoksissa ilmenevä naiivi erotiikan ylistäminen ja hänen yhteiskuntakriittiset, alkavaa Ranskan suurta vallankumousta enteilevät librettonsa närkästyttivät wieniläisiä moraalin ja rahakirstujen vartijoita. Kuningas Ludvig XVI yritti jopa kieltää Figaron häiden esittämisen pitäen sitä liian vallankumouksellisena. Mozartia alettiin sivuuttaa ja torjua yhä enemmän, vaikka hänen taiteelliset lahjansa tunnustettiin. Vähemmän lahjakkaat kollegat, mutta sosiaalisesti paremmat kiipijät syrjäyttivät hänet.
Yksi näistä oli kapellimestari Salieri, joka kaappasi Mozartilta aristokraattien tilauslistat. Syrjäytetyksi joutuminen koski kipeästi Mozartiin sekä taloudellisesti että henkisesti. Joidenkin historioitsijoiden mukaan mukaan Mozart joutui kateuden ja salajuonien uhriksi. Aikaisemmin katsottiin jopa että, että Salieri olisi myrkyttänyt kilpailijansa hengiltä, jota tosin uusimmat Mozart-elämäkerrat pitävät perusteettomana myyttinä, vaikka Salierin myönnetään käyttäneen epäeettisiä keinoja Mozartin sivuuttamiseen.
Syrjäyttäminen alkoi murtaa Mozartin mielen ja ruumiin terveyttä ja hänen masennuksensa sai yhä vakavampia ilmenemismuotoja. Kuolinvuoteellaan Mozart oli merkinnyt työn alla olevan Requiemin kansilehdelle, että siitä tulee hänen oma sielunmessunsa. Mozart viimeisteli sen yhdessä oppilaansa Süssmayrin kanssa, samalla kun tämä vietteli Mozartin vaimon. Myös pappi pysytteli poissa Mozartin kuolinvuoteen ääreltä, koska tätä pidettiin uskosta luopuneena. tämä kuoli köyhtyneenä ja murtuneena miehenä. Varattomana hänen loppuun kulunut ruumiinsa laskettiin köyhäinhautaan 6. joulukuuta 1791.
Chironin kysymykseen palaten: Mozartin Requiemia ei viimeistellyt Salieri, vaan Süssmayr, joka myös ryösti Mozartin vaimon. Salieri sen sijaan ryösti Mozartin työmahdollisuuksia ja työtilaisuuksia.
Saanen vastata, koska Mozart on monella tavalla erikoisalaani. Ensinnäkin, Mozartin (ja Bachin, Beethovenin ja Tsaikovskin) musiikki on minulle läheistä. Isäni oli Helsingin kaupunginorkesterin viulisti, jonka takia heidän viulusävellyksensä soivat usein lapsuudenkodissani. Mozartin ja minun omassa henkilöhistoriassani on huolestuttavan paljon samankaltaisia piirteitä, ainakin Wolfgang Hildesheimerin Mozart-elämäkerran mukaan
Olin itsekin varhaiskypsä ja musikaalisesti lahjakas lapsi, kitkuttelin viulua ja lauloin poikakuorossa. Myös Mozart oli Pikku Prinssin ja minun tavoin lapsenomaisen avoin ja vilpitön ihminen, joka auttoi muita sävellyksillään, eikä osannut varoa aikuisten maailman kovuutta ja kieroutta. Vaikka Mozart on tuottanut upeita uskonnollisia mestariteoksia, hän piti oman suhteensa korkeampiin voimiin tiukasti yksityisasiana ja suhtautui tekopyhään kirkkoinstituutioon ja sen mahtipontisiin edustajiin halveksien. Mozart teki sävellystyötä sydänverellään, mutta teki uskonnollisten tekstiensä sävellykset vain esteettisen lohdun ja voiman antamiseksi kanssaihmisilleen.
Mozartin lapsenomainen vilpittömyys johti lopulta siihen, että häntä oli helppo käyttää omiin tarkoituksiin. Avuliaisuudessaan Mozart jakeli sävelmiään eri ihmisille altistaen itsensä tekijänoikeuksien ryöstölle - vaikka tosin tekijänoikeuksien käsitettä ei hänen aikanaan tunnettu. Oppilaisiinsa Mozart suhtautui ystävällisesti, vaikka joutui näidenkin väärinkäytön kohteeksi.
Mozartin kilpailijat taktikoivat paljon paremmin Wienin rikkaiden ruhtinaiden suuntaan, eikä hän suorana ihmisenä ymmärtänyt liehakoida ja imarrella heitä. Mozartin teoksissa ilmenevä naiivi erotiikan ylistäminen ja hänen yhteiskuntakriittiset, alkavaa Ranskan suurta vallankumousta enteilevät librettonsa närkästyttivät wieniläisiä moraalin ja rahakirstujen vartijoita. Kuningas Ludvig XVI yritti jopa kieltää Figaron häiden esittämisen pitäen sitä liian vallankumouksellisena. Mozartia alettiin sivuuttaa ja torjua yhä enemmän, vaikka hänen taiteelliset lahjansa tunnustettiin. Vähemmän lahjakkaat kollegat, mutta sosiaalisesti paremmat kiipijät syrjäyttivät hänet.
Yksi näistä oli kapellimestari Salieri, joka kaappasi Mozartilta aristokraattien tilauslistat. Syrjäytetyksi joutuminen koski kipeästi Mozartiin sekä taloudellisesti että henkisesti. Joidenkin historioitsijoiden mukaan mukaan Mozart joutui kateuden ja salajuonien uhriksi. Aikaisemmin katsottiin jopa että, että Salieri olisi myrkyttänyt kilpailijansa hengiltä, jota tosin uusimmat Mozart-elämäkerrat pitävät perusteettomana myyttinä, vaikka Salierin myönnetään käyttäneen epäeettisiä keinoja Mozartin sivuuttamiseen.
Syrjäyttäminen alkoi murtaa Mozartin mielen ja ruumiin terveyttä ja hänen masennuksensa sai yhä vakavampia ilmenemismuotoja. Kuolinvuoteellaan Mozart oli merkinnyt työn alla olevan Requiemin kansilehdelle, että siitä tulee hänen oma sielunmessunsa. Mozart viimeisteli sen yhdessä oppilaansa Süssmayrin kanssa, samalla kun tämä vietteli Mozartin vaimon. Myös pappi pysytteli poissa Mozartin kuolinvuoteen ääreltä, koska tätä pidettiin uskosta luopuneena. tämä kuoli köyhtyneenä ja murtuneena miehenä. Varattomana hänen loppuun kulunut ruumiinsa laskettiin köyhäinhautaan 6. joulukuuta 1791.
Chironin kysymykseen palaten: Mozartin Requiemia ei viimeistellyt Salieri, vaan Süssmayr, joka myös ryösti Mozartin vaimon. Salieri sen sijaan ryösti Mozartin työmahdollisuuksia ja työtilaisuuksia.
Kiitos Olli S. mielenkiintoisesta ja valaisevasta kirjoituksesta. Aihe kiinnostaa kyllä todella paljon, ei ole vain koskaan tullut luettua mitään Mozartista kertovaa elämänkertaa, vaikka tarkoitus on ollut. Ilmeisesti kaikenlaisia spekulaatioita liittyy noihin Mozart paran loppuaikoihin. Eikö yhden Mozartin elämästä kertovan kirjan ole suomeksi kääntänyt se yksi edesmennyt ja ainakin minun mielestäni jotenkin karmiva hahmo, jonka niemeä en nyt satu muistamaan, mutta hänen pelottavat hampaansa muistan, siis kuvista. (De mortui nil nisi bene.. tai jotain, mutta kuitenkin) Olisko mitään kenties uudempaa ja syvällistä elämänkertaa, joko suomeksi, englanniksi tai vaikkapa toisella kotimaisella kielellä?
Chiron: Minuakin karmaisi se hahmo, joka on suomentanut Hildesheimerin Mozart-elämäkerran. Maailmassa vain on
kaikenlaisia fanaatikoita. Tuo tarkoittamasi suomentaja oli Seppo Heikinheimo, joka tunnetusti kävi ristiretkeä suomenruotsalaisia vastaan. Hänen tunnuslauseensa oli, ettei hän osta edes silakoita suomenruotsalaiselta. Tässä on näyte siitä sodasta:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520111
Itsekin olin lukioaikana vähän samalla kannalla, koska isäni puolella oli ruotsinkielisiä konservatiiveja kun taas äidin puoli oli hämäläistä suomenkielistä torpparin jälkeläisiä. Norssissa perustin ruotsinvastustamiskerhonkin.
Sitten monta vuotta myöhemmin minulle kävi kuten Hufvudstadsbladetin mainoskampanjassa: rakastuin suomenruotsalaiseen.
Aloin nähdä kieliasioita sisältäpäin ja suvaitsevammin. Menin jopa Arbiksen keskustelukurssille voidakseni keskustella rakkaani äidin kanssa tämän omalla kielellä. Keskusteluni oli hyvin ontuvaa, mutta olin kuitenkin ilmaissut ystävällisen tarkoitukseni hänelle.
Takaisin Mozart-elämäkertaan: olen itsekin kantapään kautta oppinut suhtautumaan kriittisesti historialliseen ja ideologiseen tietoon. Olen oppinut tarkistamaan asiat monesa eri lähteestä. Historiallisten hahmojen ja ideologioiden ympärille kehittyy helposti paksu kerros liehittelyä, kehua, väärinlukemista, soveltamista oman edun tavoitteluun jne.
Näinhän tapahtui erityisesti Sigmund Freudille, mutta ilmeisesti myös Mozartille.
Siksi kaikki tiedot ja näkemykset kannattaa tarkistaa useista eri lähteistä. Sosiologisessa tutkimuksessa tätä nimitetään "triangulaatioksi" eli sama asia tarkistetaan monelta eri taholta ja monesta eri suunnasta
( ks. esim. http://virtual.mbs.fi/opinnayte/Triangulaatio.htm )
Hildesheimerin Mozart-teos on alunperin vuodelta 1956 (kirjana julkaistu 1977) ja sen suomennos vuodelta 1983. Suomentajat Seppo ja Päivi Heikinheimo varoittavat aikaisempien Mozart-teosten "hymistelystä ja hurskastelusta". Siitä on jälkiä vielä Heikinheimojen suomennoksessa. Silti siitä voi ottaa varoen tiettyjä elämäkerrallisia faktoja.
Kaikki kannattaa aina tutkia muista lähteistä, joita nyt internetin ansiosta on löydettävissä (liiankin) helposti googlettamalla.
Kaiken sen jälkeen mitä jouduin kohtaamaan Freud-kritiikiini johdosta, oma vakaumukseni oli pitkään etten ostaisi edes silakoita psykoanalyytikoilta ;)
Mutta siinäkin asiassa ajat muuttuvat: http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=291_10_1
Ehkä jonkun sintin voisi ostaa sellaiselta analyytikolta, joka kykenee omaksumaan uutta tietoa ja näkemään omien ennakkoluulojensa läpi.
kaikenlaisia fanaatikoita. Tuo tarkoittamasi suomentaja oli Seppo Heikinheimo, joka tunnetusti kävi ristiretkeä suomenruotsalaisia vastaan. Hänen tunnuslauseensa oli, ettei hän osta edes silakoita suomenruotsalaiselta. Tässä on näyte siitä sodasta:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520111
Itsekin olin lukioaikana vähän samalla kannalla, koska isäni puolella oli ruotsinkielisiä konservatiiveja kun taas äidin puoli oli hämäläistä suomenkielistä torpparin jälkeläisiä. Norssissa perustin ruotsinvastustamiskerhonkin.
Sitten monta vuotta myöhemmin minulle kävi kuten Hufvudstadsbladetin mainoskampanjassa: rakastuin suomenruotsalaiseen.
Aloin nähdä kieliasioita sisältäpäin ja suvaitsevammin. Menin jopa Arbiksen keskustelukurssille voidakseni keskustella rakkaani äidin kanssa tämän omalla kielellä. Keskusteluni oli hyvin ontuvaa, mutta olin kuitenkin ilmaissut ystävällisen tarkoitukseni hänelle.
Takaisin Mozart-elämäkertaan: olen itsekin kantapään kautta oppinut suhtautumaan kriittisesti historialliseen ja ideologiseen tietoon. Olen oppinut tarkistamaan asiat monesa eri lähteestä. Historiallisten hahmojen ja ideologioiden ympärille kehittyy helposti paksu kerros liehittelyä, kehua, väärinlukemista, soveltamista oman edun tavoitteluun jne.
Näinhän tapahtui erityisesti Sigmund Freudille, mutta ilmeisesti myös Mozartille.
Siksi kaikki tiedot ja näkemykset kannattaa tarkistaa useista eri lähteistä. Sosiologisessa tutkimuksessa tätä nimitetään "triangulaatioksi" eli sama asia tarkistetaan monelta eri taholta ja monesta eri suunnasta
( ks. esim. http://virtual.mbs.fi/opinnayte/Triangulaatio.htm )
Hildesheimerin Mozart-teos on alunperin vuodelta 1956 (kirjana julkaistu 1977) ja sen suomennos vuodelta 1983. Suomentajat Seppo ja Päivi Heikinheimo varoittavat aikaisempien Mozart-teosten "hymistelystä ja hurskastelusta". Siitä on jälkiä vielä Heikinheimojen suomennoksessa. Silti siitä voi ottaa varoen tiettyjä elämäkerrallisia faktoja.
Kaikki kannattaa aina tutkia muista lähteistä, joita nyt internetin ansiosta on löydettävissä (liiankin) helposti googlettamalla.
Kaiken sen jälkeen mitä jouduin kohtaamaan Freud-kritiikiini johdosta, oma vakaumukseni oli pitkään etten ostaisi edes silakoita psykoanalyytikoilta ;)
Mutta siinäkin asiassa ajat muuttuvat: http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=291_10_1
Ehkä jonkun sintin voisi ostaa sellaiselta analyytikolta, joka kykenee omaksumaan uutta tietoa ja näkemään omien ennakkoluulojensa läpi.
Mozartin Requiem joutui aluksi Eybler-nimiselle säveltäjälle, jonka (ilmeisesti) tekemistä Mozartin sävellystyylin mukaisista hahmotelmista Süssmayr (Mozartin oppilas) täydensi teosta. Myöhemmin on tehty toisia versioita.
Wolfgang Hildesheimerin kirja on siinä määrin tendenssimäinen, että en sitä suosittele alkuunkaan.
Salieri on säveltäjä, jonka tuotantoon on ollut mielenkiintoista perehtyä. Hän oli melkoisen lahjakas säveltäjä, mutta ei suinkaan nerokas.
Wolfgang Hildesheimerin kirja on siinä määrin tendenssimäinen, että en sitä suosittele alkuunkaan.
Salieri on säveltäjä, jonka tuotantoon on ollut mielenkiintoista perehtyä. Hän oli melkoisen lahjakas säveltäjä, mutta ei suinkaan nerokas.
Olen Martinin kanssa samaa mieltä Hildesheimerin teoksen tendenssimäisyydestä. Kaikki historiaa koskevat tiedot on syytä tarkistaa useista eri lähteistä.
Mut hei, ettei kokonaan pääsisi unohtumaan tämän threadin gay contents ja martinin aloitus: "minkä sielunmessun itse valitsisit". Minulla on erinomainen esikuva suhtautumisesta noihin kysymyksiin. Eurooppalaisen hlbt-liikkeen esi-isäksi nimetty Benno Premsela, joka kävi meille opettamassa seksuaalivallankumouksen tekemistä 1970-luvun alussa on kosketellut omaa kuolemaansa viimeisessä haastatelussaan tavalla, jonka veikeää itsekriittistä mustaa huumoria arvostan:
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=36_6_1
Tuossa jutussa kerron miten Benno Premsela kuvittelee lähtöääni:
"Viimeisessä haastattelussaan hollantilaisessa lehdessä de Volkskrantissa pari viikkoa ennen kuolemaansa Premsela kertoi
pilke silmäkulmassa minkälaisen poislähdön hän saattaisi haluta. Hän puhui Amsterdamin konserttitalon vuokraamisesta,
jossa hän makaisi arkussa tuhansien surijoiden virratessa ohi Beethovenin surumusiikin tahdissa. Musiikin saavuttaessa huippukohtansa Premsela nousisi arkusta, kävelisi juhlallisesti konserttipalatsin ovesta ulos ja katoaisi iäisyyteen."
Tuota kirjoittaessani minulle välähti minkälaisen poislähdön minä haluaisin, jos kuolisin (mutta mikä pahan tappaisi?):
Minulla on ollut tapana joka vuosi mennä Matteus- ja Johannespassioita kuuntelemaan paikan päälle, samoin kuin Mozartin Requiem aina kun se esitetään. Olen itse laulanut Matteuspassion ripienokuoron poikana ja siksi se koskettaa minua. Johannespassiota olen aina kuunnellut Tuomiokirkossa siten, että olen sen loppukoraalin aikana seisonut lähtövalmiina ulko-oven luona. Syynä ei ole niinkään kunnianteko evankelisluterilaiselle Jumalalle, kuin halu päästä nopeasti ulos, ettei joudu kuulemaan aplodeeraamista ja sitä miten kuulijat alkavat ylistää omia kakaroitaan, jotka esiintyivät. Useimmiten livahdin ulos ja lähdin Laakson kentälle surffailemaan, koska minulla Bachin musiikki liittyy eroottisiin ajatuksiin.
Eli hyvin vaatimattomana ihmisenä en halua pitää kuulijoita odottamassa pidempään kuin Johannespassion loppukoraalin pari minuuttia. Sen ajan voisin maata arkussa Tuomiokirkossa kuulijoiden vetäessä pikaiset surutyöt. Sitten nousen arkusta ja kävelen juhlallisesti Tuomiokirkon ovesta Laakson kentälle kruisailemaan kadotakseni iäisyyteen.
Mut hei, ettei kokonaan pääsisi unohtumaan tämän threadin gay contents ja martinin aloitus: "minkä sielunmessun itse valitsisit". Minulla on erinomainen esikuva suhtautumisesta noihin kysymyksiin. Eurooppalaisen hlbt-liikkeen esi-isäksi nimetty Benno Premsela, joka kävi meille opettamassa seksuaalivallankumouksen tekemistä 1970-luvun alussa on kosketellut omaa kuolemaansa viimeisessä haastatelussaan tavalla, jonka veikeää itsekriittistä mustaa huumoria arvostan:
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=36_6_1
Tuossa jutussa kerron miten Benno Premsela kuvittelee lähtöääni:
"Viimeisessä haastattelussaan hollantilaisessa lehdessä de Volkskrantissa pari viikkoa ennen kuolemaansa Premsela kertoi
pilke silmäkulmassa minkälaisen poislähdön hän saattaisi haluta. Hän puhui Amsterdamin konserttitalon vuokraamisesta,
jossa hän makaisi arkussa tuhansien surijoiden virratessa ohi Beethovenin surumusiikin tahdissa. Musiikin saavuttaessa huippukohtansa Premsela nousisi arkusta, kävelisi juhlallisesti konserttipalatsin ovesta ulos ja katoaisi iäisyyteen."
Tuota kirjoittaessani minulle välähti minkälaisen poislähdön minä haluaisin, jos kuolisin (mutta mikä pahan tappaisi?):
Minulla on ollut tapana joka vuosi mennä Matteus- ja Johannespassioita kuuntelemaan paikan päälle, samoin kuin Mozartin Requiem aina kun se esitetään. Olen itse laulanut Matteuspassion ripienokuoron poikana ja siksi se koskettaa minua. Johannespassiota olen aina kuunnellut Tuomiokirkossa siten, että olen sen loppukoraalin aikana seisonut lähtövalmiina ulko-oven luona. Syynä ei ole niinkään kunnianteko evankelisluterilaiselle Jumalalle, kuin halu päästä nopeasti ulos, ettei joudu kuulemaan aplodeeraamista ja sitä miten kuulijat alkavat ylistää omia kakaroitaan, jotka esiintyivät. Useimmiten livahdin ulos ja lähdin Laakson kentälle surffailemaan, koska minulla Bachin musiikki liittyy eroottisiin ajatuksiin.
Eli hyvin vaatimattomana ihmisenä en halua pitää kuulijoita odottamassa pidempään kuin Johannespassion loppukoraalin pari minuuttia. Sen ajan voisin maata arkussa Tuomiokirkossa kuulijoiden vetäessä pikaiset surutyöt. Sitten nousen arkusta ja kävelen juhlallisesti Tuomiokirkon ovesta Laakson kentälle kruisailemaan kadotakseni iäisyyteen.
Gabriel Fauren. Se on seesteisempi kuin esim. Mozart...
Goreckin "Symphony 3" saattaisi jonkun mielestä sopia, toisille ehkä liiankin "raskasta" ja surullista musiikkia?
http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/B000005J1C/104-0791125-1987146?v=glance
http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/B000005J1C/104-0791125-1987146?v=glance
Eikai...Goreckin kolmas sinfonia on hienoa musiikkia!
On oihan pakko todeta, että Goreckin 3, sinfonia on aivan kamalaa paskaa, niinkuin kaverin koko tuotanto. Kyseisen "säveltäjän" edelle voi mennä ainoastaan Bartokin suorastaan epämusikaaliset sävellykset. Olen aina ihmetellyt, että miten tuollaiset ihmiset pääsevät yleensä levyttämään, ehkä siksi kun epämusikaalinen eliitti toteaa, että voi kun ihanaa, vaikka eivät tajua mistään tämän taivaallista. :o
Mikähän Bartokissa on niin epämusikkalista? Ja mikä eliitti? Loistava olkiukkoargumentti...
Näinhän se menee: Joku tyhjäntoimittaja keksii turhauttavassa elämässään ottaa ohjelmistoon vaikka Saariahoa, sillä hän tietää, että on ihan sama kenen musiikkia, tai paremminkin keiden raapustamia ääniä konserteissa tuotetaan, kun on kuuluisa dirigentti ja arvostusta saanut orkesteri. Eiväthän tyhjäpäiset näyttäytymishaluiset eliittisisaret ja -veljet voisi missään nimessä jäädä paitsi tilaisuudessa, jolla varmistetaan omaa sosiaalista ja taloudellista statustaan. "Kyllä fiksu ja sivistynyt ihminen osaa kuunnella ja Ymmärtää kaikkea taiteen eri virtauksia ja "suuria lahjakkuuksia"". Pah! Ja kaiken kukkuraksi tyhjäpäisten eliittiampinoiden arvostusta hakevat heikkoitsetuntoiset tyhjäpääkriitikot ylistävät tuota "ihanuutta" ainoastaan siksi, että eivät uskalla leimaantua junteiksi kyseenalaistamalla koko sirkusta.
Minusta säveltäminen ja musiikin tekeminen on lahja, joka on aivan muuta kun sitä, että heitetään paperille merkkejä mielivaltaisessa järjestyksessä. Ei oikeaa sinfoniaa tms. sävelletä päivässä, 8- 16 välillä silloin kun on työaika, se sävelletään silloin kun siihen on sielun palo, ja silloin kun nuotit löytävät toisensa sellaiseen järjestykseen joka sisältää harmoniaa, kauneutta, järjestystä, sopusointua. Onko ihme, jos vielä vuosisatojen jälkeen kuuntelemme Bachia, Beethovenia, Mozartia, Scarlattia tms. Kuinka moni kuuntelee kahden vuosisadan päästä Saariahoa? Uskon, että kukaan ei edes tiedä, että sellaista ihmistä on koskaan ollut edes olemassa.
Minusta säveltäminen ja musiikin tekeminen on lahja, joka on aivan muuta kun sitä, että heitetään paperille merkkejä mielivaltaisessa järjestyksessä. Ei oikeaa sinfoniaa tms. sävelletä päivässä, 8- 16 välillä silloin kun on työaika, se sävelletään silloin kun siihen on sielun palo, ja silloin kun nuotit löytävät toisensa sellaiseen järjestykseen joka sisältää harmoniaa, kauneutta, järjestystä, sopusointua. Onko ihme, jos vielä vuosisatojen jälkeen kuuntelemme Bachia, Beethovenia, Mozartia, Scarlattia tms. Kuinka moni kuuntelee kahden vuosisadan päästä Saariahoa? Uskon, että kukaan ei edes tiedä, että sellaista ihmistä on koskaan ollut edes olemassa.
Vielä Mozartista: Olli S.:n kirjoitus antoi vaikutelman, että Mozart olisi ollut aikamoinen reppana ja oikeastaan pelkästään uhrin osassa. Saanen epäillä. Käsittääkseni Mozart ei vain ollut kiinnostunut raha-asioiden hoidosta, eli suuntasi energiansa muualle - ja piti rahaa nielevästä huvittelusta (tämä ei kritiikkinä häntä kohtaan!). Mozartin uskonnollisuuden tiimoilta hänen vapaamuurariusjäsenyytensä taisi jäädä mainitsematta. Ja kylläpä tuo messuissa kävi (mikä on tietysti eri asia, kuin suhde kirkon johtoon), ja sävelsi niitä itsekin muitakin kuin Requiemin (esimerkiksi suuri c-molli-messu on fantastinen!) .
Mutta: kun hiekat ovat arkulleni ropsahtaneet, voisi sen jälkeen soida Bachin Air (onnistuu uruillakin, tai jousikvartetilla: ei taida vakuutuksista irrota palkkioita kuorolle ja orkesterille).
Mutta: kun hiekat ovat arkulleni ropsahtaneet, voisi sen jälkeen soida Bachin Air (onnistuu uruillakin, tai jousikvartetilla: ei taida vakuutuksista irrota palkkioita kuorolle ja orkesterille).
Saltsille: mielestäni minä en ole pyrkinyt leimaamaan Mozartia reppanaksi ja luuseriksi. Yritän vain tuoda esiin, että monien eri tutkimusten mukaan Mozart joutui taistelemaan vaikeuksia ja häneen kohdistunutta intrigointia vastaan. Minulla on sellainen käsitys, että hän yritti parastaan, mutta loppujen lopuksi kuitenkin murtui paineiden alla.
Katsopa esimerkiksi aivan uutta suomalaista Mozart-historiikkia YLE Teeman ohjelmistosta:
http://www.yle.fi/teema/aikaonmusiikkia/saveltaja.php?id=90
Siinä kerrotaan Mozartin olleen "onneton" kohtaamiensa vaikeuksien vuoksi.
Mutta ehkä tässä on kysymys näkökulmien eroista. Minä katson tilannetta osallistuvaa havainnointia tekevän sosiologin silmin. Siten yritän nähdä myös ongelmien perimmäiset syyt. Ehdottamasi syy, jonka mukaan Mozart olisi ollut rahansa dokannut hulttio, muistuttaa vanhojen psykoanalyytikkojen psykologisoivaa "uhrin syyllistämistä".
En tiedä mikä on objektiivinen todelllisuus, jos sellaista onkaan. Joka tapauksessa koen samastumista Mozartiiin, koska itsekin pyrin sitkeästi tekemään kirjallisia teoksia muiden avuksi, mutta jatkuvasti joudun tönimisen ja ryöstön kohteeksi.
Turha tässä on sielunmessuja suunnitella itselleen, kun ei enää ole varaa edes omiin hautajaiisiin ;)
Katsopa esimerkiksi aivan uutta suomalaista Mozart-historiikkia YLE Teeman ohjelmistosta:
http://www.yle.fi/teema/aikaonmusiikkia/saveltaja.php?id=90
Siinä kerrotaan Mozartin olleen "onneton" kohtaamiensa vaikeuksien vuoksi.
Mutta ehkä tässä on kysymys näkökulmien eroista. Minä katson tilannetta osallistuvaa havainnointia tekevän sosiologin silmin. Siten yritän nähdä myös ongelmien perimmäiset syyt. Ehdottamasi syy, jonka mukaan Mozart olisi ollut rahansa dokannut hulttio, muistuttaa vanhojen psykoanalyytikkojen psykologisoivaa "uhrin syyllistämistä".
En tiedä mikä on objektiivinen todelllisuus, jos sellaista onkaan. Joka tapauksessa koen samastumista Mozartiiin, koska itsekin pyrin sitkeästi tekemään kirjallisia teoksia muiden avuksi, mutta jatkuvasti joudun tönimisen ja ryöstön kohteeksi.
Turha tässä on sielunmessuja suunnitella itselleen, kun ei enää ole varaa edes omiin hautajaiisiin ;)
Albinoni Adagio "Giazotto" in G-minor (ei tosin sielunmessu)
Hyvin kaunis teos
Hyvin kaunis teos
~ego~
Albinonin sävellyshän se ei oikeastaan ole, vaan mainitsemasi Giazotton romanttinen versio (ilmeisesti) Albinonin teemoista.
Albinonin sävellyshän se ei oikeastaan ole, vaan mainitsemasi Giazotton romanttinen versio (ilmeisesti) Albinonin teemoista.
Kenen haudalla haluaisit käydä?
Berliinissä ollessani käyn joka kerta Marlene Dietrichin haudalla. Tammikuussa olin Stuttgartissa ja kävin kreivi Zeppelinin haudalla (teemalta on nyt tullut mukava ilmalaiva-sarja, tänään klo 21 viimeinen osa). Stuttgartissa hautausmaalla lähistöllä oli myös kuuluisan kirjankustantajasuvun hauta. Siitä tuli mieleen, että kävisinkö kotimaassa esim. Nokian Ollilan haudalla? En takuulla. Miljardien omaisuus ei riitä tekemään ihmistä merkittäväksi jälkipolville.
Tämän viikon Time-lehti on listannut vuoden huomatuimmat ihmiset. Löytyisiköhän sieltä sellaisia, joiden haudalle kannattaisi vaivautua? http://www.time.com/time/2006/time100/index.html.
Muutama vuosi sitten Helsingin Priden yhteydessä oli upea hautausmaa-kävelykierros Hietaniemessä. Käytiin mm. Lusina Hagmanin, Edward Westermarkin, Tove Janssonin, Fredrik Cygneuksen, Fritz Wetterhofin, Alma Söderhjelmin, Yrjö Jyrinkosken, Tarmo Mannin, Aino Malmbergin, Yrjö Voldemar Gustafssonin, Edward Fazerin ja Uuno Kailaan haudoilla. Jne, parikymmentä merkittävää ihmistä gay-kansan kannalta. Sillä kierroksella moni koki vahvan elämyksen.
Berliinissä ollessani käyn joka kerta Marlene Dietrichin haudalla. Tammikuussa olin Stuttgartissa ja kävin kreivi Zeppelinin haudalla (teemalta on nyt tullut mukava ilmalaiva-sarja, tänään klo 21 viimeinen osa). Stuttgartissa hautausmaalla lähistöllä oli myös kuuluisan kirjankustantajasuvun hauta. Siitä tuli mieleen, että kävisinkö kotimaassa esim. Nokian Ollilan haudalla? En takuulla. Miljardien omaisuus ei riitä tekemään ihmistä merkittäväksi jälkipolville.
Tämän viikon Time-lehti on listannut vuoden huomatuimmat ihmiset. Löytyisiköhän sieltä sellaisia, joiden haudalle kannattaisi vaivautua? http://www.time.com/time/2006/time100/index.html.
Muutama vuosi sitten Helsingin Priden yhteydessä oli upea hautausmaa-kävelykierros Hietaniemessä. Käytiin mm. Lusina Hagmanin, Edward Westermarkin, Tove Janssonin, Fredrik Cygneuksen, Fritz Wetterhofin, Alma Söderhjelmin, Yrjö Jyrinkosken, Tarmo Mannin, Aino Malmbergin, Yrjö Voldemar Gustafssonin, Edward Fazerin ja Uuno Kailaan haudoilla. Jne, parikymmentä merkittävää ihmistä gay-kansan kannalta. Sillä kierroksella moni koki vahvan elämyksen.
LUDWIG van BEETHOVENIN!!!
Kyllä mun nyt on pakko laittaa tää tänne... Mä valitsisin tän! http://www.youtube.com/watch?v=-s4UHVE0FuE
Nick Cave: Mercy Seat -!!!