Mitä luitte?

Jouduin mietttimään omaa kirjojen lukemisen historiaani ja mitä ole lukenut siitä lähtien kun opin lukemaan. JOs Hanhiemon satuaarretta ei otata lukuun, omaa lukemishistoriaani ovat kuuluneet sellaiset teokset kuiin Millerin Kääntöpiirit, Mailerin Alastomat ja kuolleet, Rothin Portnoyn Tauti, puhumattakaan Oscar Wildesta, jonka Telenyn luin joskus viisitoistakesäisenä. Luin todella nuo aikanaan huomiota herättäneet kirjat noin 12-13 vuotiaana.

Herää kysymys, onko tosiaan sellaista kirjallisuutta, jota sen ikäinen skidi ei voisi lukea? Lukija ymmärtää sen, mikä hänen kokemukselleen on mahdollista ymmärtää. Vanhempani olivat tosin poikkeuksellisen leväperäisiä kaiken kasvatuksen suhteen, mutta tämä kertumus siitä, missä iässä olen jenkkien pornokirjat lukenut, herättää aina hämmästystä. Luin myös Tsehovia ja Baudelairea ja Woolfia. Ja Viisikot.

Nyt minulle on ilon aihe, kun voi tilipäivänä käydä Akateemisessa, ostaa kirjan ja mennä selailemaan sitä kahvin ja briossin ääreen kahvilaan. Lukisinko eritavallla, jos minulla ei olisi tätä lukemisen historiaa? En tiedä. Mutta jos minulla olisi lapsia, en rajoittaisi niiden lukemista. Siinä häviää monta tärkeää kirjaa. Vaikka Iilias.

Millaisia kirjoja sinä luit?

G

Olet aivan suuren suuri kirjatoukko kun olet ahminut maailman kirjallisuuden helmet jo skidinä. Mitä olet lukenutkaan kun täytät 75v?
No, ärsyttää juuri tollaisten megakehujien tarinat. Tämän jälkee G pistää uuden ketjun pystyyn: mitä huonekaluja tai arvodesigniä omistatte?
Kaksikielisenä (+akateemisena) olen lukenut yhtä paljon tai enemmänkin. Koulussa pakkokirjat äikän tunneilla, eli suomeksi. Vapaaehtoisena englanninkielistä kirjallisuutta pikku skidistä saakka. Suurta osaa ei ole edes suomeksi käännetty. Pistäkää paremmaks.

Desingn -huonekaluista en ala edes keskustella! Etkö muuten usko että luin ne tuon ikäisenä?
G

Tilipäivä on kerran kuussa, joten ei niitä kerry kovin montaa - jos yhden kerrallaan ostaa. Kerran kuukaudessa kirjastosta lähtee mukaan 8 - 10 kirjaa ( faktaa ja fiktiota - tietokirjoja kuin romaanejakin, sekä elämäkertoja). Kymmenisen vuotta näin on ollut, joten pikainen lasku 8 x 48 x 10 = 3840 kirjaa 10 vuodessa. Vuodessa tosin on 52 viikkoa, mutta noin kuukausi vuodesta on aikaa, jolloin en lue... Siihen päälle kirjat, jotka olen lukenut (ja ostanut) ennen nykyiseen lukusysteemiin siirtymistä.. Jos kerron vielä että lukeminen on ollut harrsteena 8 vuotiaasta ja ikää on tuossa +45 niin laskeskelkaa siitä tuo kokonaissaldo...
Ai niin... sivuja kirjoissa, joita luen mieluiten on keskimäärin 300...

Kun on Viisikoilla oppinut lukemaan niin voiko siitä enää paremmaksi laittaa.. Kotona ei lukemista rajoitettu ja niinpä tuli luettua ala-asteella kaikenlaista Sinuhesta vanhempien sisarusten tenttikirjoihin. (Durkheimin Itsemurhasta jäi mieleen juttu jossa itsemurhakandidaatti on uinut keskelle jokea hukuttautuakseen, mutta ui kiltisti rannalle kun paikalle sattunut metsänvartija uhkaa ampua ellei hän lopeta hukuttautumista.. Sosiologia minusta ei tullut mutta ehkä kirjalla on ollut vaikutusta huumorintajun kehitykseen tai johonkin muuhun 12-13-vuotiaassa. Samoihin aikoihin luetun Portnoyn taudin huumori taas ei ensimmäisellä lukukerralla auennut.)

Pari vuotta sitten luin jonkin Agatha Christien uudestaan, ihan nostalgiamelssä kun niitä tuli esiteininä luettua paljon. Mikähän niissäkin silloin kiinnosti, nyt tuntui vaan tylsältä

"Luin todella nuo aikanaan huomiota herättäneet kirjat noin 12-13 vuotiaana.
Herää kysymys, onko tosiaan sellaista kirjallisuutta, jota sen ikäinen skidi ei voisi lukea?"

Aika lailla samat sanat, ja homma jatkuu - tosin harvempana koska nykyaan pitaa tehda
niin paljon muutakin kuin lukea hyvia kirjoja huviksi ja hyodyksi...

Mutta: Kysyit tuossa jotain myos. Mites Jean Genet ja W.S. Burroughs?
Luin NE kun heivasin kaapin minne lie, mutten tieda olisivatko avautuneet
ihan viela nuorempana teinina.

hmmm... luin paljon ennen lukion aloittamista.Nykyään asiat ovat toisin. Opiskelu syö aikaa. Sitäpaitsi minulle on tullut ärsyttävä, päähänpinttynyt idea että saadakseni mahdollisimman paljon irti kirjasta minun on luettava se hartaan kunnioittavasti= lukemiseen kuluu aikaa... Huono tapa josta minun on päästävä irti. No kuitenkin, lukemishistoriani: (aikuisia) grimmin veljesten satuja sekä aikuisia 1000 ja 1 yötä 8-10 vuotiaana (1000 ja 1 yötä on muuten erittäin härski satukokoelma ja löysin sen kirjaston lasten osastolta!), odysseian(lasten version) 1o vuotiaana, Sinuhe Egyptiläisen 11 vuotiaana (muistan vieläkin miten se alkoi: Minä Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni kemin maan jumalia sillä jumaaliin olen jo kyllästynyt, en ylistääkseni faaraoita...)..Vähän Shakespearea ja paljon mytologiaa 12-13 vuotiaana... Ja muuten vain klassikoita englanninksi, suomeksi ja ruotsiksi, eli vähän hemingwayta, Flaubertia...pakollisia lukion kirjoja ja muuten vain itseni tähden.... Ja sitten vielä (modernia) runoutta !2 vuotiaasta eteenpäin.... Hmmm .... valitettavasti en ole lukenut melkein yhtään venäläisiä klassikoita (mikä häpeä!)... ja kerta kaikkiaan voin todeta että olen 18-vuotiaan elämäni aikana lukenut liian vähän... Maailmassa on niin sairaan paljon hyviä ja ihania ja kiinnostavia kirjoja... Se on sekä ahdistava että ihana tunne. Jep, no... read on brothers!

Luin ahkerasti aina n. 28 vuotiaaksi, sitten kiinnostuin enemmän elokuvista, visuaalisesta kerronnasta.
Erilaisia kirjallisuuden virstanpylävitä on tullut luettua suuressa määrin, en muista niin tarkaan minkä ikäisenä
mitäkin. Muutaman vuoden luin lähes pelkästään englanninkielistä, so. alkuperäiskielistä kirjallisuutta.
Paitsi Dostojevskiä, Decameronea, Kalevalaa, Raamattua, Sillanpäätä, Asimovia, Clarkea, Balzacia olen lukenut
myös ihan rehellistä roskaa aivan yhtä rehellisestä mielenkiinnosta. Monimuotoisuus on aina kiinnostavaa.

Lapsena/nuorena olin kiinnostunut sarjakuvista enemmän kuin mistään viisikko -seikkailuista, joita kaverini lukivat. (Hopeanuoli ja Tarzan oli tietty viikon odotetuimpia asioita) Ensimmäiset mielenkiintoiset lukukokemukseni taisivat olla Nalle Puh, Liisa ihmemaassa ja Narnian tarinat.

Lukiossa ollessani perehdyin suomalaiseen kirjallisuuteen, josta tuli joksikin aikaa pienimuotoinen harrastus. Antti Jalavan, Asfalttikukka ja Mika Waltari esikoisteos Suuri illuusioni, kolahtivat silloin. (Tosin ei enää ainakaan jälkimmäinen, jota aloin lukemaan vastikään uudestaan, mutta jäi kesken. Sinuhea en jaksanut lukea loppuun, koska se oli t-y-l-s-ä! - taisi lopahtaa into siihen, kun toisen osan alussa kuvailtiin syksyä, "jolloin pääskyset olivat menneet jo järvien pohjiin talvehtimaan"... aaargh! ;)

Minulla oli myös englanninkielinen vaihe elämässäni, jolloin tuli luettua alkuperäiskirjallisuutta aika lailla. Esim. Anne Ricen lähes koko tuotanto ja kaikenlaisia Gay-kirjallisuutta, Esim. Armistead Maupinin kirjoja. Elokuvat ovat kiinnostaneet aivan kipeesti aina, joten jos näen hyvän elokuvan on pakko lukea kirjakin, tai toisinpäin, jos kirjasta on tehtyelokuva. Nyt on menossa Jan Gilloun Ondskan, koska elokuva oli jotenkin hyvin vaikuttava. Nykyisin tulee luettua kaikenlaista kirjallisuutta, myös "roskakirjallisuutta" ja myöskin aivan yhtä rehellisestä mielenkiinnosta.

Paljon kaunokirjallisuutta on tullut luettua. Kouluikäisenä ahmin jossain vaiheessa Venäjän kirjallisuuden klassikkoja. Niitä meillä oli kotona puoliranskalaisina sidoksina lähes kaikki mahdolliset - erityinen suosikkini kirjailijana oli tuolloin Tolstoi. Sitten jossain vaiheessa luin Flaubertia ja suosikkikirjakseni (edelleenkin, luulisin) vakiintui "L'éducation sentimentale". Siinä on myös niin selkeä homoeroottinen pinnan alla oleva teema kuin olla saattaa.

Ollessani Saksassa 1990-luvulla luin - lähinnä saksaksi - paljon homokirjallisuuden klassikkoja ja uutuuskirjoja. Tähän antoi oivan mahdollisuuden kirjojen huomattavasti halvemmat hinnat verrattuna Suomessa. (Niin, yleensä ostan lukemani kirjat.)

Varhaisen lapsuuden suuria helmiä oli "Mestaritontun seikkailut". Opin lukemaan tavatessani itsekseni yhtä Babar-kirjoista.

Kirjasarja, jonka ääressä olen aina jaksanut olla tuntikausia täysin lumoutuneena, on Raamattu. Lapsena suuri suosikkini VT:n puolelta oli Joosefin tarina.

Siinä kymmenen-kahdentoista vuoden ikäisenä tuli luettua ainakin Raamattua ja Kalevalaa, ja menihän se Sinuhekin jossain vaiheessa. Sinänsä tuon ikäisenä voi lukea jo monenlaista mutta eri asia sitten miten ne toimivat tuonikäiselle. Olen mielenkiinnosta lukenut uudestaan esim. Narniat ja muutaman Astrid Lindgrenin kirjan lähemmäs kolmekymppisenä ja kyllä niistä löytyi aika paljon kaikenlaista jota oli silloin pienenä lukenut eri lailla...

Ilmottautuu yhdenlaiseksi lukutoukaksi - varsin monenlaista kirjaa on elämän varrella tullut luettua - romaanit (viime aikoina pohjoismaiset) ovat aina kuuluneet suosikkeihin. Tuskin sen huonopi tai parempi kuin muutkaan, vaikkei Tsehov, Gogol tai vastaavat ihan suosikkeja olekaan;)

Koska opiskelin sivuaineena kirjallisuutta, jouduin jo opintojen aikana lukemaan valtavan kasan kirjoja, joita en muuten varmaankaan olisi avannut. Sieltähän löytyi helmiä! Jotenkin olenkin nyt fiksoitunut suomalaisiin naiskirjailijoihin, joiden tekstejä pidän mielenkiintoisina. Kotimaisten miesten kirjoittamat kirjat ovat minun mielestäni sen saman henkisen isänmurhan toisintoja.

Klassikoista en ole koskaan ymmärtänyt Camus'n päälle. Vaikka kuinka olen yrittänyt palata tekstin äärelle uudemmankin kerran, olen joka kerta joutunut antamaan periksi. Teksti on minusta kuolettavan tylsää. Kilven Alastalon salissakin on paljon sutjakampaa menoa!

Nukkumaan meneminen on yksinkertaisesti mahdotonta ilman kirjaa nenun edessä. Viime aikoina olen lukenut Pentti Holapan 50- ja 60-luvuilla kirjoittamia Yksinäiset, Tinaa ja Perillisen ominaisuudet. Ovat mielestäni mielenkiintoisia, Tinaa tosin on aika ahdistava perhekuvaus, vertaa vertoja esim. Christer Kihlmanin Siniselle äidille. Muutakin Holappaa on tullut luettua. Holappa on joka tapauksessa kirjoitttanut parhaat kirjansa jo ennen Ystävän muotokuvaa, Kahdesta kirjailijasta puhumattakaan.

Vähän alle 12-vuotiaana luin Dumas'n "Kolme muskettisoturia", ja sen jälkeen ahmin Monte Criston kreivit, Bragelonnen varakreivit ja muut vastaavat. Lempikirjani oli kai Geoffrey Treasen "Cue for Treason", mutta luin myös paksuja elämäkerta-opuksia (tyyliin Irving Stonen "Michelangelo"), F. Scott Fitzgeraldia ja puhtaasti snobbailun vuoksi niteittäin Balzacia. Nabokovin "Lolitan" luin Lolita-ikäisenä, ja minusta se oli hienosti kirjoitettu. Decameronesta en löytänyt mielestäni mitään ruokotonta, päinvastoin kuin Timo K. Mukan krjasta "Laulu Sipirjan lapsista".

Pari vuotta sitten luin Arturo Pérez-Reverten "Yhdeksännen portin" (El club Dumas) ja huomasin, että ainakin historiallisten seikkailukirjojen suhteen makuni on pysynyt ihan ennallaan. ;)