Vielä joitain vuosia sitten oltaisi sanottu, että mieskin voi meikata ja pukeutua naisellisesti, eikä siinä ole mitään väärää. Nykyään sellainen herättää sen sijaan kysymyksen sukupuolesta, että olisiko se merkki naiseudesta tai ainakin jonkinasteisesta ei-mieheydestä. Monet ovat huomanneet tämän ristiriitaisen piirteen "edistyksellisessä" sukupuoliajattelussa. Tavallaan ollaan kierretty täysi ympyrä feminiinisten miesten hyväksymisen kautta takaisin asenteeseen, jossa meikkaava mies ei olekaan mies.
Jos miessukupuoleen liitetyt rooliodotukset tuntuvat ahtailta, niin eikö pitäisi paremminkin kannustaa miehiä olemaan vapaasti omanlaisiaan miehiä sen sijaan, että heti meikkien ja mekkojen ilmestyttyä aletaan heilutella ajatusta, että ehkä et olekaan mies?
Minusta ollaan maailmassa, jossa ei pidä varsinaisesti "kannustaa", vaan antaa kunkin tehdä omia johtopäätöksiään.
Yhä selkeämmältä nimittäin vaikuttaa se, että vain lisääntymisen sukusolujen kohdalla kaksi tiukka kaksijakoisuus on olemassaoleva tosiasia. Muussa sukupuolittumisessa on enemmän vaihtelua; jako naiseuden ja miehuuden luokkiin on lopulta tarpeetonta. Toki kaksijakoisuus määritelmineen on monille niin suuresti (ehkä vähän epävarman) identiteetin tukena, että siitä ei ole kokonaan mielekästä luopua. Mitään käytännön hyötyä noista kiveenhakatuista luokista ei kuitenkaan lopulta minkään suhteen ole. Ainakin minä ilman niitäkin tiedän mitä olen.
Ehkä "kannustamisen" sijaan pitäisi sanoa näin, että varsinkin nuorten ihmisten kohdalla voisi pitää esillä ajatusta, ettei sukupuoli riipu sellaisista asioista kuin persoonallisuus tai ulkoinen olemus. Aika paljon näkee nykyään nuorissa sellaista, että sukupuolta pidetään melkein puhtaasti esteettisenä käsitteenä, tai se kytketään kaavamaisesti ja perinteisiä sukupuolirooleja pönkittävällä tavalla yksilön persoonaallisuuden piirteisiin, mielenkiinnon kohteisiin, jne.
Mutta samaan hengenvetoon sietäisi tuoda esiin se, että sukupuolessa on enemmän ulottuvuuksia kuin perinteinen (ehdoton) kaksijakoisuus. Minä koen kyllä mahtuvani ihan hyvin miehen lokeroon, toki kolkutellen seinämää siinä kohdassa, missä on sukupuolittunut kiinnostus. Seksuaalisen mielenkiinnon kohdistumista on kuitenkin tarkasteltava (muiden sukupuolen tyypillisyyden kaltaisena) sukupuolittuneena ominaisuutena, kaksijakoisuuden näkökulmasta. Minusta sukupuolta ja seksuaalista suuntautuneisuutta voi perustellusti tarkastella ympyränä ja astelukuina. Kaksijakoisuus on ehkä lopulta vain inhimillisen rajoittuneisuuden aiheuttama näköharha.
Mietin tuossa kauppareissulla hieman lisää tätä asiaa ja tulin siihen lopputulokseen, että omat käsitykseni sukupuolesta ovat täysin päinvastaisia kuin nykynuorten käsitykset. Kun he määrittelevät sukupuolen moninaisuudeksi sen, että on monia sukupuolia ja ne ilmentävät itseään esimerkiksi pukeutumisessa, identiteetissä ja niin edelleen, niin minä ajattelen, että on miehiä ja naisia ja he ilmentävät itseään eri tavoin sukupuolesta riippumatta. Kun nuoret ajattelevat, että ahdas sukupuolikulttuuri on sitä, että on vain miehiä ja naisia, niin olen itse sitä mieltä, että ahtautta on paremminkin se, jos sukupuolen käsite liitetään niin tarkkaan persoonallisuuteen, identiteettiin, käyttäytymiseen ja ulkonäköön, että niihin liittyvistä stereotypioista poikkeaminen aiheuttaa painetta uusien sukupuolikategorioiden luomiselle. Heidän ratkaisunsa ongelmaan on se, että dekonstruoidaan sukupuoli, minun on se, että annetaan miesten olla miehiä ja naisen naisia omilla tavoillaan.
Niin, kuka sitten on lopulta sukupuolen suhteen oikeassa. Oletko esimerkisi sinä, onko ehkä sittenkin nuoriso, osittain sekä-että vai ei kumpikaan. Ymmärrämmekö (vielä) sukupuolisuuden kokonaisuutta oikeastaan muuten kuin siittiöiden ja munasolujen osalta?
Minä ajattelen yhä enemmän niin, että sukupuoli ei ole ollenkaan niin polarisoitunut ilmiö kuin millaisena se on esitetty. Minä näen sukupuolet rinnakkaisina ja osittain limittyvinä ominaisuusryppäinä. Suvullinen lisääntyminen ja evoluutio ovat synnyttäneet kaksi tyypillisyyksien ryvästymää. Minulle ja monille muillekin löytyy paikka niistä toisesta, johon liitetään käsite "mies".
Yksiselitteinen joko/tai -asia ei lopulta vain käy perustellusti järkeen, vaikka asian hahmottaminen olisi vaivattominta siten - etenkin silloin, kun tarkastelija on itse tällainen "lokeroon" mahtuva.
On kuitenkin selvää, että sukupuoli on paljon muutakin kuin XX/XY, genitaalit tai rinnat. Mitä ilmeisimmin yksi ulottuvuus on synnynnäisesti sukupuolittunut neurologia, jolla ihan perustellusti voi ajatella olevan vaikutusta sukupuoliseen samastumiskykyyn. Esimerkiksi sikiöaikana hormonialtistuksen muutokset eri kehitysvaiheissa voivat hyvinkin vaikuttaa sukupuolen ulottuvuuksien kohdalla eri "suuntiin". Samoin kuin neurologia vaikuttaa siihen, miten seksuaalinen mielenkiinto voi kohdistua.
Sukupuolen polarisoituminen liittyy enemmänkin historiallisiin rooleihin ja sitä kautta identiteetteihin. Nykymaailmassa ajatus identiteeteistä on kyllä saanut lisää merkityksiä, ja itseilmaisu liittyy tähän. Ihminen on sosiaalinen eläin, jolloin omien ominaisuuksien tarkastelu suhteessa muihin vain tulee kysymykseen.
Tarvitaanko kahta lokeroa, onko parempi luoda lisää kategorioita - vai ehkä häivyttää lokeroita ja kategorioita?
Tämä artikkelin päähenkilö Jere Nyström on lähestynyt asiaa siten, ettei aseta itseään ainakaan toistaiseksi mihinkään lisäkategoriaan, vaan omien sanojensa mukaan: "Nyt mä vain elän ja olen." - ja ehkä jokin lopputulos lokeroista tulee joskus vanhempana.
Meidän muiden sietää antaa "miesten olla miehiä ja naisen naisia omilla tavoillaan", mutta minun mielestäni on kohtuullista antaa muidenkin olla laisiaan siten kuin itse kokevat hyväksi.
