Olen lukemassa kirjaa homofobian historiasta, Byrne Fonen teosta Homophobia, ja jälleen kerran täytyy todeta, etten voi käsittää, miten jotkut teoreetikot katsovat homoseksuaalisuutta antiikin kulttuurissa ja toteavat, ettei se ole homoseksuaalisuutta samassa suuntautumismielessä kuin nykyajan homoilla ja lesboilla. Fone edustaa siis toista paradigmaa, jossa hahmotetaan historiallisissa kulttuureissa ja niiden homoasenteissa mieluummin samankaltaisuutta nykypäivän asenteiden kanssa kuin luodaan keinotekoista ja kategorista erottelua. Homoseksuaalisuus seksuaalisen suuntautumisen muotona on hänen käsittelyssään kaikkea muuta kuin "moderni konstruktio".
Muinaiskirjallisuudessa ensinnäkin tyypitellään miehiä seksuaalisen mielenkiinnon perusteella, tavalla, joka on pääpiirteittäin sama kuin nykyinen seksuaalisten suuntautumisten taksonomia. On miehiä, jotka ovat kiinnostuneita seksistä vain miesten kanssa, ja heidät hahmotetaan seksuaalisena tyyppinä vertaamalla heitä miehiin, jotka ovat suuntautuneita vain vastakkaiseen sukupuoleen tai sekä vastakkaiseen että samaan sukupuoleen. Jos tässä on queer-teoreetikkojen mielestä jotain, mikä ei sovi homo/hetero/bi -jaotteluun, niin täytyy kysyä, miten suppeasti he oikein määrittelevät "modernin" homo-, hetero- ja biseksuaalisuuden, jos niille ei muka löydy vastinetta antiikin maailmasta?
Kirjan varsinaista antia on ollut tähän mennessä se, miten antiikin kirjallisuudessa tyypitellään miehiin suuntautuneita miehiä vielä hienojakoisemmin, esimerkiksi sukupuoli-ilmaisun ja seksuaalisten mieltymysten sekä iän ja partnerien ikäjakauman perusteella. Antiikin kirjallisuudesta löytyy vastine miehiselle homomiehelle, mutta on myös kuvauksia "lispaavista" ja "löysäranteisista" miehistä (yksi hauska ilmaisu on myös "leveäperseinen"). Miehiä kuvaillaan erittäin yksityiskohtaisesti tavalla, joka tuo etsimättä mieleen modernit homostereotypiat. Heidän kävelytyyliään sanotaan keinuvaksi ja sipsuttavaksi ja heidän silmiensä ilmettä ja suun asentoa analysoidaan tarkkaan. Homoseksuaalisen käyttäytymisen tavoista näyttää olleen paljon terminologiaa, niin että löytyy sanoja ei pelkästään nuorten miesten ja vanhempien miesten välisille rooleille, vaan myös esimerkiksi vanhemmille miehille, jotka kiihottuvat suuseksin antamisesta toisille miehille.
Parissa kohdassa esiintyy myös "miesmäisen" lesbon hahmo. Heidänkin fyysistä olemustaan ja sosiaalista tyyliään kuvaillaan yksityiskohtaisesti, niin että siitä tulee välittömästi mieleen nykyaikainen butch-lesbo.
Monet näistä asioista tulevat siis esille tarkasteltaessa kirjallisia lähteitä, joissa homoseksuaalisuuteen ollaan suhtauduttu torjuvasti. Antiikin Kreikassa ja Roomassa tunnettiin jo homovastainen luonnottomuusargumentti, kuten myös mielisairaaksi ja rappeutuneeksi leimaaminen. Löytyy myös filosofisia ja kaunokirjallisia puolustuspuheita, joista yhdessä, myöhäisantiikkiin ajoitetussa tekstissä, näyttää olevan kirjoittajalla jo tiedossa asenteiden kääntyminen homoseksuaalisia miehiä vastaan. Näytelmän homoseksuaalinen, heterosuhteista kieltäytyvä hahmo haikailee muinaiseen Ateenaan, jossa homoseksuaalisuuden kunniallisina pidettyihin muotoihin ei vielä liittynyt kielteisyyden leimaa.
Muinaiskirjallisuudessa ensinnäkin tyypitellään miehiä seksuaalisen mielenkiinnon perusteella, tavalla, joka on pääpiirteittäin sama kuin nykyinen seksuaalisten suuntautumisten taksonomia. On miehiä, jotka ovat kiinnostuneita seksistä vain miesten kanssa, ja heidät hahmotetaan seksuaalisena tyyppinä vertaamalla heitä miehiin, jotka ovat suuntautuneita vain vastakkaiseen sukupuoleen tai sekä vastakkaiseen että samaan sukupuoleen. Jos tässä on queer-teoreetikkojen mielestä jotain, mikä ei sovi homo/hetero/bi -jaotteluun, niin täytyy kysyä, miten suppeasti he oikein määrittelevät "modernin" homo-, hetero- ja biseksuaalisuuden, jos niille ei muka löydy vastinetta antiikin maailmasta?
Kirjan varsinaista antia on ollut tähän mennessä se, miten antiikin kirjallisuudessa tyypitellään miehiin suuntautuneita miehiä vielä hienojakoisemmin, esimerkiksi sukupuoli-ilmaisun ja seksuaalisten mieltymysten sekä iän ja partnerien ikäjakauman perusteella. Antiikin kirjallisuudesta löytyy vastine miehiselle homomiehelle, mutta on myös kuvauksia "lispaavista" ja "löysäranteisista" miehistä (yksi hauska ilmaisu on myös "leveäperseinen"). Miehiä kuvaillaan erittäin yksityiskohtaisesti tavalla, joka tuo etsimättä mieleen modernit homostereotypiat. Heidän kävelytyyliään sanotaan keinuvaksi ja sipsuttavaksi ja heidän silmiensä ilmettä ja suun asentoa analysoidaan tarkkaan. Homoseksuaalisen käyttäytymisen tavoista näyttää olleen paljon terminologiaa, niin että löytyy sanoja ei pelkästään nuorten miesten ja vanhempien miesten välisille rooleille, vaan myös esimerkiksi vanhemmille miehille, jotka kiihottuvat suuseksin antamisesta toisille miehille.
Parissa kohdassa esiintyy myös "miesmäisen" lesbon hahmo. Heidänkin fyysistä olemustaan ja sosiaalista tyyliään kuvaillaan yksityiskohtaisesti, niin että siitä tulee välittömästi mieleen nykyaikainen butch-lesbo.
Monet näistä asioista tulevat siis esille tarkasteltaessa kirjallisia lähteitä, joissa homoseksuaalisuuteen ollaan suhtauduttu torjuvasti. Antiikin Kreikassa ja Roomassa tunnettiin jo homovastainen luonnottomuusargumentti, kuten myös mielisairaaksi ja rappeutuneeksi leimaaminen. Löytyy myös filosofisia ja kaunokirjallisia puolustuspuheita, joista yhdessä, myöhäisantiikkiin ajoitetussa tekstissä, näyttää olevan kirjoittajalla jo tiedossa asenteiden kääntyminen homoseksuaalisia miehiä vastaan. Näytelmän homoseksuaalinen, heterosuhteista kieltäytyvä hahmo haikailee muinaiseen Ateenaan, jossa homoseksuaalisuuden kunniallisina pidettyihin muotoihin ei vielä liittynyt kielteisyyden leimaa.