Herättipä viimeinen kappale muistot mieleen. Oli kova paikka vielä silloin vääntää rastia ruutuun. Piti ensin laskea paperi hetkeksi pöydälle ja hengittää syvään, kun kysymys tuli yllättäen vastaan. Terveydenhoitaja ihmetteli, että mitäs nyt. Päätin vastata lomakkeeseen rehellisesti, mutta vapautusta en ottanut vastaan.
Hienoa, että on saatu tällainenkin tutkimus tehtyä, vaikka tulokset olisi kyllä voinut mutu-tuntumallakin kertoa, sillä tulokset ovat varsin odotettuja. Mutta kunniamaininta tehdyn tutkimuksen otoskoolle, peräti 1312, joten aineistoa voi suhteellisen luetettavasti tutkia useammankin muuttujan suhteen. Ongelma monissa hblt-tutkimuksissa on ollut juuri tuo otoskoko: on kysytty vain muutamalta kymmeneltä henkilöltä ja silti esitelty tuloksia useiden muuttujien suhteen, vaikka tulokset silloin eivät ole olleet mitenkään tilastollisesti luotettavia.
Ehkä parhaiten puolustusvoimien todellista asennetta hblt-teemaan ja mielikuvaa tasa-arvoisena ja hblt-henkilöille miellyttävänä työpaikkana kuvastaa kantahenkilöstön seksuaalisen suuntautumisen jakauma: heteroita vastanneista oli 1257 ja ei-heteroita vaivaiset 27. Kaikissa ei-heteroiden määrää selvittävissä tutkimuksissa on kyllä tulos ollut selkeästi suurempi kuin puolustusvoimien 2%.
Vaikka organisaatiot ja yritykset ovat alkaneet ahkerasti osallistua pride-tapahtumiin, puolusvoimilla on vielä matkaa. Vastanneiden asenne puolustusvoimien osallistumiseen organisaationa pride-tapahtumaan on kovin kielteinen: peräti 75% mielestä prideen ei tulisi osallistua ja vain 12% kannattaa ajatusta.
Kuinka suuri halu homoilla on ollut palvella valtiota, joka piti heitä toisen luokan kansalaisina? Ei varmaan houkutellut lähteä puolustusvoimiin palvelemaan sellaista maata.
Toki oli olemassa poikkeuksia, mutta itselleni puolustusvoimissa työskentely olisi tuntunut häpeälliseltä alistumiselta.
Näin siis ennen.Tilanne muuttui, kun lait muutettiin hiljattain kaikille samoiksi.