Helsinki Pride toteutetaan lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin. Virallisia avajaisia ei järjestetä (juttukommentit)

  • 1 / 22
  • Kolmoisritti
  • 27.6.2017 0:06
Rahaa ei tipu, mikä kertoo minusta suoraan arvostuksen puutteesta sekä - valtiovallan rakenteellisesta syrjinnästä. Se on näin!
Jaha, Kolmoisritin virttynyt "raha"-nauhalooppi räpsähti taas käydä läpsyttämään.

Olen varsin vakuuttunut siitä, että raha-avustusta olisi anomalla saatavissa esimerkiksi priden järjestämiseen enemmänkin. Mutta sitten herää kysymys: mitä sillä saavutettaisiin? Voitaisiin ehkä vuokrata hulppeampia tiloja sekä palkata lisää työntekijöitä pyörittämään byrokratiaa, suunnittelua, markkinointia/tiedotusta ja hoitamaan "lihasvoimaa" vaativia asioita.

Entä mitä silloin menetettäisiin? Tapahtuma todennäköisesti "elitisöityisi" ja kosketuspinta ruohonjuuritasoon ohenisi rajusti. Tavallinen "kansa" olisi pian pelkkää yleisöä, talkoolaiset eivät enää sitoutuisi samalla tavalla tuoden omaa luovaa panostaan. Suuretkaan avustukset eivät voi koskaan korvata tällaisissa projekteissa tekijöitä, jotka ovat sydämellään mukana.

Varojen hankkimisessa itse lähtisin yhteisen kassan avustusten asemesta mieluummin sponsori-linjalle, etenkin bileiden ja muun viihteen järjestämisessä. Valtiovallan tehtävänä on säätää lait, ei rahoittaa kaikkea inhimillistä toimintaa. Sponsoreita on saatavissa, kunhan vastineeksi annetaan riittävästi näkyvyyttä - toki pitämällä huoli siitä, että sponsorit sponsoroivat prideä, ei toisin päin. Tällaisen tapahtuman sponsoroinnissa on se hyvä juttu, että sponsori paitsi materiaalisesti avustaa, myös tulee sponsoroidessaan ilmaisseeksi tukensa itse asialle.

Jos johonkin olisi pitänyt rahaa upottaa, niin kunnollisiin nettisivuihin.

On nimittäin todettava, että ihan nappiin ei ole osuttu käytettävyyden suhteen. Hyvää on toki responsiivisuus sekä perustason navigoitavuuden selkeys, eikä ulkonäkökään ole mitenkään luotaantyötävä. Mutta... luulen, että jos helvetissä on nettisivuja, niin ne on suunniteltu suunnilleen samalla tavoin kuin "ohjelma"-osio. Tuo ohjelmaosio kuitenkin on käyttäjälle palvelun tärkein osio.

Konkretiaa:

Kun klikkaa jotain viikonpäivää, niin miksi ihmeessä sisältö on hajotettu "Lataa lisää..." -toiminnon taakse? Yhden päivän ohjelman pitäisi pärähtää kerralla ruutuun, eikä tuossa viikon runsaassa sadassa tapahtumassa ole niin paljoa, etteikö koko setti voisi silloinkin aueta kerralla? Onko mainittu toiminnallisuus jonkun märkä päiväuni, eikä siitä sitten ole luovuttu - vai eikö vaan ole osattu/viitsitty muokata jonkun toisen tekemää alustaa? Ohjelma-osiosta tuo "Lataa lisää..." -kuvio pitäisi saada ensimmäisenä pois. Ihmiset osaavat kyllä scrollata vähän pidempääkin sivua. Samoin yksittäisestä ohjelmanumerosta "peruuttaminen" on toteutettu - noh - kankeasti.
Ohjelman nettiversio on kyllä susihuono. Pikaisella vilkaisulla sieltä ei löydy helposti mitään. Osaan kyllä valita reunasta oikeat ajat ja aiheet. Sekainen on kyllä mielestäni. Ehkä sitten ei ole tehty ompulla selattavaksi.
Ei tuo ainakaan iPadilla sen paremmin näyttäytynyt-käyttäytynyt kuin puuceelläkään. Pitänee vielä ehtoolla testata puoliskon omenaläppärillä.
  • 5 / 22
  • Kolmoisritti
  • 27.6.2017 12:03
Valtiovalta ei tue seksuaalisia vähemmistöjä millään tavalla ja se kertoo nimenomaan heteronormatiivisuudesta. Mutta en ymmärrä, miksi ei voi vaatia rahoja, jotta jengi saisi mm. palkkaa tekemästään työstä, mikä olisi minusta normaalia: ilmainen työ on riistoa. Tavallaan orjatyötä. Orjathan tekivät isännilleen 12 t työpäiviä ilman palkkaa.

Valtiovalta sen sijaan tukee mm. heteronaisia miljoonilla.

Esimerkiksi yksi käytännön seikka. Jos homo sairastuu kroonisesti ( vaikka syöpään ) eikä hänellä ole suhteita sukulaisiin, niin hänellä ei ole samanlaisia valinnanmahdollisuuksia kuin heteroilla jäädä kotiin, vaan hänet pistetään vanhainkotiin. Tapahtuiko näin mm. hivìn kyseenollessa?
Miksi TÄLLAISTA PITÄISI hyväksyä?

Mihin SETA oikeasti panostaa? He panostavat tällaisiin "leikkijuhliin" kuten PRIDE. Heidän pitäisi VAATIA RAHOJA. AINOASTAAN RAHA tuo muutoksia. Tällä hetkellä he vaikuttavat suoraan siihen, miten päähänpotkittuja seksuaaliset vähemmistöt ovat sosiaalisesti.

Nyt jyllää feminismi ja heteronaiset, jotka EIVÄT välitä seksuaalisista vähemmistöistä tuon taivaallista, kun miinoittavat nämä valtapaikat....sama meno jatkuu.

Kommenttia muokattu: 27.06.2017 klo 12:06
Ilman omaa tukiverkostoa olevien heteroiden kohdalla on _ihan_ samat ongelmat kuin ilman tukiverkostoa olevien homojen kohdalla. Ymmärtänet sen Kolmoisritti itsekin.

Vain asenteiden paraneminen tuo pysyviä ja kestäviä muutoksia ihmisten hyvinvointiin. Tietoisuuden kasvattamisessa esimerkiksi pride toimii. Samoin Setan piiristä mm. levitetään tietoisuutta sosiaalipalveluiden tuottajille, jotta hlbti-kysymykset tiedostetaan paremmin. Rahalla voi näissä asioissa vain tekohengittää, jos tiedot ja asenteet eivät ole kunnossa. Näytät jumiutuneen jonnekin viime vuosituhannen puolelle sen suhteen, miten oletat asioiden yhä olevan. Tuon sävyinen valitus näyttää absurdilta sen rinnalla, miten asiat ovat vuosituhannen vaihteen jälkeen edenneet.

Jatketaanko Kolmoisritti tätä raha/avustus-aihetta keskustelufoorumilla otsikon "Korvamerkittyä tukea perusteena homous?" ( http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=15139
) alla, kun moinen keskusteluketju kerran tuonne on luotu. Tämän jutun aihe on nimittäin jotain ihan muuta. Jokin tässä taas aiheutti triggeröitymisen.
  • 7 / 22
  • Kolmoisritti
  • 27.6.2017 12:54
Kommentti: tuo asenteiden muutosjuttu on jo jälkijättöistä: sen on joku masinoidut varmaan uhkaamalla, että se saa riittää seksuaalisille vähemmistöille, (muuten loppuvat ne vähätkin pennoset) jotka ovat tämän uskoneet: tyhmiä, kun ovat olleet. Ei saa olla naivi.

Katsokaa mitä tapahtui Eduskunnassa, kun heterot tappelevat omista rahoistaan: periaatteet heitettiin roskiin, kun on kysymyksessä 9000 euron palkka. Raha oli NIIN PAINAVA seikka. Demokratiasta viis.
Asenteiden muuttaminen tai muuttuminen ei ole lainkaan jälkijättöistä. Minusta on surullista, jos et havaitse käynnissä olevaa muutosta. Ja miten niin vain "heterot" tappelevat?
  • 9 / 22
  • Kolmoisritti
  • 27.6.2017 13:18
Jos valtiovalta tukee rahallisesti seksuaalisia vähemmistöjä, niin silloin ei olla enää "piilossa olevia ihmisiä ", vaan se vaikuttaa suoraan sosiaaliseen statukseen parantavasti: silloin tunnustetaan yksilön sekä ryhmän olemassaolo , jolla on myös kulttuurillisesti merkitystä. Näin ajattelen.

Kommenttia muokattu: 27.06.2017 klo 13:19
Ymmärränkö Kolmoisritti oikein, että ajattelet valtiovallan jotenkin erityisesti jättävän tukematta hlbti-vähemmistöjä, kun vähemmistöön kuulumattomat saavat samoihin yksittäisiin elämän asioihin tukia? Vai miten valtiovalta ei tukisi rahallisesti seksuaalisia vähemmistöjä?
Viranomaisten antamassa avustusrahassa on yleensä se huono puoli, että viranomainen tarkasti säätelee mitä sillä rahalla saa tehdä. Periaatteessa samaa on sponsoreidenkin antamassa rahassa, mutta (ainakin Helsingin) prideorganisaatiolla on mahdollisuus valita ketkä sponsorit otetaan mukaan. Viranomaisen antamilla avustusrahoilla on myös taipumus laiskuuttaa tapahtuman tai yhdistyksen toimintaa, rahaa käytetään eri tavalla jos se on omaa tai ansaittua. Sitä paitsi Helsinki Pride on jo suuri, näyttävä ja menestyvä tapahtuma johon saa ilmaiseksi osallistua, mitä viranomaisrahoitus antaisi siihen olennaisesti lisää?
Jep, aika hankalalta tapahtumien haku noilta pride-sivuilta tuntuu.

Valtion antamaan rahaan pari kommenttia: Ensinnäkin olisi ihan reilua, että julkinen puoli tukisi homo/lesbo/bi/trans/whatever -yhteisöä enemmän myös taloudellisesti. Perusteena voisi käyttää mm. sitä, että näiden ihmisten syrjintä on ollut vuosikymmenten kestoista ja yhteiskunnan järjestämää ja tukemaa. Joten nyt voisi asiaa yrittää korjata ja auttaa myös rahallisesti.

Toinen näkökulma rahaan on yksinkertainen: kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Eli jos jokin järjestö saa tulonsa valtiolta, niin aika hampaaton tuollaisesta järjestöstä tulee. Kritiikkiin voidaan vastata poistamalla tuet. Tai tuet annetaan jo lähtökohtaisesti hampaattomille ja vaarattomille järjestöille, jotka eivät kyseenalaista liikaa valtakunnan politiikan päätöksiä. Tässä tulee nyt varoittavana esimerkkinä mieleen Saksa, jossa rahat näyttävät menevän järjestöille jotka eivät liikoja vaadi.

Ajatusleikki: jos Suomessa olisi kaksi homojärjestöä A ja B ja niiden toimenpideohjelmat ovat:

Järjestö A:
- homot ovat aivan tavallisia ihmisiä, ero on vain siinä kehen rakastuu
- homoavioliitto on tavoiteltava asia, sillä parisuhteiden pysyvyys on yhteiskunnalle hyvä asia
- kun yhteiskunta hyväksyy homot ja lesbot, niin sateenkaariperheiden määrä kasvaa, mikä lisää ihmisten onnellisuutta ja yhteiskunnan toimivuutta

Järjestö B:
- ihmiset ovat erilaisia - ja hyvä niin!
- ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, niiden saamiseksi ei tarvitse todistaa olevansa “normaali”
- jos joku (homo tai hetero) haluaa naimisiin, niin sitä ei pidä estää
- jos joku (homo tai hetero) haluaa harrastaa irtosuhteita, niin sitäkään ei pidä estää
- jos henkilöllä on mieltymyksiä esim. fetisseihin tai vaikkapa sadomasokismiin, niin tämä yksilö voi paremmin jos hän voi näitä mieltymyksiään toteuttaa – ja näin myös yhteiskunta voi paremmin

Nyt sitten poliitikot ja muut rahanjakajat miettivät kummalle järjestölle annetaan rahaa. Mitä luulette, kumpi saisi esim. tämän hallituksen (keskusta, kokoomus, ex-persut) antamat roposet?
Itse näen niin, että hlbti-vähemmistöihin kuuluvat ovat yksilöitä - ja (yhteiskunnan harjoittaman) syrjinnän uhrina ovat olleet yksilöt. En näe epäreiluuden osapuolena mitään ns. "yhteisöä", jos sellaisen ajatellaan "luokkana" ylipäätänsä olevan olemassa.

Kyse on yksilöistä tiettyine ominaisuuksineen. Itse ajattelen, että olemme yksilöitä, joita yhdistää tietty joukko synnynnäisiä ominaisuuksia (sopimattomuus sukupuolisuuteen liittyvään kaksinapaiseen käsitykseen). Valtiovallan keino korjata (tähän asiaan liittyvää) yhdenvertaisuuden puutetta on edistää yhdenvertaisuutta. Se tapahtuu muokkaamalla lainsäädäntöä sekä esimerkiksi jouduttamalla työtä syrjivien käsitysten vähentämiseksi ja asenteiden parantamiseksi. Minusta aihepiiriin liittyvän moninaisuuden tuominen kouluopetuksen "oletukseksi" on hyvä esimerkki oikenlaisesta korjauksesta.

Ongelmallisten asioiden esiinnostolle ja korjausten vaatimiselle sopiva yhteys ovat vaikkapa pride-tapahtumat, joiden voimana on yksilöiden aktiivisuus ja halu muuttaa yhteiskuntaa yhdenvertaisemmaksi. Ja kun yhdenvertaisuutta edistetään myönteisen kautta, niin tuloksia tulee ennemmin kuin myöhemmin.
Korjatkaa jos olen väärässä, eikös Seta paikallisosastoineen saa rahallista tukea useammaltakin taholta? Tätä tukirahaa käytetään pääosin vapaaehtoisvoimin järjestettävän toiminnan tueksi. Onneksi järjestöt osaavat rahan käyttää paremmin olennaiseen, ilman suoraa tukeakin Helsinki Pride on aivan mahtavan suuri ja hieno tapahtuma. Joka vuosi ällistyn että onpas valtavasti enemmän väkeä mukana, ja sehän saa suuren yleisönkin huomion ja meidät tunnetaan yhteiskunnassa paremmin. Rahaa kaatamalla tuommoista ilmiötä ei saa aikaiseksi.
Julkisilta tahoilta saatavaa rahoitusta ei pidä lokeroida erilliseksi, yhdistystoiminnan varainhankinnassa, vaan se voisi olla osana kuten muutkin rahoituslähteet ja avittamassa Pridessä toteuttamaan asioista, joihin muuten ei ole varaa.

Esim. vaikkapa Veikkaukselta saatava tuki järjestää juurikin sitä yhteistyötä näkyvämmin urheilujärjestöjen kanssa, siellä vallitsevien fobioiden karsimiseksi. Siinähän on työsarkaa, mutta sen toteuttamiseen lisärahoitus ei olisi pahitteeksi. Ja kun julkisen rahoituksen hakeminen tietenkin vaatii suunnitelmat sen käytöstä, johon rahoitusta haettaisiin, ei se mitenkää laiskistuta yhdistystä, vaan päinvastoin.

Nykyiselläänhän sponsoripohjassa on ollut selvää vinoumaa siihen, että sponsoripohja on liiaksi alkoholiin tavalla taikka toisella liittyviä tahoja mikä ei sekään ole hyväksi todettava asia. Julkisrahoitustuki antaisi omalla tavallaan liikkumavaraa kaupallisten toimijoiden intressien pillin mukaan toimimiseen nähden.

Julkisrahoituksella voisi myös toteuttaa hlbtiq-vanhuuteen, hlbtiq-työelämään yms haasteisiin liittyviä, osallistujiltaan vaikutusvaltaisempia ja merkittävämpiä tapahtumaosia Prideen lisää.

Toki tietysti riemujuhlat kerran vuodessa ovat sinällään tarpeen ja sellaiseksihan Pride on paljolti muotoutunut, nykyien sponsorivetoisuuden ja sponsorivarainhankintamallin myötäkin.

Ehkä jatkossa Prideen olisi hyvä saada yhteistyötä ja kontaktipintaa enempi mukaan myös ns. heteromaailman kanssa.

Ja koska ne ns. friikimmät jutut eivät ole valtavirtaa, eivät luonnollisestikaan hlbtiq-yheisössäkään, ei niiden tuputtaminenkaan voi olla mikää päätarkoitus.

Eli vapaus olla monenlaisia, mutta vastuu myös olla vaatimatta olla hirveän erilaisia itsetarkoituksena, sillä pakkopullat siinäkin suhteessa ovat vain liian huonoja hiilihydraatteja.

Kommenttia muokattu: 27.06.2017 klo 23:30
  • 16 / 22
  • Jorma Hentilä
  • 28.6.2017 0:39
Ohjelmasta on netissä pdf-versio, joka kertoo eri tilaisuuksien otsikon, ajan ja paikan.
  • 17 / 22
  • Kolmoisritti
  • 28.6.2017 13:01
Toisaalle? Sinulle ei Kolmoisritti liene tullut tärinöidessäsi lainkaan mieleen, että noissa(kin) tukea saavissa ympyröissä on hlbti-vähemmistöihin kuuluvia - oletettavasti suhteellisesti jokseenkin saman verran kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Eivät ne miljoonat ole mitenkään "toisaalle" taikka muille.
Minusta on rakenteellista homofobiaa, kun näinkin pieni ja kulttuurillisesti kuitenkin merkittävä ryhmä jätetään ilman minkäänlaista valtiovallan hyväksyntää ja tukea ( vaikka olisivatkin yksilöt, jotka nousevat esiin framille tästä ryhmästä ).

Pitääkö sitten enemmän todellistaa (!) yhteisöllisyyttä (ja yhteisöä) ryhmässä?

Tove on ennenkaikkea meidän Tove ja Tom ennenkaikkea meidän Tom.

Kommenttia muokattu: 29.06.2017 klo 01:56
En näe, että hlbti-vähemmistöön kuuluvia taiteentekijöitä olisi erikoisesti jätetty ilman tukea välittömässä lähihistoriassa. Ja mielestäni varsinkaan nykyään hyväksynnässä ei ole suurempia ongelmia. Tällä saralla hlbti-vähemmistöön kuuluvat yksilöt ja ja hlbti-viiteryhmää edustavat ryhmät saavat jokseenkin yhdenvertaisen hyväksynnän, muiden muassa. Minusta hlbti-vähemmistöön kuuluminen ei ole peruste tuelle tai tuen epäämiselle.

En ymmärrä, miten Jansson taikka Laaksonen olisi 'ennenkaikkea' jonkun. Molemmat toki edustivat jollain tavalla viiteryhmää 'seksuaalivähemmistö', ja tänä päivänä se asia voidaan lausua julki ääneen (nykyään jo luontevasti, ilman erityistä alleviivausta), ja se on minusta olennaista - ja edustaa samalla sitä toivottua kehitystä ja edistymistä, jota Kolmoisritti tunnut olevan tyystin hahmottamatta. Mitään heidän erityistä kytkemistä em. viiteryhmään valtiovallan taholta en näe tarpeellisena.

Minusta yhdenvertaisuuden idea on siinä, että yksilöitä kohdellaan yhdenvertaisesti. Jos hlbti+ -viiteryhmään kuuluvat (tai millaiset osaryhmät kulloinkin) haluavat olla ryhmänä esimerkiksi ilmaisemassa mieltään, niin se voi sen tehdä kenenkään sitä ennalta estämättä. Kaikenlaiselle (kulttuuri- ja muulle vastaavalle) toiminnalle voi yhtäläisesti hakea tukea - ja jos se nähdään yleisesti arvokkaana, niin kyllähän tukea on mahdollisuus saadakin ja sitä tarveharkintaisesti saadaankin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei kuitenkaan voi eikä saa itsessään olla tuen saamisen tai sen epäämisen peruste. En näe Helsinki Priden suhteen esiintyvän nykyisin rakenteellista tai juuri muutakaan homofobiaa (huom, en pidä homofobia-sanasta).

En usko, että Helsinki Priden virallisia avajaisia olisi ollut sen ihmeellisemmin mahdollista järjestää rahallakaan, ainakaan sellaisena kuin se tähän asti on ollut. Ehkä jokin muu avajaistilaisuus olisi ollut mahdollinen, mutta sen suunnittelun olisi kuitenkin pitänyt lähteä järjestävän organisaation kynästä - ja se ei perinteisesti ole ollut itse halukas "ulkoistamaan" tällaisten järjestämistä.

Helsinki Pridessa lauantai on kuitenkin perinteisesti ja näemmä nytkin pääpäivä.
  • 22 / 22
  • Kolmoisritti
  • 29.6.2017 18:18
Tässä seuraavaksi esimerkki ( ja lukuisia raportteja ), mihin valtiovalta on sitoutunut - vastaavaa ei tehdä kun on kysymyksessä seksuaaliset vähemmistöt. Naisia tuetaan kattavasti valtavilla rahamäärillä vain sukupuolen perusteella. Lisäksi menee miljoonia dollareja YK:n naistyöhön.

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=67770

Tarkoitan kaikilla näillä esimerkeillä, että rahaa ON, mutta rakenteellisen syrjinnän takia seksuaaliset vähemmistöt jätetään huomioimatta ja työnnetään kuraportaaseen. Yksi kansalaisryhmä laiminlyödään totaalisesti. Se on SYRJINTÄÄ. Valtiovalta tekee tätä tällaista. Ei sellaista tarvitse hyväksyä ja olla kynnysmattona.

Pride kulkueet ovat nimenomaan syrjimistä vastaan, mutta sitä ei oteta vakavasti. Käytänön teot paljastavat missä mennään.

Sitten toisaalla on nähtävissä sellainen kehitys, että seksuaaliset vähemmistöt valitsevat äärikonservatiiviset arvot, koska tuntevat olonsa turvattomaksi. Tämän kehityksen estämiseksi on hyvä, että yhteiskunnat muuttavat asenteitaan meitä kohtaan ja antavat suorat korvamerkityt tuet.

Millaisessa Euroopassa sinä haluaisit asua? Minä en halua äärikonservatiivista Eurooppaa, joka aloittaa koko EU alueen markkinoiden hajottamisen.

Entä, jos siinä lukisi näin:

Kaikkinaisen seksuaalisten vähemmistöjen syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista seksuaalisten vähemmistöjen osalta. Sopimus sisältää säännöksiä mm. kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä seksuaalisten vähemmistöjen taloudellisista oikeuksista.

Eikö kuulostaisi hyvältä? Tätä EI OLE olemassakaan. Mutta naisten kohdalla on. Miksi vain naisten kohdalla? Mihin unohtuivat seksuaaliset vähemmistöt????

Kommenttia muokattu: 29.06.2017 klo 20:38