Lapselliset ja naivit ihmiset kuvittelevat, että elämä jossakin toisessa maassa olisi auvoissaa ja hohdokasta aamusta iltaan. Mutta mieli saattaa muuttua varsin nopeasti, kun arki tulee vastaan ja huomaakin, että ilmapiiri ei ole yleisesti ottaen sen suvaitsevaisempi tai suvaitsemattomampi kuin kotimaassa.
Positiivista ulkomailla oleskelussa on kuitenkin se, että se avartaa maailmankatsomusta ja useimmiten herättää myös patriootiksi. Harva jää ulkomaille pysyvästi.
Onko tiedossa, miksi helsinkiläinen miespari halusi palata pikaisesti kotiin Kanarialta? Mitä he olivat halunneet talvikohteeltaan ja mikä ei toteutunut?
Työvoiman liikkuvuutta EU:n sisällä rajoittaa kielimuurit. Esim. Englantia hyvin osaava ei saa haluamaansa työtä haluamastaan EU maasta, kun työpaikoissa vaaditaan kunkin maan oman kielen sujuvaa osaamista. Sitten on vielä liuta homovastaisia maita, joihin ei huvita mennä lomalle eikä töihin.
Minusta kohdemaan kielitaito on yksi luonnollisista perusedellytyksistä useimmissa ammateissa. Tietysti on joitakin töitä, joita voi tehdä täysin eristyksissä paikallisesta väestöstä, mutta silloin herää kysymys, miksi tuollaista työtä pitää tehdä nimenomaan jossain tietyssä maassa (tai no, tietysti yritysten "verosuunnittelu" on aika määräävä tekijä sijaintipaikan valinnassa).
Mutta ongelmiin kotimaassaan törmännyt ihminen pääsee harvoin niitä pakoon maata vaihtamalla, ellei kotimaa satu olemaan joku Pohjois-Korea, Saudi-Arabia tai Syyria....
Joillekin ulkomaille lähtö on keino irtautua vanhoista ympyröstä. Pienemmässä mittakaavassa tällainen voi olla kaupungin vaihto. Esimerkiksi kaltoin kohdeltu hlbti-vähemmistöön kuuluva voi aloittaa oman elämän rakentamisen uudessa paikassa helpommin puhtaalta pöydältä. Tällaiset lähdöt voivat näyttäytyä onnistuneelta paolta "junttilasta".
Jossain määrin tällaisen maisemanvaihdon yhteydessä voi valita, millaiseen ympäristöön haluaa asettua. Usein kuitenkin kuvitelma uudesta ympäristöstä "vapaana maailmana" johtuu siitä, että ei ole lopultakaan kiinni kovin syvällä ja sisällä yhteiskunnassa. Tällaiselta henkilöltä ei ehkä odoteta samoja asioita kuin alkuasukkailta. Voi ikään kuin nuolla kaakusta kuorrutuksen ja alkuasukkaat hyväksyvät sen hymysuin, ehkä hieman hammasta purren.
Muutto ulkomaille ja muutto toiselle paikkakunnalle kotimaassa on sikäli erilainen ratkaisu, että "täältä junttilasta" johonkin ulkomaiseen "paratiisiin" muuttaja usein kärsii syndroomasta, jonka mukaan tutusta kotimaasta nähdään vain kielteiset puolet ja oudommasta ulkomaasta taas pelkästään (todelliset tai kuvitellut) hyvät puolet. Kun tuo ulkomaa sitten tulee paremmin tutuksi, sama kierre saa usein jatkoa...
Uusiin ympyröihin muutto vaikkapa maalta tai pikkukaupungista suurempaan keskukseen taas lisää itsenäisyyden tuntua, kun taakaksi muodostuneet ihmissuhteet jäävät etäisemmiksi ja uuden kaveripiirin voi paremmin valita omannäköisekseen. Illuusiot elämänmuutoksen perusteellisuudesta ovat vähäisemmät, kun elämisen makrotason peruskuviot kuitenkin ovat vanhoja tuttuja. Suuressa kaupungissa ympyröiden vaihto voi tapahtua kaupungin sisälläkin ottamalla pikku hiljaa etäisyyttä entiseen kaveripiiriin ja ajanviettopaikkoihin tai vaihtamalla vaikka kaupunginosaa.
Moni joka muutti 90-luvulla Eurooppaan, kun saivat kovapalkkaiset ja matalatuloveron työt EU-parlamentista, se onnistui hyvin. Se tapahtui silloin kun oli pulaa näsitä it-osaajista ja kielenkääntäjistä, kun Suomesta kilpailutettiin väkeä. Mutta EU-parlamentissa on ikäraja. Kannattaa ks EU-parlamentista työtä koko ajan, jos pääsisi, muta ptää osata EU-tietoa. Tässä hyvä vinkki! Minusta homojen ei kannata haikailla etelän lämpöön, koska maat ovat takapajuloita, heteronormatiivisia ja korruptio rehottaa näissä maissa. Kannattaa suunnata metropoleihin. Siellä voi helpommin verkostoitua. Muuttamiseen kannattaa valmentautua ja nimenomaan kielikursseilla. Ongelma on asunnon ja vakituisen osoitteen saamisessa. Kannattaa "kokeilla" 3-4 kk, jos viihtyisi eikä polttaa siltoja takanaans heti. Sitten itse sopeutumiseen menee aikaa 4-5 vuotta!!! Tämä on aivan totta! Se kannattaa "laskea" ja ottaa huomioon, että tuo aika menee, jos ei heti saa työtä mistään. Tuo aika on joka kerta sama, vaikka vaihtaa maata.
Moni EU maa ei halua enää maahanmuuttajia esimerkiksi Espanja on jo sulkenut rajansa, sama asia on jo Ranskan kanssa. Sinne on jo vuosia ollut vaikea päästä töihin. Minusta saksa on ollut aina vaikea maa: sinne pitää todistaa, että on rahaa asumiseen ja osaa jo kielen hyvin tms. js vaikka haluaisi opiskelemaan. Tämä tarkoittaa sitä, että viranomaiset hidastavat byrokratialla hakijoiden pääsyä tai voivat sen sanoa jo suoraan, vaikka ettei oteta yli 40-vuotiaita...käytännössä tarkoitaa, että koko ajan pitää lähettää uusia ja uusia dokumentteja kunnes väsyy siihen. Englanti alkaa jo sulkea rajojaan. Tämä on valitettavaa ja EU-periaatteita vastaan, mitä ei saisi hyväksyä. EU onkin itseasiassa löyhä liittoutuma, missä isot yritykset vain hyötyvät siitä tai nyt USA, joka pääsee EU markkinoille. Kohta koko juttu alkaa hajoamaan...se on vain ajan kysymys.
Sitten kannattaa miettiä, että jos jotakin oikeasti haluaa, niin se onnistuu. Minä aina sanoin itse itselleni, että : "mä aion selvitä tästäkin!" . Ei luovuta. Ongelma homoilla on ystävättömyys ja se on myös riski sinänsä. Ilman mitään tukea kaikki on erittäin vaikeata. Tiedän yhden tyypin joka asui 3 vuotta ilman kavereita uudessa maassa Suomesta lähdön jälkeen, mutta meni sitten paikalliseen hlbt paikkaan ja sai kaverin itselleen. Uusissa maissa homot ovat aina vähemmistönä, mikä tarkoittaa sitä, että heterot eristävät heidät aina, koska ovat paranoidisia. Näitä paranoidikkoja sitten riittää...Tätä ulkomaille muuttoa ei koskaan käsitellä missään SETA:n tms., että mitä se oikein merkitsee. Ruotsinsuomalaisllahan homoilla on aina ollut helppoa muuttaa vaikkapa Ruotsiin, koska he ovat jo valmiiksi verkostoituneet ja ottavat 2 maan hyödyt irti-ja saavat kovapalkkaisia töitä Ruotsista.
Rahan määrä joka jää käteen verojen jälkeen on iso helpottava asia, koska silloin voi mm. valita missä asuu, kun on siihen varaa.
Monissa maissa työpaikat voivat auttaa käytännön asioissa ja sitä kannattaakin aina kysyä, että auttavatko paperisodassa, koska silloin asiat etenevät vauhdilla ja virastoissa ramppaaminen vähenee.
Sitten kannatta pitää mielessä, että moni EU maa on aika kova luokkayhteiskunta. Siellä ei paljoa tasa-arvoasiat paina, vaan raha. Ihmisiä mitataan sillä, mitä he omistavat ja mitä he ovat ja homo häviää usein TÄSSÄ ja putoaa jo heti sosiaalisessa asteikossa alemmas. Lähtökohta on jo vaikea, jos kuuluu näihin "vaihtoehtoisiin" elämäntyyleihin, vai mitä? On aika radikaalia olla homo. Sitä ei katsota hyvällä-varsinkaan se omistava luokka.
Sitten kannatta muistaa, että heteronaiset eivät ole lojaaleja homoille, vaan naisten tasa-arvo menee seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvon edelle AINA, koska heteronaiset haluvat rahaa ja päästä isopalkkaisiin töihin vaikuttamaan.
Jos mielessä on pysyvä muutto ulkomaille, niin oma asenne on onnistumisen tärkein tekijä. Tehokkain tapa tuhota omat mahdollisuutensa sopeutua uuteen yhteiskuntaan on lähteä liikkeelle asenteella "En kestä enää tätä junttilaa - muutan Eurooppaan".
Kielitaidon puute on pahoin haittaava ja eristävä tekijä sopeutumisessa uuteen maahan.
Kolmas virhe on umpioitua uudessa maassa suomalaisyhteisöön.
***
Opiskelin Münchenissä vajaan vuoden työnantajani komentamana. Meitä oli Suomesta yhdeksän henkeä. Lähtökohdat olivat hyvät. Koulutuksen antanut yritys hoiti meille majoituksen ja paperisodan.
Muutamat kolleegoistani lähtivät matkaan ajatuksella, että ehtii sitä opiskella kielen siellä paikkakunnallakin. Ajattelin, että kielitaitoa tarvitaan aivan alusta lähtien. Opiskelin vuoden intensiivisesti saksaa ennen tuota komennusta. Se osoittautuikin oikeaksi päätökseksi. Ensimmäisestä kurssipäivästä lähtien sukellettiin vaativaan tekniseen tietoon. Kaikki tietenkin saksaksi, osa jopa lievästi baijeriksi. Joillakin kolleegoistani iski koti-ikävä. Sitä lievitettiin tietenkin viinalla. Kun rahaa oli vähän, he ostivat apteekista pirtua. He hakeutuivat myös paikalliseen suomalaisten yhteisöön, eli käyttivät suomea suurimman osan vapaa-ajastaan, kun sen sijaan olisi pitänyt käyttää saksaa ja oppia paikallisia tapoja. He leimautuivat myös junteiksi saksalaisten silmissä sinutellen kaikkia kaikissa tilanteissa, vaikka sikäläinen ei sellaisesta pidä.
Paikalliseen yhteisöön he eivät sulautuneet, vaan hakeutuivat Münchenin suomalaiseen yhteisöön. Monella suomalaisella oli tapana kokoontua iltaa istumaan erääseen suomalaisen pitämään kapakkaan. Se oli yksi surkeimmista paikoista, mitä olen koskaan nähnyt. Kapakassa oli mm. maalattia. Tunnelma siellä oli perin ahdistunut. Uutena tyyppinä sain kuulla heti liudan elämäntarinoita, jotka kulkivat tyyliin "tässä maassa kaikki on päin helvettiä". Kuuntelin vain. En kehdannut kysyä, että miksi ihmeessä he sitten ovat jääneet siihen maahan. Osa oli toki naimisissa saksalaisen kanssa. Se esti muuttamisen takaisin Suomeen. Kävin tuossa paikassa kerran, enkä halunnut palata sinne ikinä. Niin ahdistavalta se tuntui.
Minun etuni oli se, että olen homo. Menin varsin pian käymään paikalliseen homoklubiin. Olin sisällä piireissä heti ensimmäisestä illasta lähtien. Kerroin olevani parisuhteessa Suomessa. Sitä kunnioitettiin. Koko opiskeluaikana minulla ei ollut vapaa-ajan ongelmia. Aina löytyi joku, joka oli lähdössä bailaamaan ja tuttuja tapaamaan vaikkapa siihen aikaan vielä eristettynä olevaan Berliiniin. Vuoristovaelluksille, urheilemaan ja oopperaan löytyi monta kaveria. Muutama kaverini esitteli minut myös omalle suvulleen. Sain kutsuja jopa suvun juhliin, vaikkapa syntymäpäiville.
Joskus 60-luvulla ja sen jälkeen suomalaiset lähtivät Ruotsiin suurin joukoin pakoon työttömyyttä. Kielitaidottomina osa ei päässyt kunnolla sisälle tuohon yhteiskuntaan. He pitivät yhteyttä vain maanmiehiinsä. Alkoholi tuli kuvaan mukaan. Seurauksena olivat kuuluisat "Slussenin sissit", rappioalkohilistit, jotka majailivat Tukholmassa Slussenin siltojen alla ryypäten ja rötöstellen. He onnistuivat pilaamaan suomalaisten maineen siellä varsin pitkäksi ajaksi.
Moni suomalainen on onnistuneesti muuttanut ulkomaille ja pärjännyt siellä. He eivät pidä välttämättä meteliä omasta onnistumisestaan. Epäonnistumisista kuullaan. Eli "paha kello kauas kuuluu".
Olen asunut Suomen ulkopuolella yli kymmenen vuotta, ensin Euroopassa ja sitten Aasiassa. Minulle Eurooppaan lähtö olis helppoa, olin nuori ja sinkku ja opin vielä kieltä helposti - mitään kulttuurishokkia en kokenut, mutta jos olisin odottanut ihmisten olevan valtavan erilaisia niin olisin varmasti pettynyt. Briteissä asuminen oli helpointa kielen vuoksi, ja siitä muodostui nopeasti henkinen koti (vaikka olen asunut Aasiassa jo viisi vuotta, Englanti on yhä se maa johon kaipaan asumaan).
Minusta ulkomaille lähtö on hieno asia jos sitä haluaa. Suurin osa ystävistäni on luonnollisesti jonkun sorin maahan-/maastamuuttajia, mutta hyvin harvoin olen tavannut ketään joka olisi katunut muussa maassa asumista, vaikka suuri osa palaakin lopulta kotimaahansa. (Toisaalta tunnen vain vähän Juhanin mainitsemia komennuksella olevia ihmisiä. Samoin tunnen ihmeen vähän ulkosuomalaisia, pääosin vanhoja tuttuja Suomesta jotka nyt asuvat maailmalla.)
Tärkeintä ulkomaille lähdössä niin kuin kaikessa muuttamisessa on se, että haluaa muuttaa kohdemaahansa (olkoon syy kiinnostus kulttuuria kohtaan tai mielenkiintoinen työpaikka tai opiskelukohde), eli mielestäni omaan kylään kyllästyminen on keskeneräinen motivaatio. Joihinkin paikkoihin ei kannata muuttaa ellei ole jo tiedossa töitä, mutta isoissa kaupungeissa löytää varmasti töitä muutamassa viikossa kunhan jaksaa yrittää ja osaa paikallista kieltä.
Itselleni työ oli tärkein syy maastalähtöön, koska alani on Suomessa hyvin pieni. Olin myös kaapissa vielä Suomesta lähtiessäni, ja ehkä jollain tasolla halusin vaihtaa piirejä niin että saan puhtaan lähtökohdan. Se onnistui hyvin, mutta se sinällään ei olisi vaatinut maasta lähtöä. (Pieni ala on muuten yllättävä etu ulkomaille muutossa, koska se vaatii kansainvälistä yhteistyötä. Nykyään en voisi muuttaa mihinkään omalla alla ilman että tuntisin jonkun uuden kollegan - se myös tarkoittaa että minun tarvitsee harvoin tulla uudestaan kaapista.)
Itselleni muutto Aasiaan oli paljon isompi askel kuin eurooppalaistuminen. Hallituksen erilaisuus (ja se, että poliittisiin kysymyksiin on vaikea puuttua ulkomaalaisena) ja Eurooppalaisen ruoan puute/kalleus ovat niin isoja ongelmia että haluan lopulta palata takaisin Eurooppaan. Täällä on ehkä ollut myös vähän vaikeampaa saada paikallisia ystäviä. Viettäisin täällä ihan mielelläni vielä viitisen vuotta, mutta tulen olemaan iloinen kun pystyn lopulta palaamaan kotiin!
Olen tänä vuonna huomannut etten enää kaipaa hirveästi salmiakkia koko ajan. Onkohan se merkki siitä että olen oikeasti ulkosuomalaistunut?
Minä lähdin ilman minkäänlaista valmistautumista tai työn etsimistä ja se oli iso virhe. Ajattelin, että kyllä elämä kantaa. Onneksi minulla oli tuttu, jonka luona sitten asuin, mutta siitä tuli ongelmia. Sain kumminkin tärkeitä neuvoja ja työtä hänen kauttaan melkein kielitaidotomana. Ensimmäinen vuosi oli niin rankka, että luulin kuolevani. Olin myös todella masentunut ja se masennus oli kauheata. Masennus ei ole mikään pikku asia yhdessä ahdistuneisuuden kanssa. Mitä tahansa töitä piti saada. En kuvitellut koskaan, että joudun kitkemään rikkaruohoja aikuisena, mutta sitäkin tein. Se oli todella synkkää ja epätoivoista. Työvoimatoimistot eivät auta työn hakemisessa. Se pitää tehdä itse. Opin kieltä suksessiivisesti. Sitten sain työtä pikkuhiljaa. Vaikein asia on asunnon saaminen. Aikaa kuluu ja sitä vanhenee. Kannattaa pedata asiat niin hyvin kuin voi jo kotimaasta käsin: aivan kaikki, mitä vaan ajattelee, että voi tehdä valmiiksi, se kannattaa.
Kannattaa tarkistaa myös koulutuksen vastaavuus etukäteen ja heti täydentää sitä kursseilla, jos on vanhentunut muuttomaassa. Minulla koulutus oli jo vanhentunut, enkä ollut huomannut päivittää. Koulutuksessa ja tutkinnoissa on suuria eroja eri maiden välillä: ammattisanasto pitää olla hanskassa. Kielessä pitää aivan ensimmäiseksi harjoitella lausumista: se on aivan ensiarvoisen tärkeätä. lausumista ja puhetta eikä muuta! Myös tapakulttuuri pitää osata. suomalainen tyyli on usein liian suoraviivaista, mitä pidetään moukkamaisena. Ei saa olla naivi, koska kaikkea käytetään hyväksi työelämässä ja pelataan heti ulos, jos laulaa yksityiselämänsä asioita. Mitä vähemmän kertoo, sitä parempi. Tämä on sellainen asia, mitä kannattaa varoa: ei kannata luottaa, jos ei tunne. Ulkomailla moni esiintyy ystävänä, vaikka ei ole. Tähän ihmisten kaksinaamaisuuteen ei suomalainen osaa varautua. Sitä ei osaa. Sitten itse työelämässä kuosissa pitää olla: pitää osata pitää tunteensa kurissa ja aina käyttäytyä hillitysti ja cool. jos näyttää väsyneeltä tai hapanta naamaa, siihen regoidaan heti! Myös se small talk voi olla työkaverin tunnustelua, että miten jaksaa olla töissä. Aina, kun kysytään miten voi, siihen pitää vastata AINA, että HYVIN! Se ei tarkoita, että pitää kertoa miten oikeasti voi ja miten on asiat. Se ei kiinnosta ketään! Täytyy näyttää, että osaa oman työnsä! Tässä ei saa olla mitään rakoilua! Ihminen on palkattu siihen työhön, mistä saa rahansa. Kaikki muu on toisarvoista. Monissa maissa on totuttu ulkomaalaisiin ja maahanmuuttajiin ja aluksi saa apua työn tekemiseen, mutta jos ei ala oppia, niin sitä ei kauaa katsella.
Sitten on kyllä sekin, että vastuu kielen oppimisessa jätetään useasti itselle, mutta kannatta kysyä kielikursseja, jos ne kustannettaisiin työn ohella.
Sitten on se, että monissa maissa ihmiset ovat kovempia ja säälimättömämpiä. Varsinkin ne, joita tulee kehitysmaista, voivat olla todella vallanhaluisia ja jopa ilkeitä. Suomalainen on aika pehmeä ja "helppo nakki". Sitten on tämä, että monissa maissa saa valehdella ja keksiä satuja ja tarinoita ja huijata verottajaa, lahjoa jne...se ei merkkaa mitään. Ei ihmiset OLE niin rehellisiä, mitä Suomessa - varsinkaan kaupanteossa: sutta myydään ihan sikana! Mitä etelämmäs menee, niin sitä kauhemapaa se on: juonitellaan ja huijataan! Kaikessa vedätetään! ( on kai niitä rehellisempiäkin joukossa ). Sitten se tehdään RYHMÄTYÖNÄ. Suomalaiset ovat sellaisia kummallisia yksinään möllöttäjiä ja yksinäisiä susia. Ei sellaista ymmärretä oikein, koska muualla ollaan lapsi- ja perherakkaita esimerkiksi saudeissa ei edes ymmärretä, että joku voi olla SINKKU. Se on täysin mahdotonta tai ettei ole synnyttänyt lapsia, jos on jo 20 v nainen. Silloin pitää olla joku hullu vähintään! Yrityselämässä monilla perheyrittäjillä on LEEGIO asianajaia neuvomassa, mihin suomalaiset eivät ole varautuneet useinkaan. Sitä ei olla tajuttu. Yleistän aika pahasti, mutta kaikenlaista on sattunut, että siksi. kun käy lomailemassa, niin se ei tarkoita, että siellä on sitten yhtä hauskaa. Monesti ei.
Monien kansallisuuksien keino saada hyväksyntää työssä on tehdä määrättömästi ylitöitä: siitä suomalaisetkin ovat olleet tunnettuja, mutta se on vain keino selviytyä. Sitä tekee edelleenkin moni eri maista tuleva tai he teeskentelevät tekevänsä paljon työtä, mutta ei sitten todellisuudessa: pyörivät vaan duunissa pitkiä aikoja. Mutta ei se, että tekee hullun lailla töitä pelasta, jos tulee kyse pätevyydestä: jos mokaa tai tulee konflikti työkavereiden kesken, saa kenkää ( tai jos sanoo vastaan pomolle! ). Monissa maissa on niin, että jos pomo sanoo, et nosta kytkintä, niin sitten saa heti poistua työstä. Ei saa jäädä. Samalla sekunnilla ulos. Kuulin tämän esimerkiksi ruotsalaisessa yksityissairaalassa työskenneeltä naiselta, joka oli nähnyt omin silmin, kun tyyppi heitettiin ulos ( naisjohtaja heitti, kun ei sietänyt, kun ei osannut ruotsia kunnolla-perusteluna oli, ettei hän (pomo) ymmärtänyt, mitä sanoi vastaukseksi ).
Unohdin mainita, että esimerkiksi Emirraateissa saattaa pomo ottaa passin säilöön ekaksi 3 kk, ettei pääse karkuun, jos haluaa.
Minun motivaationi oli halu opiskella kieltä ja saada kokemusta ulkomailla asumisesta ja työskentelemisestä, mutta kaikki oli vaikeampaa kuin etukäteen tiesin. Aloittaa nollasta! Nyt en enää jälkikäteen osaa sanoa, että lähtisinkö, jos aikakoneella menisi takaisinpäin, koska siksi stressaavaa se kaikki on ollut ja tuntuu, että vanheni varmaan 10 vuotta ensimmäisinä 3 vuotena. Kielen oppimiseen menee paljon enemmän aikaa kuin kuvittelee ( yritin opiskella yös yliopstossa aikoinaan toisessa maassa ) ja se on työläämpää. Minusta kaikista tärkein kieli Euroopassa on englanti.
Ettei homomaailmasta syntyisi juttuni perusteella liian ruusuista kuvaa, totean olleeni vain onnekas myös tässä suhteessa Münchenin oloni aikaan. En ollut enää nuori enkä nätti. Satuin olemaan juuri sellaista tyyppiä, joka oli mieleen juuri sille porukalle. Oli yhteinen kieli ja yhteiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet klubin ulkopuolella.
Aivan kuten heteromaailma, homomaailma saattaa olla äärimmäisen tyly. San Franciscoa pidetään homojen mekkana. Niin uskovat monet homot amerikkalaispojat. Siellä ei kuitenkaan oteta avosylin vastaan jotakin maalaispoikaa, jos tämä ei olekaan halukas vaikkapa tarjoamaan avujaan. Moni nuori päätyy kadulle, koska ei ole mitään tukiverkostoa, joka auttaisi ja johon voisi luottaa. Olen nähnyt siellä tuon kaiken omin silmin. Sen näkeminen tuntui todella pahalta.
