Ruotsalainen vaateliike sateenkaarikansaa vastaan (juttukommentit)

Huomaan, että mediapelissä alkoi kaiken edellyttämän homoseksuaalien uhri-statuksen vahvistaminen, kun vastapuoli alkoi saada jalansijaa.

Valitettavaa tietysti tapahtumat, joissa ihmisiä vahingoittuu. Sanoisin kuitenkin, että sillä määrällä röyhkeyttä, anteeksi ylpeyttä, jota homoseksuaalit ja asian kannattajat ovat osoittaneet toisin asioista ajattelevia kohtaan, tämä on ollut vain ajan kysymys.
Missäköhän sitä röyhkeyttä on ollut, jota "homoseksuaalit ja asian kannattajat" ovat osoittaneet? Tiettävästi hlbti-vähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämiseen ei ole kuulunut "toisin asioista ajattelevia kohtaan" tapahtuvaa henkilökohtaisen elämänratkaisujen rajoittamista.

Sen sijaan "toisin asioista ajatteleminen" on yksinomaan halua puuttua toisten elämänratkaisuihin hyvinkin rajoittavalla tavalla.

Joten tässä tapauksessa "röyhkeydestä" puhuminen on siis silkkaa ulosteen kylvämistä ja tekeytymistä uhriksi "toisin asioista ajattelevana".

On kyllä aika vaikea nähdä uutisten kertomista "uhri-statuksen vahvistamisena". Pitäisiköhän tässä ruveta taas taittelemaan foliohattuja...
Ei tjas mahda mitään sille, että homot on sen mielessä ihan koko ajan. Öisin unissa ja päivisin muuten vaan. Huhuhuu tjas, muista katsoa iltaisin sänkysi alle. Ei sitä tiedä vaikka siellä olisi homo. Huu!
tjas, sanot, että "Valitettavaa tietysti tapahtumat, joissa ihmisiä vahoingoittuu" ja jatkat, että homojen röhykeyden vuoksi kyse tällaisista teoista on ollut vain ajan kysymys.

Tuollainen argumentointi on aivan yhtä huonolla tasolla kuin vaikkapa raiskaajan, jonka mielestä "syy on ihan kokonaan naisen, kun se kulki röyhkeästi minihameessa" (tai Afganistanissa: "ilman huntua").

Minä itse olen huomannut, että kirjoitustesi sävy on muuttunut asteittain agressiivisempaan suuntaan: puhut usein iskuista homoja vastaan ja samaan viestiin sisällytät mielipiteesi: "Itsehän tätä pyysivät".

Analyysini: Tasa-arvon eteenpäin meneminen vituttaa sinua niin paljon, että päässäsi pyörii mielikuvia väkivallasta homoja ja lesboja vastaan. Oletko itse suunnittelemassa jotain tällaista? Toivottavasti huomaat, että viestisi voivat ainakin innoittaa jotain toteuttamaan tällaisia rikollisia ja sairaita mielitekoa.

Etkö ymmärrä, että maailma ei ole enää sama paikka kun 300 vuotta sitten: Orjuutta ei hyväksytä, naisilla on ihmisoikeudet, naiset saavat äänestää, yhteiskunta on tasa-arvoistunut myös tuloluokkien ja eri alojen ihmisten kesken. 300 vuotta sitten sinäkään ei todennäköisesti olisi saanut äänestää ja tasa-arvosta et olisi tiennyt muutenkaan.

Onko maailma muuttunut huonommaksi paikaksi? Mielestäni ei ole, vaan se on nyt paljon parempi paikka - ja jopa paljon parempi kuin 50 vuotta sitten.

Ihmettelen todella, miten sinä voit olla niin sokea, että et näe tasa-arvon tuovan kaikille hyvää.

Tasa-arvo on tulossa ja jos et sitä siedä, niin olisi itsetutkiskelun paikka: Mistä tämä vihasi kumpuaa?

Kommenttia muokattu: 21.07.2015 klo 19:53
  • 5 / 29
  • karhumiäs
  • 21.7.2015 20:41
Nimimerkki tjasin kirjoitukset alkavat entistä avoimemmassa vihamielisyydessään olla lähellä sitä hetkeä, jolloin on aiheellista yleisen turvallisuuden nimissä tehdä ilmoitus nettipoliisille.
  • 6 / 29
  • TjaaTjaa
  • 21.7.2015 20:45
Tjas > Voisitko antaa konkreettisia esimerkkejä mihin röyhkeyksiin "homoaktiivit" ovat syyllistyneet? On vaikea arvioida väitteitäsi koska et konkretisoi niitä mitenkään.

Pelkkä uskonnon arvostelu on jo vanha juttu. Julkiateisteja on länsimäissa ollut jo iät ja ajat. On melkein itsestään selvää, että jos ajaa poliittista tavoitetta ja perustelee sitä uskonnolla, niin uskonto on silloin luonnollinen kritiikin kohde. Ja jos itse ensin sotkee uskonnon ja politiikan, niin sen jälkeen ei kannata enää vedota jumalanpilkkaan tai uskonrauhaan. Pykälinä ne ovat muutenkin tarpeettomia ja vanhentuneita.
karhumiäs kirjoitti:

> "Nimimerkki tjasin kirjoitukset alkavat entistä avoimemmassa vihamielisyydessään
> olla lähellä sitä hetkeä, jolloin on aiheellista yleisen turvallisuuden nimissä tehdä ilmoitus nettipoliisille."

Sama tuli kieltämättä mieleeni.

Ehkä nimimerkki tjas:in kannattaisi ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon tms. ennen kuin homoviha tuhoaa hänen elämänsä (ja ehkä muutaman muun siinä sivussa). Oikeasti: tuo ei näytä enää terveeltä - eikä varmasti ole hyvä olla, jos tuollaiset asiat pyörivät päässä.

Kommenttia muokattu: 21.07.2015 klo 21:24
Voin kyllä vakuuttaa, etten tule missään olosuhteissa aiheuttamaan kenellekään homoseksuaalille fyysistä väkivallan uhkaa :)

Silti se, että tämä suoranaiseksi "vittuiluksi" yhä yltyvä mielipiteiden vaihto asian tiimoilta useammassakin maassa ja sen johtaminen ikäviin tekoihin, ei toivottavasti tule kenellekään yllätyksenä. Jos joku kokee sen lausumisen ääneen uhkaavana tai epämiellyttävänä, kannattaa varmasti itse pohtia omaa asennettaan ja sitä, kuinka pitkälle menevä toisin ajattelevien ihmisten panettelu on järkevää.

En ole katsonut eilistä Aamu-tv:tä jossa Rahkonen keskusteli asiasta Setan edustajan kanssa. Silmiini vain pisti otsikko, jonka mukaan keskustelussa oli käytetty Setan edustajan toimesta "höpsispöpsis"-retoriikkaa, joka ei kyllä kuulu sivistyneeseen keskustelukulttuuriin millään tavalla, vaikka aihe olisi kuinka tunteita herättävä. Tätä te aktivistit ette millään tunnu hahmottavan, että se vain viestii irrationaalisesta malttinsa menettämisestä, ylimielisyydestä keskustelukumppaniaan kohtaan ja monesta muusta sellaisesta asiasta, joka viihdearvon loputtua kääntyy itseään vastaan.

Siinä välillä tietysti joku saattaa kuitenkin hermostua. Sen toteaminen tuskin on arvoisa nettipoliisi Forssinkaan mukaan rikos :)
Tarkoitatko "tjas" sitä, että paras olisi kun hlbti-vähemmistöihin kuuluvat vain tyytyisivät osaansa ja olisivat vaiti?
Vai tarkoitatko ettei tiedeyhteisö saa tuoda esille aiheeseen liittyvää tutkittuun tietoon perustuvaa konsensusta, sortamiseen ja syrjintään perustuvien ennakkoluulojen ja valheiden tilalle.

Kovin kauas ei täällä Ranneliike-sivustollakaan tarvitse kahlata, kunnes havaitsee sen Aito Avioliitto - poppoon haisevan lantakasan, jolle ei saa minkäänlaisia tieteellisesti relevantteja perusteita - ei nimim. "tjas"ilta eikä muiltakaan hihhuleilta.

Ja tätä paskaa pitäisi sitten niellä ja osallistua teennäiseen nyökyttelyyn: "Hyvää oli."

Ei, palautan annoksen takaisin ja kerron sopan keittäjälle rehellisesti, missä on vikaa. Jos tämä ei kelpaa vaihdan ravintolaa.

Totuutta ei tarvitse pelätä.

Kommenttia muokattu: 22.07.2015 klo 12:19
"Hömpsispömpsis" on mitä hauskin vasta-argumentti - ja aivan yhtä pätevä kuin omiin, ikiaikaisiin tai raamatullisiin ennakkoluuloihin perustuvat näkemykset.
Raakaa väkivaltaa harjoitetaan mm naapurimaassamme Venäjällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Kierointa tjasinkaltaisien ajattelussa on se, että kun meillä on päästy jo sivistyneeseen yhteiskuntaan eikä hlbti-ihmisten tarvitse enää pelätä avointa väkivaltaa (jota myös meillä on joskus ollut), niin tjasinkaltaiset haluavat ryhtyä pelottelemaan väkivallalla.

Sori vaan tjas, siihen ei Suomessa ole enää paluuta. Onneksi !
tjas kirjoitti:

> "Voin kyllä vakuuttaa, etten tule missään olosuhteissa aiheuttamaan
> kenellekään homoseksuaalille fyysistä väkivallan uhkaa"

Oikein hyvä näin.

Olet kuitenkin selvästi olet sitä mieltä, että homot voivat saada kohdistumaan itseensä väkivaltaisia reakioita ja että tämä on homojen omaa syytä. Pyydän sinua miettimään seuraavaa asiaa:

Mustien tasa-arvotaistelu Yhdysvalloissa on samankaltainen asia kuin homojen pyrkimykset tasa-arvoon. Mustien päästessä tasa-arvotaistelussaan eteenpäin (ja toki ennen sitäkin) heihin kohdistettiin väkivaltaa. Myös tuolloin kuultiin mielipiteitä: "Itse ovat sitä röyhkeällä käytöksellään kerjänneet! Itse ovat syyllisiä, että toiset hakkaavat / tappavat / syrjivät heitä!"

On todella sääli, että jotkut näkevät ihmisten vaatimukset tasa-arvosta häiriköintinä. Aika moni teki niin myös mustien kanssa. Ja sitä ennen esim. kansan vaatiessa äänioikeutta myös itselleen aateliston, porvariston ja papiston lisäksi - ja myöhemmin naisten vaatiessa äänioikeutta itselleen. Ja sama tapahtui myös kun orjiat vaativat vapautta itselleen.

Aina nämä tasa-arvovaatimukset ovat ärsyttäneet joitain, vaikka esim. orujuus tai naisen syrjiminen näyttää nyt myöhemmin todella barbaarilta toiminnalta.

Mielestäni se, että joku näkee tasa-arvovaatimukset häiriköintinä ei ole mikään syy olla vaatimatta tasa-arvoa. Ja vielä vähemmän se, että joku uhkaa väkivallalla vähentää tasa-arvovaatimusten oikeutta. Itse asiassa uhkailut vain vahvistavat ajatusta: Tasa-arvoa ei selvästikään ryhmällä ole, vaikka se kuuluu kaikille.

Väkivallan uhriksi joutui myös Martin Luther King, joka kohtasi väkivaltaisen kuoleman mustien oikeuksia puolustaessaan. Todennäköisesti tämä hyvin ikävä tapahtuma vauhditti mustien oikeuksien etenemistä: Moni mustien syrjintää kannattava ymmärsi, että rotusorron vastustajat olivat liki mielipuolia ja tuollaisesta rikollisesta teosta haluttiin sanoutua irti. Ei ole kivaa kuulua rikollisten mielipuolien ryhmään. Toisaalta mustien tasa-arvon kannattajat aktivoituivat: "Tällaista väkivaltaa vastaan on toimittava!"

Sama näkyi Helsining Pride -kaasuiskussa. Seuraavana kesänä Pridessa oli väkeä enemmän kuin koskaan aiemmin. Mukana myös todella paljon heteroita, jotka ovat siellä osoittamassa tukeaan tasa-arvolle. Itse olen näistä heteroista todella ylpeitä - heidän mukanaolonsa on minulle Priden kohokohta.

Eli: väkivallan uhatessa ei pidä väistyä. Ja väkivalta lopulta toimii itseään vastaaan.

Kommenttia muokattu: 22.07.2015 klo 19:05
"Tarkoitatko "tjas" sitä, että paras olisi kun hlbti-vähemmistöihin kuuluvat vain tyytyisivät osaansa ja olisivat vaiti?"

Sanoisin, että vähempikin itsevarmuus ja pöyhkeily riittäisi. Ja jos ei, tällä keinoin ei sitä tasapainotilaa tulla kuitenkaan saavuteta, joten...
tjas,

Työnnä nyt nenäs perseeseesi, kunnes tukehdut.

Olet yksinkertaisesti kusipää.

(Poistakaa tämä. Tuhma)
> Sanoisin, että vähempikin itsevarmuus ja pöyhkeily riittäisi. Ja jos ei, tällä keinoin ei sitä tasapainotilaa tulla kuitenkaan saavuteta, joten...


Ei vakuuta. Ei tämä osoita muuta kuin, että sinä olet ärsyyntynyt joihinkin homoihin. Valittelit, että auktoriteetteja on statuksesta riippumatta arvosteltu ja on ollut "huonoa käytöstä". Ilmeisesti tarkoitit itseäsi.

Tosiasiassa yhteiskunnan tasapainopiste on jo tehnyt ratkaisevan siirtymän. Kuulut marginaaliin, joka on jo käynyt niin pieneksi ettei yhteiskunnan tasapainopiste enää heilu vaikka kuinka kiukuttelisitte.
Tjas,
sanoisin sinulle vain, omilla sanoillasi että vähempikin itsevarmuus ja pöyhkeily riittäisi. Ja jos ei, tällä keinoin ei sitä tasapainotilaa tulla kuitenkaan saavuteta, joten...
No, hömsön pömpsön ja lämmintä suvea nyt sinullekin :-)
Melko roisia muuten esittää, että homoliittojen vastustus olisi millään tavalla marginaalissa. 5-4, 105-92, gallupit ja iltasanomien ym. kyselyt kuitenkin kertovat arviolta 60:40 -suhteesta, joka sekin on tietyllä tapaa ajan henkeen jännitetty, hetkellinen mielipidetulos. Tällä marginaalin määrittelyllä jokainen puoluekin Suomessa olisi "marginaalissa".

Mitä tasapainopisteen siirtymiseen taas tulee, niin se on liikkunut aina. Haitallinen kehitys usein päättyy nopeimmin, jos tasapaino on päässyt liikkumaan sellaiseen tilaan. Tämä kysymys on tietysti vaikea joillekin hahmottaa. Esimerkiksi solmittujen avioliittojen ja avioerojen määrä on edelleen kasvussa (juuri radiouutisesta kuultuna) ja vaikka useimmat ymmärtävät sen olevan haitallista kehitystä, kovin vähän tehdään mitään sen eteen että tilanne paranisi.

Valtaosa ihmisistä elää kuitenkin kovin hetkessä ja ajan hengen mukaisesti vain itselleen. Asian muuttaminen voi hyvin olla seuraavan sukupolven kasvattamisen asia, ja kieltämättä sillä saralla näyttää kovin huonolta. Mutta kuten esimerkiksi luonnon osalta nuoret ovat valveutuneita, ehkä jossain vaiheessa he ymmärtäisivät myös perheen ja ihmissuhteiden merkityksen yhteiskunnassa hiukan paremmin. Sitä vaan tahdotaan olla sellaisessa fb-humalassa, aidon kohtaamisen hukanneina ajelehtijoina, jolloin alttius joutua pyörremyrskyn silmään vesilasissa kasvaa.

Ilman facebookkia, tätä lakia tuskin olisi saatu koskaan voimaan. Harmi, että Facebook ymmärtää moraalin ja yhteisen edun päälle yhtä vähän kuin bitti.
Tiedon tehokas leviäminenhän on perinteisesti ollut esimerkiksi vapauksien, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuusajatusten leviämistä vastustavien pahin vihollinen.
"Valtaosa ihmisistä elää kuitenkin kovin hetkessä ja ajan hengen mukaisesti vain itselleen."

Kun taas jotkut ovat omistaneet epäitsekkäästi elämänsä homoille - kiitos!
Mielestäni homoseksuaalisuus ilmiönä on ollut tunnettua jo tuhansia vuosia. Siinä mielessä on vähän hassua antaa ymmärtää, että nyt, 2000-luvulla, on saatu jotain sellaista "tietoa", jonka jakaminen on valaissut ihmiset ymmärtämään että heidän tuleekin suhtautua asiaan jollain tietyllä tavalla. Kaikki modernimmatkin maailmankäsitykset ja -filosofiat alkavat olla parisataa vuotta vanhoja.

Mielestäni homoseksuaalien "hyysääminen" on kaikkein eniten seurausta siitä, että ihmiset kokevat elämänsä merkityksettömäksi ja hakevat säväreitä, voidessaan kokea vaikuttavansa edes johonkin ympäristössään. Tietoyhteiskunta auttaa toki tiedon jakamisessa, mutta tiedon lisääntymisestä tässä tuskin on kyse. Ilmastonmuutoksen torjumisessa olisi, koska sen takana on huolestuttavaa dataa. Homoliikkeen takana on tarve saada vaikuttaa, kapinoida, uuden sukupolven tarve muuttaa traditioita ja luoda omaa kulttuuriaan, haastaa edeltäviä sukupolvia.


Monilla ihmisryhmillä on jopa Suomessa ollut vakavia oikeudellisia puutteita, mutta kehitysvammaisten tukemisesta ei ole niin helppo tehdä trendiä, joka ei vaikuttaisi nololta. Trenditietoiset, androgyynit nais-miehet ovat päässeet nuorten tyttöjen ja naisten ihon alle, ja ikäluokkiensa nuoret miehet seuraavat ja omaksuvat naaraiden arvomaailmaa, että saisivat pillua. Kohta asiasta onkin jo tullut ns. sosiaalinen totuus.

Suuri osa aihetta "älyllisesti" lähestyvistä henkilöistä tuntuu olevan kapasiteettiinsa nähden selviä alisuorittajia. Myös heille on helppo keksiä henkilökohtainen motiivi toiminnalleen. He löytävät hengenheimolaisia ja lisäävät sosiaalista elämäänsä. Osalle tietysti markkinatalouden lainalaisuudet ohjaavat jopa omia kognitioita niin voimakkaasti, että se mikä on trend ja myy, on heille riittävän totta. Ajattele kännykkämyyjän habitusta ja arvomaailmaa, jonka hän esittää iPhoneaan valitsemaan tulleelle pimatsulle.

Niistä ihmisistä, jotka ovat jo saaneet jotain aikaan elämässään, kenties menestyneet ja nähneetkin jo elämää hiukan pitemmälle, enemmistö haluaisi säilyttää asiat niinkuin ne ovat. Jos asioita muutetaan, muutoksen tulee olla harkittu ja käytännön vaikutuksiltaan tunnettu, mieluiten selvällä enemmistöllä hyväksytty. 60-40 on valtava ristiriita, sisällissodan ainekset, oli kyseessä firma, yhdisstys tai valtio. Ja kukaan, joka on joskus rakentanut jotain, ei halua nähdä kuinka nuoret kapinalliset laittavat sen kaiken ajattelemattomuuttaan ja ymmärtämättömyyttään paskaksi. Tietäen lisäksi, ettei heistä yhdestäkään olisi rakentamaan mitään vastaavaa tilalle. Rakentaminen on nimittäin vaikeaa, hajottaminen helppoa. Tämä po. projektinne ei minun mielestäni rakenna yhtään mitään, ainoastaan hajottaa.
Maailmassa on noin paljon vialla, mutta silti keskityt epäolennaisesti homoseksuaalisuuteen? Edelleen pistää vain miettimään, että miksi...kö..hän - toisaalta vastaus ei juurikaan kiinnosta. Tavallaan vastaat siihen itse huomaamattasi.
Homoseksuaalisuus ilmiönä on tietysti ollut olemassa "aina". Käytännössä 1800-luvun lopulta lukien aihetta on alettu tieteellisesti ymmärtää. Käsitys ilmiön synnillisyydestä ja sittemmin myös asiaan liittyvä sairausleima on hiipunut pois. Samantapaisen tien on käynyt läpi mm. vasenkätisyys ja siihen liittyvät ennakkoluulot. Nykyään on laaja tieteellinen konsensus siitä, että ilmiöt ovat synnynnäisiä.

Lisääntynyt tieto ja ymmärrys ovat selättäneet ennakkoluulot ja virheelliset otaksumat.

Ns. homoliikkeen takana on tarve yhdenvertaisesta asemasta. Se, että asia on suuren yleisön laajalti hyväksymä ja tiedotusvälineet ovat ennakkoluulojen hälventämisessä myötämielisiä, on tietysti erinomainen asia. Hlbti-vähemmistöihin kuuluvat pystyvät toki olemaan itsekin oman asiansa suhteen äänekkäitä. Toisin on joidenkin muiden vähemmistöjen kohdalla.

Esimerkiksi kehitysvammaisten oikeuksissa ja asemassa on puutteita. Monet järjestöt - ml. Seta on verkostoitunut myös vammaisjärjestöjen kanssa, jotta erilaisia ihmisoikeuksiin liittyviä asioita voidaan edistää suuremmalla "vivulla".

Minun mielestäni tasa-arvoinen avioliittolaki rakentaa tätä maata hieman paremmaksi paikaksi meille kaikille. Ja moniakin "paljon rakentaneita" tukee tasa-arvoista avioliittolakia.
Voi "tjas" -parka: "Trenditietoiset, androgyynit nais-miehet ovat päässeet nuorten tyttöjen ja naisten ihon alle, ja ikäluokkiensa nuoret miehet seuraavat ja omaksuvat naaraiden arvomaailmaa, että saisivat pillua. "

Kaikkea se heterous sulla teettääkin. Ilmiselvästi puutteessa ja pahasti, jo pidemmän aikaa, kun täällä jaat näitä päiväuniasi.


No, mä autan sua. Kerro mulle, millaiset hiukset sulla on?
Miksi Tjas yrität aina demonisoida "homoliikkeen" tarkoitusperiä ja motiiveja? Ainoa asia, jota yritetään ajaa on se, että kaikki ihmiset olisivat samanarvoisia ja saisivat toteuttaa itseään, kunhan eivät vahingoita sillä muita.

Luot jatkuvasti psykoottisia salaliittoteorioita ja maalailet piruja seinille haluamatta edes ymmärtää tasa-arvon tärkeyttä. Yritä edes.
"Miksi Tjas yrität aina demonisoida "homoliikkeen" tarkoitusperiä ja motiiveja?"

Se on se kuuluisa homomafia!

Oletteko muuten koskaan ajatelleet, miten Stonewall oli mafian ylläpitämä kämäinen ravintola transuille, tummaihoisille, latinoille ja queer pervoille. Mafian ylläpitämä homoravintola 1960-luvulla? Siis Katolisten, perinteitä kunnioittavien machokulttuuria edustavien mafioosojen ylläpitämä transujen suosima homoravintola...!? Siis pliis oikeesti..
tjas, vaikuttaa lähinnä siltä että se saatana on saanut ylivallan tietyissä umpi-uskovaisissa piireissä, mikä ei ihmekään, sillä onhan se saatana ihan raamatusta peräisin :P

homorakkauttahan on ollut koko ihmiskunnan ajan, satojatuhansia vuosia, jopa miljoonia, kuten muillakin eläimillä ihmis-eläimen lisäksi.
Euraasian kansoilla, kuten muuallakin maapallolla ihmiskunnassamme tiedetään varhaiskulttuureissa homorakkaudenkin olleen ihan normaalia, eli luonto on rulettanut tervehenkisesti.

abrahamiset homofobia-uskomukset, saatanallisine säkeineen, kehittyivät kuitenkin vasta muutama tuhat vuotta sitten.

Eli ihmiskunnan historiassa homofobia on vain hetkellinen vinouma, hetkellinen hölmö uskontomuoti-ilmiö, josta ihmiskunta on vapautumassa ja pääsee jälleen perinteisiin ei-homofobisiin arvoihin.

umpiuskovaisten pitäisi päästä vaikkapa lähimmäisenrakkauden peruskursseille,
kun heillä tuota vihaopetusta on niin keskuudessaan tyrkytetty.

Kommenttia muokattu: 25.07.2015 klo 18:40