Edelliseen kommenttiin:
Mm. Iso-Britanniassa ja USA:ssa homofobia rinnastetaan rangaistuksissa rasismiin eli esim. pelaajan, valmentajan tai yleisön huutelusta tulee samat sankiot. Vastapuolen pelaajan homottelusta on tullut yleensä euroiksi muutettuna muutaman kymmenen tuhannen sakkoja, eivätkä tuomarit todellakaan leiki kuuroa.
You Can Play on siitä(kin) hieno hanke, että siinä tunnetut pelaajat eivät puhu itsestään, vaan asenteistaan. Se ei ole pelkästään rohkaisua toimittajan kommentissa mainituille epävarmoille junioreille, vaan myös niille jotka pitävät näitä urheilijoita esikuvinaan ja eräänlaisina auktoriteetteina. Jos luotat sankariisi ja jos sankarisi sanoo, että vaikkapa rasismi ja homofobia on huonoja juttuja, niin sillä on merkitystä.
You Can Playsta liikkuu urheilupiireissä vitsejä, joiden teema on "suomalainen NHL-kiekkoilija ja You Can Play". Tämä johtuu siitä, että kaikki merkittävät tai vähemmän merkittävät NHL-kansalaisuudet ovat YCP:ssä edustettuina, mutta Suomi puuttuu. Jos syynä on se, että pelaajat kokevat aiheen kiusalliseksi, niin vielä kiusallisempaa on tämä suomalaisten puuttuminen projektista. Se on herättynyt huomiota projektia seuranneiden kansainvälisten urheilutoimittajien keskuudessa. Asiaa ei myöskään edistä se, että suomalaisesta jääkiekosta kansainvälisen uutiskynnyksen ylittää raportointi lajin väkivallasta ja pelaajien humalakäyttäytymisestä (mm. sakot humalassa kadulle virtsaamisesta USA:ssa ja taisipa siellä olla myös jokin raiskausepäily).
Havainnoijalle: Yle Urheilu todellakin huomasi historiallisen tapauksen ja uutisoi siitä ainakin nettisivuillaan. Samaan aikaan eräs toinen, urheiluun satsaava maakuntalehti piti urheilun ykkösuutisena sitä, mitä eräs kautensa päättänyt joukkue söi ateriallaan. Myöhemmin tuli päivitys, jossa ko. "uutisen" otsikkoon oli lisätty "katso kuvat" ja huutomerkki.
Uskon Collinsin selviävän tästä kunnialla. Kyse on pitkälti mörköstä, joka on itse luotu ja joka elää vain jos sen annetaan elää. Idioottimaisia huutelijoita tulee varmasti, mutta ainakin urheilutapahtumien yhteydessä siihen on lääkkeet.
Suomessa urheilijat voisivat itse aktivoitua, jos seurat ja liitot ovat haluttomia, kyvyttömiä ja todennäköisesti ammattitaidottomia toimimaan. Jos se h-sana on ruma sana, niin suomen kieli on rikas; käytetään kiertoilmaisuja. Tärkeintä olisi tietää, että onko sitä mörköä oikeasti olemassa ja jos on, kuka sitä pitää hengissä.
Jos betonoidun hiljaisuuden tavoite on säilyttää kontrolli, niin se on tuomittu epäonnistumaan. Nettiaikana se on tapaus, joka vain odottaa toteutumistaan. Ehkä huomenna, ehkä ensi vuonna. Ja sitä tilannetta ei voi kontrolloida. Todennäköisesti vielä kehdataan sanoa "asian tulleen yllätyksenä". Sitä se varmasti on, jos pää on ollut pensaassa vuosikaudet.
Toisaalta yhtä tärkeää olisi saada myös v-sanan käyttöä vähemmälle.
Vaikka toki sitä taitavat nykyään huudella naisetkin aika lailla.
Sinällään yllättävintähän se on näin homon miesjärjelle, että sitä nuo heteromiehet haukkuvat, mistä (kait) pitävät - tai no, ehkei ne pidä niin "siitä", vaan siitä, mitä "se" tekee heillä "sille".
Nuo Ossin mainitsemat ennakkovalmistelut kaapista ulostulolle ja sen jälkeisen tuen järjestäminen, ovat mitä ilmeisimmin seurausta brittiläisen Justin Fashanun itsemurhaan päätyneestä kaapista ulostulosta. Häneltä puuttui ulostulolleen taustatuki ja tukiverkosto (näin minä hänen tilanteensa tulkitsen). Hän joutui vastaanottamaan yksin kaiken sen paineen mikä häneen kohdistui sekä homona, että mustana ammattilaisjalkapalloilijana.
Ossi Halme. Kirjoittamasi uutinen " NBA-ammattilainen tuli kaapista " on upeaa luettavaa, KIITOS! Jason Collins´in ja hänen Mark-sedän toiminta on miehekkään ryhdikästä ja suurenmoisena esimerkkinä varsinkin monille nuorille miehille elämän rakentumisesta ja miksipä ei kaiken ikäisille homoseksuaaleille niin miehille kuin naisillekin. Asiallinen tieto homoseksuaalisuudesta, sekä arvostava, rakastava ja kunnioittava suhtautuminen itseensä homoseksuaalina kantaa vankasti elämässä eteenpäin kohti huomisia.
Suomessa jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (jolla itsellään 20 vuoden pelaajaura) kiittelee homoseksuaalisuudestaan kertonutta NBA-tähti Jason Collinsia rohkeudesta.
Mutta, käyttää tälläisiä ilmaisuja:
"Homoseksuaalisuus on kuitenkin iso tabu maskuliinisina pidetyissä joukkuelajeissa. Nostan hänelle hattua"
Hän pitää hyvänä, että asia nousee _taas_ julkiseen keskusteluun.
"Henkilökohtaisesti en tuomitse, vaan haluan rohkaista."
"Joukkuekemia on henkimaailman juttuja. Toisia joukkueita tällainen asia yhdistää, toisissa joukkueissa kemiat heilahtelevat.", "Homoseksuaalisuudesta kertominen ei ole joukkuelajeissa helppoa, koska joukkue on tiiviisti ympärillä. Kertominen voi heilauttaa myös joukkuekemiaa, eikä kukaan tiedä ennalta mihin suuntaan. Joukkue voi ottaa vastaan hyvin tai sitten huonommin. Tällaiset asiat varmasti askarruttavat."
- eli tuossa hän tavallaan sysää vastuuta pelaajalle "yksi muiden puolesta" -tyyliin, eikä samalla "kaikki yhden puolesta" myös.
Viime helmikuulla hän tosin totesi, että homourheilijoiden asema on yksi jääkiekkoilun mustista pisteistä.
Jäänyt kokoomuksella ilmeisesti tuo viestinnällinen koulutus ja opit vähiin. Ja samalla kuvastuu suomalaisen jääkiekkokulttuurin kyvyttömyys-tilat.
Human, tuolla blokkiajattelu. Pieni, mutta äänekkyydellään isolta vaikuttava ryhmä käyttää uskontoa lyömäaseena. Todennäköisesti tämän liikkee näkyvin pelaaja, NFL:n (amerikkailainen jalkapallo) Tim Tebow olisi jo tuonut omat moraalikäsityksensä ilmi, jos liiga ei olisi juuri hiljattain tehnyt tyhjentävästi selväksi, että se ei käy päinsä. Liigan hyvin perusteellisen linjan voi tiivistää muotoon: "jos aiot hyökätä millä tahansa perusteella tai millä tahansa tavalla seksuaalivähemmistöjä vastaan, niin jätkä sä olet korviasi myöten...".
Ei ole mikään salaisuus, että Collinsin tilannetta (vaikka henkilö ja laji eivät olleet tiedossa) neljä-viisi suurta ammattilaisliigaa tekivät perinpohjaiset valmistelut. Kuten aikaisemmin mainitsin, mukana olivat kaikki, jotka "urheiluperheeseen" kuuluvat. Osa ei ollut mitenkään riemuissaan mekanismin suunnittelusta, mutta realismi voitti; asia nousee esiin koska tahansa ja mieluummin sitä on valmistautunut kuin tulee yllätetyksi; jälkimmäinen vielä todistaisi ammattaidon puutetta ja todellisuudentajun hämärtymistä. Asiantuntemuksen puutteeseenkaan ei kukaan vedonnut, sillä sitä saatiin tarvittaessa urheilupiirien ulkopuolelta. Ei haluttu antaa pienen, äänekkään porukan pitää asioiden luontevaa kehitystä "panttivankina", kuten, tuota, "eräissä maissa" asia tuntuu olevan.
En tiedä onko isojen liigojen välillä jokin yhteinen sopimus mahdollisesti tehty, mutta toimintamekanismi ja työkalut ovat joka tapauksessa käytännössä identtiset.
Suomalaisten urheilupomojen olisi viisasta nyt seurata tiiviisti kuinka Jason Collinsin kohdalla tilanne etenee ja tehdä valmistelut sen suhteen, että yhtenä kauniina päivänä Suomessa tapahtuu samoin, huippu-urheilja tulee kaapista. Olisi suoranaista typeryyttä olla valmistautumatta sellaiseen tilanteeseen ja tulla yllätetyksi ikään kuin housut kintuissa.
Juhani: Todennäköisyydet suosivat sitä "emme halua / emme osaa / ei voi tapahtua Suomessa" -linjaa. Vain jonkinlainen kiinnostuksen puute tai lehdistön konsensus estää lehtiä julkaisemasta ns. yleisesti tiedettyjä tapauksia. Jäämme odottelemaan, että keitto on jonkun sylissä jotain muuta kautta.
Itse en kyllä tajua, jos sylissä on aikapommi, työkalut ja purkuohjeet, niin silti odotetaan sen poksahtamista. Tai ajatellaan ettei se voi poksahtaa, kun ei ole ennenkään poksahtanut.
Yhdysvalloissa rakastetaan dramaattisia yksilökeskeisiä tarinoita, vaikkapa kaapista ulostuloja. Ongelmana näen tääsä sen, että on ihanteena on ensin päästä peittämällä oma identiteetti johonkin pääsarjaan (tai CCN juontajaksi tai latinomusiikin tähdeksi) ja sitten tulla kaapista. Miksei tämäkin herra ollut avoimesti oma itsensä jo lukiossa?
Samaa henkeä olen aistinut muuten hienossa "It gets better" kampanjassa. Sitten joskus olet tasavertainen, sitten joskus voit tulla kaapista. itse hurraan sitten, kun jossain pääsarjassa urheilee mies tai nainen, joka on ollut avoin ja rehellinen koko aikuisikänsä.
Dramaattisen yksilökeskeisyyden allekirjoitan, mutta Collinsin tapausta en laskisi tuohon muuhun yhtälöön. Tummaihoisen yhteisön ennakko-odotukset ja republikaanivetoinen ilmapiiri olivat vallalla Collinsin aloittaessa ammattiuransa. Mieshän on tehnyt todella pitkän uran.
Tuolloin myös syrjinnän vastaiset lait olivat heikkoja liittovaltion tasolla ja osavaltiotasolla niitä ei välttämättä ollut. Seura olisi voinut iskeä oven päin näköä ilman sanktioita. Liigojen ja seurojen asema oli lähes autominen. Koko aihe olisi voitu vaieta kuoliaaksi yhtä tehokkaasti, kuin miten se vaietaan täällä "modernissa, tasa-arvoisessa pohjoismaassa nimeltä Suomi" vielä vuosikymmen tuon jälkeenkin.
Tuohon aikaan oikeustilanne oli muuallakin aivan eri maailmasta, kuin mitä se on nyt. Aidosti tehokasta kehitystä on nähty leveällä rintamalla vasta alle viisi vuotta. Monen maan urheilun etumatka suomalaiseen urheiluu kasva yhdellä päivällä joka ikinen päivä. Myös tänään.
Minusta menestyksen saavuttamista kaapissa ollen ja menestyksen saavuttamisen jälkeistä kaapistatuloa ei pidetä erityisenä ihanteena. Kyseessä on kaksi erillistä ihannetta. Saavutettua menestystä voi pitää ihanteena. Ja luonnollisesti kaapistatuloa voi pitää ihanteena.
Minusta on täysin turhaa pohtia yksilön tasolla sitä, miksi joku on päätynyt "oman itsensä" avoimuuden suhteen siihen tai tuohon ratkaisuun henkilökohtaisesti.
Yleisempi yhteiskunnallinen pohdinta aiheesta on asia erikseen.
- miksi yksittäisen henkilön on helpompi saavuttaa menestystä kaapissa ollen kuin avoimesti "oma itsensä" ollen?
- miten tätä voisi muuttaa?
- kenen vastuulla muutos on?
Minusta on syytä hurrata jokaiselle edistysaskeleelle. Nämä jo menestyneinä kaapista tulleet ovat tienraivaajia. Samoin It Gets Better -kampanja kaikkine oheisilmiöineen. Sellaisia tarvitaan vielä monta, ennen kuin asiat ovat kokonaisuudessaan toisin.
Sitten ei enää tarvitse hurrata, kun merkittävässä joukkuelajissa urheilee koko urhansa avoimena tehneitä. Silloin se asia on arkipäivää.
Yhdysvalloissakin kehitys on ollut hidasta, mutta jonkinlaisesta tekosyystä käy esim. tuo 10 vuotta sitten ollut heikko syrjintäsuojan taso. Sen sijaan Suomessa ammattilaisurheilijan tilanne on jo tuolloin ollut tältä osin turvattu, eli meillä sama selitys ei käy.
Keskustelun painopisteessä on nähty yleinen yhteiskunnallinen pohdinta ja siltä osin reitti on selvä. Tästä eteenpäin askeleet otetaan yksilöinä. Muutoksesta vastaavat ihan kaikki urheilun parissa toimivat: urheilijat itse, seurat, valmentajat, lajiliitot, liigahallitukset, urheilutoimittajat ja kannattajaryhmät.
Suomen kehitys on kaksilla korteilla pelaamista. Pohjoismaita kehuttaessa kyllä muistutetaan olevamme osa sitä kokonaisuutta. Mutta kun pitäisi tehdä jotain "modernin, avoimen pohjoismaan" tyylin mukaista, niin samaistumme itänaapuriin. Osasyyllinen on media: jotkut urheilutoimitukset yksinkertaisesti päättävät olla julkaisematta aiheesta sanaakaan. Jos on viikon vanha V75-rivi julkaistavana, niin silloin ei jää tilaa kertoa kansaivälisesti merkittävistä, historiallisista tapahtumista.
Yksi iso syyllinen Suomen tilanteeseen on jääkiekko, enkä hyökkää nyt lajia vastaan. Pääsarjataso eli SM-liiga on urheilun tai oikeastaan urheiluna kaupattavan viihteen muodoista sellainen, että sille ei ole haastajaa. Pitkän välimatkan päässä on Mestis eli saman lajin 2. korkein sarjataso. Vasta sitten tulee muita lajeja (jalkapallon Veikkausliiga 3. sijalla). Veikkausliigan jälkeen ei paljon mitään sitten tulekaan.
Jos yksi laji pääsee kuromaan etumatkan muihin lajeihin nähden, on hirveän helppo betonoida itsensä siihen, kun haastajia ei ole. Samalla kyllä kuolee kunnianhimokin, kun kehitetään lajia, mitä pelataan tosissaan vain Euraasiassa ja kahdessa P-Amerikan maassa. Niin että verratkaapa vaikka petanquen ja jääkiekon MM-kisojen osallistujamaiden määriä.
Suomalaisen urheilun tilanteen voi yleisesti ja tältä osin kiteyttää näin: jääkiekon SM-liiga on nykymuodossaan kuin härkätaisteluiden Siperian mestaruudesta kisaaminen; kansainvälisesti katsottuna harmitonta, marginaalista puuhastelua, mutta riittää paikallisille, jos haastajia ei tule. Ruotsissa tilanne on toinen, sillä suosittuja (katsojat + urheilijat mittareina) on monta. Koko lystin maksajilla on vaihtoehtoja.
Amerikassa syrjintäasioissa tapahtui käänteinen korttitalon romahdus eli käsittämättömän lyhyessä ajassa urheilijat ja muut toimijat ottivat leveänä rintamana myönteisen kannan. Meillä asiasta saa jonkun urheiluvaikuttajan kommentin, jos toimittaja ritä kaksin käsin repii, painostaa ja hiillostaa. Urheilijat ovat hiljaa tai menevät manageroinnin selän taakse piiloon. Iso osa urheilutoimittajista ei koske asiaan pitkällä tikullaan. Syitä voimme vain arvailla - ja myös arvailemme.
Kuten eräs Cato aina päätti puheensa "muuten, Karthago on tuhottava", päätän tämän kommenin sanomalla, että nykytilanteessa tulee rumaa jälkeä, jos kukaan yksilö ei tähän tartu. Paitsi jos tarkoitus on vauhdittaa Suomalaisen urheilun katomista Ruotsin ja Venäjän väliseksi mitäänsanomattomuudeksi. Jos se on strategia, niin se on hyvin lähellä onnistumista.
