Kalifornia kieltää nuorten eheytyshoidot (juttukommentit)

Aamulla 1.10 varhain, herätessäni Suomessa, Radio Suomen juontaja (nimeä en tiedä) kertoi ad lib -tyyliin tästä uutisesta, joskus ennen kuutta. Sitten hän lisäsi, että jos haluaa mukaan, on mentävä kipin kapin, tai jokin sensorttinen ilmaisu. Jäi epäselväksi, tarkoittiko sitä, että mukaan tienestiin vai hoitoa samaan. - Tuli mieleen, että siinä talossa on aina hyvä puhua niin, että voi selittää vedenpitävästi kahdella tavalla. Aiemmin suhteessa Neuvostoliittoon, nykyisin suhteessa tasa-arvokysymyksiin.
  • 5 / 11
  • Jochanan
  • 2.10.2012 23:54
Korjaisin Mollgrenia sen verran, ettei Kaliforniassakaan kielto koske uskonnollisia järjestöjä. Edelleen kristityt saavat Kaliforniassa "pray the gay away" eli rukoilla, että Jeesus poistaa homotunteita ja antaa heterotunteita (tästähän "eheytymisessä" hengellisessä viitekehyksessä on kyse). Myös sielunhoitoa saa edelleen antaa henkilölle, joka kamppailee homoseksuaalisten tuntemustensa kanssa. Laki koskettaa vain julkisen terveydenhuollon piirissä toimivia ammattiterapeutteja ja he eivät siis saa enää:

1.) pyrkiä muuttamaan alaikäisen seksuaalista suuntautumista toiseksi
2.) pyrkiä muuttamaan alaikäisen seksuaalista käyttäytymistä
3.) pyrkiä muuttamaan alaikäisen sukupuolisia ominaisuuksia

Näinhän ei periaatteessa toimita "eheytysterapiassakaan", joten jään oikeastaan ihmettelemään, mitä tämä laki käytännössä muuttaa. Vielä enemmän jään ihmettelemään, miksi alaikäisten seksuaalielämää pitää ylipäätänsä suojella lainsäädännöin (Kalifornian suojaikäraja on 18)? Tai kuinka moni alaikäinen ylipäänsä sanoo uskovaisille vanhemmilleen (lähtien siitä, että muut vanhemmat eivät juuri koe tarvetta ohjata lapsiaan heteroseksuaaliseen elämäntapaan) olevansa homo saati homoilevansa?

Lisäksi tästä laista uutisointi on jälleen yksipuolista ja värittynyttä. Puhutaan vain terapeutin aktiivisesta toiminnasta pyrkimyksenä muuttaa potilaan seksuaalisuutta ("eheyttämisestä"), mutta vaietaan siitä, että suurimmassa osassa tapauksista on kysymys potilaasta, joka kärsii homoseksuaalisista taipumuksistaan, koska haluaa olla hetero, mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa ja perustaa perheen. APA:n suositus tässäkin tapauksessa on myötätuntoinen lähestymistapa. Terapeutti ei saa ohjata saati painostaa potilasta homoseksuaaliseen elämäntapaan eikä omaksumaan homoidentiteettiä vastoin potilaan tavoitteita.

Kaiken kaikkiaan siis aika outo ja sekava laki. Tulee jälleen mieleen Aldous Huxleyn "Uljas, uusi maailma" (1932), jonka tämä marxilainen visionääri näki jo 80 vuotta sitten. Siinä maailmassa seksi lastenkin kesken oli normaalia. Tähänkö me olemme menossa? Pian suojellaan lainsäädännöin pederastisia suhteita ja siitä on enää lyhyt matka pedofilian suojeluun. Vielä sitä pidetään rikollisena, koska toinen osapuoli on "alaikäinen", mutta nyt jo suojellaan alaikäisen seksuaalista käyttäytymistä. Entäs kun nostetaan esiin sellaiset seksisuhteet, joissa toinen osapuoli on lapsi ja mukana omasta vapaasta tahdostaan?

Sexpo-säätiön "varoituksesta" taisin jo jotain sanoakin.
  • 6 / 11
  • Havainnoija
  • 3.10.2012 3:18
Fundisten vastaisku.
Kaliforniassa majaansa pitävä kristillinen Pacific Justice Institute, joka kuulemma puolustaa vanhempien oikeuksia ja uskonnonvapautta, on nostanut liittovaltion tuomioistuimessa kanteen kuvernöörin vastikään vahvistamaa eheytyskieltolakia vastaan.
-Eheytyskielto on pahimpia vapaudentappolakeja vuosikausiin, fundisten puheenjohtaja kiihkoili haastateltaessa.
Tiedote fundisten sivustolla:

http://www.pacificjustice.org/1/post/2012/09/its-official-gov-brown-signs-gay-therapy-ban-pji-filing-suit.html

Homojen ja lesbojen oikeusjärjestöt kertoivat haastattelussa, että ne pitävät kannetta fundisten viimeisenä epätoivoisena keinona, mutta se ei tule onnistumaan, sillä ”eheytyksen” vaarallisuus tiedetään, ja oikeusjärjestöt pyrkivät nyt saamaan eheytyskieltolain koko maahan.
National Center for Lesbian Rights ja Equality California vastasivat:

http://www.nclrights.org/site/PageNavigator/Press_releases_2012/press_2012_SB1172_Challenge_Groundless_100212.html

Tuleva oikeusjuttu paljastaa jälleen kerran, kuinka sokea usko ja epäinhimillinen uskonkäsitys myrkyttävät ihmismielen, mutta senhän me jo fundiksista tiesimmekin.
Uusi laki on tärkeä ja hyödyllinen, puutteistaan huolimatta. Laki koskee myös ei-julkisen terveydenhuollon virallisesti hyväksyttyjä ammatinharjoittajia. Lailla asetetaan selvä raja sille, mikä on terveydenhuoltoa ja mikä puoskarointia.

Olisi tietysti hyvä, jos lainsäädännöllä pystyttäisiin puuttumaan muuhunkin uskonnollisin perustein tapahtuvaan (nuorten) ihmisten vahingoittamiseen ja ei-virallistettuihin kallonkutistajiin.

Varmasti moni uskonnollistaustaisen homo-ongelmaisuuden riivaaman vanhemman lapsi jättää mieluummin kertomatta homoseksuaalisuudestaan vanhemmilleen. Kuitenkin vanhempien tulkinta lapsen käytöksen "homoseksuaalisisista piirteistä" on monasti johtanut lapsen päätymiseen eheytymään.

Laki siis suojelee lasta homo-ongelmaisuuden riivaamilta vanhemmilta.

Suurimmaksi osaksi ongelmaisuus omia homoseksuaalisia tunteita kohtaan liittyy siihen, että kasvuympäristö (mm. vanhemmat tai muu elämänpiiri) on onnistunut rakentamaan riittävän suuren häpeän tunteen homoseksuaalisuutta kohtaan. Erityisen suuressa osassa näissäkin tapauksissa on nimenomaan uskontoperusteinen lähestyminen.
  • 8 / 11
  • Havainnoija
  • 3.10.2012 8:55
Jochananin lisäksi muutkin fundikset alkavat näköjään kirjoitella epätoivossaan vallan sekavia.

Aslan ry:n Ari Puonti kirjoittaa toisaalla Kalifornian laista seuraavasti:

”Fundamentalistisesti kiihkoilevat homoaktivistit ajoi nyt tämän lain kautta uskonnolliset vanhemmat ja ala-ikäiset lapset suoraan takaisin kirkkoihin ja kristillisiin ex-gayjärjestöihin kieltäessään mielenterveyden ammattilaisilta asiakaskeskeisen palvelun.
Mutta entä kun kiihko-ateisti-liberaalit tai homoliikkeen propagandan nielleet vanhemmat raahaa väkisin terapiaan 16-v lapsensa, joka kertoo tulleensa uskoon eikä halua toteuttaa homouttaan uskonsa takia, mutta vanhemmat toteaa, että hänen on pakko hyväksyä se ja hyljätä uskonsa?
Suojeleeko laki enää tuollaista lasta vanhemmiltaan? Eikö ammattilaisen tehtävä ole kuunnella kunniottaen uskonnollista erilaisuutta ja seksuaalisen ilmaisun monimuotoisuutta? Ei, vastaavat homoaktivistit.”
***
En jaksa nyt kommentoida. Hauskaa päivänjatkoa kaikille.
  • 9 / 11
  • Jochanan
  • 3.10.2012 10:43
Smo, mitähän ihmettä mahtaa tarkoittaa "ei-julkisen terveydenhuollon virallisesti hyväksytty ammatinharjoittaja", kun on kyse esim. psykoterapiasta? Ja millä tavoin tämä käsite on määritelty Kalifornian lakiesityksessä, josta nyt on kyse? Kuten sanoin, laki EI KOSKE kristillistä toimintaa. Kristityt saavat rukoilla homojen puolesta ja tarjota heille sielunhoitoa. Kristillisen uskon mukaan eläminen, seurakunnallinen työ ja rukoileminen EI OLE puoskarointia.

Voisit myös ihan vakavissasi miettiä tykönäsi, kuinka paljon tämän lakiesityksen takana on sellaisia tapauksia, joissa lapsi/alaikäinen vasten tahtoaan "pakotetaan eheytymään"?

Oletko taas unohtanut sen, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on kristillisen seksuaalietiikan vastaista ja synti, ja sellaisena häpeällistä ja ei-toivottavaa, josta kristittynä tulee tehdä parannus? Syntiensä häpeäminen ja niiden katuminen kuuluu asiaan.

Jos lapsi on omaksunut kristillisen moraalin ja seksuaalietiikan kodistaan, niin se EI OLE "pakottamista eheytymään" tai mitään muutakaan pakottamista, vaan kristillisen kasvatuksen hyvää hedelmää. Tapaukset, joissa lapsi pakotetaan kristityksi, ovat harvinaisia ja poikkeuksellisia ja myös kristillisen etiikan mukaan väärin. Sen sijaan voidaan todeta, että kaikkein eniten ihmisen elämänkatsomukseen ja arvovalintoihin vaikuttaa yleensä oma koti ja vanhemmat ja siitä tekään ette mihinkään pääse.

"Pakottamisesta", "vahingoittamisesta" tai "homo-ongelmaisuuden riivaamista vanhemmista" on ihan turha puhua, kun me puhumme kristitystä kodista, jossa vanhemmilla on kaikki oikeus ja lain takaama turva antaa lapsilleen kristillinen, Raamatun mukainen kasvatus.
Joku kirjoitti:
"Oletko taas unohtanut sen, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on kristillisen seksuaalietiikan vastaista ja synti, ja sellaisena häpeällistä ja ei-toivottavaa, josta kristittynä tulee tehdä parannus? Syntiensä häpeäminen ja niiden katuminen kuuluu asiaan."

Nyt onkin korkea aika hylätä kristinuskon lanseeraamat epäeettiset, ihmisvihamieliset ja typerät käsitykset, koska ne vahingoittavat vakavasti sekä ihmisiä että yhteiskuntaa.
Kiihkouskovaisten lietsoman homovihan ja muun moraalittomuuden kuten eheytyspuoskaroinnin kriminalisointi on tietenkin välttämätöntä yhteiskunnan tervehdyttämiseksi ja ihmisarvoisen elämän turvaamiseksi kaikille.
Kalifornian eheytyskieltolaki on saanut Amerikan pahimmat örkit liikkeelle.

Nyt on nostettu toinen kanne Kalifornian osavaltiota vastaan.
Asianomistajina on mainittu myös Joseph Nicolosi ja NARTH.

NARTH on kiihkouskovaisten järjestö, joka syöttää roskatiedettä homoja vastaan:
http://ranneliike.net/teema/usa-narth-homovastaisen-roskatieteen-tehdas?cid=3&aid=8133

Suomessa Aslan ry siteeraa ja levittää NARTHin roskatiedettä ja Ari Puontin kirjat ja esitelmät perustuvat suurelta osin NARTHin pseudotieteeseen.

Joseph Nicolosi puolestaan on kiihkouskovainen terapoija, jonka mukaan ihmisen seksuaalisuuden tulee taipua hänen kuvittelemansa jumalan kuvitelmien mukaan. Nicolosi on varsinainen kiihkoilija, joka on toiminut myös NARTH-mukatiedeporukan johtajana.

http://www.pinknews.co.uk/2012/10/05/california-second-lawsuit-filed-against-gay-cure-ban/

Tästä kehkeytyy mielenkiintoinen oikeusjuttu.