HLBT-uutissivustoja estetään aikuisviihteenä (juttukommentit)

Tämä netti- ja tietoverkkosuodatus on todellinen ikuisuusaihe. Asiaa on ranneliike.netissäkin käsitelty aika-ajoin. Asia on siksi vakava, että suodatusongelmaa on hyvä pitää esillä.

Meiltä kotimaastakin on erinäisiä esimerkkejä.

Aikanaan kulttuuriministeri Tanja Karpela suunnitteli kouluihin ja kirjastoihin törkysivujen sensuuriohjelmaa. Testailin silloin Karpelan lobbaamaa ohjelmaa ja se plokkasi esimerkiksi sellaiset sivustot kuin ranneliike.net ja heseta.fi ihan suoriltaan. Olin yhteydessä em. ohjelman taustalla olevaan puljuun ja olivat kyllä yhteistyöhaluisia. Minusta on kuitenkin liian ison vallan antamista vääriin käsiin, jos jokin todetaan lähtökohtaisesti syylliseksi ja vain erillisestä perustellusta pyynnöstä saa puhtaat paperit.

Joissain S-ketjun ravintoloiden yleisön käytössä olevissa nettipäätteissä on kerrottu olevan suodatin, jotka estävät pääsyn glbt-teemaisille sivustoille.

Sinänsä ehkä hyvää tarkoittavissa sovelluksissa perusongelmia on kaksi: 1) Estolistoja varten sivustoja analysoidaan yksinomaan koneellisesti. Esimerkiksi sopivien sanojen esiintyminen pistää yksittäisen sivun tai sivuston armotta mustalle listalle. 2) Kriteerit hyvästä ja pahasta perustuvat yksittäisten ihmisten hyvin subjektiivisiin näkemyksiin. Lisänä on yksittäisten ihmisten (älyllinen) laiskuus.

Toisenlainen, mutta tähän liittyvä asia on vaikkapa netin glbti-sivustoihin sisältyvä ikäraja, jossa käyttäjä joutuu vahvistamaan operaattorille olevansa täysi-ikäinen päästäkseen käsiksi sisältöön. Vaikka rajoituksen pystyy kiertämään, antaa se kuitenkin etenkin uudelle käyttäjälle ennakkoasenteen sisällön laadusta. Lisäksi tällaisilla rajoituksilla rehellisiltä alle 18-vuotiailta estetään pääsy tutkimaan asiallistakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaa tietoa. Tällainen oli esimerkiksi matkapuhelinoperaattori T-Mobilen Britanniassa tekemä ratkaisu.

Muutama linkki:
http://ranneliike.net/teema/homosivustot-suodatettu-alle-18-vuotiailta?srt=2&cid=1&aid=4505
http://ranneliike.net/teema/nettisivunne_on_suodatettu?aid=341&cid=18
http://ranneliike.net/teema/internet_ja_seksuaalivahemmistot?srt=2&cid=51&pgs=20
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=10&thrdid=8708