Viime viikkoina on jälleen keskusteltu Internetistä, sen sisällöstä - ja etenkin Internetin sisällön suodattamisesta. Monissa yhteyksissä on sekoitettu asioina lapsipornon leviämisen estäminen ja Internetin sisällön sensuroiminen erilaisilla suodatusjärjestelyillä. Keskustelussa on sivuttu myös seksuaalivähemmistöjä.
Viimeisin kohu alkoi, kun Internetin sensuuria vastustava Matti Nikin ylläpitämä suomalainen sivusto päätyi keskusrikospoliisin ylläpitämälle salaiselle listalle kielletyistä lapsipornosivustoista. Perusteluna oli se, että sivustolla oli linkkejä listalla oleville sivustoille. Tämä salainen lista jaetaan Internet-operaattoreille, jotka voivat halutessaan estää asiakkailtaan pääsyn listalla oleville sivustoille.
Ammutaan hyttystä tykillä.
On tärkeää toimia sen puolesta, että yksikään lapsi ei joudu seksiobjektiksi ja/tai kärsimään niiden vuoksi, jotka eivät ymmärrä lapsen oikeutta koskemattomuuteen. Ongelma on kuitenkin siinä, että ammutaan tykillä hyttystä. Käytetään keinoja jotka eivät osu välttämättä kohteeseen, mutta aiheuttavat vahinkoa ympäristölle.
Osoittautui nimittäin, että Nikin ylläpitämällä sensuuria vastustavalla sivustolla mainitut poliisin suodattamat sivut eivät useassa tapauksessa sisältäneet lapsipornoon liittyvää materiaalia. Keskusrikospoliisin salaiselle kielletyistä lapsipornosivustojen osoitteista kootulle listalle on eksynyt myös homopornosivustoja - joilla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. Puhumattakaan siitä, että krp:n listalla on myös täysin asiapitoisia seksuaalivähemmistöjen sivustoja. Ja yhtä sun toista muutakin ei-laitonta. Eikä krp suostu perustelemaan saati keskustelemaan listastaan ja sen ylläpitoperiaatteista. Ja kutsuu Matti Nikin kuulusteluun epäiltynä rikoksesta.
Krp:n listan pitäisi kuitenkin lain mukaan koskea vain ulkomaisia sivustoja jotka edistävät lapsipornon leviämistä. Kotimaisiin laitonta materiaalia sisältäviin sivustoihin pitäisi puuttua muilla tavoin kuin käyttämällä tätä sulkulistaa. Lain mukaan lista ei ole olemassa tällaista tarkoitusta varten.
Mistä se viestintäministeri oikein puhuu?
Kokoomuslainen viestintäministeri Suvi Lindén esitti 20.2.2008 julkaistussa tiedotteessaan ihmetyksensä suodatuskeskustelun sävystä: "Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena. Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina". Keskustelua ei ollut kuitenkaan käyty lapsipornon levittämisestä tai levittämisen estämisestä, vaan siitä, millä perusteella netinkäyttöä voi rajoittaa ja sisällön näkymistä netinkäyttäjille estää.
Ministerin sanomiset kuulostavat pahan kerran populismilta ja suosion kalastelulta - tai sitten sellaisen ihmisen kommenteilta, jolla ei ole hajuakaan puheena olevasta asiasta. Lapsipornon levittämistä vastaan on toimittava, mutta keinoilla, jotka kohdistuvat lapsipornon levittäjiin ja lapsipornoon. Näennäiskeinot, jotka voimakkaimmin kohdistuvat tiedon vapaata liikkumista vastaan, eivät johda muuhun kuin ongelman joutumiseen maton alle - ja entistä vaikeammin hallittavaksi.
Lindén ihmetteli myös sitä, miksi osa operaattoreista ei halua ottaa krp:n listaa käyttöönsä. Ehkäpä siksi, että operaattorien asiantuntijat eivät täysin luota krp:n listan täsmällisyyteen. On nimittäin melkoista sananvapauden rajoittamista estää ihmistä vastaanottamasta tietoa jota ei ole esimerkiksi oikeudessa todettu lakia rikkovaksi. Ja etenkin kun käytössä olevalla suodatusmenetelmällä ei oikeasti estetä mitään sellaiselta joka osaa niksit ja joka haluaa kurkistaa poliisin laskeman esiripun taakse.
Lindén on sivuuttanut julkisuudessa esitetyn epäonnistuneeseen krp:n sensuurilistaan kohdistuvan kritiikin. Hän ei ole halunnut lähteä tutkimaan järjestelyn puutteita. Sen sijaan hän on lähtenyt sekoittelemaan puuroja ja vellejä - ja hyökkäämään nykymenoa kritisoivia kohtaan. Lapsipornon levitystä vastaan toimiminen ja erilaiset sensuuriratkaisut eivät ole yksi ja sama asia. Lindénin sanomisten jälkeen on kuitenkin mahdollista, että asiaan vihkiytymättömät näkevät asian yhtenä spagettisotkuna - ja ovat lastensuojelun nimissä valmiita hyväksymään toimenpiteitä, joilla kavennetaan perusoikeuksia. Eikä lastensuojelu kuitenkaan parane.
Lapsille sopivaa?
Kulttuuriministerinä aikanaan toiminut Tanja Saarela ajoi jokunen vuosi sitten kouluihin ja kirjastoihin Internetin esto-ohjelmaa, jolla olisi ollut tarkoitus estää pääsy epäilyttäville www-sivuille avainsanojen perusteella. Ohjelmaa myyvä yritys olisi vastannut suodatuskriteereistä. Näissä esto-ohjelmissa on lähtökohtaisesti yksi merkittävä perusvika. Ne eivät käytä järkeä vaan toimivat täysin mekaanisesti annettujen sääntöjen mukaan. Lisäksi järjestelmän hallinnasta vastaavan tahon asenteet vaikuttavat lopputulokseen ratkaisevasti. Saarelan ajama ohjelma oli hanakasti sensuroimassa pois sellaisia tahoja kuten Helsingin Seta, useita maakunta-Setoja ja ranneliike.net, koska lähtökohtaisesti sana "homoseksuaali" oli pahojen kirjassa. Ennakkoluuloja?
Lindén on asettanut tuoreimman sensuurikeskustelun vanavedessä työryhmän pohtimaan, miten lapsia ja nuoria voitaisiin suojella internetin ja sähköisen median haitallisilta sisällöiltä. Työryhmä kartoittaa mahdollisia lainmuutostarpeita. Tällä työryhmällähän ei sinänsä liene tekemistä lapsipornon suodatuksen kanssa. Eikä Internetin maailman parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Joukosta on nimittäin jätetty pois useita nettiä tuntevia, tietysti sellaisia jotka ovat suhtautuneet kriittisesti erilaisiin sensuuriratkaisuihin. Sen sijaan mukaan on otettu esimerkiksi tekijänoikeusjärjestöjen edustajia.
Entä kuuluuko työryhmän tehtäviin myös sen miettiminen, mikä ja mitä on "lapsille ja nuorille haitallista sisältöä"? Tämä nimittäin on joillekin vaikea kysymys. On ihmisiä, joiden mielestä kaikki seksuaalivähemmistöihin liittyvät asiat ovat haitallisia - aikuisillekin. Jos netti olisi ollut kaiken kansan hupia jo 1960-luvulla, olisi todennäköisesti homojen oikeuksia ajavat sivut sensuroitu sopimattomina.