Konservatiivisenaattori kärähti homoseksistä (juttukommentit)

  • 1 / 46
  • Ilopilleri
  • 28.8.2007 19:03
Kuinkahan mones tämäkin taas oli?

Taitaa tosiaan olla niin, että homojen pahimpia vihollisia ovat itsensä kieltävät, neuroottiset kaappihomot. Lukuun ottamatta tietenkin ns. "eheytyneitä", itsensä kieltäviä, neuroottisia "entisiä" kaappihomoja.
Näistä kaappihomojen paljastumisista on alkanut USA:ssa tulla lähes epidemia. ;-)

Kongressiedustaja lähenteli sähköpostitse lähettipoikia, megakirkon megapappi ja Bushin kaveri paljastui kaappitapaukseksi miesprostituoidun tehtyä paljastuksen. Pian toinenkin saman kirkon pappi paljastui kaappihomoksi. Pippeliään äskettäin poliiseille esitelleitä poliitikkoja on ainakin kaksi tapausta. Nyt odotan vielä jotakin sellaista kuin vaikkapa Fort Lauderdalen pormestari Jim Nauglen automaattivessapuuhastelujen takaa paljastuisi henkilökohtaisempaa mielenkiintoa homomiesten käyttäytymistä kohtaan. Tähän mennessä siitä ei ole mitään merkkiä, mutta tasapainoisen itsetunnon omaava heteromies ei mielestäni puuhastelisi tuollaisten aiheiden parissa.
  • 3 / 46
  • millikan
  • 29.8.2007 12:35
Omalla tavallaan on melkeinpä masentavaa että kaikki muut tuntuvat harrastavan villiä homoseksiä paitsi minä...mukaanlukien konservatiivisenaattorit.
  • 4 / 46
  • Pora-liike
  • 29.8.2007 15:12
Kukahan konservatiivisenaattorin seksikumppaniksi ylipäätään lähtee?
  • 5 / 46
  • Dragon-85
  • 29.8.2007 18:12
Ei ilmeisesti kovin moni, jos pitää julkisissa saniteettitiloissa puuhailla.
Vaikuttaisi siltä, että nämä asiat liittyvät tavalla taikka toisella Yhdysvaltojen presidenttivaalipeliin. USA:ssa vastustajien mustamaalaaminen ja likaiset temput kuuluvat vaalikampanjoiden perusvälineistöön.

Senaattori Larry Craig piti lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoitti ettei ole homo, eikä ole koskaan ollutkaan. Samalla hän syytti noitavainosta lehteä nimeltä The Idaho Statesman. Lehti ilmoitti toimineensa täysin median pelisääntöjen mukaan. Tänään lehti iski takaisin. Se on tutkinut huhuja Craigin seksuaalisista aktiviteeteista. Se julkisti tiedot ja syytti senaattoria itse aiheutetuista ongelmista. Craig on ryhtynyt pelaamaan poliittista peliä homoteemoilla. Nyt hän joutuu maksamaan siitä.

Lehti on käsitellyt laajalti tapausta. Se on haastatellut myös miestä, joka väittää Craigin ja hänen välillään ollen seksiä vuosia aikaisemmin.

Homoaktivistit pitävät Craigia tekopyhänä hurskastelijana.

Jos kiinnostaa, luettavaa löytyy massiivisesti:
http://www.idahostatesman.com/1264

Milloinkahan amerikan konservatiivit alkavat uskoa, että homojen sortaminen johtaa vääjäämättä vastareaktioihin, joiden seurauksena saattaa tulla myös omia poliittisia ruumiita. Näin vaikuttaa tällä hetkellä olevan senaattori Larry Craigin kohtalona.
Uutisaineistoa selatessa huomioni kiinnittyi CNN:n tekemään haastatteluun. Siinä pohdittiin, ovatko nämä julkisesta seksistä kiinni jääneet todellisuudessa ainakaan jokainen homoja. Useimmilla heillä on tavanomainen avioliitto lapsineen kaikkineen. Tämä tuntuu hämmentävän amerikkalaisia. Homous ei ehkä selitäkään kokonaan tätä asiaa.

Jotenkin juuri nyt minusta tuntuu, että tämä on amerikkalainen ilmiö ja erityisesti heidän ongelmansa. Ei Euroopassa revitellä tuollaisia otsikoita ihmisten seksikäyttäytymisestä. En ole kuullut, että poliisit enää nykyisin päivystäisivät Euroopan miestenvessoja. Miksi muuten naistenvessojen ratsioista ei ikinä kerrota missään?
Voe, voe näitä tulee varmasti lisää ja vieläpä varmasti meilä Suomessakin.
  • 9 / 46
  • vaeltaja2006
  • 1.9.2007 11:57
Mitä vessassa tapahtui? Tv-uutiset kertoi tänään, että senaattori vetäytyy virastaan. Hän oli koputellut vessan seiniin. Toisella puolella sattui olemaan virkavaltaa.

Jostain luin tällaisen version (olikohan Hesari tai jokin saksalainen lehti?): Ensin hän työnsi jalkaansa toiselle puolelle. Sitten hän otti naapurin jalasta kiinni. Kohta poliisi oli ovella ja näytti korttiaan. Senaattori kaivoi esille senaattorin korttinsa ja sanoi: "Mitäs sanot tästä". Kuulusteluissa senaattori on sanonut tavoitelleensa vain vessapaperia. Poliisi ja senaattori ovat eri mieltä siitä, oliko se oikea vai vasen käsi.

En pysty peittämään vahingoniloani.
Tää juttu on kyllä aivan uskomaton. Alla on linkki NY timesin sivuille, josta voi downloadata poliisisedän kuulustelunauhoituksen. Selvä merkki siitä että valehtelee virkavallalle on se, että inttää kuin lapsi siitä, millä kädellä kopeloi poliisia. Äänestä kuulee et toi poliisi on ollut aika pissed off, varsinkin sen jälkeen kun Craig sanoo yrittäneensä hamuilla paperirullaa...

Voi setä parka! Kouluesimerkki siitä, että sitä mitä ei hyväksytä itsessä ei voi hyväksyä muissakaan.



http://www.nytimes.com/2007/08/31/washington/31boise.html
Luulis Amerikassa(kin) poliisilla olevan muutakin tekemistä kuin istua vessankopissa homojen seksiehdotuksia odottamassa.
Ehkä poliisi vain kärsii ummetuksesta?

Noh, kaiken kaikkiaan tämä hässäkkä on mielestäni aika sekava. En nyt ole ihan varma siitä, että kuka on tehnyt mitäkin - ja miksi.
Senaattori Larry Craig siis eroaa tämän kuun lopussa. Paineet myös oman puolueensa taholta tulivat niin voimakkaiksi, että hänellä ei ollut enää muuta mahdollisuutta. Republikaanit pelkäävät tämänkin tapahtuman heikentävän heidän mahdollisuuksiaan ensi vuoden vaaleissa. Presidentti Bushin järjestämä Irakin sota on kuitenkin ehdottomasti suurin painolasti Republikaaneille vaaleissa. Sota ei mitenkään ole sodittu vaaleihin mennessä ja lisää ruumiita tulee.

Käsitykseni tässä vessaskandaalissa on se, että pahinta eivät ole senaattorin tekemät lähentely-yritykset, vaan valehtelu.
Suomalaisesta uutisoinnista ei voi olla vetämättä sitä johtopäätöstä että pahinta on se että senaattori pyrki homostelemaan. Lienee jonkin uutistoimiston tekstiä joka toistuu ainakin HS:n, IL:n ja TS:n verkkosivuilla: "Paikalla olleen siviilipukuisen poliisin mukaan Craig oli viestittänyt viereisiin koppeihin tavalla, joka liitetään homoseksuaalisten kontaktien hakemiseen." Lisäksi IS otsikoi asian niin ettei asiasta jää paljoa epäselvyyttä: "Senaattori eroaa homoskandaalin vuoksi - Ehdotti homoseksiä poliisille".

Näinköhän siis suuri yleisö perehtyy juttuun yhtään tuon tarkemmin ja tutustuu Craigin taustoihin, vai jääkö päällimmäiseksi vaan ajatuksiin se että senaattori joutui eroamaan (kaappi)homoutensa takia? Valitettavasti en kovin paljoa luota suomalaisten valistuneisuuteen näissä asioissa, joten epäilen että kokonaisuutena tämä episodi ei ainakaan paranna hlbt-kansan oloja.
Ei (kaappi)homouden takia joudu eroamaan, vaan siveettömän toiminnan ja kaksinaismoralismin takia.
Larryn toilauksista on luonnollisesti saatu loputtoman irvailun aihe, ja hänen selittelyissään ei ole mitään, mitä ei olisi jo aiemmin kuultu miljoonaan kertaan.

Tässä ovelasti yhdistettynä Avenue Q:ta ja Larry Craigin yksinpuhelua
http://www.youtube.com/watch?v=BHCrOtSzIBg
USAssa kaikki cruising eli satunnaisen seksiseuran etsiminen on kielletty vessoissa. Tällä halutaan turvata muiden häiriötön vessan käyttö. Cruising-alueiksi muodostuvat sellaiset paikat, jotka tarjoavat suojaisan paikan ja joihin pääsee helposti. Cruising-alueiksi ovat kehittyneet mm. parkkipaikat, jotkut puistot, uimarannat ja uimalat tai myös jotkut julkisset käymälät.

George Michael jäi 1998 kiinni Los Amgelesissa vessassa. Hänen oli pakko tulla julki homona. Vastaiskuna häneltä tuli video Outside, jossa on kaksi homopoliisia.

Lähde: http://derstandard.at/?url=/?id=3018929
===========

Heteroilla on kontaktinsaantimahdollisuuksia kaikkialla, työpaikasta kouluun ja golffikerhoon. Homoilla kontaktien luominen on paljon hankalampaa. Sattumalta homoon törmää esim. harrastusten parissa vain harvoin, koska homous ei yleensä näy päälle päin. Tarvitaan erityisiä paikkoja. Kun yhteiskunnallinen ilmapiiri vapautuu, alkaa tulla omia klubeja ja omaa harrastustoimintaa, ja cruising jää pääasiassa kaappihomojen touhuksi.
Kaveri kertoi, että jossain hesseniläisessä kaupungissa eräs poliitikko yritti ajaa homoja pois puistosta ja teki kaupunginisälle kysymyksen: "Mitä kaupunginjohtaja aikoo tehdä sille, että tuo puisto x on homojen tapaamisalue?".

Tämän jälkeen joku teki myös kyselyn kaupunginisälle: "Mitä kaupunginjohtaja aikoo tehdä sille, että koko kaupunki on heteroiden tapaamisaluetta?"

:-)
Kanadassa ilmestyvä Toronto Star pohtii senaattori Larry Craigin tapausta psykologisista näkökulmista. Juttu on otsikoitu: "Norsu huoneessa".
Ingressi: "Yhtenä päivänä hän puhuu suoraan homojen oikeuksia vastaan. Seuraavana päivänä hän jää kiinni hakiessaan seksiä julkisessa herrain huoneessa. Hän on eräs useista Republikaaneista joiden kyseenalainen ajattelu johtaa ilmeiseen kysymykseen: tekopyhää?"

Jutussa kerrataan varmaan tuhannennen kerran poliitikkojen hairahduksia seksin alueella, muistaen presidentti Clintoninkin suuseksipuuhastelut.

Siteeraan kirjoitusta.
USA:ssa on jouduttu kummalliseen psykologiseen tilanteeseen, jossa konservatiivipolitiikka tunnistetaan yleisesti homovastaiseksi. Samat miehet, jotka vastustavat julkisesti homojen oikeuksia, ja samalla harrastavat pikapanoja herrainhuoneissa.

Psykologisten asiantuntijoiden mielestä taustalla ovat monimutkaiset mielen mekanismit. Se voi ulottua vaikkapa homofobiasta, itsessä olevien [homoeroottisten] tunteiden eristämiseen.

Craig on vastustanut homojen oikeuksia niin julkisissa puheissaan, kuin lakiäänestyksissä. Viime vuonna hän kannatti perustuslakilisäystä, jolla estettäisiin samaa sukupuolta olevien avioliitot ja rekisteröidyt parisuhteet. Presidentti Clintonia hän vaati eräänä äänekkäimmistä virkasyytteeseen.

Floridalainen senaattori Bob Allen tarjosi äskettäin poliisille 20 taalaa suuseksistä puiston herrainhuoneessa. Poliittisessa toiminnassaan hän ajoi voimakkaasti perhearvoja, oli uskonnollisen oikeiston kullanmuru ja aloitteen tekijä monille seksiä rajoittaville lakialoitteille.

Lehti viittaa vuonna 1996 tehtyyn psykologiseen kokeeseen, jossa ryhmälle tavallisia heteromiehiä ja toisaalta homofobikoiksi itsensä määritelleille miehille näytettiin valokuvia alastomista miehistä. Samalla mitattiin peniksestä koehenkilöiden kiihottumista. Alastomat miehen kuvat kiihottivat erityisesti vahvasti homofobisia miehiä. Heteromiehet eivät kiihottuneet. Koe on tehty vain kerran, eikä tietääkseni toistettu. Sen tieteellistä merkittävyyttä voi siis ainakin epäillä. Toisaalta, en ole kuullut sitä torjutuksikaan tieteellisilläkään perusteilla.

Arvelen, että näin monen käryn jälkeen jyrkästi homovastaisia julkisia kannanottoja saatetaan jättää lausumatta. Kaiken tämän jälkeen saattaa tulla aikaisempaa helpommin leimatuksi kaappihomoksi. Konsepti toimii siis miehiä vastaan. Entäpä kun nainen vastustaa homoja? Mikä on hänellä henkilökohtaisena motiivinaan ja ongelmanaan? Tästähän on Ranneliikkeessä aivan tuorettakin näyttöä.

http://www.thestar.com/News/Ideas/article/252388
Musta on ihan loogista että kaikkein äänekkäimmät homofobit on homoja.

Homot kysymykset eivät heteroille miehille merkitse juuri mitään. Jonkin asteinen vastenmielisyys on ihan ymmärrettävää jos ympäristö on negatiivinen, sillä ihmiset eivät irrottaudu massasta kysymyksissä, jotka ovat heille yhdentekeviä. Sen lisäksi aika monella heterolla, joilla ei ole kokemusta homoista ympärillään, homofobiaan liittyy seksuaalisen lähentelyn pelko. Hetero mies ei tietenkään ymmärrä homon seksuaalisia mieltymyksiä ja itselle vieras ajatus voi tuntua ällöttävältä. Ja siinä se tunteiden "kirjo" sitten yleensä onkin. Homofobisia juttuja heterot miehet välillä harrastaa keskenään, mutta ei silloin kyseessä monestikaan oo oikea homoviha, vaan puheilla korostetaan omaa seksuaalisuutta ja ryhmän sisäistä yhteenkuuluvuutta, se on vaan sellasta turhanpäiväistä uhoa, jota monet miehet tapaa harjoittaa. Sitten kun ne kohtaa oikean homon, ne sanoo kahdenkesken hiljaa, että ei mulla mitään sua vastaan oikeesti ole. Tai joukossa isoon ääneen, että sä oot ihan hyvä jätkä, vaikka ootkin homo.

Kun homo mies omaksuu ympäröivät negatiiviset asenteet, niin se onkin sitten jo ongelma. Se aiheuttaa suurta sisäistä ristiriitaa, itseinhoa, oman homouden inhoa, ja heille homous näyttäytyy hirviönä, jota vastaan heidän on pakko aktiivisesti taistella. Ja sellaiset tunteet, joita joku itsessään tosi voimakkaasti kokee, ihmisillä on tapana yleistää laajemmallekin. Eli koska homous on heille vaikeasti vastustettava, koko elämää vaikeuttava halu, he näkevät homouden yhteiskunnassa vaikeasti vastustettavana, tuhoavana himona. Kun oma sisäinen taistelu on liian raskas kestettäväksi, tukea haetaan ihmisiltä, joilla on samat arvot. Kehä on valmis.

Homofobiset homot, jotka eivät voi hyväksyä omia tunteitaan, eivät tietenkään pysty rakentamaan parisuhdetta tai elämään avoimesti toisten homojen keskellä niin sanotusti normaalia aikuista elämää. Silloin oma seksuaalisuus kutistuu pelkäksi seksiksi, mikä taas on omiaan lisäämään käsitystä siitä, että homous on seksiperverssio, eikä mitään muuta. Ja kun sellaista asiaa, josta joku syvimmällä sielussaan tiedostamatta haaveilee, mutta ei voi sallia itselleen, on aivan liian tuskallista nähdä muiden ihmisten saavuttavan, niin tietenkin homo parisuhde on se asia, jota heidän tulee kaikkein lujiten vastustaa. Ei voi antaa muille, jos minäkään en saa. Lisääntyvä homomyönteisyys uhkaa alati puhkaista heidän kuplansa, ja on siksi suurin olemassa oleva vaara. Syntyy ajatus siitä, että jos homous on hyväksyttyä, se alkaa ilmiönä levitä. Suomeksi sanottuna he pelkäävät, että jos homomyönteisyys lisääntyy, he eivät voi enää vastustaa itseään ja se tuhoaisi koko heidän tarkasti rakennetun, rakkaudella vaalitun identiteettinsä. Olkoonkin, että se ei koskaan ollut totta.
Hämmästyin, miten kesäpoika edellisessä puki sanoiksi sen, miten minä olen näistä homofobeista homoista ajatellut. Ja juuri näistä eheytys"terapiaa" tarjoavat saavat eheytettäviä...
Eheytyminen heille onkin tarpeen, kun vaan muistaa, että kukaan ei voi muuttua valitsemansa kaltaiseksi, vaan ihminen eheytyy nimenomaan silloin, kun tulee kokonaan omaksi itsekseen. Kokonaan homoksi näissä tapauksissa, muillakin seksualisuuden aloilla kuin vain seksissä.
Ja toimii tuo kesäpojan viesti alkupää mielestä myös toisinkin päin. Mikäli joku nainen sattuu olemaan kiinnostunut minusta, niin eipä minussa mitään värähdyksiä tunnu. Enemmänkin tulee olo, että älä reppana nyt minuun aikaasi ja vaivaasi tuhlaa ;-) Tällä perusteella uskaltaisin olla samaa mieltä siinä että umpihetero ei juurikaan koe homoa minkään sortin uhkana omaa seksuaalista identiteettiään kohtaan.

Ellei hänellä sitten ole muita tavoitteita, kuten vaikkapa oman taivasosuuden varmistaminen...
Tällä hetkellä senaattori Larry Craig pohtii, luopuuko hän sittenkään tehtävästä kuun lopussa vaiko ei.

Samaan aikaan on alkanut tulla näkyville kirjoituksia, joissa pohditaan millainen on se yhteiskunta, jossa poliisit ovat kyttäämässä vessoissa miesten käyttäytymistä ja toisaalta yhteiskunta, joka on niin torjuva, että se pakottaa jotkut ihmiset toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan yleisissä käymälöissä.

Tein kiusoittelevan kyselyn amerikkalaisille ystävilleni, tiedustellen mikä kumman ero on sillä, että Euroopassa ei ole vessapoliiseja, mutta USA:ssa niistä kuulemme jatkuvasti. Ihmettelen, ettei kysymykseeni vastata. ;-)
IS:lle pisteitä siitä, että se kertoo senaattorin äänestäneen homojen oikeuksia vastaan useasti. Tärkeä seikka tässä näytelmässä.
Vessa, jossa senaattori Larry Craigin väitetään yrittäneen ehdotella poliisille, on muodostunut varsinaiseksi turistinähtävyydeksi. Läheisten palvelupisteiden ihmiset toteavat homman menneen hulluksi. Ihmiset haluavat ottaa eriöstä kuvia ja myös vessan ulkopuolelta.

The American Civil Liberties Union vaatii Craigille mahdollisuutta perua tunnustuksensa. Organisaation mielestä poliisin salainen huijausoperaatio on perustuslain vastainen.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että samaan aikaan toinen senaattori David Vitter paljastui Washingtonin laajimman ilotyttörenkaan asiakkaaksi. Hän oli myös käyttänyt tarjottuja palveluita. Hän ei ole aikeissa erota tehtävästään. Craig oli kenties ainoastaan ehdotellut poliisille. Siitä häntä on jo sakotettu ja oma puolue pakotti eroamaan tehtävästä, koska hän ei muka ole rikkomuksensa vuoksi sopiva hoitamaan tehtäväänsä. Eräässä kannanotossa kysytään miksi presidentti Bush voi hoitaa tehtäväänsä, vaikka hän on aikaisemmassa elämässään jäänyt kiinni rattijuoppoudesta. Tämä on kaunis esimerkki amerikkalaisesta kaksinaismoraalista.

Homot ovat olleet vahingoniloisia siitä, että tällainen kaksinaamaisuus paljastui. Craig vastusti homojen oikeuksia ja toimi salassa kuitenkin toisin. Hänen kiinnostuksestaan miehiin on ollut tietoa jo pitkään. Washington Blade -gay-aviisissa on tiukka mielipide siitä, että tämä vessaseksipaljastus on suureksi vahingoksi homoyhteisölle. Kirjoittaja toteaa, että skandaali nosti homojen halveksittavan vessaseksin julkiseksi Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Me emme tarvitse enää yhtään uusia poltinmerkkejä. Niitä on riittävästi: katolisen kirkon jättiläismäinen pedofiliaskandaali USA:ssa, Mark Foleyn kongressin lähettipoikien lähentelyt ja nyt tämä Craigin "Toilet-Gate". Jokaisen tällaisen skandaalin jälkeen tarvitaan mittava määrä työtä sen puolesta, että useimmat homot eivät käy runkulla pömpeleissä, eivätkä ole pedofiileja sen useammin kuin heterotkaan (todellisuudessa vähemmän), vaan elävät tavanomaista ihmisen elämää.
Kyllä.
Ongelma on tietenkin juuri kaksinaismoraalisessa ajattelutavassa, joka ei anna mahdollisuutta elää avoimesti ja rehellisesti vähemmistön edustajana.Kaksinaismoraalissa ongelma tietenkin nähdään muualla ja näin valhe kasvaa...
  • 31 / 46
  • vaeltaja2006
  • 8.10.2007 22:01
Rattopoika Mike Jones kertoi radiohaastattelun yhteydessä, että senaattori Larry Craig kuului hänen asiakkaisiinsa. Jones on outannut aikaisemmin evankelista Ted Haggardin, koska Haggard toimi aktiivisesti homoja vastaan. Haggard joutui eroamaan kaikista viroistaan, mutta alkuvuodesta hän ilmoitti parantuneensa homoseksuaalisuudesta terapian ansiosta.

Jones oli tällä kertaa KNWQ-AM -radioasemalla esittelemässä uutta kirjaansa. Hän kertoi ohjelman juontajalle suhteestaan Craigiin mainostauon aikana eikä lähetyksessä. Puheet tallentuivat kuitenkin NewsChannel-3 -tv-kanavan kameraan. Jones oli kertonut, että Craig oli matkustanut hänen luokseen eikä ollut mitään hotellitapaamisia.

Senaattorin toimisto leimasi puheet hölynpölyksi. Lähiaikoina todennäköisesti tutkitaan Craigin matkalaskut eli missä on käyty.
(Queer.de)

Craig ei ole eronnut senaattorin virastaan, vaikka aluksi niin lupasi.
Tämä viimeisin Queer.de uutinen saattaa olla ankka. En ole löytänyt siitä minkäänlaista mainintaa englanninkielisestä uutistarjonnasta. En usko, että amerikkalainen media jättäisi tällaista herkkupalaa, vaan maistelisi sitä perusteellisesti ja hartaasti.
  • 34 / 46
  • vaeltaja2006
  • 10.10.2007 6:54
Queer.de-llä on ollut ennenkin ankkoja kaapissaan eikä niitä ole koskaan korjattu. Seurataan tilannetta. Tuo radioaseman juttuhan on tehty hyvin uskottavaan tyyliin.
  • 35 / 46
  • vaeltaja2006
  • 13.10.2007 15:52
Mike Rogers paljasti blogissa aikoinaan Larry Craigin. Nyt Mike Rogers sanoo suoraan, että Mike Jones valehtelee, kun hän kertoo asiakkaastaan Larry Craigista. Mike Jones on häipynyt maan alle eikä anna haastatteluja. Hänen avustajansa kommentoi haastatelupyyntöön: "Mike is taking a break from interviews right now and has no comment on the Craig allegations" (taukoa haastatteluissa eikä kommentteja Craig-syytöksiin).
(Mike Rogersin blogi)

Mike Rogersista pitempi juttu:
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=41&thrdid=5349
Ehkä vakavissa amerikkalaisissa medioissa hoksattiin oitis, ettei Mike Jonesin jutuissa kaikki pidäkään paikkaansa. Hän ei ole voinut ehtiä aivan kaikkien herrojen sänkyyn. Lehdet eivät halunneet polttaa näppejään julkaisemalla ilkeämielisen juorun. Jos Jonesin osalta vahvistuu, että hän valehteli, tekee se vahinkoa myös kaikelle hänen aikaisemmalle sanomiselleen. Kuinka pitkälle voidaan enää uskoa hänen lausumiaan evankelista Ted Haggardistakaan.

Jones on esitellyt julkisuudessa itsensä puhdasotsaisena homojen puolustajana. Nyt maineeseen ainakin on tulossa tai tullut särö. Perusvaikutin onkin ehkä ahne rahastus aitoamerikkalaiseen malliin. Hän on ehtinyt tehdä jo kirjankin, jonka arvelen myyneen erittäin hyvin.
Joulumarkkinoille on USA:ssa ilmestynyt Larry Craigia muistuttava nukke, joka hokee kuuluisaksi tullutta: "I am not gay". Hinta 34,95 dollaria.
Idaho Statesman on tutkinut perusteellisesti senaattori Craigin puuhia. Nyt neljä miestä on tullut julki omilla nimillään ja kertoneet yksityiskohtia eroottisista kohtaamisistaan Craigin kanssa. Lehti on arvioinut kertomukset aidoiksi. Sivuille on otettu varoitusten kera puhelinhaastatteluja intiimeistä yksityiskohdistakin.
http://www.idahostatesman.com/eyepiece/story/226703.html

Mielenkiintoista seurata, mihin tämä kaikki johtaa. Craig näyttää joutuneen yhä ahtaammalle ja jääneen kiinni toistuvasti valehtelemisesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaaleja USA:ssa käydään lähiaikoina. Kaikkea mahdollista käytetään vastapuolen likaamiseksi. Republikaaneille Craig on joka tapauksessa tällä hetkellä vakava painolasti.
Uusi käänne tässä monimutkaisessa jutussa tapahtui eilen, kun Craigin lakimiehet kiikuttivat Minnesotan vetoomustuomioistuimelle 96-sivuisen asiakirjan, jossa vaaditaan syytteen hylkäämistä. Yhtenä perusteluna on se, että Craigin mielestä todellisuudessa poliisimies teki aloitteen ja antoi signaalit.

Tämä massivisen julkisuuden saanut tapahtuma on Republikaaneille äärimmäisen kiusallinen juuri nyt vaalivuotena. Varmasti moni heistä toivoisi Craigin lopettavan kiistelyn ja vetäytyvän senaattorin tehtävästään vähin äänin. Jokainen uusi käänne nostaa Craigin yhä uudelleen kielteiseen julkisuuteen. Kukaan ei enää oikeasti usko Craigin lakimiesten väitteisiin. Oikeuden tuomarit ovatkin sitten USA:ssa aivan eri juttu.
USA:n senaatin eettinen komitea totesi kirjeessään senaattori Larry Craigin käyttäytyneen sopimattomasti lentokentän herrainhuonejutussa viime vuonna. Hän oli samalla tuonut senaatille huonoa mainetta.

Komitea totesi senaattorin koettaneen käyttää asemaansa ja statustaan saadakseen pidättäneeltä poliisimieheltä itselleen erityiskohtelun ja siten välttääkseen pidätyksen. Senaattori oli pidätystilanteessa esittänyt käyntikorttinsa ja todennut: "Mitäpä tästä ajattelet?"

Craig väittää poliisin tulkinneen väärin hänen jalka- ja käsiliikkeitään signaaliksi, että hän halusi seksiä.

Noista väitteistähän USA:ssa on väännetty vitsiä monenlaista. Yksi sellainen on: "leveä haara-asento".

Mielenkiintoista nähdä jatkaako Craig vielä taistelua. Hän menetti skandaalin alettua paikkansa monissa senaatin komiteoissa. Sen jälkeen hän on työskennellyt mm. senaatin ympäristökomiteassa, joka käsittelee lakeja liittyen ilmaston lämpenemiseen.
  • 45 / 46
  • Olli Stålström
  • 13.12.2008 16:29
Kesäpoika, vieläkö olet linjoilla, vaikka lopetit bloggauksen? Totesit, että äänekkäimmät homofobit ovat itseään vastaan taistelevia piilohomoja.

Tiedän omasta kokemuksesta, että juuri näin saattaa usein ollakin. Minä olin itse sellainen 40 vuotta sitten. Kerron blogissani 8.11.2008 miten itse sain apua kirkolta ja psykiatrialta yrittäessäni itse muuttaa itseäni heteroksi. Sain sillloin kirkon sielunhoitajalta tukea ilmoittaessani homojen tapaamispaikkoja poliisin tietoon:

http://ranneliike.net/blogi.php?nick=Olli%20St%E5lstr%F6m

Itse en kuitenkaan julkisesti hyökännyt homoja vastaan tai markkinoinut syrjintäideologioiita. Ehkä tämä johtui siitä, että sain varhaisen moraalikasvatukseni Topeliuksen ja Matteuksen hengessä, joissa on molemmissa varsin humaani ja itsekriittinen henki. Sen vuoksi kohdistin eheytymisyrityksistäni nousevan tuskan ja aggression lkokonaan itseeni. Siihen sain erinomaista apua kirkon sielunhoitajilta, joista monet iilmeisesti kamppailivat samojen ongelmien kanssa.

Kuten kerron blogissani, minua harmitti se, että selibaatilla ja eheytymisyrityksillä olen tuhoamassa omaa elämääni samaan aikaan kun monet muut homot toteuttavat itseään Helsingin puistoissa ja veskeissä. Ilmoittamalla tapaamispaikat poliisille halusin estää sen, että muilla homoilla olisi rakkauselämää, kun minullakaan ei ole. On vain tyylikysymys, miksi en lähtenyt vainoamaan muita homoja Raamattu kädessä. Minut oli MRA:laisessa kasvatuksessani opetettu aina hillitsemään itseni, käyttäytymään herrasmiehen tavoin ja suhtautumaan kunnioituksella lähimmäisiäni kohtaan.

Nyt kun ne ajat ovat omalta kohdaltani onnellisesti takana, yritän blogissani pohtia omaa silloista käyttäytymistäni ja sitä, miten omaa tiedostamisprosessiani olisi ehkä voitu helpottaa ja lyhentää.

Olen myös usein miettinyt miten olisin suhtautunut Ranneliikkeeseen, jos se se olisi ollut olemassa silloin. En ole lainkaan varma olisiko se auttanut minua eteenpäin tiedostamisessa. Ranneliikkeen palstoilla on paljon tuomitsevaa ja aggressiivista suhtautumista uskonnollisia ihmisiä kohtaan tai muutoin tämän ajan valtavirrasta poikkeavia ihmisiä kohtaan. Olisiko se voinut lukita minut yhä jyrkemmin asenteisiini?

Pystyn hyvin itse samastumaan Aslanin joidenkin edustajien näkemykseen "hyökkäyshaluisista" ja "aggressiivisista" "homoaktivisteista". Olen esittänyt julkista kritiikkiä Aslanin tavasta väärinikäyttää tieteellisiä tutkimuksia ja aion sitä
jatkaa. Mutta haluan irtisanoutua aggressiivisesta, ylimielisestä, yleistävästä ja leimaavasta uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä.

Pystyn myös samastumaan siihen vastenmielisyyteen, jota monet eheytysideologit kokevat pinnallista, itsekeskeistä ja pinnallista erilliskulttuuria kohtaan. Niin minäkin koin. Ja koen vieläkin.

Nyt tiedän kuiitenkin jo, että se ei ole ainoa homona elämisen malli.

Kannatan empaattisempaa asennetta eheyttäjiä kohtaan. Tiedän itse millaista oli toista vuosikymmentä luuhata pimeissä puistoissa ja veskeissä kun retkahdin kristiilis-psykoanalyyttisistä eheytyshoidoista. Pidän loukkaavana ja epäreiluna nauraa sellaisille ihmisille tai halveksia heitä - vaikka olisivat republikaanisenaattoreita.

Kaikille Ranneliikkeen kirjoittaljille: älkää lyökö lyötyjä!
???!!!

Mistähän nyt tällä hetkellä oikein tuulee? Mielenkiintoista seurata kuinka tämä jatkuu.