Amnestyn yksi tehtävä on suojata kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia. Seksuaaliseen suuntautumiseen tai seksuaaliseen identiteettiin perustuvat ihmisoikeusloukkaukset tehdään julkisiksi ja niitä vastaan taistellaan Amnestyn maailmanlaajuisen verkoston avulla. Amnesty International lähtee siitä, että seksuaalinen suuntautuminen on olennainen osa ihmisen identiteettiä ja sen vuoksi se kuuluu perustavanlaatuisiin ihmisoikeuksiin.
Homot ja lesbot eivät vielä 1970-luvulla kuuluneet Amnestyn toimintapiiriin. Asiasta käytiin vuosien keskustelu. Amnestyn vuosittaisissa kansainvälisissä kokoontumisissa asia ei edennyt. Ensimmäisen kerran asiasta puhuttiin vuoden 1979 kokoontumisessa. Vastustus oli kova, koska silloin jotkut maat ajattelivat, ettei heillä ole homoja ja että se on läntistä tuontitavaraa. Kuitenkin jo silloin Amnesty adoptoi joitakin vangittuja henkilöitä, jotka olivat toimineet homojen tasa-arvon puolesta.
1982 Amnesty tuomitsi homojen medisiiniset käsittelyt, joita oli tehty joillekin vangituille suuntautumisen muuttamiseksi. 1990-luvun alussa kansainvälinen verkosto AIMLGC (amnesty international members for lesbian and gay concerns) teki kovaa lobbausta. Vuoden 1991 kansainvälisessä vuosikokouksessa Yokohamassa Amnestyn suunta muuttui ja homoseksuaalit hyväksyttiin amnestyn mandaattiin.
Amnestyn sisään alkoi muodostua hlbti-verkostoja ja tällä hetkellä tällaisia ryhmiä on jo 28 maassa. Mm. Suomessa. Länsi-Euroopan lisäksi niitä on Argentiinassa, Chilessä, Meksikossa, Paraguaissa, Kanadassa, USAssa, Hogkongissa, Israelissa, Filippiineillä, Puolassa ja Valko-Venäjällä.
Lisäpotku homojen ja lesbojen oikeuksien tunnustamisessa oli YK:n maailmankonferenssi teemana ihmisoikeudet vuonna 1993 Wienissä. Siellä Amnesty nosti esiin hlbti-väen ihmisoikeudet. Amnesty myös vaati, että erityistä huomiota jatkossa on kiinnitettävä "uhanalaisiin" ryhmiin, kuten lapset, alkuperäisväestöt, vammaiset, uskonnolliset, seksuaaliset, etniset ja kielelliset vähemmistöt sekä ne, joilla on HIV tai aids.
Vuonna 1994 Amnesty käynnisti tähän mennessä suurimman kampanjansa seksuaalisten vähemmistöjen ihmisoikeusloukkauksia vastaan: Breaking the Silence (murretaan vaikeneminen). Siihen otti osaa noin 250 paikallista ryhmää tai organisaatiota. Tuhansia kirjeitä ja vetoomuksia lähetettiin eri maiden hallinnolle.
Vuonna 1999 oli ensimmäinen hlbti-verkostojen kokous Lontoossa. 40 osallistujaa 25 maasta suunnitteli toimintalinjoja. Vuonna 2001 Amnesty julkaisi raportin homojen ja lesbojen kidutuksesta. Tällä tavoin Amnesty huomioi seksuaalisen identiteetin vainoamisperusteena.
Onko maailmassa homofobiaa: syrjitäänkö lesboja, homoja, transihmisiä, interseksuaalisia ja muita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä? Saammeko me edes Suomessa tasa-arvoista kohtelua? Jos mielestäsi maailmassa on homofobiaa, jos asialle pitäisi jotain tehdä, jos haluat vaikuttaa edes jotenkin, jos et halua alistua, ja jos reipas ja iloinen mielenosoitus voisi olla kivaa lauantai iltapäivän puuhaa, tule mukaan.
Amnestyn hlbti-ryhmä haluaa kutsua kaikki toimimaan. Kokoonnumme lauantaina kello 16 Kiasman aukiolle, Ranneliikkeen järjestämän tilaisuuden jälkeen. Sieltä marssimme kulkueena Marokon lähetystön edustalle Mikonkadulle. Marokko on yksi niistä monista maista, missä homoja vainotaan ja tuomitaan vankeuteen.
Sunnuntaivaatteet tai karnevaaliasut päälle, meikit naamaan, sateenkaariliput liehumaan, plakaatit heilumaan, lennäkit jakoon. Voi kävellä arvokkaasti tai hypellä riehakkaasti, laulaa iloisesti tai huutaa vihaisesti, halata ja pussata, kantaa banderolleja tai jakaa lennäkkejä, melkein kaikki keinot ovat käytössä. Olemme värkänneet joitakin kylttejä ja jatkamme talkoita Amnestyn toimistolla torstaina kello 16 alkaen, jos osaat kirjoittaa tai käyttää kopiokonetta tule auttamaan.
Haluamme muistuttaa kaikille, että ympäri maailman ihmisiä teloitetaan, vangitaan, kidutetaan ja vainotaan koska he ovat homoja. Syrjintä voi perustua lakiin, tai vaikka laki sen kieltäisikin eivät viranomaiset ja poliisi halua asiaan puuttua. Suomi voi vaikuttaa asiaan: ulkopolitiikassa, EU:ssa, YK:ssa, ETYJ:n puheenjohtajana, kehityspolitiikassa, jos vain haluamme.
Jos eläisit Saudi-Arabiassa sinut voidaan laillisesti kivittää kuoliaaksi koska olet homo; kuudessa muussa maassa on myös voimassa kuolemanrangaistus. Jos asut Marokossa, sinua uhkaa usean vuoden vankeusrangaistus kun jäät kiinni homoseksistä; kymmenissä muissakin maissa homoseksuaalisuus on lailla kiellettyä. Jos olet Moldovalainen, väkijoukko voi hakata sinut siksi että aiot osallistua Pride-kulkueeseen; useimmissa maailman kaupungeissa kukaan ei voi edes kuvitella järjestävänsä juhlia. Suomessa et voi joutua homofobisen rikollisuuden uhriksi; poliisin ja viranomaisten mukaan meillä ei sellaista ole, tilastot osoittavat sen.
Monissa maissa homoseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta puhuminenkin on kiellettyä: puhutaan ja huudetaan edes me täällä Suomessa niiden puolesta jotka on vaiennettu.
Amnesty International kehottaa tänään kansainvälisen homofobian vastaisen päivän aattona kaikkia eurooppalaisia hallituksia varmistamaan, että homot, lesbot, bit ja transihmiset voivat juhlia identiteettiään pride-marsseilla ja muissa julkisissa tilaisuuksissa kesäkauden aikana nyt ja tulevaisuudessa. Nicola Duckworth Amnestysta sanoo, että vaatimus tasa-arvosta vie homo-oikeusaktivistit kaduille. Valitettavasti se ei joka maassa ole turvallista. Erityisesti itäisessä Euroopassa pride-tapahtumien osanottajat ovat vaarassa. Poliisi ei aina tarjoa suojaa raivoavia joukkoja vastaan. Näin tapahtui Moldovassa viime sunnuntaina.
Myöskään eurovision laulukilpailujen isäntäkaupunki ei ole turvallinen gay-vieraille. Turvattomuus on aiheuttanut sen, ettei pride-marsseja ole maassa järjestetty. Joissakin itäisen Euroopan maissa homojen ja lesbojen tapahtumat on kielletty vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Viranomaiset vetoavat henkisiin ja moraalisiin arvoihin maassaan.
Tämän kuun lopussa Amnestyn jäsenet 20 maasta saapuvat Riikaan, ja siellä testataan, miten Latviassa kunnioitetaan tasa-arvoa.
Puolassa on parina viime vuonna järjestetty Pride-marsseja ilman suuria välikohtauksia.
(UkGayNews)
Tv-uutiset klo 9 kertoi homofobian vastaisesta päivästä. Lisäksi kerrottiin Helsingin mielenosoituksesta. Uutisen kuvituksena oli kuvia mm. Madridista. Löytyy Areenasta.
Homofobian vastaisen päivän toiminta meni Amnestyn osalta ihan mukavasti. Meidän mielenosoituksessa oli arviolta 50 osallistujaa. Melkein kaikki marssijat olivat naisia ja nuoria.
Missä luuravat keski-ikäiset ja miehet? Ajatellaanko, että vaikuttaminen on mahdotonta tai että kaikki on ihan hyvin, vai ujostuttaako julkinen mielenosoittaminen? Parempi tietysti että mukana oli nuoria kuin vain meitä pitkän linjan purnaajia.
Kokoonnuimme kylmässä viimassa Kiasman aukiolla, ja sovittiin poliisin kanssa, että jos tulee paljon väkeä marssitaan Mannerheimintietä ajorataa, muuten jalkakäytävää. No, seurasimme muutamaa polkupyöräpoliisia jalkakäytävällä Kolmensepän patsaalle ja edelleen Mikonkadulle (söpöjä fillaripoliiseja pitää saada Helsinki Priden kulkueeseenkin; tai voisiko pyytää ratsupoliiseja tai motoristeja?). Marokon lähetystöähän sieltä ei löytynyt, meille oli vasta pari päivää aikaisemmin selvinnyt, että se on juuri muuttanut Töölöön, mutta muuten ihan hyvä aukio erilaisiin tapahtumiin.
Heilutimme kylttejä, lippuja ja banderolleja sekä jaoimme lennäkkejä. Yleisö tuntui aika välinpitämättömältä eikä paikalla näkynyt lehdistöäkään. Jos jollakulla on havaintoja kirjoituksista yms huomioista tiedotusvälineistä, niistä olisi kiva kuulla. Keräsimme myös nimiä Stubbille lähtevään adressiin Moldovan tilanteesta
Mitä olisi pitänyt tehdä paremmin? Tiedotus olisi voinut olla suunnitelmallisempaa. Netin keskustelufoorumit yms. (Ranneliike, SETA, Sapfo, Facebook) saatiin haltuun, mutta eiväthän näitä kaikki seuraa. Olisimme ehkä voineet saada ilmoituksen Voltti- ja vaikkapa Voimalehteen, mihin muihin? Olisivatko etukäteislennäkit esimerkiksi yliopiston ilmoitustauluilla tavoittaneet ihmisiä? Olisiko suorilla kontakteilla lehdistöön yms. saanut enemmän näkyvyyttä? Ranneliikkeenkään tilaisuus ei ollut varsinainen yleisö- tai mediamenestys.
Yhteistyö eri tahojen, AI:n toimisto, SETA, Ranneliike, poliisi, toimi melko hyvin. Tehostamisen varaa toki aina löytyy. Teemaa olisimme Amnestyssä voineet miettiä tarkemmin. Nyt kyseessä oli hieman ”vastustamme kaikkea pahaa kaikkialla” tyyppinen mielenilmaus. Ajatus yhden maan ja sen lähetystön valitsemisesta esimerkinomaiseksi kohteeksi oli mielestäni hyvä, mutta käytännössä vaikea toteuttaa. Ei oikein kannata lähteä marssimaan Kulo- tai Kuusisaaren perukoille.
Niin, hyvä kysymys on tosiaan se, miksei tällaiseen tapahtumaan osallistuta rohkeammin!
En nähnyt toteutunutta tapahtumaa itse, luin vain yllä olevan ”mainoksen” ja sitten yhteenvedon siitä miten päivä oli mennyt. Yhtenä syynä osallistumattomuuteen näkisin sen, että monia hlbt-tapahtumia vaivaa se, että pyritään miellyttämään kaikkia. Kun vapaaehtoisia ja aktiivisia ihmisiä on vähän, ei haluta tehdä minkäänlaisia linjanvetoja mihinkään suuntaan, jottei kukaan vaan jää pois. Yleensäkin tämä tietysti on ongelma vapaaehtoistoiminnassa. Mutta ihmettelen vaan, miten voisi onnistua mielenosoitus, jossa yhtäaikaisesti ”Voi kävellä arvokkaasti tai hypellä riehakkaasti, laulaa iloisesti tai huutaa vihaisesti ”.
Ymmärrän että ihmisillä on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten tällaisia asioita kannattaa pyrkiä edistämään. Toisen mielestä asiaa edistää parhaiten naseva ja tiukkasanainen banderolli vakavasti kannettuna ja toisen mielestä ballerinaksi pukeutunut karhusetä tanssahtelemassa pitkin katua vie asiaa eteenpäin. Näistä voi tietenkin keskustella (väitelläkin), mutta samaan tapahtumaan mahdutettuina ne tekevät koko hommasta surkuhupaisan sirkuksen. Ainakin sivustaseuraajille tulee varmasti sellainen olo, ettei porukka itsekään tiedä miten asiaansa edistäisi. Ja loppujen lopuksi juuri sivusta seuraajillehan mielenosoitus tehdään.
Ei kaikkia voi miellyttää. Pitää tehdä linjanvetoja. Ja kun linjanvetoja tehdään, käy väistämättä niin, etteivät kaikki tule mukaan.
Itse olen sitä mieltä, ettei näin vakavaa asiaa voi millään muotoa edistää ”iloisella mielenosoituksella”. Enkä ymmärrä miksi pitäisi!? Veikkaan syyn olevan se, että on hitusen verran vähemmän noloa mennä kadulle ns. roolissa kuin omana itsenään. Se on sääli, mutta ihan ymmärrettävää. Kun lyödään koko homma läskiksi, ei ole ihan niin noloa (eikä kaikki välttämättä edes enää tunnista...)