Olisiko niin että (..me) kinkyseksin harrastajat tutkailevat ja tarkastelevat itseään avarakatseisemmin tai tarkemmin kuin "normaali" seksin harrastajat...ei pelkästään vain seksuaalisuuden alueilla vaan ylipäätään..?
Vaati aikamoista itsetutkistelua etsiä/ löytää ne jutut mitkä kiinnostaa, ymmärtää miksi "jokin on se juttu" ja ylipäätään luottamus toiseen ihmiseen jonka kanssa sitä harrastaa.
Jokseenkin samaa mieltä SaintJudyn kanssa on kesäpoika, joka ei koe olevansa kinky, jollei homoutta lueta sellaiseksi, mutta joka kokee olevansa onnellinen ja myös tuntevansa itsensä.
Kinkyilijät ovat erottuneet "normaalista" ja tietävät mitä haluavat. Osa "normaaleista" ei välttämättä oikein tiedä, osa taas tietää, mutta tykkää "normaalista". Onnellinen ihminen on sellainen, joka tietää mistä tykkää ja elää niin. Prosentuaalisesti niitä varmaan on enemmän kinkyissä, mikä taas ei lainkaan todista sitä, että kaikki olisivat onnellisia jos kinkyilisivät.
Sotkuisesti ilmaistu, mutta luotan lukijoiden älyyn enkä jaksa muokata.
Itselleni fetissi/kinky-puolen tunnustaminen oli samanlainen prosessi kuin oman homouden tunnustaminen. Ihan samat kuviot, ongelmat ja prosessit piti käydä läpi.
Jos minä en olisi niitä käynyt läpi, niin olisin varmastikin onnettomampi kuin nykyisin: eläisin elämää joka ei olisi kokonaan minun näköistäni, minulle sopivaa.
Jos on kinky-ominaisuuksia, niin niiden toteuttamatta jättäminen varmaankin ahdistaa. Helppo tuo on uskoa.
Toisaalta: kaikilla ei varmastikaan ole kinky-ominaisuuksia.
Mutta jos tuollainen ero saadaan tilastoissa näkyviin onnellisuudessa, niin voisiko sen tulkita niin, että kinky-taipuvaisia on huomattavan paljon? Suuri osa heistä vain ei toteuta sisäistä viettiää - ja elävät onnettomina. Jo tuo osuus on niin suuri, että se tekee kinky-seksiä harrastamattomat onnetommammiksi ryhmänä. Ne ei-kinky-seksiä harrastavat ei-kinkyt ovat varmaankin siellä onnellisiin listattuina.
"Onnellisuus" olisi siis jotenkin omana itsenään elävien tunnusmerkki. Oli sitten kinky tai ei.