Nuorten työllistymisunelmat ja tämän päivän todellisuus - mahdoton yhtälö
Tämän aamun Hesarin uutisjuttu ärsytti. Juttu on otsikoitu: "Vain unelmatyö kelpaa suomalaisnuorille - Tutkija pelkää joidenkin toiveiden karanneen jo liian korkeiksi."
Kuinkahan kauan nämä nuoret pystyvät vielä unelmoimaan? Uutisjutut kertovat lähes päivittäin uusista, laajoista irtisanomista. Samaan aikaan myös automaatio/internet syövät työpaikkoja. Esimerkkinä vaikkapa pankkitoiminnot. Pankit ovat pakottaneet kaikki meidät itselleen töihin ja palkatta. Siltäkin työsektorilta on vuosien kuluessa poistunut valtava määrä työpaikkoja.
Nuoruuteen kuuluu kokemattomuuden suomaa epärealismia. Siperia kyllä opettaa, mutta tarvitaanko kaikkia elämän kolhuja, ennen kuin opitaan mikä on todella mahdollista ja mikä on välttämätöntä. Jonkun on ne roskalaatikotkin pakko tyhjentää ja viedä kaatopaikalle.
Ehkä me aikuiset ja vanhemmat olemme syyllisiä tuohon epärealismiin. Eräskin äiti leveili pitkään, kuinka hän on helikopteriäiti. Siis äiti, joka pörräsi jatkuvasti lapsensa ympärillä tätä paapoen. Äiti esti tehokkaasti lastaan oppimasta elämän konkretiaa. Onneksi tuo nuori otti 18 täytettyään hatkat ja itsenäistyi ja kohtuullisen vähin vahingoin, paitsi äidille.
Kun kuuntelen tuntemiani nuoria, he aikovat tehdä vain sitä mikä on kivaa, mutta kun kysyn todellisista ansaintamahdollisuuksista, niin sillä ei ole juurikaan heille merkitystä. Kerron, että parasta pääomaa työuria varten olisi hankkia mahdollisimman monipuolinen tieto- ja osaamispohja, sekä kielitaito. Tämä siksi, että he tulevat pakosta tekemään hyvinkin erilaisia töitä elämänsä aikana. Sellaista ei heidän mielestään tarvita. Muka riittää, kun osaa yhden asian hyvin.
Mielestäni omaan yrittäjyyteen suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa edelleen aivan liian usein vieroksuvasti. Vanhempien asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat tarttuneet myös nuoriin. Muutamalta nuorelta on tullut aika suoraan kommentti siitä, että he eivät ainakaan halua tehdä sellaista mitä mieheni ja minä yrittäjinä nyt teemme. En ole mitä ilmeisemmin pystynyt ylittämään heidän ennakkoluulojaan yrittäjyyden hyvistä puolista.
Sitten on toki esimerkkejä nuorista yrittäjiksi aikovista, joiden päätä ei palella millään ilmalla. Yksi tuntemamme nuori halusi kaikki säästämämme rahat oman busineksensa käynnistämiseen. Hänen liikeideaansa pidimme lähinnä pähkähullluna. Emme suostuneet, jolloin hän harkitsi haastavansa meidät oikeuteen, saadakseen rahamme! Onneksi joku häntä valisti, että jos aikoo mennä oikeuteen, pitää olla itsellä ensin nappulaa ja sitten pitää olla myös haasteelle kunnollinen peruste. Muuten voi käydä huonosti. Hänelle kävi huonosti. Hän poltti konkurssissaan ison kasan jonkun höynäytetyn rahaa.
http://www.hs.fi/talous/Vain+unelmaty%C3%B6+kelpaa+suomalaisnuorille/a1391063268411?ref=hs-art-top-2
Grumpy old man
(Myrtynyt vanha mies)
Siis no, höynäytetylle kävi huonosti. Minä olin nuorena realisti. Itse asiassa, minä olin jo lapsena realisti. Kun olin lapsi, puhuttiin jatkuvasti työttömistä. Kun kysyttiin, mikä minusta tulee isona, sanoin, että minusta tulee työtön.
Nuoret eivät kestä elämistä realiteeteissa. Realiteetti on se, että järjestelmän romahdus on tulossa muutamassa vuosikymmenessä. Nyt en haaveile eläkkeestä, vaan kivuttomasta kuolemasta. Koska jos nuori saa valita, elääkö nuori vaiko joku vanhus, niin kyllä silloin nuori elää ja vanhus kuolee.
Nuorista voisi hyvin olla vaikka 20% haihattelijoita kun työttömyys lisääntyy ja heille jotka haluavat töitä tehdä ei töitä ole josta palkkaakin maksettaisiin.
Robotisaatio vie suomestakin kymmeniä prosenttejä työpaikoista muutaman kymmenen vuoden sisään.
Työmaailma tulee kyllä muuttumaan hyvin vahvasti, esimerkiksi robottien myötä, mutta en silti usko että nuorilla on epärealistisia näkemyksiä työelämästä. Ehkä tietysti siltä osin, kuinka nopeasti mitäkin voi saavuttaa, mutta ei muuten.
Tärkein vinkki minkä olen menttorinakin pitämältäni ihmiseltä saanut: Tee töitä kovasti, etsi koko ajan aluetta, jossa ei ole vielä osaamista ja pysy määrätietoisesti sillä alueella. Tulevaisuudessa se tarkoittaa esimerkiksi useamman bisnesalueen osaamisen yhdistämistä: ICT, HR, Viestintä, Liiketoiminta-alue ja jatkuva itsensä kehittäminen kohti muuttuvaa maailmaa.
Väitän, että vaikka vanhemmat ihmiset aina sanovat nuorten olevan haihattelijoita, meillä on itseasiassa aika realistiset käsitykset tulevasta maailmasta. Mutta nuoret oppivat nykyään jo esimerkiksi englannin siinä sivussa, koulujärjestelmä ei vaan sitä vielä tajua.
(Pahoittelut jos vielä 30 vuotiaana luen itseni nuoreksi ja niin ei yleisen määritelmän mukaan ole)
Juttu kannattaa lukea otsikkoa alemmas, siinä infografiikanalapuolella on ihan toisenlainen viesti; "Tutkimukset tyrmäävät julkisuudessa esiin nousseen väitteen siitä, että nuoret eivät enää arvostaisi työtä." Otsikko on turhankin raflaava kun puhutaan joistakin nuorista.
Itseäni lämmitti suuresti kohta " -- useampi kuin neljä viidestä sanoi, että työssä sisältö on tärkeämpää kuin palkka."
Kumpa joiden vanhempien asenteet olisivat yhtä positiivisia, niin ei tarvitsisi myrstsiä työssään.
Kyllä ne on ne suuret ikäluokat joilla on epärealistiset (lue: vanhentuneet) käsitykset työelämästä. Nuoret elää tätä päivää ja huomista, kyllä mä ainakin luotan että ne pysyy kärryillä, ehkä jopa paremmin kuin isovanhempansa, jotka pääsi kokolailla stabiiliin sodan käyneiden ikäluokkien rakentamaan maailmaan. Maailma muuttuu nykyään kiivaammin ja ne isovanhemmat elää enää eilistä.
Kyllä se on meillä nuorillakin niin että yhä suurempi osa putoaa tästä oravanpyörästä pois eikä takaisin tulemisesta ole tietoa. Osa polttaa itsensä loppuun ja osa ei pääse edes alkuun, siis työelämään. Merkkejä maailman muuttumisesta paremmaksi ei tässäkään asiassa ole, pikemminkin päinvastoin.
Mediajuttujen terminologia on hieman kieroutunut, kun nykyään puhutaan paljolti vain "työpaikoista", eikä ansiotyöpaikoista tai palkkatyöpaikoista. Nuoretkinhan hyvin tietävät, ettei Suomessa elä pelkällä työn teolla, vaan pitää olla ansiotyö.
1900-luvullahan ei ollut mitään palkattomia työharjoittelupaikkoja, vaan kaikille aloittaville työntekijöille maksettiin kyllä työstä palkkaa.
Toisaalta sitten Suomen eläkejärjestelmäkin on osin sellainen, että eläkkeelle, ansiotyötä tekemättömiksi, jääville eläkkeet maksaa osin silloin ansiotöitä tekevä sukupolvi - nythän työeläkemaksut ansiotöistä kustantavat tällä hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä. Eliniästä on muodostunut tietynlainen dilemmaongelma, kun lapsuuden 16 vuodesta ja eläkeiän 20+ vuodesta muodostuu varsin pitkä ansiotyötön aika kustannettavaksi.
Nuortenkinhan niskaan hengittävät globaalin markkinatalouden tuottavuuspaineet ja finanssilaitosten leväperäisen luontonannon seurausten apupaketti-tukivelkojen takaisinmaksuvaateet.
Maailma kyllä sinällään muuttuu koko ajan ja "pelikenttä" tulee olemaan jatkossakin erilainen, kuin "ennenvanhaan".
Suomestahan voi jonkun ajan kuluttua tulla ihan hyvä huippuviinien viljelymaakin, jos tuo ilmastonmuutos niikseen menee - tai sitten hyytävän kylmä kolkka, jos Golf-virta ottaa ja kääntyy ...
Olemme saaneet myös kaikki huomata esim. Applen osalta sen, miiten rahan ylenpalttinen kertyminen jämähdyttää kehityksen ja innovaatiot koko lailla täysin. Sen jälkeen kun Apple pääsi tahkoamaan rahaa, suuria voittoja iPhone/iPad-jutustaan, on se kokolailla jämähtänyt siihen. Ja sen rahojen tahkoamiselle leimaa-antaviksi ovat tulleet järkyttävän kamalat työntekijöiden työtuntimäärät ja muu epäinhimillisyys Aasian Apple-värkki -tehtaissa.
k_ma kirjoitti: "Kyllä ne on ne suuret ikäluokat joilla on epärealistiset (lue: vanhentuneet) käsitykset työelämästä."
Osittain olen tuossa samaa mieltä, mutta en täysin. Osalla (meistä) suurten ikäluokkien rippeistä on myös näkemystä, mihin tämän maailman tulisi mennä. Työelämän todellisuus on valitettavan lähellä työtehtävissäni. Eniten itseäni korpeaa se, että yhteiskunnan omat toimet ovat ristiriidassa keskenään. Esim hallituksen tavoitteena on nuorisotyöttömyyden puolittaminen, mutta TE-keskusten ohjeet siihen, eivät ole linjassa hallituksen päätösten kanssa. Vaikka meillä on tällä hetkellä erilaisia työllistämis- ja ammattitaidon hankinta projekteja, niihin pääseminen on tehty työvoimaviranomaisten ohjeistuksella hankalaksi. Ammatillisella opetusalalla oppilaitokset menettävät valtion rahottamia opetuspaikkoja koko ajan, koska aikaisempien vuosien paikkakiintiöt eivät ole täyttyneet, paikat eivät ole täyttyneet, koska työvoimaviranomaiset eivät ole myöntäneet opiskelukelpoisille opiskelijoiksi hyväksytyille rahoitusta opiskeluajalle, jos nämä eivät ole huomanneet "pyytää lupaa" hakea koulutukseen.
Työllistymisen esteenä ovat myös monesti päällekkäiset ja ristikkäiset ohjeistukset ja säännökset, joita TE-toimistossa asiakkaana olevan nuoren tulisi selvittää omatoimisesti. Virkailijathan sitä eivät vapaaehtoisesti tee. Valitettavasti myös oppilaitokset vähentävät tai ulkoistavat opinto-ohjaustaan, joka toisaalta on OPH:n edellytys oppilaitoksen oikeudelle opettaa. Kaiken tämän sekaisuuden keskellä mennään kokoajan kohti tutkintoperusteista opetusta, unohtaen, että myös peruskoulussa pitäisi opettaa jo monia taitoja, joilla jatkossa selvitään. Seuraavalla tasolla kun ei riitäkään enää hyvä muisti ja läsnäolo. Opittua pitäisi osata soveltaa myös käytännössä.
Tuossa äskettäin oman opiskeluni kautta törmäsin erääseen raporttiin, joka maalailee tulevaisuuden kuvia työelämälle. Oma näkemykseni raportin pohjalta on, että monet viranomaistahot ovat jo myöhässä kehityksestä. Raportti kannattaa lukea huolella, sieltä löytyy monta mielenkiintoista näkökulmaa.
Jokaisem meistä tulee kuitenkin muistaa, että menestys tulee ainoastaan sanakirjassa ennen työntekoa.
http://www.tem.fi/files/33103/TEMrap_14_2012.pdf
(Aiheeseen olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta pitäydyn suorittamaan sen työyhteisössäni - toivottavasti vaikuttaen sitä kautta mahdollisiin uudistuksiin)
Tiedä onko nykynuorten työllistymisunelmien ja kulloisenkin ajan todellisuus nyt niin muuttunut pitkiin aikoihin. Omassa nuoruudessani 80-luvun lopulta alkaen oli omat suosikkiammatit, joihin johtaviin koulutusohjelmiin valittiin pienen pieni murto-osa hakijoista. Koska koulutus oli käytännössä ilmaista (tosin silloin muistaakseni oli pieni lukukausimaksu), niin noihin haettiin monta vuotta, kunnes sitten suurin osa joutui luovuttamaan ja menemään ammatilliseen koulutukseen tai "tavallisempiin" korkeakoulujen koulutusohjelmiin.
Selkein tapahtunut muutos on julkisuuteen pääsyn helpottuminen ja mitä siitä on seurannut. Toisaalta nykyään taitaa 99% julkkiksista olla sellaisia, ettei niitä tunne suurin osa ihmisistä eli julkisuus on sirpaloitunut. Ehkä aika 70-luvulla ja sitä ennen oli erilaista, kaikille riitti töitä ja opiskelimaan lähtivät ne joilla oli lahjoja ja maksaja opinnoille. Ilmaisen opiskelun aikana eivät kaikki ota opiskelua tosissaan, varsinkaan jollei opintopaikka järjestynyt unelmapaikasta. Nykyään sosiaalitukijärjestelmä mahdollistaa haahuilun, itsensä etsimisen ja nautintoihin keskittyvän elämäntavan. Tämä ei tarkoita, että elämä olisi onnellisempaa kuin aiemmin, sillä unelmilla, haluilla ja tarpeilla on taipumus karata tavoittamattomiin.
Tulevaisuuden työt tulevat olemaan enemmän tai vähemmän yrittäjäluonteisia. Yrittäjämäisessä työssä palkitsee eri asiat kuin raha ja kuuluisuus, jota yleensä laput silmillä ja silmät ummessa tavoitellaan. Siinä palkitsee onnistuminen ja oman tekeminen. Yrittäjyys on elämäntapa.
Päivittäin eri tiedoitusvälineet kertovat työttömyyden kasvusta ja uusista irtisanomisista, jotka tietenkin vain kasvattavat työttömien määrää. Toinen asia, mikä hyvin usein unohdetaan työttömyyttä aiheuttavana tekijänä on automatisoituminen eli koneellistuminen. Kaikista vähäisimpiinkin tehtäviin kapitalisti haluaa kehittää koneen, joka hoitaa tehtävän huomattavasti nopeammin ja pidemmällä aikavälillä myös halvemmin kuin siihen erikseen palkatut ihmiset. Tämä ajattelu näkyy myös siinä, että usein ajatellaan yhden ihmisen olevan kykenevä hoitaa kahden tai kolmen ihmisen työt - usein kykeneekin, kiitos uuden aikakauden ihmeellisten koneiden. Säästöä, säästöä!
Luulen kuitenkin että vanhemmilla sukupolvilla on näitä "mahdottomia yhtälöitä" kulloisestakin nuorisosta. Osa johtuu sukopolten välisistä kuiluista, osa varmaankin siitä, miten ei ymmärretä työmarkkinoiden muuttuneen. Enää ei välttämättä tehdä pitkiä työuria yhdessä paikassa yli eläkeiän, vaan työuria voi olla monia. Itse luovalla alalla toimijana voin sanoa, että tsensä toteuttamiset mahdottomine unelmineenkin voivat tulla todellisuudeksi. Jos työpaikkaa ei löydy, se pitää luoda itse.
http://www.hs.fi/kotimaa/Nuorten+ty%C3%B6tt%C3%B6mien+palkkatoive+verojen+j%C3%A4lkeen+1453+euroa/a1397006566288Vanhemmat tahtovat omille lapsilleen elämän, josta ovat itse haaveilleet. Heille opetetaan hyvin pienestä asti, miten pitää käydä koulua ja opiskella, jotta saa kunnon työn, eikä joudu vaikkapa roskakuskiksi, siivoojaksi tai jäämään iäkseen mäkkärin kassalle. Eikö niin? Miksi sitten muutama vuosi myöhemmin ihmetellään, mistä lapset ovat keksineet asenteen, että siivousalalle, roskien kuljetukseen ja mäkkärin kassalle he ovat liian hyviä ja että näihin töihin meneminen on heille tappio elämässä?
Minusta tämä ei ole ihmeellinen nuorten oma mielenhäiriö vaan itsestäänselvä jatkumo. Näitä töitä on aina markkinoitu heille rangaistuksena, niihin ajautumisen välttämisen olisi pitänyt olla kannustin. Minusta se on huono kannustin koulunkäyntiin, sillä nuori henkilö ei pysty ajattelemaan niin pitkälle vieviä asioita, palkkioiden ja seuraamusten on tultava paljon nopeammin vaikuttaakseen lapseen. Muuten johdetaan nuori tilanteeseen, jossa hänellä ei ollut kenties riittävästi eväitä tehdä koulutyötä, mutta jossa hänen on kuitenkin yhä mahdollisuus välttää rangaistus, jolla häntä on peloteltu. Ei koulusta pitävä ja siellä pärjäävä lapsi pärjää uran kiilto silmissään, se johtuu aivan muista asioista.
Jos halutaan lapsen kunnioittavan kaikkea työtä, hänen pitää kasvaa ympäristössä jossa ihan kaikkea työtä on tehtävä ilman numeroa ja jossa ahkeraa työntekijää arvostetaan ja tämä arvostus näkyy myös käytännössä. Hirvittävimmäksi mahdolliseksi tulevaisuudeksi voidaan leimata se, että nuori jäisi iäkseen aikuisten nurkkiin lojumaan, sillä sehän on todella se kohtalo, jota vanhemmat eivät itselleen tai lapselleen toivo.
Länsimaisessa kulttuurissa on tullut tavaksi kasvattaa lapsia niin, että lapsen oma itsetunto on kaiken keskiössä. Heille kerrotaan pienestä asti, miten vanhempien rakkaus ja ihmisoikeudet eivät koskaan lopu, teki lapsi tai nuori ihan mitä vain. Vaikka hän tekisi mitä, hän on aina yhtä tärkeä, eikä hänen itsetuntoaan saa mikään haperruttaa. Ne jotka eivät hänestä pidä, ovat vain kateellisia.
Minusta itsetunnon vaaliminen arvona on lapselle suuri, epärealistinen ja epäreilu kupla. Mä pidän kovasti sanonnasta, että pitää muistaa, etteivät vanhemmat kasvata lapsia vaan tulevia aikuisia. Emme me todella tahdo kasvattaa aikuisia, jotka tekevät mitä huvittaa, mutta jotka siitä huolimatta aina uskovat omaan erinomaisuuteensa ja siihen, että kritiikki on kateutta. Enemmällä tarpeella todistaa muille oma arvonsa ja suuremmalla nöyryydellä varustettu ihminen pärjää käytännön elämässä paremmin. Hän pärjää paremmin, kun ei vaadi itselleen erioikeuksia pelkkään ihmisyytensä vedoten vaan hyväksyy sen, että on vastuussa itsestään ja myös muista ihmisistä.
Jos vanhemmat opettaa lapselleen kaiken minkä tietää, niin silti lapsi tietää vain sen verran mitä vanhemmat yhteensä. Ja se on aika vähän, sillä sillloin lapsi pärjää korkeintaan yhtä hyvin kuin vanhempansa eikä kehitystä tapahdu.
Viimeinen juttu on väärä, en jaksa nyt etsiä oikeaa.
