Ehdotus: Tuoreet paremmin näkyviin

Ranneliike näyttää punaisella korostuksella ne aihealueet, joissa on tuoreita viestejä. Sama punainen korostus näytetään myös aihealueen alla olevissa tuoreissa keskustelujen otsikoissa. Pidän tästä.

Voisiko jonkinlaisen korostuksen saada myös itse keskusteluun? Nyt kun jonkin keskustelun avaa, niin näyttöön pläjähtää rimpsu, jossa voi olla yli satakin kirjoitusta. Ja uusimmat kirjoitukset löytyvät sieltä lopusta, joten käyttäjä joutuu rullaamaan näyttöä alas.

Rullausta ei kuitenkaan voi tehdä loppuun asti, sillä silloin tuoreimmat kirjoitukset jäävät lukematta. Käyttäjä joutuukin katsomaan päivämäärästä, mistä tuoreimmat kirjoitukset alkavat. Joskus on hieman hankalaa löytää se oikea kohta, josta pitäisi jatkaa keskusteluketjun lukemista.

Olisi siis helpottavaa, jos tuoreimmat kirjoitukset (esim. niiden päivämäärät) merkittäisiin eri värillä kuin vanhat kirjoitukset. Vuorokauden ikäiset voisivat olla punaisia ja edellispäivän vaikkapa sinisiä. Muut sitten mustalla, kuten tähänkin asti.

Miltä kuulostaa?
Kannatan lämpimästi. Kunhan edes viestin alussa oleva pvm olisi punaisella niin luettavuus parantuisi saman tien.

Tietenkin jos viestiä avattaessa se hyppäisi jo saman tien ensimmäisen lukemattoman kommentin kohdalle, oltaisiin sitten jo luksuksen liepeillä :)
  • 3 / 11
  • Public eye
  • 27.6.2013 15:46
Jos ja kun tässä ollaan uudistuksia peräämässä, niin heitänpä yhden asian jota olen joskus kaivannut keskusteluosioon: Siellähän näkyy kunkin viestiketjun kohdalla ketjun aloittajan nimi, mutta minua kiinnostaisi ehkä sitäkin enemmän jo otsikon kohdalla tieto siitä, kuka on ketjua viimeksi kommentoinut. Joillakin foorumeilla tämä on käytössä, mutta en tiedä, onnistuuko se tässä järjestelmässä.
Hyvä, että näitä huomioita kerrotaan. Näitä asioita huomioidaan varmasti, kun palvelua kehitetään.
  • 5 / 11
  • Statisti
  • 27.6.2013 20:29
Tietenkin olisi luontevampaa, jos uusin kommentti keskustelun ketjussa tulisi aina ylimmäisimmäksi "kasan päälle", niin ei tarvitsisi automaattisesti hyppiä alas eikä manuaalisesti scrollata kovin pitkälle alas, kun todennäköisesti uusimmat kommentit mahtuvat kaikki kuvaruudun alueelle. Näin sähköpostiohjelmatkin toimivat, kun uusimman postin otsikko on aina oletusarvoisesti pinon päällimmäisin. Ja sähköpostissa itsessään uusin reply-teksti on aina ylin.
Minusta ei olisi lainkaan luontevaa, että uusin viesti tulisi päällimmäiseksi, kun varsinaista viestiä kumminkin luetaan ylhäältä alas.

Mutta josko tämä voisikin olla käyttäjän valittavissa, missä järjestyksessä viestit näkyvät?
  • 7 / 11
  • Leena Seivo
  • 19.9.2013 23:12
Voisiko se olla valinnaista, että rimpsu alkaa joko uusimmasta tai ensimmäisestä viestistä. Niin on sähköposteissa oikeastaan aina. Olen uutena tullut mukaan teemaan, joka on alkanut 2007. Löytääkseni uusimman viestin, on rullattava pitkä matka sinne.
  • 8 / 11
  • Leena Seivo
  • 19.9.2013 23:16
Luin huolimattomasti äskeistä viestiä edeltävästä ehdotusta mahdollisuudesta valita viestiketjun suunta (k_ma), sorry. Toisaalta, tarve on aito:)
Hyvä, että tästä viestien järjestyksestäkin tulee huomioita.

Tätä asiaa on kuitenkin mietitty paitsi teknisenä ratkaisuna, myös keskustelun luonteen kannalta. Mainittu viestien näyttäminen käänteisessä järjestyksessä on teknisesti mahdollista toteuttaa melko pienellä vaivalla. Toinen juttu on se, mitä keskustelulle tapahtuisi, jos tällainen mahdollisuus olisi tarjolla.

Länsimaisessa kulttuurissa luemme (ja kirjoitamme) vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Tämä järjestys meikäläisessä kulttuurissa määrittää vahvasti myös järjestystä ja asioiden suhdetta toisiinsa.

Pyrkimys tällä foorumilla on ollut siihen, että uuden viestin kirjoittaja ei vastaa vain viimeisimmissä viesteissä esiintulleisiin yksityiskohtiin, vaan esittää kokonaisvaltaisemmin huomionsa käsiteltävästä aiheesta, ottamalla myös huomioon aiemmin kirjoitettua. Siksi viestejä ei tarjota myöskään hierarkisesti järjestettyinä säikeinä sen mukaan, mihin edeltävään viestiin joku on vastannut.

Jo nyt keskusteluissa usein jankataan ja juttu kiertää kehää. Miten kävisi motivaatiolle perehtyä koko ketjuun, jos siihen ei ohjattaisi kiinteällä järjestyksellä (vanhimmasta uusimpaan)? Jos uusin viesti olisi ylimpänä, väitän, että kävisi siten, että (muutaman) viimeisimmän viestin merkitys korostuisi entisestään ketjun muuhun sisältöön nähden. On pyritty siihen, että vuonna 2007 esitetyt puheenvuorotkin ovat aktiivinen osa yhä vuonna 2013 jatkuvaa keskustelua.

Kahdenkeskinen (tai muutaman hengen välinen) sähköpostikeskustelu jostain asiasta taas on yleensä luonteeltaan sellaista, että kommentoidaan lähinnä edellisen viestin huomioita ja pallotellaan käsiteltävää asiaa. Lisäksi suljetummassa sähköpostikeskustelussa ollaan pääsääntöisesti jo kartalla siitä, mistä puhutaan. Sähköpostilistat eivät ole keskustelumuotona kovin käteviä, vaikka tiedottamisessa kylläkin.
Kokoan vielä ajatukseni yhteen:
a) Hyvä uudistus olisi, jos ryhmään siirtyessä "fokus" siirtyisi siihen kohtaan, missä on ensimmäinen uusi (siis sitten viime kirjautumisen jälkeen tullut) artikkeli. Aiemmat kun toki on luettu jo ennen :) Uusien viestien pvm voisi olla punaisella, kuten nyt on ryhmälistassa. Teknisesti todennäköisesti kokolailla yksinkertaista.
b) Se onko käyttäjä tottunut lukemaan ketjuja ylhäältä alas vai toisinpäin, tulisi olla käyttäjän valittavissa. Teknisesti sekään ei liene järin monimutkainen.

Kun nyt tuota a-kohdan toiminnallisuutta (tai tarkemmin sanoen kumpaakaan niistä osista) ei ole, hyppään itse aina suoraan etenkin pitkien ketjujen loppuun ja luen vain ruudulla näkyvät viestit. Niiden perusteella päätän, innostunko lukemaan myös aiempaa ketjua. Mikäli uudet viestit olisi helposti tunnistettavissa (tai fokus hyppäisi oikeaan kohtaan), tulisi uudet viestit ainakin silmäiltyä. Nykytoteutuksella tuo jalo aate koko ketjuun tutustumisesta jää äkkiä vain kauniiksi ajatukseksi.
parasta olisi jos olen kirjautunut katsonut ketjun alas saakka kirjaudun ulos ja jonkin ajan kuluttua kirjaudun uudestaan niin ketjua klikatessa menee kuva siihen missä oli viimeksi lukenut sitä ketjua eli ei tarvitse selata pitkiä ketjuja alaspäin.

tai sitten voi nappi olla jossa joko näkyy ketjun uusin tai ensimmäinen viesti