Sateenkaariyhteisöt ry:stä ja ranneliike.netistä

Uutisen, jossa kerrottiin Sateenkaariyhteisöt ry:n nimittäneen kansanedustaja Lasse Männistön (kok) homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilääksi, yhteydessä lukijakommenteissa käsiteltiin myös ranneliike.net -sivuston ja sen taustalla toimivan Sateenkaariyhteisöt ry:n toimintaa. Linkki uutiseen: http://ranneliike.net/teema/kansanedustaja-lasse-mannistosta-homofobian-vastaisen-tyon-hyvan-tahdon-lahettilas?aid=9821

Kommentoija ihmetteli, miksi yhdistyksen hallituksessa ei ole yhtään naista, ja kertoi, ettei ole löytänyt linkkiä, josta yhdistyksen jäseneksi voisi liittyä. Hän esitti myös huomion, etteivät sivusto tai yhdistys edusta koko seksuaalivähemmistöjen kirjoa.

Toinen kommentoija piti yhdistyksen nimeä harhaanjohtavana ja arveli rekisteröidyn yhdistyksen rekisteröity-sanan viittaavan järjestödemokratiaan - jota tämän mukaan ei ole, koska jäsenyys ei ole “avoin”. Hän esitti myös arveluja yhdistyksessä ja sen liepeillä toimivien henkilöiden aiemmasta toiminnasta muissa yhdistyksissä.

Sateenkaariyhteisöt ry:n hallitus vastaa:

Sateenkaariyhteisöt ry:n päämäärä ei ole liiketaloudellinen voitto, vaan päämäärä on aatteellinen: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhteisöllisyyttä, keskinäistä yhteydenpitoa ja avointa keskustelua, lujittaa edellä mainittuihin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhteenkuuluvuudentunnetta, tarjota ja välittää informaatiota heitä koskevista ja kiinnostavista asioista sekä lisätä kaikin eri tavoin seksuaalisesti suuntautuneiden ja sukupuolensa kokevien keskinäistä yhdenvertaisuutta.

Sateenkaariyhteisöt ry tai sen ylläpitämä ranneliike.net -sivusto ei ole milloinkaan pyrkinyt ottamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten puhemiehen tai virallisen äänitorven roolia, eikä näin ole vastakaan. Päinvastoin. Esimerkiksi ranneliike.net -sivuston kautta yhdistys on toiminta-ajatuksensa mukaisesti pyrkinyt antamaan tilaa kaikenlaisille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sisältä ja liepeiltä tuleville näkökulmille etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvissä asioissa. Toisinaan on jopa jouduttu torjumaan vaatimuksia yleisen konsensuksen vastaisten mielipiteiden rajoittamisesta. Kyse ei näissä tapauksissa ole ollut paljon käsitellystä asiattomasta käytöksestä, vaan kentän sisällä olevista eriävistä mielipiteistä.

Sateenkaariyhteisöt ry:n kohdalla ja muidenkin ry-merkinnällä varustettujen yhdistysten kohdalla “rekisteröity yhdistys” tarkoittaa sitä, että yhdistys toimii Suomen yhdistyslakien nojalla ja on merkitty PRH:n ylläpitämään yhdistysrekisteriin. Yhdistyksen päämääränä ei ole tuottaa taloudellista voittoa, vaan edistää yhdistyksen säännöissä määriteltyä päämäärää. Mahdollinen viivan alle jäävä euromääräinen plussa kierrätetään takaisin sellaiseen toimintaan, jonka yhdistys näkee edistävän yhdistyksen tavoitteita.

Kun ennen yhdistystä perustetulle sivustolle ja muulle sivuston liepeillä tapahtuvalle toiminnalle nähtiin tarpeelliseksi perustaa työn toimintaa turvaava taustaorganisaatio, päädyttiin yhdistykseen - siitä huolimatta, että esimerkiksi yrityksenä monetkin käytännön asiat olisivat ehkä hoituneet suoraviivaisemmin. Erilaisia vaihtoehtoja oikeushenkilön muodosta käytiin vuosikymmen sitten läpi pitkään ja hartaasti. Punnittiin toimintaedellytyksiä mm. yrityksenä, osuuskuntana, säätiönä, yhdistyksenä - ja myös ei-oikeushenkilönä.

Yhdistyksen olemassaolo turvaa sen perustajien rakentaman ja ylläpitämän toiminnan olemassaolon edellytykset siinä muodossa kuin sen tehtäväksi on ajateltu, ja mahdollistaa muun tarpeelliseksi nähdyn samaa päämäärää edistävän toiminnan - yhdistystoimintaa säätelevien lakien mukaisesti.

Sateenkaariyhteisöt ry:n kohdalla sateenkaariyhteisöt tarkoittaa kaikenlaista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää toimintaa, joka tapahtuu etenkin erilaisten sellaisten nettiyhteisöjen sisällä, jotka sitoutuvat yhdistyksen aatteelliseen päämäärään. Tällaisia ovat esimerkiksi ranneliike.net, lepakkolaakso.net ja KimmoLiisa. Lisäksi yhdistys toteuttaa tarkoitustaan kampanjoimalla yhteisöllisesti, järjestämällä erilaisia tapahtumia ja olemalla mukana sellaisissa. Yhdistyksen nimi kuvastaa nimenomaan sen toimintaa, eikä nimen varjolla pyritä etsimään yhdistykselle kuulumatonta roolia.

Ranneliike.net ja sen taustalla toimiva Sateenkaariyhteisöt ry ei ole luonteeltaan Seta II.

Yhdistys ei pyri itsetarkoituksellisesti hankkimaan laajaa jäsenkuntaa ja siten olla jäsenkuntansa etutoimija. Tämän vuoksi “liity jäseneksi” -linkkiä ei ole. Sen sijaan yhdistys mm. tuottaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisöä hyödyttäviä palveluja. Näiden palvelujen käyttäminen tai muu yhdistyksen piirissä toimiminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Sateenkaariyhteisöt ry voi myös toimia yhteistyössä muiden sellaisten tahojen tai toimijoiden kanssa, joiden yhdistys näkee toteuttavan yhdistyksen kanssa samaa päämäärää.

On hyvä, että sivustosta ja sen taustalla toimivasta Sateenkaariyhteisöt ry:stä keskustellaan. Avoimen keskustelun mahdollistaminen on yksi Sateenkaariyhteisöt ry:n tavoitteista.

Yhdistystoimintaan liittyvä demokratia ei tarkoita sitä, että yhdistyksen jäsenyys olisi itsestään selvä ja automaattinen oikeus kaikille sitä haluaville - vaikka varsinkin monet etujärjestöt hankkivat mandaattinsa jäsenistöltään. Yhdistyksen sisäinen demokratia ja läpinäkyvyys on sitä, että yhdistyksen jäsenet ovat puhe- ja äänivaltaisia yhdistystä koskevassa päätöksenteossa, lakien ja asetusten mukaan.

Yhdistyksen hallituksella on jäsenyyden suhteen täysi harkintavalta. Käytännössä Sateenkaariyhteisöt ry:n jäsenyyden kriteerinä on ollut se, että jäseneksi haluavan henkilön on nähty konkreettisesti riittävän suurella tarmolla ja oikealla asenteella tekevän käytännön työtä yhdistyksen päämäärän ja toiminnan edistämiseksi. Sateenkaariyhteisöt ry:n päämäärät allekirjoittavan ja sen päämääriin sitoutuvan henkilön on mahdollisuus päästä yhdistyksen jäseneksi ilmaisemalla kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle halunsa liittyä yhdistyksen jäseneksi.
Tiukkanakin näyttäytyvän harkinnan voi toki nähdä ajatuksena siitä, että jäsenyys olisi mahdollista vain "kutsuttuna" ja tuloksena olevan “herrakerhon”, mutta toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ratkaisu on nähty varsin perusteltuna. Naiset, miehet ja miten muuten hyvänsä sukupuolensa määrittelevät voivat siis olla yhdistyksen jäseniä tai istua sen hallituksessa.

Jäseneksi “kutsumista” tai “ottamista” ei ole harjoitettu koskaan, vaan jäseneksi halukkaan on odotettu selvästi tuovan jäsenyyshalunsa ilmi. Samalla huolehditaan siitä, että jäsenyydestä on laaja yhteisymmärrys myös aiempien jäsenten suhteen, jotta yhdistys pysyy toimintakykyisenä. Sateenkaariyhteisöt ry:n toimintaan tullaan mukaan osallistumalla sen toimintaan, ei yhdistyksen jäsenyyden tai sen hallituksen kautta. Valitettavasti toistaiseksi yhdistyksen käytännön työstä kiinnostuneita naisia ei ole vielä löytynyt.


Sateenkaariyhteisöt ry:n hallitus
  • 2 / 10
  • valtsu_Kalliossa
  • 23.5.2013 6:49
Hyvä, kun Sateenkaariyhteisöjen hallitus on nyt laittanut asiasta mustaa valkoiselle.

Jäseneksi siis pääsee todellakin samalla tavalla kuin esimerkiksi vapaamuurarilooshiin, Paasikiviseuraan tai moneen muuhun vastaavaan sisäpiirikerhoon. Jäseneksi haluava vonkaa sisään niin pitkään kunnes kutsutaan tai hyväksytään. Hyvä niin, valta puulaakin sisällä säilyy luottohenkilöillä, eikä ole pelkoa, että jotkut muut hankkisivat nurkkaa itselleen josta kaappaisivat puulaakin haltuunsa. Hyvä näin, kun asia on vihdoin esitetty - ja toivottavasti pysyy - yhdistyksen kotisivulla.

Hyvinhän asia on tähän asti toiminut, enkä näe asiassa mitään pahaa tai vahingollista. Ranneliike.net on hieno foorumi ja sitä hoidetaan hyvin. Siitä vaan täytyy Sateenkaariyhteisön pitää huolta, että vastaisuudessakin pitäytyy esiintymästä hlbti-yhteisön edustajana tai äänitorvena, koska ei sitä ole.

Parhain terveisin,

Timo Valtonen

Monessa yhdistyksessä aikoinaan toiminut, mutta eläköidyttyään vain tukholmalaisessa homovanhainkotiosuuskunta Regnbågenissa nyt toimiva yksityishenkilö
Sorry,

Ei liity aiheeseen, mutta ajattelin vaan ilmoittaa, että vaikka uutisartikkeleihin lähettää kommentin, se ei näy kommenttilistassa (kommentoin amerikkalaispojan puhetta, mutta mitään kommentti-ilmoitusta ei näy etusivulla. Bugi?)
Etusivussa on välimuisti. Etusivu päivittyy muutaman minuutin välein.
Erinomainen kirjoitus, Camille!

Omasta puolestani vastaisin nimimerkille "valtsu_Kalliossa". Minulla ei ole käsitystä siitä, millä tavalla Paasikiviseuraan pääsee tai vapaamuurareihin liitytään. Omakohtaisesta kokemuksesta Sateenkaariyhteisöt ry:n puolelta voin kertoa sen verran, että minun aikanani sellaisia aktiivisia halukkaita liittymään yhdistyksen toimintaan ei ollut tulossa niin sanotusti ovista ja ikkunoista. Vapaaehtoistyö, kyllä työ, on ajallisesti vaativaa ja sen verran haastavaa, että siihen ei tänä päivänä liiemmin halukkaita löydy. Tämä on yksi sellainen kriteeri, jota yhdistyksen kuin yhdistyksen tulee harkita siinä vaiheessa, kun uusia jäseniä hankitaan. Samasta syystä, eli ajanpuutteesta, jouduin aikoinani lopettamaan Sateenkaariyhteisöissä toimimisen - koin, etten voisi täysipainoisesti toimia yhdistyksen ja sen näkyvimmän osan, ranneliike.netin sisällöntuottajana kun muu elämä vaati oman aikansa.

Suomessa meillä on, onneksi?, vahva yhdistyskulttuuri. Tämä mahdollistaa sen, että ranneliike.net ja Sateenkaariyhteisöt voivat tuottaa tapahtumia minimaalisella maksulla - ja kenelle tahansa, joka niihin haluaa osallistua. Mikäli kyseessä olisi Sateenkaariyhteisöt OY, voisi tapahtumamaksut olla moninkertaiset ja samalla se sulkisi osan osallistujista ulkopuolelle. Puhumattakaan siitä, jos pitäisi olla vielä jäsen tai hankkia vuodeksi kerrallaan klubikortti.
  • 6 / 10
  • valtsu_Kalliossa
  • 29.5.2013 21:10
Kuka sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse?

Nyt on kuultu kehua omasta pyyteettömästä uhrautuvaisuudesta ja kuinka Suomessa on vahva yhdistyskulttuuri. Siihen kuuluu myös avoimuus, jota täällä ei ole näkynyt. Vaikka käyttäjät eivät joudu klubikorttia lunastamaan eikä yhdistys halua toimia voittoa tuottavana juridisena henkilönä olisi paikallaan, että yhdistys julkaisisi sivuillaan sääntönsä korulauseidensa tueksi.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että ranneliike.net on toimiva ja hyvin hoidettu sivusto ja keskustelufoorumi. Miksi pilata sitä tai sen mainetta salaseuramaisesti toimivalla tautajärjestöllä?

Timo Valtonen
Miten niin salaseuramaisesti?

Minä ainakin olen esittänyt useinkin aika rankkaakin kritiikkiä sivustoa kohtaan (ja useimmiten muuten ihan aiheesta), mutta siihen on aina vastattu asiallisesti ja rakentavasti.
Jatkan Valtsun ajatuksista. Puhun seuraavassa vain omasta näkemyksestäni.

Olen yksi ranneliike.netin kirjoittajista. Tätä työtä voitaisiin kutsua sisällön tuottamiseksi. En ole sateenkaariyhteisöt ry:n jäsen. Olen ilmoittanut aikanaan, että en halua sitoutua mihinkään määrällisiin tai muihin tuloksiin. Kirjoitan, kun on inspiraatiota ja pidän taukoa aina silloin kun haluan tehdä muuta. Niille, jotka tuntisivat tarvetta olla sisältöä tuottamassa, on ranneliike.netin puolesta levitelty punaista mattoa. Minkäänlaista rynnistystä kirjoittajiksi en ole havainnut. Jos olen ymmärtänyt oikein, yhdistyksen tarpeet ovat lähinnä teknisiä. Siihen ei liene tunkua, kun tuollaiselle osaamiselle on runsaasti tilaa palkkatyössä yrityksissä.

Mielestäni tämä nykyinen rakenne on toimiva. Sateenkaariyhteisöt ry on rakentanut ja ylläpitää alustaa, jolle mahtuu monenlaista tietoa. Oleellista on, että toimintoja on kehitetty ja käyttöliittymä on riittävän selkeä ja toimiva. Järjestelmä on toiminut luotettavasti. En ole huomannut kuin muutaman lyhyen katkoksen vuosien aikana, joiden syy on saattanut olla myös tietoliikenneyhteyksissä.

En siis näe ainakaan itse, mikä funktio olisi hakeutua yhdistyksen jäseneksi, ellei omaa niitä taitoja, joita yhdistys tarvitsee. Jos kynäsyyhy on voimakas, sille varmasti löytyy kanava näillä verkkosivuilla.
Valtsu,

Oletko siis Kalliossa vai Tukholmassa?

Kysyy nimim. Hämmentynyt.

P.S. Skottilainen toimittajapuolisoni on kiinnostunut kirjoittamaan ihan Pro Bono -periaatteella palstalle Britannian kuulumisista, ja hänen aloitteensa on otettu ihan avosylin vastaan.
  • 10 / 10
  • valtsu_Kalliossa
  • 1.6.2013 9:20
Pete,

Vielä tukevasti Kalliossa, tosin aktiivisesti etsimässä asuntoa, jossa kaikki olisi yhdessä tasossa, koska en kykene esim. saamaan pyörätuoliani pihalta rappuun, kun välissä on kymmenkunta poirrasta. Tukholmalainen Regnbågen osuuskunta olisi yuksi ratkaisu (tornitalon 3-4 ylintä kerrosta Gärdetistä lähellä Siljan terminaalia), mutta kustannukset ovat karkaamassa pilviin.

Jos muutan vaihdan nikkiä. ;-)