- 1 / 9
- JuhaniV
- 23.8.2011 21:07
Noinhan lauletaan vanhassa renkutuksessa, jota neuvotaan laulamaan pienessä pöhnässä. Asialla on tietenkin vakava tausta, joka on kenties helpompi kohdata hieman puudutettuna. Kuolema tulee eräänä päivänä meille jokaiselle. Nuorempana kuolema oli jotenkin vain teoreettinen mahdollisuus. Kun ikää tulee lisää, tuo mahdollisuus muuttuu konkreettisemmaksi kun ystäviä ja tuttavia alkaa kuolla niin edestä kuin takaa.
Tulee myös mietittyä, että jos minulta jotakin jää, mitä en ole ehtinyt ennen kuolemaani tuhlata, mitä sille tapahtuu. Minulle on valjennut, että aika monella homolla on se tilanne, ettei rintaperillisiä ole, joille laki määrää ainakin lakiosan. Laillistettu puoliso voi olla, jonka asemasta ja perimisestä laissa on määräykset. Entäpä jos molemmat kupsahtavat yhtä aikaa vaikka auto-onnettomuudessa. Kenelle jäljelle jäänyt omaisuus silloin ohjautuu?
Testamentin tekeminen on viisautta, eikä kuoleman enne. Jos mitään testamenttia ei ole, eikä kukaan perintölain mukaisesti ole perimässä, omaisuus menee yleiseen jakoon, eli valtio ottaa sen haltuunsa. Olisi ehkä järkevää miettiä, josko omaisuudelleni voisi olla jokin hyödyllinen jatkotarkoitus. Olen keskustellut useiden ikätovereitteni kanssa perintöasioista. Aika monelle ongelmaksi on tullut se, kenet tai minkä tahon määräisi omaisuutensa saajaksi. Vaikuttaa kuulemieni tarinoitten perusteella siltä, että aika monessa suvussa pidetään itsestään selvänä suvun homon määräävän omaisuutensa jälkeensä sukulaisille, vaikka jopa välit eivät ole olleet toimivia. Välit sukuun saattavat olla jopa niin traumaattiset, että jättää jotakin heille on kokonaan pois suljettu vaihtoehto. Joillekin ihmisille "ilmainen raha" on jopa tuhoisaa. Jotkin organisaatiot voisivat tulla kysymykseen perinnön saajina, mutta niidenkin kohdalla saattaa olla valinnan vaikeutta.
Tuttu nuorimies sai vuosia sitten perinnöksi mittavan omaisuuden. Hän joi kaiken ja päätyi laitapuolen kulkijaksi siltojen alle.
Kuulin juuri tarinan, jonka mukaan sukulaispoika oli saanut muutamana vuonna taloudellista tukea opinnoilleen ja elämälleen sukulaiseltaan homomieheltä ja tämän puolisolta. Poika ei ole osoittanut millään tavoin arvostavansa saamaansa tukea, vaan piti sitä vain itsestään selvyytenä. Kaiken kukkuraksi hän ilmoitti rakentaneensa elämänsä siten, ettei hänen tarvitse tehdä yhtään mitään, koska hänelle kuuluu sukulaisen homomiehen omaisuus tämän kuoleman jälkeen. Kaiken tapahtuneen jälkeen kyseinen homomies teki puolisonsa kanssa testamentin, jossa poika jätettiin täysin ulkopuolelle. Poika sai myös suorasanaisen ilmoituksen päätöksestä.
Toinen hyvä huono esimerkki suhtautumisesta odotettavissa olevaan ilmaiseen rahaan. Homopari oli tukenut köyhän perheen poikaa mm. makasamalla opintoja. Mitään sukulaisuussuhdetta tai virallisia velvoitteita ei ollut. Jossakin vaiheessa ilmeni, ettei nuori mies arvosta millään tavoin saamaansa tukea. Kun homopari totesi, että hyviin tapoihin kuuluu joskus kiittää saadusta tuesta. Poika vastasi, ettei hänen suvussaan ole ollut tapana kiittää ketään, eikä mistään. Myöhemmin samainen nuorimies ryhtyi liiketoimintaan pilviä hipovilla suunnitelmilla. Hän piti itsestään selvänä, että homoparilta hän saa oitis kaikki säästetyt eläkerahat omaan liiketoimintaansa. Kun rahoja ei kuulunutkaan, hän aikoi viedä homoparin oikeuteen saadakseen rahat itselleen ja käyttöönsä. Joku neuvoi poikaa, että jos aikoo mennä oikeuteen pitää olla jokin kunnollinen peruste vaatimukselleen ja sen lisäksi paljon rahaa asianajajan palkkaamiseen. Poika hankki lopulta varat muualta, aloitti liiketoiminnan ja teki tuota pikaa mittavan konkurssin. Jälkeenpäin hän oli vain naureskellut, että eivät ne olleet hänen rahojaan, jotka hän poltti liiketoimissaan.
Mieheltäni ja minulta on pyritty selvittämään joskus röyhkeän suorasukaisesti, joskus hieman hienovaraisemmin, että kuuluuhan kysyjä perinnön saajiin. Olemme päättäneet pienenkin indikaation ilmetessä tuollaisista odotuksista, että kysyjän nimi viivataan ylitse testamentista, jos se siellä on sattunut olemaan.
Olen mieheni kanssa pohtinut, että olisi ehkä hyvä määrätä testamentissa osa jäljelle jäävästä omaisuudesta johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Olen pitänyt tapanani tutkia asiaa mahdollisten saajien kohdalta sisältäpäin liittymällä jäseneksi ja menemällä toimintaan mukaan. Ensimmäisenä mielessä on jo kauan sitten ollut tietenkin Seta. Toimin siellä pitkään vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä. Pidimme Setan toimintaa tärkeänä ja tuimme järjestöä joskus hiukan taloudellisesti ja eräässä vaiheessa takaamalla lainaa, jolla Seta sai vuokrat maksettua. Myöhemmin uusien toimijoitten aloitettua tehtävissään, minulle valkeni, ettei vapaaehtoistyöntekijöiden työpanokselle annettu juurikaan arvoa. Suhtautuminen ikääntyneisiin homoihin näytti olevan myös aika tympeää. Viimeinen syy unohtaa ajatus Setan tukemisesta testamentissamme millään tavalla oli HeSetan taloudenhoitajan tekemä kavallus. Joku tai jotkut siellä olivat jättäneet valvontatehtävänsä hoitamatta. Kavalluksen paljastuttua kukaan ei ottanut julkisesti vastuuta tapahtuneesta. Se oli minusta pöyristyttävää. En ole ollut Setan jäsen muutamaan vuoteen.
Kokeilin toimintaa äskettäin myös eräässä toisessa yleishyödyllisessä yhteisössä. Kohtelu oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ylenkatsovaa ja nuivaa. Erosin lyhyen jäsenyyden jälkeen.
Järjestöissä ei ilmeisesti ole tajuttu, että vanheneva homoväestö alkaa olla myös aika hyvin toimeentulevaa ja jopa äveriästä. Kunnollisella vanhemman väen kohtelulla voisi olla jopa pitkällä tähtäyksellä taloudellista hyötyä.
Jatkamme etsiskelyä löytääksemme sopivan organisaation testamentinsaajaksi. Se saattaisi olla vaikkapa kulkukissojen hoitokoti. ;-)
Tulee myös mietittyä, että jos minulta jotakin jää, mitä en ole ehtinyt ennen kuolemaani tuhlata, mitä sille tapahtuu. Minulle on valjennut, että aika monella homolla on se tilanne, ettei rintaperillisiä ole, joille laki määrää ainakin lakiosan. Laillistettu puoliso voi olla, jonka asemasta ja perimisestä laissa on määräykset. Entäpä jos molemmat kupsahtavat yhtä aikaa vaikka auto-onnettomuudessa. Kenelle jäljelle jäänyt omaisuus silloin ohjautuu?
Testamentin tekeminen on viisautta, eikä kuoleman enne. Jos mitään testamenttia ei ole, eikä kukaan perintölain mukaisesti ole perimässä, omaisuus menee yleiseen jakoon, eli valtio ottaa sen haltuunsa. Olisi ehkä järkevää miettiä, josko omaisuudelleni voisi olla jokin hyödyllinen jatkotarkoitus. Olen keskustellut useiden ikätovereitteni kanssa perintöasioista. Aika monelle ongelmaksi on tullut se, kenet tai minkä tahon määräisi omaisuutensa saajaksi. Vaikuttaa kuulemieni tarinoitten perusteella siltä, että aika monessa suvussa pidetään itsestään selvänä suvun homon määräävän omaisuutensa jälkeensä sukulaisille, vaikka jopa välit eivät ole olleet toimivia. Välit sukuun saattavat olla jopa niin traumaattiset, että jättää jotakin heille on kokonaan pois suljettu vaihtoehto. Joillekin ihmisille "ilmainen raha" on jopa tuhoisaa. Jotkin organisaatiot voisivat tulla kysymykseen perinnön saajina, mutta niidenkin kohdalla saattaa olla valinnan vaikeutta.
Tuttu nuorimies sai vuosia sitten perinnöksi mittavan omaisuuden. Hän joi kaiken ja päätyi laitapuolen kulkijaksi siltojen alle.
Kuulin juuri tarinan, jonka mukaan sukulaispoika oli saanut muutamana vuonna taloudellista tukea opinnoilleen ja elämälleen sukulaiseltaan homomieheltä ja tämän puolisolta. Poika ei ole osoittanut millään tavoin arvostavansa saamaansa tukea, vaan piti sitä vain itsestään selvyytenä. Kaiken kukkuraksi hän ilmoitti rakentaneensa elämänsä siten, ettei hänen tarvitse tehdä yhtään mitään, koska hänelle kuuluu sukulaisen homomiehen omaisuus tämän kuoleman jälkeen. Kaiken tapahtuneen jälkeen kyseinen homomies teki puolisonsa kanssa testamentin, jossa poika jätettiin täysin ulkopuolelle. Poika sai myös suorasanaisen ilmoituksen päätöksestä.
Toinen hyvä huono esimerkki suhtautumisesta odotettavissa olevaan ilmaiseen rahaan. Homopari oli tukenut köyhän perheen poikaa mm. makasamalla opintoja. Mitään sukulaisuussuhdetta tai virallisia velvoitteita ei ollut. Jossakin vaiheessa ilmeni, ettei nuori mies arvosta millään tavoin saamaansa tukea. Kun homopari totesi, että hyviin tapoihin kuuluu joskus kiittää saadusta tuesta. Poika vastasi, ettei hänen suvussaan ole ollut tapana kiittää ketään, eikä mistään. Myöhemmin samainen nuorimies ryhtyi liiketoimintaan pilviä hipovilla suunnitelmilla. Hän piti itsestään selvänä, että homoparilta hän saa oitis kaikki säästetyt eläkerahat omaan liiketoimintaansa. Kun rahoja ei kuulunutkaan, hän aikoi viedä homoparin oikeuteen saadakseen rahat itselleen ja käyttöönsä. Joku neuvoi poikaa, että jos aikoo mennä oikeuteen pitää olla jokin kunnollinen peruste vaatimukselleen ja sen lisäksi paljon rahaa asianajajan palkkaamiseen. Poika hankki lopulta varat muualta, aloitti liiketoiminnan ja teki tuota pikaa mittavan konkurssin. Jälkeenpäin hän oli vain naureskellut, että eivät ne olleet hänen rahojaan, jotka hän poltti liiketoimissaan.
Mieheltäni ja minulta on pyritty selvittämään joskus röyhkeän suorasukaisesti, joskus hieman hienovaraisemmin, että kuuluuhan kysyjä perinnön saajiin. Olemme päättäneet pienenkin indikaation ilmetessä tuollaisista odotuksista, että kysyjän nimi viivataan ylitse testamentista, jos se siellä on sattunut olemaan.
Olen mieheni kanssa pohtinut, että olisi ehkä hyvä määrätä testamentissa osa jäljelle jäävästä omaisuudesta johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Olen pitänyt tapanani tutkia asiaa mahdollisten saajien kohdalta sisältäpäin liittymällä jäseneksi ja menemällä toimintaan mukaan. Ensimmäisenä mielessä on jo kauan sitten ollut tietenkin Seta. Toimin siellä pitkään vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä. Pidimme Setan toimintaa tärkeänä ja tuimme järjestöä joskus hiukan taloudellisesti ja eräässä vaiheessa takaamalla lainaa, jolla Seta sai vuokrat maksettua. Myöhemmin uusien toimijoitten aloitettua tehtävissään, minulle valkeni, ettei vapaaehtoistyöntekijöiden työpanokselle annettu juurikaan arvoa. Suhtautuminen ikääntyneisiin homoihin näytti olevan myös aika tympeää. Viimeinen syy unohtaa ajatus Setan tukemisesta testamentissamme millään tavalla oli HeSetan taloudenhoitajan tekemä kavallus. Joku tai jotkut siellä olivat jättäneet valvontatehtävänsä hoitamatta. Kavalluksen paljastuttua kukaan ei ottanut julkisesti vastuuta tapahtuneesta. Se oli minusta pöyristyttävää. En ole ollut Setan jäsen muutamaan vuoteen.
Kokeilin toimintaa äskettäin myös eräässä toisessa yleishyödyllisessä yhteisössä. Kohtelu oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ylenkatsovaa ja nuivaa. Erosin lyhyen jäsenyyden jälkeen.
Järjestöissä ei ilmeisesti ole tajuttu, että vanheneva homoväestö alkaa olla myös aika hyvin toimeentulevaa ja jopa äveriästä. Kunnollisella vanhemman väen kohtelulla voisi olla jopa pitkällä tähtäyksellä taloudellista hyötyä.
Jatkamme etsiskelyä löytääksemme sopivan organisaation testamentinsaajaksi. Se saattaisi olla vaikkapa kulkukissojen hoitokoti. ;-)
