Biseksuaalimiehenä parisuhteessa. Haetaan mielenrauhaa.

Iltaa,

päivän luettuani foorumin keskusteluja päätin itsekkin kirjoittaa. Lähinnä oman mielenrauhani takia. Tämä teksti on minulle ns. kaapista tulo ja ensimmäinen kerta kun asiasta edes näin internetin välityksellä kerron kenellekkään.

Olen ollut jo pitkään, nuoresta iästä huolimatta (24.v), parisuhteessa naisen kanssa. Olen siis mies. Noin 13-vuotiaasta saakka olen tajunnut olevani ns. erinlainen, ja tästä saakka olen paininut oman seksuaalisuuteni kanssa, mikä on ruvennut käymään henkisesti todella raskaaksi. Lähes päivittäin, olen noin 11 vuoden ajan miettinyt omaa seksuaalisuuttani ja vasta viime aikoina olen hyväksynyt biseksuaalisuuteni.

Lähinnä tällä, että kirjoitan tänne, yritän päästä irti tästä raskaasta pohdiskelusta ja mietiskelystä. Välillä saan olla onnekas ja unohdan asian n. 2kk väliajoin noin viikoksi tai kahdeksi. Näinä viikkoina olen onnellinen ja pirteä. Kun taas muulloin melko masentunut. Elämässäni ei ole mikään oikeasti huonosti, vaan päinvastoin. Minulla on kaikki syyt olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Minulla on paljon loistavia ystäväviä, loistava ja kaunis tyttöystävä, hyvä koulutus ja hyvät tulevaisuuden näkymät. Lähinnä seksuaalisuuteni kanssa painiskelu vie minusta kaiken energian, ilon ja innon. Vasta viime aikoina olen myöntänyt itselleni olevani biseksuaali ja tämä kirjoitus on minulle asiasta se viimeinen sinetti, jonka kautta haen rauhaa itselleni. Toivottavasti tämä auttaa.

Olen miettinyt tyttöystävälleni kertomisesta, mutta mietin että onko siitä mitään hyötyä? En halua riskeerata suhdettamme asian takia. Tyttöystäväni kyllä hyväksyy homoseksuaalit, mutta omasta biseksuaalisuudesta kertominen voisi järkyttää häntä. Varsinkin näin pitkän parisuhteen jälkeen. Kannattaako kertominen? Kertomista olen miettynyt myös sen takia, että saisin itselleni mielenrauhaa, jota myös haen tämä kirjoituksen kautta. Mikäli tämä ei auta, eikä teidän ihmisten mahdolliset kommentit auta, on minun etsittävä jokin muu keino.

Olen myös miettinyt mahdollista eroamista ihan vain sen takia, että saisin etsiskellä itseäni. Olla mahdollisesti myös miehen kanssa? Näen tulevaisuudessa itselläni vaimon ja lapsia, enkä niinkään näe itseäni seurustelevan miehen kanssa. Seksi miehen kanssa kylläkin kiinnostaa. Nykyään olen myös katsonut enemmän ja enemmän biseksuaali/homopornoa ja näin asiasta kirjoittaminenkin kiihottaa. Enemmän kyllä katson hetero/lesbopornoa, mikä on vain vahvistanut käsitystäni itsestäni. Olen siis biseksuaali.

Haluan vain päästä eroon itseni kanssa painiskelusta ja elää onnellista elämää. Elämää, jota elän sillon kun saan unohdettua seksuaalisuuteni kanssa kamppailun. Olen hyväksynyt itseni vuosien jälkeen tälläisenä kun olen, mutta miksi en saa asialle mitää lopullista päätöstä. Haluan vain jatkaa elämääni.

Parisuhteessa mun mielestä kaikki lähtee liikkeelle rehellisyydestä ja luottamuksesta. Nämä kaksi elementtiä ovat mielestäni aivan olennaiset avoimelle kommunikoinnille, joka puolestaan on tärkeää parisuhteen pidempiaikaisen onnistumisen kannalta.

Sanoit, että olet ollut nykyisessä parisuhteessasi "pitkään", mutta et tarkentanut tätä. "Pitkään" on aika suhteellinen käsite ja eksaktimman ilmauksen kanssa olisi helpompi lähestyä parisuhdettanne. No, joka tapauksessa... Se, että kerrotko vai etkö kerro tyttöystävällesi, riippuu mielestäni siitä, kuinka paljon luotat häneen. Kykenetkö luottamaan häneen niin paljon, että pystyt olemaan hänen kanssaan intiimisti? Intiimillä tarkoitan tässä ensisijaisesti sitä, että uskallatko tässä parisuhteessa olla oma itsesi avoimesti ja rehellisesti ja ennen kaikkea kokonaisena? Jos et, niin mielestäni sopii pohtia, että miksi näin?

Kirjoitit myös siitä, miten tämä salailu vaikuttaa sinuun itseesi. Sanot olevasi masentunut. Sanot, että asian kanssa painiskelu vie sinulta energin, ilon, innon ja mielenrauhan. Tässä on hyvä pohtia sitä, että missä määrin arvostat omaa itseäsi. Onko tämän asian salailu sen arvoista, että olet valmis uhraamaan oman terveytesi, energiasi, ilosi, intosi ja mielenrauhasi sen vuoksi? Vai oletko sen arvoinen, että ansaitset saada elää elämääsi rehellisesti ja avoimesti sellaisena kuin olet? Ansaitsetko tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olet, kokonaisena sinuna?

Tulit kaapista ulos homoyhteisölle. Kirjoituksesi on vaikuttava. Sanon heti tässä vaiheessa, että kannattaa unohtaa sellaiset toivekuvat, että homot ottaisivat sinut avosylin vastaan, jos päättäisit kallistua ikään kuin tälle puolelle. Sinulla ajatellaan olevan kuitenkin jalkasi ainakin pikkuisen sillä toisella puolen. Homo miettii, että et ehkä sittenkään ole sataprosenttisesti sitoutunut ihmissuhteeseen hänen kanssaan. Voit jättää hänet, jos suhde ei olekaan päivänpaistetta ja pyyhältää seuraavan yksilahkeisen perään. Luottamuksen rakentaminen parisuhteessa on työlästä yleensä ja tapauksessasi se on siitä vieläkin vaativampaa.

Lyhyesti: Marcoz, olet ottanut tärkeän askelen astumalla eräällä tavalla kaapista tai ainakin kirjannut, mitä juuri nyt ajattelet. Ennen kuin teet merkittäviä päätöksiä oman elämäsi suhteen ja tietenkin siinä samalla myös kumppanisi kohdalta, keskustele sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat sinua ennen painineet aivan saman asian kanssa kuin sinä nyt. He ovat päätyneet omanlaisiinsa ratkaisuihin. He tietävät myöskin mitä heidän tekemistään ratkaisusta on ollut seurauksena.

Itsensä löytäminen ja sanoiksi pukeminen ensimmäistä kertaa on vaikeaa, mutta solmut alkavat purkautua juuri siitä sanoiksi pukemisesta. Olet siis saavuttanut yhden kulminaatiopisteen tuskailuissasi.

Ulostuleminen on vaikeinta kaikkein läheisimmille ihmisille koska heidän kanssaan on eniten pelissä. Heille ulostuleminen on kuitenkin myös tärkeintä koska aika usein heitä painaa myös jokin huoli sinusta. Ulostulemisesi heille voi ratkaista myös heidän tuskailuaan ja antaa rauhan.

Kannattaa muistaa että kaiken ahdistuksen keskellä seksuaalisuutesi ei ole ongelma eikä sen tukahduttaminen vaihtoehto. Seksuaalisuus voi antaa sinulle enemmän kuin useimmat asiat elämässä ja sen tukahduttaminen viedä yhtä paljon. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nimenomaan biseksuaalisuus on aidointa ja rehellisintä seksuaalisuutta ja kadehdin siihen kykeneviä.

Kumppanillesi kertominen on haastavinta siksikin, että vastassasi on biseksuaalisuuteen liitetty voimakas yliseksualisoiminen. Olettamukset kyvyttömyydestä uskollisuuteen tai yksiavioisuuteen vaikeuttavat kertomista. Ehkäpä kertominen juuri tuskaisista pohdinnoistasi lähtien ja sitoutumista ja luottamusta korostaen voisivat olla tie aiheeseen kumppanin kanssa. Pohdit myös kokeilemista ja sen mahdollisuuksia suhteessasi joten kannattaa olla rehellinen niin itselle kuin toiselle ja nostaa sekin pöydälle.

Omien odotuksiesi madaltaminen kumppanisi reaktiosta voisi olla myös paikallaan: se miten hän suhtautuu yleensä ei-heteroseksuaalisuuteen ja miten hän suhtautuu siihen sen tullessa lihaksi kumppanissa voivat olla varsin kaukanakin toisistaan. Riitaa ja itkua ei kannata pelätä kun riitelee rakentavasti ja ylläpitää turvallisuutta.

Hei Marcoz, olen lähes samassa tilanteessa oleva mies.

Itse pitkän ahdistuksen jälkeen "tulin kaapista ulos homoyhteisölle" (Lainaus JuhaniV:ltä, itse kuvittelin tämän olevan HBLT-yhteisö, johon myös bisse sopii) juuri täällä Ranneliikkeessä.

Tämä nyt ei ehkä ole kovin rohkaisevaa, mutta voi olla ettet saa asialle mitään päätöstä. Itse ainakin luulen näin olevan kohdallani. Valinnat ovat vaikeita; pitäisikö pettää puolisoa ja hakea homoseksuaalisia kokemuksia (ei hyvä), pitäisikö erota ja lähteä etsimään itseään (ei ehkä hyvä), pitäisikö pysyä kaapissa vai kertoa (voi päättyä miten vain). Kun itse pitkän empimisen jälkeen avauduin vaimolleni, jonka tiesin suhtautuvan tosi hyvin homoihin, sai tämä suorastaan raivarin. Asiasta ei ole meillä koskaan enää puhuttu. Kulissit täytyy pitää pystyssä.

Mielestäni sinun kannaltasi hyvää on se, että olet suht nuori. Mitäs jos vaan yrittäisit kuulostella tunteitasi, seurailla vaikka Ranneliikettä ja jopa yritää hakeutua ystävyyssuhteisiin vinokkaiden kanssa? Ehkä sellaisen tunnustelun ja erilaisten ihmisten tapaamisen kautta sinulle alkaisi avautua mikä olet tässä maailmassa.

> kannattaa unohtaa sellaiset toivekuvat, että
> homot ottaisivat sinut avosylin vastaan


Näin se menee. Homot tajuavat biseksuaaleja keskimäärin ehkä yhtä hyvin kuin heterot. Eikä se nyt ole niin kauhean yllättävää kun ottaa huomioon, että homoilla ja heteroilla on oikeastaan enemmän yhteistä keskenään (=kiinnostus yhtä sukupuolta kohtaan).

Marcoz: Minusta on hyvä, että olet miettinyt asiaa niin paljon, että olet saanut kirjoitettua tuntosi paperille (tai koneelle) ja jaettua asian edes nimettömästi. Sellainen auttaa jäsentämään koko asiaa. Mielestäni olennaista on, että tiedät itse paikan kartalla. Luulenpa sen tuovan yllättävän paljon mielenrauhaa, ainakin jollain aikavälillä.

Minä en lähtisi hätiköimään asian suhteen.

En vasiten lähtisi etsimään uusia kokemuksia tai kurkottelemaan aidan toiselle puolelle. Voihan ruoho maistua aidan takana erilaiselle, mutta tuskin pidemmän päälle sen ihmeellisemmälle. Kokemuksia tulee joskus, jos on tullakseen. Tilanteet voivat muuttua muistakin syistä, jolloin ehkä tulee luonteva tilaisuus etsiä itseään.

Kun nykyinen suhteesi toimii, niin minusta selän takana touhuilu nakertaisi suhdetta enemmän tai vähemmän. En lähtisi myöskään missään nimessä eron tielle tämän takia, koska suhteesi käsittääkseni on kuitenkin kunnossa.

En myöskään kovin helpolla olisi kertomassa tyttöystävälle asiasta, ainakaan tasoittamatta tietä ensin pitkään varovasti tunnustellen. Tuloksena voi olla järkytys, kuten arvelitkin. Eniten ehkä siksi, että tyttöystäväsi ei ehkä osaisi läheisessä ihmisessä suhtautua asiaan kovinkaan objektiivisesti, vaan hän saattaisi kokea uuden tilanteen jollain tavalla hyvin henkilökohtaisesti, vaikka sinä et oikeasti mitenkään muutu asian tullessa esiin. Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät asiat ovat yhä todella "leimaavia" asioita.

Mihinkään "lopullisen päätökseen" minäkään en oikein usko tällaisen asian suhteen. Mielenrauhan voit kumminkin saavuttaa hyväksymällä asiat siten kuin ne ovat; näillä pelimerkeillä mennään.

Onnea jo etukäteen kasvavasta mielenrauhasta.

En myöskään neuvo hätiköimään, vaan tunnustelemaan asiaa pikkuhiljaa, kuten "smo" tuossa yllä laittaa.
Kun on rakkautta niin on tahtoa, molemmin puolin, mutta siis: suosittelen rauhallisuutta askel askeleelta.
Pommilla pöytään saa usein aikaiseksi lähinnä lamaantumisia, epäuskoa ja / tai liiallista adrenaliinia...

Itse homona, siis vain miehestä pitävänä miehenä, kommentoisin vain sen että varmastikin biseksuaalille on kaikkein helpointa ja parasta etsiä toinen saman seksuaalisuuden ihminen, joka luonnostaan kokee asiat samalla tavoin.

Biseksuaalin kiinnostus sekä vastakkaiseen että omaan sukupuoleensa ja sen "ymmärtäminen" on tietysti sekä homolle että heterolle aika kova vaatimus, siis suhteessa. Siinähän toinen vaatii hyväksymään oman seksuaalisuutensa, mutta sen vaatimuksen hyväksymisen ja toteuttamisen kautta samalla ei hyväksy toisen seksuaalisuutta samoin. Eli siis jos biseksuaali vaatii vaikkapa homoa hyväksymään sen että bikseksuaali haluaakin lisäksi myös toista sukupuolta käytännössä - niin vaatieessaan ja toimiessaan niin biseksuaali mitätöi taas homon luontaisen seksuaalisuuden että vain sama sukupuoli kiinnostaa.

Siksihän heterot etsivät etupäässä toista heteroa ja homot etsivät etupäässä toista homoa, jottei tuollaisia olennaisia seksuaalisuuden ristiriitoja olisi.

Itse suosittelisin biseksuaalille samaa, eli varmasti toisen biseksuaalin kanssa ei niin herkästi luontaiset kiinnostukset ole erilailla ja niitä on luonnostaan helpointa ymmärtää.

Onhan arvioitu että ihmisistä olisi heteroita n. 80%, biseksuaaleja n. 15% ja homoja 5%. Toisen biseksuaalin löytäminen on siis kolminkerroin helpompaa kuin homoilla toisen homon löytäminen kumppanikseen, jolla kiinnostus sukupuolen osalta ainakin täysin yhtyy.

Toki sitten varmasti ihmisistä löytyy niitäkin, joille se yksiavioisuus ei ole niin keskeinen asia. Parisuhteitahan kannattaisi alkaa muodostamaan yleensä vasta sitten, kun on selvillä itsestään, tuntee itsensä, jotta voi kertoa toiselle jo aluksi vaikkapa tyyliin "olen bi, haluatko bi:n puolisoksesi?".

Biseksuaalin kannattaa myös ymmärtää se, että vaikka häntä itseään kiinnostaa seksuaalisesti sekä oma että vastakkainen sukupuoli, niin heteroa tai homoa eivät molemmat kiinnosta. Käytännössä asia vain tarkoittaa sitä, että biseksuaalille eroottista kiihotusta voi antaa rakastelutilanteissa molemmatkin sukupuolet ja molemmista sukupuolista puhuminen, mutta se taas luonnostaan on heterolle tai homolle aika varma seksintappaja - koska homoa ja heteroa luonnostaan kiinnostaa vain tietty yksi sukupuoli, eivätkä molemmat.
Toki ymmärrettävää on se että biseksuaali tuntee vetoa molempiin sukupuoliin ja hänelle yhtä luonnollista sekin että asiasta vaikeneminen häntä ahdistaa - ketäpä ei. Mutta sitten taas yhtä luonnollista on sekin että homolle tai heterolle epäkiinnostavan seksuaalisen elementin mukaan tuominen ei ole yhtä luonnostaan miellyttävä asia, vaan voi tuoda yhtä luonnostaan sitä ahdistusta, mitä biseksuaalin toisen puolensan piilottelu on. Asia on vain luonnostaan dilemma, jota ei ole helppoa ratkaista, niin ettei se tuottaisi harmia jollekin erilaisen seksuaalisuuden omaavalle osapuolelle.

Itsekin olen kyllä kuullut useastakin biseksuaalin suusta sen, etteivät hetero-vaimo ja homo-miehet ymmärrä biseksuaalia, mutta problematiikka on toki samalla yhtälailla toisinkinpäin, kun vaimo haluaa miehen tai kun homo rakastuu...

Smo kirjoitti edellä kommentissaan "En myöskään kovin helpolla olisi kertomassa tyttöystävälle asiasta, ainakaan tasoittamatta tietä ensin pitkään varovasti tunnustellen. Tuloksena voi olla järkytys, kuten arvelitkin. Eniten ehkä siksi, että tyttöystäväsi ei ehkä osaisi läheisessä ihmisessä suhtautua asiaan kovinkaan objektiivisesti, vaan hän saattaisi kokea uuden tilanteen jollain tavalla hyvin henkilökohtaisesti, vaikka sinä et oikeasti mitenkään muutu asian tullessa esiin."

Itse olen hieman eri mieltä useammastakin asiasta tuossa.

Ensinnäkään tyttöystävää ei kait voi velvoittaa "osaamaan" asennoitua asiaan ihan vain objektiivisesti, koska hän on itse kuitenkin asiassa toisena subjektina, osallisena, eikä ulkopuolinen. Siten toista voi toki ymmärtää, mutta ei itsensä ymmärtämistä poissulkien.

Toiseksi, toinen muuttuu kyllä olennaisesti asian tullessa esiin. Kysehän tyttöystävälle siinä ei ole siitä, että hänen lisäkseen toinen haluaisi toistakin naista, vaan kyse on siitä että toinen haluaakin lisäksi jotain sellaista, mitä tyttöystävä ei lainkaan voi olla, eli miestäkin. Tuntuu luonnollisesta että puoliso voi ajatella että kykenee tyydyttämään kumppaninsa seksuaaliset tarpeet, ainakin kokolailla - mutta kyseisessä esilletulossahan paljastuukin se tosiasia, että kumppanin tarpeita voi täyttää ehkä vain puoliksi, eikä enempää, vaikka miten olisi. Eli tyttöystävälle voi siirtyä se puolinaisuuden tunne, joka oman seksuaalisuutensa toisen puolen peittelyä miettivää kovasti vaivaa.

Sitten, jos tyttöystävä kuitenkin tuntee saavansa puolisoltaan suhteessa muuten ja seksuaalisestikin kaiken sen, mitä itse kaipaa ja jos hän ymmärtää että puolisonsa luontoon vain kuuluu halu toiseenkin sukupuoleen, voi siitä silti tulla päänvaivaa.
Ensiksi siksi että tyttövystävä voi tajuta, että hänhän voi siis olla vain puolikasta, toisen seksuaalisten halujen suhteen ja että puoliso voikin yhtä kokonaisella puolikkaalla haluta ja kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta, joka edustaa sitä, mitä tyttöystävä ei mitenkään voi olla. Tyttöystävä voi olla vain nainen, eikä voi olla se toinen puoli, mies, jota kumppani myös haluaa. Ikävä kyllä, kaukana ei ole varmasti ajatus myöskään siitä, että kumppaninsa kanssa rakastellessaan tai läheisyydessä voi arkarruttaa se, mitä sukupuolta kumppani oikein ajattelee...
Sitten, jos kumppani kykenee vakuuttamaan rakkauttaan tyttöystävänsä kanssa ja tyttöystävä venyy ymmärtämään sen, että kumppani kävisi nauttimassa miestenkin kanssa, tulee siitäkin lisää ajateltavaa, ihan vain turvaseksinkin osalta, koska mies käy harrastamassa seksiä tuntemattoman, tai jopa useiden sellaisten kanssa. Tunnetustihan seksitaudit voivat tarttua kaikkien päittenkin kautta, ellei kaikessa käytä kumia ja riittävää varovaisuutta. Ehkä tuossa asiassa tyttöystävälle voisi antaa mielenrauhaa parhaiten se, jos hän tietäisi miehen harrastavan seksiä vain jonkun yhden miehen kanssa, kenties jonkun toisen pariskunnan bi-miehen kanssa... mutta sitten taas se voi tuoda ajatuksiin potentiaalia siitä, että entäpä jos puoliso ihastuukin siihen mieheen enempi.
Ja jos tyttöystävä on hetero, ei hän luonnollisesti voi kokea mielenkiintoa puolisonsa miestenkesken puuhiin nautintomielessä. Tai ehkä voi, sillä yhtä lailla kuin hetero/bi-miehiä kiinnostaa naistenkesken seksin katselu luonnostaan tai jopa osallistuminen siihen, niin sinälläänhän hetero/bi-naiselle miestenkeskinen voi olla kiihottavaa, katseltavanakin. Mutta nuo riippuu paljon siitä, miten itsekukin meistä on kasvatettu ja millaisiin tuntemuksiin ollaan kasvettu.

Ehkä keskustelun avaajan parisuhteelle ja sen osapuolille voisi olla hedelmällistä tuoda hyvin pohjustaen asia esiin sekä sopia siitä tyttöystävänsä kanssa ja ehkä mieluiten niin että pyrkisi löytämään sopivan ja kiinnostavan toisen bi-miehen, joka on vähän vastaavassa tilanteessa ja muodostaisi heidän kesken perheiden välistä seksuaalisuutta.

Luulisin kuitenkin, että kun asia selvästi keskustelun aloittajan mieltä painaa ja kaipaa jonkinlaista ratkaisua, olisi siihen jokin ratkaisusuuhta löydettävä. Jos eläminen hiertää, heijastuu se väistämättä suhteeseenkin ja kaipaa ratkaisua. Parisuhteessa taas keskinäisiä asioita ja ongelmia ei voi ratkaista yksin, eikä niitä tulisi päättääkään keskinäisten asioiden osalta yksin, kun parisuhteessa ollaan. Kumppanilta salaa toimiminen isoissa asioissa todennäköisesti paljastuu ennen pitkää tavalla tai toisella, sekä haittaa itse suhdettakin, koska toisen kanssa ei voi olla oma itsensä. Seksuaalisuus, jos mikään on myös niitä asioita, joista suhteessa ylipäätäänkin kannattaa puhua. Rakastelutavoissahan kannattaa toiveet ja nautinnot tuoda selviksi, sillä niin niistä pääsee eniten nauttimaan. Keskustelun avaajan asiassa ei tosin niin yhteisistä nautinnoiosta ole vättämättä tai niin helposti kyse, mutta kumppanuus kyllä myöskään toimi olemalla ventovieras omana itsenään toisen kanssa.

Jos kumppanin kanssa on käytännöissä kaukana toisistaan seksuaalisuudenkin osalta, eli vaikkapa vain toisen pornon harrastamisen osalta, kannattaa sitä puolta yrittää kuroa kiinni, yhteen. Monipuolisuus seksinautinnoissa, esim. molemminpuolisen suu- ja anaaliseksin osalta ehkä helpottaisi tyttöystävälle bipuolenkin esille tuomisen pohjustuksena.

nii-in että kuinka paljon suhteessa haluaa jakaa toisen ihmisen suhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Aika harva. Onhan näitä miehiä, joilla on suhde 2 naiseen ja menevät itse hieman sekaisin siitä, että mitä he tekevät.

Seksi on kuitenkin sellainen seikka, josta joutuu joskus luopumaan, kun ei enää pelitä.

On suhteita, joissa ei ole seksiä. Usein niin käy homosuhteissa. Sellainen ei ole tavatonta.

Seksi on aika paljon haluamista ja tarve. Moni luulee, että kokemusten kerääminen tuo onnellisuutta-usein ei. Perusasiat eivät muutu miksikään.

Itse kerroin vaimolleni biseksuaalisuudestani seurustelun alussa rakastelun jälkeisessä raukeuden tilassa ilman hissun kissua tai pikku hiljaa. Vaimolleni asia ei ole ongelma. Kertominen on mahdollistanut minulle esimerkikisi Attituden tai Qx:n lukemisen kotona tai homobaarissa käymisen tai Prideen osallistumisen. Lisäksi meillä on molempia kiinnostava keskustelunaihe: miehet. Kertominen ei tietenkään ole vapaalippu parisuhteen/avioliiton ulkopuoliseen seksiin. Kertomisen siirtäminen eteenpäin nostaa sen kynnystä ja tekee siitä vastapuolelle hankalamman.

Jokainen parisuhde ei toimi samalla tavalla.
Itse olen erittäin onnellinen omasta ratkaisustani.
Arvomaailmani on myös kestänyt miesten välisen seksin kokeilemisen ilman että olen siitä vaimolleni raportoinut.

Olisin hyvin iloinen jos olisin aikaisemmassa kommentissani kokonaan väärässä.

Ja tottahan tuo: parisuhteet ovat erilaisia. Eli tuntosarvet esiin ja tekemään oman parisuhteen näköinen ratkaisu, mikä se sitten onkaan.

[QUOTE]On suhteita, joissa ei ole seksiä. Usein niin käy homosuhteissa. Sellainen ei ole tavatonta.[/QUOTE]

No huhuh, mitenkäs tällaiseen lopputulokseen olet päätynyt?

Ja kylläpä homoliike on taas vauhdissa kommentoidessaan muiden homojen puolesta. Mulle ihmisen seksuaalisuus ei ole missään tilanteessa mikään uhka. Jos puolisoni olisi biseksuaali, transsukupuolinen, homoseksuaali jne, niin loppupeleissä rehellisyys on se, mikä ratkaisee. Näkemäni ja kokemani perusteella homoissa itsessään on todella paljon pettäjiä, joten eipä sitä epävarmuutta saisi siinäkään vaiheessa pyyhittyä pois, vaikka olisi kuinka homo ja eläisi toisen homon kanssa.

Tsemppiä ketjun aloittaneelle ja toivotaan parasta, että kaikki kääntyisi selkeäksi.

jsspsj kirjoitti:

”Ja kylläpä homoliike on taas vauhdissa kommentoidessaan muiden homojen puolesta.”

Mielikuvitusta tuntuu riittävän. Homoliike ei ole mitään kommentoinut vaan yksittäiset henkilöt ovat ilmaisseet käsityksiään ja mielipiteitään.

Mistähän muuten johtuu, että jotkut homot suorastaan halveksivat Setaa ja niitä puolueita, yhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä, jotka todella toimivat meidän kaikkien tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta? Itse olen saanut sen käsityksen, että ne homot, jotka ovat kaapissa ja pitävät itseään alempiarvoisina, vastustavat avointa toimintaa. Se on toisaalta ymmärrettävää, koska viime vuonna julkaistun yleiseurooppalaisen tutkimuksen mukaan Suomessa on kaappihomoja huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Suomi on tässä suhteessa itäeurooppalaista tasoa.
--
Minulla on ollut matkan varrella useita suhteita bimiesten kanssa, myös viimeisin (viimeinen?). Ne ovat olleet antoisia kummallekin, ja toivon ainakin itse oppineeni jotain. Pitkiä suhteita ei ole syntynyt, sillä kohtaamani bimiehet ovat sitten päättäneet elää heteromallin mukaan.

Itsensä hyväksyminen on käsittääkseni tärkeintä, oli sitten homo tai bi. Ihmissuhteet ovat niin monisyisiä, että muuta neuvoa en osaa antaa.

No tämän palstan aktiivisia kirjoittelijoita, voisi melkeen sanoa jo ranneliikehdinnäksi.

Ja kyllä: minä halveksin kaikkea sellaista, joilla ei todellakaan ajata tasa-arvoista kohtelua, vaan vaaditaan jotain omaa lokeroa ja se lokerointi näkyy jo näitä kirjoituksia ja julkaistuja uutisia pläräämällä. Satun vaan tuntemaan niin paljon ihmisiä, joille esim. minun tai kenenkään muunkaan homous ei ole ollut minkäänlainen ongelma, sen sijaan tämmöinen sokea homoliikehdintä aiheuttaa närää ja ärsytystä. He eivät ymmärrä tätä HBLT-yhteisöjen ajamaa "tasa-arvoa", joilla vaan pyritään kokoamaan kaikki "samanmieliset" saman katon alle, ikään kuin seksuaalisuus olisi se ainoa asia, jolla ihminen määritellään.

Ja kuinka ollakkaan tässäkin yhteydessä piti vetästä kaappihomous esille. Mutta laitahan tosiaan tuo tutkimus tänne näkyville, vaikka kyllä hieman epäilen tuon tutkimuksen pätevyyttä. Onko kyse kaappihomojen määrästä vai suhteutettuna väkilukuun? Noissa muissa maissa kun sattuu olemaan hieman enemmän ihmisiä Suomeemme verrattuna. Toinen juttu on se, että vaikka noissa euroopan suurkaupungeissa on selvästi osoitettu paikat ja korttelit homoille, heidän elämänsä olisi siellä "avoimempaa", niin väitän kyllä, että siellä on myös suuren maailman ongelmat. Saksassa uusnatsit pistävät kylmäksi, Saksan maahanmuuttajat käyttäytyvät agressiivisesti homoja kohtaan, Hollannissa turpaan tulee myöskin maahanmuuttajilta jos homoutesi näytät väärässä paikassa jne...

Kiihkoilijoille vastaaminen on hyödytöntä.

Itse olen 19-vuotias bi-tyttö, ja elän avoliitossa miehen kanssa. Kun aloimme seurustella kolme vuotta sitten olin ollut masentunut pitkään, enkä ollut ihan varma seksuaalisuudestani. Kun hän kysyi minulta suhteen alussa, koenko olevani täysin hetero vai olenko bi, sanoin että koen olevani hetero, mutta minusta olisi jännittävämpää olla bi. Samaa olen joskus sanonut perhelleni. Jälkeenpäin tajuan, että oikeastaan sehän tarkoitti sitä, että olin kaapissa ja halusin ulos. Kun sitten joitain kuukausia myöhemmin myönsin itselleni olevani bi, kerroin siitä poikaystävälleni. Sanoin kuitenkin, ettei minulla ole mitään tarvetta kokeilla seksiä naisen kanssa. Sanoin, että rakastan hänen persoonaansa, ja rakastaisin häntä yhtä lailla, jos hän olisi nainen. Koska olin tuolloin todella nuori (16 v), enkä (vaikka jo ala-asteella ihastuin välillä tyttöihin) ole koskaan uskaltanut edes suudella samaa sukupuolta olevaa, hänen oli aluksi todella vaikea ottaa sitä vakavissaan. Ehkä on tänäkin päivänä.

Minusta on kuitenkin viime aikoina tuntunut, että vaikka rakastan avomiestäni ja nautin seksistä hänen kanssaan, haluaisin kuitenkin myös "kokeilla naista". Tavallaan tunnen olevani samanlaisessa tilanteessa - kertoako vai ei? En todellakaan halua pettää tai muulla tavalla loukata häntä. Toivoisin, että häntä kiinnostaisi jollain tavalla osallistua seikkailuun jos siihen halukas kumppani löytyisi, mutta en millään tavalla haluaisi painostaa mihinkään. Hän on niin kiltti, että pelkään että hän saattaisi lähteä mukaan vastoin tahtoaan takiani. Suhteemme suurin (ainoa?) ongelma on se, että meidän molempien on vaikea pyytää tai vaatia mitään, samalla kun yritämme välillä liikaakin saada selville toistemme kaikki toiveet ja toteuttaa ne. Harvat riitamme ovat johtuneet tästä.

Ennen puhuimme enemmän seksistä, ja saattaa olla että jossain vaiheessa mietitiinkin, millaista olisi ottaa mukaan "ylimääräinen" tyttö. Nykyään tuntuisi jostain syystä isommalta asialta ehdottaa tai edes ottaa asia puheeksi. Meillä on todella, todella ihana suhde, ja se varmasti kestäisi pienen kriisinkin, mutta ei minua kauheasti huvittaisi sellaista aiheuttaa.

Huh. En oikeastaan kaipaa neuvoja, koska tunnen itse avomieheni parhaiten, mutta halusin nyt kuitenkin kertoa "jollekin".

Eipä minulla mitään neuvottavaa juuri olekaan, etenkään sen lisäksi mitä tässä keskustelussa on jo aiemmissa viesteissä tullut ilmi.

Mutta tuo kommenttisi, että "tunnen itse aviomieheni parhaiten", pisti vähän mietityttämään. Ymmärsin kuitenkin että tässä on nyt kyse _sinun_ suuntautumisestasi. Ehkä sinun tosiaan olisi syytä selvittää tunteesi mahdollisimman pitkälti tässä ja nyt, sillä jatkossa se voi sitten jo olla vaikeampaa.

En usko että pieni aikalisä suhteessa on ollenkaan pahasta, itse asiassa lähipiiristä löytyy useampikin esimerkki, jossa se on ollut tie todella pitkään ja kestävään suhteeseen.

Kummallinen ristiriita, omien tunteiden selvittämiseksi kokeillaan ryhmäseksiä, jolloin se kokeilun kohteeksi olevan tunteita ei paljon mietitä. Tuleeko tästä "pilleri" masentuneeseen oloon?

#Ja kyllä: minä halveksin kaikkea sellaista, joilla ei todellakaan ajata tasa-arvoista kohtelua, vaan vaaditaan jotain omaa lokeroa ja se lokerointi näkyy jo näitä kirjoituksia ja julkaistuja uutisia pläräämällä. Satun vaan tuntemaan niin paljon ihmisiä, joille esim. minun tai kenenkään muunkaan homous ei ole ollut minkäänlainen ongelma, sen sijaan tämmöinen sokea homoliikehdintä aiheuttaa närää ja ärsytystä. He eivät ymmärrä tätä HBLT-yhteisöjen ajamaa "tasa-arvoa", joilla vaan pyritään kokoamaan kaikki "samanmieliset" saman katon alle, ikään kuin seksuaalisuus olisi se ainoa asia, jolla ihminen määritellään.

Ja kuinka ollakkaan tässäkin yhteydessä piti vetästä kaappihomous esille. #

Ei liity aiheeseen ei, mutta olen täsmälleen samaa mieltä. Ja ei, en ole kaapissa.

Biseksuaalisuus ei ole kaikista helpoin asia. Biseksuaalisuus näkyy monella tavalla; osa haluaa parisuhteen vain toisen sukupuolen kanssa, kun toisen sukupuolen kanssa haaveillaan vain seksistä tai kenties harrastetaan sitä pettämisen kautta. Toki joillakin on avoin suhde ja tuliaisia saattaa tulla...

Alkuperäiselle ehdottaisin tällaista: puhu tyttöystäväsi kanssa. Ensiksikin kannattaa puhua suhteen kestävyydestä ja siitä, mikä saattaisi johtaa eroon. Itse varmaankin sitten kertoisin jotenkin niin, että minulla olisi kerrottavaa, joka on erottanut monia pareja. Voit kertoa, ettet ole pettänyt häntä, mutta olet ollut kertomatta yhdestä todella kivuliaasta asiasta. Jos hän suuttuu asiasta, se on ymmärrettävää. Hänellä on ollut tietty mielikuva sinusta ja mielikuva on murskaantunut. Siinä voi olla kysymyksessä se, että hän on pitänyt sinua unelmien heteromiehenä. Toisaalta hän voi suuttua siitäkin, ettet ole luottanut häneen hänen mielestänsä tarpeeksi.

Et kertonut, onko teillä lapsia. Mietipä sitä, jos teillä on lapsia ja asia paljastuu sitten. Jos vaimosi katsoo sen sitten eron syyksi, on lasten kärsimys turhaa. Jos teillä ei ole lapsia, on asia parempi selvittää, ennen kuin joku muu (siis lapsi) kärsii.

Jos tyttöystäväsi haluaa erota, anna se ero hänelle. Hän ei silloin rakasta sinua tarpeeksi. Jokainen ansaitsee tulla suhteessa rakastetuksi.

Itse olen myös bi, mutta en ole itse ollut missään suhteessa koskaan.

Marcoz kirjoitti:

> "Lähinnä tällä, että kirjoitan tänne, yritän päästä irti tästä raskaasta pohdiskelusta ja mietiskelystä."

On hyvä, että pohdit asioita, sillä miettimättä ei tällainen tilanne varmaankaan sinullekaan selkiydy. Mutta toivottavasti en masenna sinua, kun sanon: miettiminen ja pohtiminen varmasti jatkuu vielä pitkään vaikka tänne kirjoititkin. Sen verran perustavaa laatua nämä identiteettiasiat ihmisen elämässä ovat.

Muutama kommentti kirjoittamaasi tekstiin. Kerroit, että olet biseksuaali ja että sinulla on tyttöystävä. Aika moni tuntemani mies on ajatellut nuoruudessaan samoin. Moni näistä miehistä on myös mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia.

Myöhemmin elämä ei ole kuitenkaan tuntunut oman elämän makuiselta, vaikka he perhe-elämältä sitä toivoivat. Kun he sitten ovat kokeilleet seksiä tai suhdetta miehen kanssa, niin näiden ihmisten yhteinen osa kertomuksesta on: "Sillä hetkellä tiesin, että tämä oli se mikä minun elämästäni oli puuttunut. Näin sen pitää olla!". Ja he ovatkin huomanneet olevansa oikeasti homoja – vaimosta ja lapsista huolimatta.

Toki myös onnistuneita heteroliittoja on. Mies onkin oikeasti biseksuaali ja vielä sellainen luonne, että yhteiselämä sitoutuneena naiseen onnistuu. Vaikka suhteita muihin miehiin ei olekaan, voi tämäkin elämäntapa joillain toimia hyvin. Mikä vaihtoehto toimii kenellekin riippuu varmaankin mm. homoseksuaalisuuden määrästä, muista luonteenpiirteistä ja parisuhteen luonteesta.

Lähinnä haluan sanoa, että ehkä et tiedä vielä tarpeeksi paljon sinusta itsestäsi, et myöskään siitä minkälainen parisuhde olisi sellainen jossa voisit olla onnellinen. Nykyinen tilanne ei ilmeisestikään ole sellainen. Jotain koko tilanteessa pitäisi muuttua. Itsesi hyväksyminen on jo iso askel eteenpäin.


> "Olen miettinyt tyttöystävälleni kertomisesta, mutta mietin että onko siitä mitään hyötyä? En halua riskeerata suhdettamme asian takia."

Kuten juuri sanoin: et vaikuta nykyisessä parisuhteessasi onnelliselta, vaikka tyttöystävä onkin kaikin ilmeisen hyvä. Jos et kerro hänelle ja jatkat edelleen suhdetta, ei tilanne olennaisesti muutu, ellet sitten lähde kokeilemaan irtosuhteita miesten kanssa. Itse asiassa tämä vaihtoehto näyttää olevan aika yleinen, esim. julkiset tapaamispaikat ovat ”täynnä” naimisissa olevia ukkomiehiä. En kehota sinua tähän, mietin vain ääneen.

Vaihtoehtoja on varmasti hankala punnita. Mutta muista, että toisessa vaakakupissa painaa sinun oma hyvinvointisi. Haluatko esim. perustaa perheen ja hankkia lapsia ilman, että puolisosi tietää sinun oikean minäsi? Kenen kanssa hän ryhtyy suhteeseen: oikeasti sinun kanssasi, vai jonkun sellaisen jonka kuvan haluat hänelle näyttää? Rakastaisiko tämä nainen myös bi-sinua? Jos ei, niin hän ei rakastaisi myöskään oikeaa sinua, ainoastaan sitä kuvaa jonka olet hänelle antanut.

Jos hän rakastaisi myös bi-sinua, niin silloin rakkaus kohdistuisi aitoon sinuun. Sen jälkeen voisitte miettiä yhdessä miten sinun bi-osasi käytännössä vaikuttaisi teidän yhteiseen elämään. Olisivatko mies-suhteet sallittuja vai kiellettyjä jne...


Anteeksi, että sotken asiaa hieman lisää. Mutta ehkä tämä on parempi tehdä nyt kuin kahdenkymmenen vuoden päästä. Kirjoitit:

> "Enemmän kyllä katson hetero/lesbopornoa, mikä on vain vahvistanut käsitystäni itsestäni. Olen siis biseksuaali."

Itsekin katson enemmän heteropornoa kuin homopornoa. Mutta olen silti 100% homo. Eli tuo "porno-testi" ei kyllä ole mikään täydellinen identiteettitesti.

Vastaukseni ei varmaankaan ollut kovin isoksi avuksi tässä vaiheessa, mutta toivottavasti sait jotain uutta ajatusta mietiskelyjesi pohjaksi.

Lopuksi voin vain sanoa, että uskon ihmisen olevan onnellinen vain jos hän on sinut itsensä kanssa. Mikään muu vaihtoehto ei kanna pitkälle – oli puoliso kuka tahansa.