Liittyisinkö jäseneksi poliittiseen puolueeseen?
En ole ikinä kuvitellut liittyväni jäseneksi mihinkään poliittiseen puolueeseen. Sen periaatteen sain jo äidinmaidossa. Vanhempieni mielestä kaikki puolueet olivat epäilyttäviä.
Eduskuntavaalituloksen jälkeen olen alkanut pohtia, josko nyt olisi aika muuttaa mieli ja lähteä vaikuttamaan poliittisen puolueen kautta. Pohdintaa kannusti myös tuore uutinen, että vihreisiin ja persuihin on liittynyt uusia jäseniä vaalituloksen tultua julki. Minun mahdollinen valintani ei takuuvarmasti ole persut!
Olen toisinaan miettinyt Kokoomuksen jäseneksi liittymistä, mutta toisaalta en välttämättä halua kuitenkaan sitoutua mihinkään puolueeseen. Vastaan siis, että periaatteessa kyllä.
Ei tulisi mieleenikään liittyä puolueeseen. Joukkoliikkeeseen liittymällä ihminen aina osittain luovuttaa vastuun mielipiteistään järjestölle. Kirkossa tämä näkyy selvimmin, kun kanssaihmisiä saa henkisesti lyödä miten tahansa ja sysätä vastuun mielipiteistään uskonnolle. Eivätkä poliittiset ideologiat eroa siitä mitenkään. Kuvio ja hurmos on sama, oli ideologia sitten uskonnollinen tai poliittinen. Heikompia kanssaihmisiä voi sorsia, koska ideologia antaa siihen oikeutuksen.
Yhteiskuntaan vaikuttaminen onnistuu parhaiten puolueen jäsenenä. Jos arkailee liiallista leimautumista, silloin kannattaa valita sellainen puolue, jolla on parhaiten kykyä punnita asioita monelta kantilta ja joka on yleisesti asioista lähellä omia mieltymyksiä. Eli yhden asian intohimopuolueet kannattaa silloin jättää väliin.
Tuo "intohimopuolue" on mainio termi. Sellaisilla yhden asian liikkeillä ei arkipäivän eduskunta- ja puoluetyössä pitkälle pötkitä.
Minulla on tällä hetkellä jo kaksi periaateongelmaa: liittyisinkö takaisin kirkkoon? Usko puuttuu. Jotenkin olisi epäreilua kuulua organisaatioon, jonka perusideologia on kuitenkin juuri usko. Toisena ongelmana on se, että minulta puuttuu poliittinen linja tai intohimo. Haluaisin ottaa jotakin periaatetta yhdestä puolueesta ja hiukkasen tuosta toisesta, kolmannestakin jotakin. Kannaltani valittavissa on vain huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono.
Sitten vielä sekin periaate, että jos mukaan johonkin lähtee, haluan osallistua oikeasti, eikä vain maksaa jäsenmaksun. Ukollani on jalat maassa: "Hoitaisit nyt ensin tekemättömät kotityöt".
Rivijäsenenä jossain puolueessa ei ehkä vielä voi kovin suuresti vaikuttaa, mutta toki se antaa mahdollisuuden aktivoitua vaikka paikallispolitiikassa ja erilaisissa ohjelmaryhmissä. Jonkun kommentaattorin mukaan monista puolueista tuli nyt valituiksi aikaisempaa avarakatseisempia kansanedustajia, ja puolueen jäsenenä voi aina jotenkin vaikuttaa ehdokasasetteluun ja puolueen ohjelmaan.
Vaihtoehto on lähteä aktiivisesti mukaan järjestätoimintaan, pelkän jäsenmaksun maksamisen sijasta. Monissa järjestöissä toimivana olen pannut merkille, että yleensä niissä toimivat nuoret naiset, mikä on tietysti ihan hienoa - nuorten kanssa on kivaa - , mutta vähän olen ihmetellyt minne ovat kaikki keski-ikäiset miehet kadonneet.
JuhaniV, sinuna en liittyisi kirkkoon. Kirkko perustaa maailmankatsomuksensa, asenteensa ja suhtautumisensa kanssaihmisiin raamatun tekstien pohjalta eikä se siitä mihinkään muutu. Kysymyksessä on formaattiajattelu. Lisäksi historiallisilla uskonnoilla on aina ollut tarve sitouttaa ihmisiä joukkoihinsa enemmän tai vähemmän eettisillä tavoilla nykymittapuun mukaisesti tarkasteltuna. Aikana jolloin ei yleisesti osattu lukea, ei juurikaan ollut luonnontieteitä, ei ollut edes aurinkokeskeistä maailmankatsomusta, ja jossa valistuneiden profeettojen oma sivistystaso nykymittapuun mukaan asettuisi jonnekin ala-asteella olevan PISA-peruskoululaisen tasolle, tarinoiden kerronta oli käytännössä tapa hallita isoja ja herkkäuskoisia väkijoukkoja. Näkemykseni mukaan uskonnot olivat tavallaan sen ajan poliittisia puolueita, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä nykymaailman kanssa.
Minulla on samanlaisia ongelmia nykyisten poliittisten puolueiden ohjelmien ja mielipiteiden kanssa. Monet puolueet esittävät aika ajoin ajankohtaisiin asioihin järkeviä näkemyksiä, mutta kun ne tulevat pohjimmiltaan vääristä puolueista, ei niitä voi sitten kannattaa vaaleissa. Mutta tunne on luonnollinen. Nimittäin eduskuntamme kaikki puolueet ovat pohjimmiltaan yhden asian intohimopuolueita, vaikka pyrkivätkin nimillään häivyttämään tätä tosiasiaa: Kansallinen kokoomus on porvarien puolue, joka pyrkii ajamaan hyvin toimeentulevien asioita, Suomen sosiaalidemokraattinen puolue on työväen eli "sinikaulusduunarien" puolue, Vasemmistoliitto on nimensä mukaisesti liitto entisistä äärivasemmalla olleista ja jopa kommunismia ihannoinneista liikkeistä, joita olivat Suomen kommunistinen puolue, Suomen kansan demokraattinen liitto ja Suomen naisten demokraattinen liitto. Keskustapuolueen juuret löytyvät Maalaisliitosta, joka ajoi maaseutuväestön etuja, mikä heijastuu nykyisin maatilallisten etujen voimakkaana ajamisena kaupunkien etujen jäädessä toiselle sijalle. Vihreät ovat ympäristötietoinen puolue, joka vastustaa ydinvoimaa ja tekojärviä. Kristillisdemokraatit ovat demokraattivivahteestaan huolimatta varsin epädemokraattinen joukko, joka perustaa näkemyksensä kristillisiin eli raamatullisiin asioihin ja on siten valmis henkisesti sylkemään tiettyjen ihmisryhmien kasvoille. Ruotsalaiselle kansanpuolueelle kaikki muu tarvittaessa käy paitsi ruotsinkielen aseman heikentäminen Suomessa. Nyt sitten Perussuomalaiset haluavat suitsia Suomen kansainvälistä osallistumista, avoimuutta ja ajaa tiukasti kansallista asiaa.
Valitse näistä nyt sitten kokonaisvaltaisesti järkevin vaihtoehto. Joskus olisi kiva, jos olisi olemassa erikseen "järki-ihmisten puolue", joka perustaa näkemyksensä tilanteen mukaan ilman suurempia taustaideologioita tai ismejä. Kuitenkin pyrkien kunnioittamaan ihmisyyttä ja luontoa, mikä nyt voisi olla sen minimiperusideologia.
En ole koskaan ollut puolueaktiivi enkä ole nytkään, mutta viime vuonna maksoin puolueen jäsenmaksun. Sain mahdollisuuden vaikuttaa pariin asiaan. Sain äänestää puolueen puheenjohtajasta ja ehdottaa kolmea asiaa, jotka puolueen tulisi ottaa esille hallitusneuvotteluissa. Yhtenä kolmesta ehdotin tietenkin tasa-arvoisen avioliittolain vaatimista, mikä ei valitettavasti sitten kuitenkaan tullut hallitusohjelmaan.
Kokemukseni perusteella voin siis suositella Juhanille ja muille puoluejäsenyyttä, sillä silloin voi vaikuttaa hieman enemmän kuin pudottamalla lipukkeen uurnaan kerran neljässä vuodessa. Jäsenmaksuun sisältyy myös lehti.
Tänä vuonna en ollut maksanut minkään järjestön jäsenmaksuja, mutta muutama viikko sitten päätin kuitenkin maksaa sekä puolueen että Setan tämän vuoden jäsenmaksun. Tuli parempi mieli, kun sain edes jotain hyödyllistä aikaiseksi.
---
Suomen Laillisuuspuolueen puheenjohtaja Jouko Piho täytti 66, ja hän aprikoi, josko on liian vanha politiikkaan. Hän päätyi siihen tulokseen, ettei suinkaan, vaan suorastaan parhaassa iässä Suomen henkiseksi ja poliittiseksi johtajaksi.
”Minä en voi yksin muuttaa Suomen suuntaa. Minä olen vain profeetallinen aurankärki,” hän toteaa vaatimattomasti.
http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125715-taytin-66-vuotta-olenko-liian-vanha-politiikkaanOlen hämmentynyt.
Oliko heitto kirkkoon liittymisestä tarkoitettu vähän niinkuin puolueeseen liittymisen analogiaksi?
Miksi kukaan, joka ei usko kristilliseen mytologiaan, harkitsisi kristilliseen kirkkokuntaan liittymistä (ev. lut. oletan) tai kastetta? Tuollaiseen liittyisi niin suurta valheellisuutta niin monella eri tasolla ja niin moneen suuntaan, että on hyvin vaikea kuvitella, mitä rakentavaa tai hyvää tuollaisella saisi aikaan. (Jep, tämä koskee toki myös kirkon tämänhetkisiä jäseniä).
Puolueen jäsenyys lienee sittenkin eri tason asia kuin uskontokunnan jäsenyys?
Toki molemmissa tulee tasan tarkkaan tietää, mitä jäsenyydellään allekirjoittaa, mitä sillä tulee hyväksyneeksi ja mitä lupautuu ajamaan yhteiskunnassa.
Oli minun viittaukseni, jos sitä tarkoitat, ajateltu analogiaksi poliittiseen puolueeseen liittymiseen minun kohdallani. Itselläni ei ole uskonnollista vakaumusta. Liittymiseni kirkkoon olisi pelkästään poliittinen teko. Sitä en pidä sopivana syynä liittymiselle uskonnolliseen organisaatioon, vaikka siihen minut on tietämättäni kastettu ja ympäristön painostuksesta rippikouluun ohjattu.
"vaikka siihen minut on tietämättäni kastettu".
Vanhempasi toivottavasti tiesivät, mitä johdattivat antamaan tietämättömälle sinulle.
Kristillisen kasteen voi halutessaan pestä pois symbolisesti vaikkapa Hämeenlinnan Katumajärvellä, jos on riitteihin taipuvaista sorttia. ;)
Yesman sanoi: "Puolueen jäsenyys lienee sittenkin eri tason asia kuin uskontokunnan jäsenyys?"
Vai onko sittenkään? Kun tarkastelet asiaa hieman, saatat huomata yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Kyllä ideologia on aina ideologia, oli se sitten poliittinen tai uskonnollinen, ja samat piirteet ja lieveilmiöt siihen aina näyttää liittyvän. Tällaisia lieveilmiöitä ovat mm. ideologian periytyminen vanhemmilta lapselle. Kuinka moni äänestääkään samalla avoin kuin vanhempansa, ja jos uskonto perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen, miten ihmeessä tuo henkilökohtainen kokemus tuntuu osuvan kovin usein niille, joiden vanhemmatkin ovat uskossa? Molempiin ideologiatyyppeihin liittyy myös mm. fundamentalististen kuppikuntien syntymien; uskonnossa erilaiset lahkot ja herätysliikkeet, politiikassa erilaiset intohimopiirit kuten ns. liberaalimafia.
Mä taas en vois kuvitellakaan liittyväni mihinkään puolueeseen - en edes Persuihin, vaikka mä jaankin niiden mielipiteet EU:sta ja maahanmuutosta. Kokoomuksen linjat taas on aika pitkälle yhteneväisii mun linjojen kanssa sillon, kun puhutaan taloudesta ja työllisyydesta (jos nyt jätetään ne kaikkein pahimmat höyrypäät pois laskuista).
Missä tahansa uskontokunnassa tai puolueessa löytyy väkeä, jotka vetävät hommat överiksi. Fundiksiksikin sellaisia sanotaan.
Menee pahasti pieleen, jos kaikkia ryhmittymiä arvostelee vain ääripäitten mukaan. Toleranssi ja maalaisjärki mielessä, niin paremmin menee.
On niitä pakko arvostella ääripäiden mukaan, koska ryhmittymän saadessa valtaa myös ääripää saa samalla valtaa. Itse ajattelen aina worst-case skenaarion, mitä minkäkin ideologian vallassaolo voisi pahimmillaan saada aikaan ja teen päätökseni sen mukaan.
Poliittisesti jonkinsortin aktiivina voin kyllä tunnustaa yhtäläisyyksiä uskontojen ja poliittisten ideologioitten välillä. Jokaisen puolueen jäsenistö ja laajemmin kannattajajoukko muodostuvat kirjavasta joukosta ihmisiä, jotka suhtautuvat puolueeseensa monin eri tavoin ja intohimottomasta intohimoiseen. Kuten täällä jo todettiinkin, niin nykyään eduskuntapuolueet ovat enempi kannattajaryhmiensä edunsaajaorganisaatioita, jotka tappelevat resursseista muita vastaan. Tällaisessa ympäristössä on vaikea muuttaa järjestelmää muutoin kuin katastrofien myötä (kuten 90-luvun lama; tämä meneillään oleva eurokriisi ei taida riittää isompiin muutoksiin ellei tilanne olennaisesti pahene).
Yksi syy tähän on, että televisiossa ja sanomalehdistössä käydään vähän keskustelua siitä, mistä asiat johtuvat ja mitä vaihtoehtoja ongelmien korjaamiseen on, ja kerrotaan vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia ja suhteutetaan niitä katsojien/lukioiden tuntemiin muihin asioihin. Vain henkilöiden välinen dramatiikka tuntuu kiinnostavan. Toki poliittiset aktiivit keskenään keskustelevat noistakin asioista, joskin sekin taitaa tapahtua aika pitkälle edunsaajien pohjustamana. Itse suhtaudun politiikkaan sen pohjalta, millaista keskustelua poliittisessa liikkeessä käydään ja kuinka päteviltä ehdokkaat vaikuttavat (kuinka argumentoivat, millainen koulutus ja harrastuneisuus). Vanhempieni, kumppanini, kavereitteni tai julkkisten poliittisella suuntaumisella ei ole minulle juurikaan merkitystä oman poliittisen mielipiteenmuodostukseni kannalta, joskin toki kaikki poliittinen keskustelu vaikuttaa sillä tavoin, että tulee tietoiseksi erilaisista ajattelutavoista ja mielipiteistä.
En suhtaudu kovinkaan vakavasti puolueitten virallisiin ohjelmiin. Ne ovat kompromissien tai hyvin pienten piirien tuottamia dokumentteja, joita harva ehdokaskaan on lukenut ajatuksen kanssa. Todellisessa elämässä ei juurikaan ole pelkoa, että yksittäinen poliittinen liike saisi enemmistöä eduskuntapaikoista, joten itse uskallan äänestää liikkeitä, joiden en mistään hinnasta edes toivoisi saavan enemmistöä. Vaikkapa vain protestiksi valtaapitävää hallitusta vastaan, silloin kun en sen linjaa kannata. Minusta suurin ongelma nykyiseisessä demokratiassamme on vaalijärjestelmässä, joka perustuu käytännössä puolueisiin ja vaalipiirijakoon. Tällä hetkellä ääni menee hukkaan, jos äänestän aitoa eduskunnan ulkopuolelta löytyvää vaihtoehtoa tai ajautuu sellaisen ehdokkaan hyväksi jota en missään tapauksessa haluaisi eduskuntaan. Tämä jälkimmäinen on ongelmana nykyisissä poliittisissa puolueissa, joissa ideologiaerot ovat suuremmat puolueiden sisällä kuin niiden välillä.
Yksi asia mikä minua erityisesti harmittaa suomalaisessa poliittisessa keskustelussa, on kasvojenmenettämisen pelko. Harvat uskaltavat keskustella asioista oikeasti, vaan turvautuvat ympäripyöreään liturgiaan (mikä toki voi olla värikästä, nokkelaa ja tunteisiin vetoavaa, mutta varsinaista asiaa karttavaa). Ymmärrän toki, että eivät he turhaan pelkää kasvojensa menettämistä, sillä niinhän se on, että eivät kaikki kaipaa asioista keskustelemista ja älyllistä rehellisyyttä vaan ovat omien ennakkoluulojensa vankeja. Tähän lääkkeeksi kaipaisin aitoa totuuteen pyrkivää journalismia.
Olen pohtinut tätä parin viime vaalien alla, ja päätynyt olemaan liittymättä.
Suurimpana syynä etten ole mennyt isommin mukaan mihinkään on kai ollut epäily sellaisesta joukkona samaa mieltä -ajatustavasta.
Haluan miettiä asiat itse.
Mutta kunhan oma tilanne tästä muuttuu uudelleen vauraammaksi kuin mitä tällä hetkellä, saatan kumminkin lahjoittaa joissakin tulevissa vaaleissa vähän rahaa PeSuja vastaan (hirvittäville punavihreille).
Ehkä jonain päivänä voisin liittyä puolueeseenkin, mutta jos, niin epäillen.
Tällä hetkellä tuntuu asiallisen vapaalta sanoa mitä haluaa kun sanoo sen poliittisesti sitoutumattomana.
(Olen kyllä kuulunut puolueeseen, silloiseen vihreään liittoon, noin neljän ja puolen vuoden ajan.
Tämä tapahtui 90-luvulla kun sekä minä että tuo silloinen Vihreä liitto olimme varsin nuoria.
Jättäytyminen pois puolueesta tuon melko lyhyen ajan jälkeen oli erittäin harkittua.)
minä olin aikoinaan vihreiden jäsen, mutta jätin touhun kun ei ne olleet kovinkaan vihreitä loppujenlopuksi.
Minä puolestani opiskelen sellaista alaa, että jäsenyys poliittisessa puolueessa voisi tulla kyseeseen. Harmi vaan, ettei Suomessa ole puhdasta sosiaaliliberaalia puoluetta.
Vihreät ovat ainakin vaalikoneissa minua lähinnä, vaikken miellä itseäni erityisen vihreäksi. Vasemmistoliitto on mielestäni turhan ehdoton joissain kysymyksissä. SDP:ssä taas on se vanhoillinen siipi, joskaan se ei ole yhtä suuri kuin Kokoomuksessa. Ylipäätänsä en jotenkin liitä itseäni työväenliikkeeseen, vaikka minulla on siitä suhteellisen positiivinen kuva. RKP:ssäkin on se yksi periaate ylitse muiden, eikä se ole minulle kaikki kaikessa. Keskustassa taas ei ole juuri mitään sosiaaliliberaalia, vaikka puolue sen aatteekseen lukee. Täyttä huijausta. Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit taas nyt eivät tule kuuloonkaan...
On totta, ettei Suomessa ole puhdasta sosiaaliliberaalia puoluetta. Riippuen siitä, mitä tarkoitat sosiaaliliberaalilla, on kuitenkin yksi puolueeksi pyrkivä selkeästi liberaali aatteellinen yhdistys, nimittäin Edistyspuolue. Sosiaaliliberaali-määre olisi oikeutettu siinä mielessä, että eivät kannata sosiaaliturvan lakkauttamista, vaan sen korvaamista perustulolla. Kannat löytyvät sivulta
http://edistyspuolue.fi/edistyspuolue-kannat/ .
mun tekis mieli liittyä kristillisdemokraatteihin, ne on ainoa puolue persujen ohella jolla on munaa tässä homoasiassa. Luonnollinen isä-äiti-lapsi- perhe kunniaan.
No mutta liity ihmeessä!
"Luonnollinen" perhe, mikä se on? Et kai tosissasi kuvittele ettei heteroydinperhenormin levittämiseen ole tarvittu vuosituhansien verran keinotekoista välikättä, jotta voisit kutsua sitä "luonnolliseksi"? Pääosan ihmiskunnan historiasta "luonnollisten" heteroperheiden lapset ovat kasvattaneet pitkälti lapsettomat aikuiset sukulaiset ja muut tuttavat. Arvaas vaan, mikä sukupuoli heitä kiinnosti.
Rox2010 voisi liittyä kristillisteokraatteihin itkemään homouttaan, kenties se taikauskoinen poppoo tuon raukan vielä "eheyttää". Voi Luoja sentään tosiaan, kuinka vastenmielinen tyyppi...
