Sokea koira

8 v Roosa-koira sairastui diabetekseen ja menettei näkönsä samalla. Onko muilla kokemuksia / vinkkejä sokean koiran hoidosta... Miten esim. koiran kanssa reissaaminen on onnistunut, uskaltaako talossa muuttaa järjestystä jne.
Roosa on kyllä ainakin ulkoisesti ihan hyvin sopeutunut tilanteeseen ja muistaa tutut paikat hyvin muistin (vai liekö hajuaistin) perusteella.
Kiinnostaa tuo diabetes koiralla. Kuinka lääkinnällä pystytään säätelemään verensokerin tasoa ja taata koiralle paras mahdollinen olotila? Eikös se ole aika tasapainoilua ruuan ja insuliinin annostelun kanssa?

Itse olen koiraharrastaja ja pidän eläimistä. Johtoajatukseni on toimiminen eläimen parasta ajatellen... on varmaan aika hankalaa arvioida, esim. Roosan tapauksessa, onko koiran elämä antoisaa, tunteeko se olonsa turvalliseksi, onko eläimen elämä enää elämisen arvoista.

Koirat ovat varsin sopeutuvaisia, mutta varmaan näön puuttuminen aiheuttaa jonkinmoista stressiä eläimelle. Toiset koirat reagoivat pitkäaikaiseen stressiin ahdistumalla, joka purkautuu kaikenlaisena eitoivottuna käyttäytymisenä. Toiset taas masentuvat, kääntyvät sisäänpäin... syövät ja nukkuvat. Näiden tapausten kohdalla omistaja ei usein tunnista ongelmaa, vaan luulee koiransa olevan tyytyväinen elämäänsä.
  • 3 / 10
  • bittersweet
  • 27.3.2004 17:13
Edesmenneellä mäyräkoirallamme puhkesi diabetes koiran ollessa n. 9-vuotias.

Hoitomuotona koirien diabetekseen on insuliinin piikittäminen ja ruokavalion järkeistäminen. Eli koira söi vanhoille koirille tarkoitettua ruokaa, jolla pyrittiin tasaamaan veren glukoosipitoisuuksien vaihtelut.

Insuliinia istettiin kaksi kertaa päivässä, aina ennen ruokailua. Määrää jouduttiin lisäämään sairauden edetessä.

Jo heti aluksi eläinlääkäri sanoi, että elinikää on jäljellä 1-2 vuotta ja koira todennäköisesti sokeutuu parin kuukauden sisällä.

Hoito tehosi koiralle hyvin. Koira tosin oli perso kaikelle ruualle ja aina varastettuaan ruokia oli hyvin sairas muutaman päivän. Näitä "ahmimiskohtauksia" pyrittiin sitten säätelemään piikittämällä enemmän insuliinia, jos koira oli jotenkin keplotellut itsensä ruokavarkaisiin.

Koira sokeutui varsin myöhään. Täysin sokea se eioikeastaan ollut missään vaiheessa vaan reagoi edelleenkin liikkeeseen ja valoon.

Diabetes kuitenkin nakertaa koiran hermorakennetta ja esim. verisuonia. Viimeinen piikki annettiin, kun koira alkoi epäsäännöllisesti saamaan epileptistyppisiä kohtauksia, juuri tuon hermorakenteen rapistumisen vuoksi. Viimeinen piikki jouduttiin muutenkin antamaan suoraan sydämeen, koska koiran veisuonet olivat sen verran haprastuneet, ettei pistäminen tahtonut onnistua.

Mutta diabetes-koira voi elää hyvinkin onnellisesti tuon 1-2 vuotta. Omamme eli n. vuoden sairauden diagnosoinnista. Näköaisti ei ole koiralle mitenkään välttämätön, eikä hidas näönmenetys sitä juurikaan stressaa. Koira peilaa maailmaa niin eri tavalla kuin me.

Sressitilanteet puolestaan pahentavat diabetesta. Koira oli hyvin läheisriippuvainen räästä perheemme jäsenestä ja hänen poissaolonsa sai koiran syömättömäksi -ja mitä sitten tapahtuikaan. Huh huh.

Diabeteksen hoito on rankkaa ja kannattaa miettiä jaksaako sen tehdä. Eikä se nyt järin halpaakaan ole. piikitys ja ruokinta pitää tehdä määrättyinä kellonaikoina. AINA.

Toivon antoisia aikoja sinulle ja koirallesi vielä ainakin useiksi kuukausiksi!
Hui... Tippa linssiin tuli sinun (bittersweet) jutusta... Tällä hetkellä Roosa ainakin vaikuttaa hyvin elinvoimaiselta (on reilun kuukauden ollut diabetesdiagnoosi tiedossa. Nyt hänelle laitetaan 15 yksikköä humaani-insuliinia (Protaphan) aamulla niskaan (ei etsitä verisuonia) ja kontrolli on joka toinen viikko eläinlääkärissä. Uskoisin, ettei Roosa lähde kotiin vielä vuosiin. Itselläni 1-tyypin diabetes, että varmaan kokemus taudista jotain auttaa. Lopettaa emme aio Roosaa, niin kauan kun hänen elämä mukavalta näyttää. Ja onhan hänellä neljä ymmärtävää ja rakastavaa kisukaveria isäntien lisäksi päivien ilona. Kiitoksia kokemuksien jakamisesta.
Kyllä tässä meinaa tirahtaa tippa linssiin minultakin, koska olen hyvin eläinrakas... ja on itsellä kymmenvuotias pikkukoira, joka on kärsinyt jo vuosia pahasta ihottumasta. Se on jo vuoden ollut nyt niin pahana, että ihan masentaa kun ajatteleekin, että sen voisi joutua lopettamaan.
Koirasta on tullut yhtä rakas, kuin mistä tahansa perheenjäsenestä...

Todella surullisia nämä jutut. Sokea koira on vielä jotain aivan kamalaa... olisi niin ihanaa, jos koiralle voisi selittää, mitä sille on tapahtunut, että mistä sen sokeus johtuu. Mutta koiralle se tapahtuu kuitenkin vain yhtäkkiä (tai pikkuhiljaa), eikä mitään selitystä sille tule. Se on vain sopeuduttava... surullista.

Koittakaa jaksella kaikki eläinhuoliset!
*sniff*



Onneksi koiran hajuaisti on monin verroin kätevämpi kuin ihmisellä, joten en usko sokeuden hirveästi menoa haittaavan, vaikka tapaturma-alttius saattaa lisääntyäkin. Vaikka eihän se tietenkään mukavaa ole kenenkään kannalta. Omat koirani eivät ole koskaan sokeutuneet, mutta tiedän että koirat itsereflektoivat ihan siinä missä ihmisetkin.

Koirani Puppe, joka jouduttiin lopettamaan naapurin hakattua ja kivitettyä sitä pitemmän aikaa (-> tuli hulluksi, vihaiseksi ja ylettömän säikyksi) oli viimeiset päivänsä todella surullinen. Puppe näki aseen ja vaikka pasifistikoira (juoksi aina metsästä kotipihaan, jos sukulaismiehet sen metsälle veivät) olikin, tiesi mitä se tarkoitti. Yhdessä sitten nurkassa kyhjötettiin ja itkettiin. Siitäkin huolimatta että koirilla ei mukamas "ihmistoiminnollisia" kyynelkanavia ole...Menipäs hieman asian ohi, muuta pointti oli siis, että kyllä sairaan koiran kanssa voi puuhastella paljonkin, sen ehdoilla tietenkin :)
  • 7 / 10
  • Grimalca
  • 20.5.2004 23:29
Tuossa pari viestiä taaksepäin kirjoittelin omasta koirastani, ja kauhistelin miten kamalaa olisi koiran sokeutuminen...



En olisi silloin uskonut, että joudun itse samaan tilanteeseen... sen jo entisten vaivojen lisäksi (joista puhuin) koirani on sairastellut ja nyt syy selvisi: diabetes. Koirani myös sokeutui parissa päivässä (luultavasti siis näkö huonontunut pidemmällä aikavälillä, mutta nyt sen näkökyky katosi täysin).



Se on niin säälittävää katseltavaa; katselee väärään suuntaan odottavaisena, kunnes puhun ja vasta sitten se kääntää päänsä oikeaan suuntaan... kompastelee ulkona, on allapäin...



Sokea koira vielä menettelisi, mutta kun nyt tuli diabetes, ja ennestään jo oli todella pahoja vaivoja... tulee huomenna lopetuskeikka.



10 vuotta kanssamme olleen perheenjäsenen lopettaminen on todella niin kova juttu, että huh... Ärsyttää ihmisten välinpitämättömyys, sillä ihmisiltä (joilla ei ole itsellä ollut lemmikkejä) on tullut nyt kommenttia tyyliin: "Vai sellaista. Noh, tänään kävin plaa plaa..."



Tulee uneton yö, kun tietää mitä on edessä... *nyyh*
*nyyh nyyh*

Miksi pakotinkaan itseni lukemaan näitä surullisia tarinoita..... Otan osaa kaikille.
Jos haluat keskustella vielä sokean lemmikin kanssa elämisestä, otahan yhteyttä, sillä voin antaa osoitteen tuttavalleni, jolla on sokea koira syntymästään asti. ja pärjäilee kuulemma hyvin
Minun koirallani(narttu), joka on nyt neljätoista, todettiin diabetes kesäkuussa -02, siis jo yli kaksi vuotta sitten. Eläinlääkäri antoi elinaikaa 2-4 vuotta. Pistoksia on annettu siitä lähtien 2 kertaa päivässä säännöllisesti. Pari ensimmäistä vuotta sairauden kanssa on mennyt ihan mukavasti.
Viime talvena koiramme sai ensimmäisen kerran epileptisen kohtauksen, joka oli aika kauheaa katseltavaa aluksi. Kohtauksia on ollut pari kolme kertaa ja käyttäessäni koiraani lääkärissä kohtausten epäiltiin johtuvan liian isosta insuliiniannoksesta. Sitä pienennettiin ja sen jälkeen ei kohtauksia ole ollut.
Kesä on kuitenkin ollut yhtä tasapainoilua. Alkukesästä alkoi juoksuaika ja tiputtelu. Vuoto oli kestänyt noin kuusi viikkoa (normaalisti kolme) kun vein ystäväni taas lääkäriin ja siellä todettiin hormonihäiriö, jonka vuoksi vuoto ei lopu. Saattaisi kestää loputtomiin.... Onneksi vuoto loppui kymmenen viikon jälkeen.
Näkö on mennyt todella huonoksi, mutta silti lenkilläkin käydään ja aina ystävä on innokkaana lähdössä mukaan. Olemme tehneet remonttiakin ja järjestystä on muutettu, mutta ihmeellisesti koira vain luovii omassa kodissaan.

Nyt elämme päivän kerrallaan tasapainoillen. Toinen päivä on hyvä, toinen huono.
Tänä kesänä on monta kertaa tuntunut ettei enää jaksa, mutta mitäpä sitä ei tekisi ystävänsä eteen ; )
Voimia kaikille koiran omistajille!