Uudistettu ulkoasu
Uusi vuosi ja uudet kujeet toivat mukanaan myös uudistetun ulkoasun ranneliike.nettiin. Ylläpitoa kiinnostaakin nyt mitä ajatuksia uudistus herättää?
Suurin muutos taitanee olla hieman totuttelua vaativa päävalikon siirtäminen vasemmalta ylös.
mukavaa kun ulkoasu aina välillä vaihtuu. aika kulmikkaaltahan tämä vaikuttaa ja oudolta aluksi mutta kai tähänkin ehtii vielä kyllästyä.
Kunhan nämä foorumin "Lähetä", "Ohjeet" jne, buttonit mukautetaan uuteen designíin (ja bannerit), niin sitten on priimaa, vaikka itse jos olisin suunnitellut, niin olisin joko siirtänyt linkit pikkuisen alemmas tai korostanut niitä jotenkin. 9+ ja pidän tästä paljon enemmän kuin vanhasta.
Hyvä on! Varsinkin kun surffailen netissä GPRS:n avulla. Sivujen keventyminen nopeuttaa selaamista huomattavasti. Kiitos!
Ihan kiva muutos tälläkin kertaa! Edellinen muutos oli suunta pyöreämpiin muotoihin, nyt taas mentiin kulmikkaisiin muotoihin. Suorastaan nerokas oivallus on tuo toispuoleinen viiste otsakkeen oikeassa reunassa.
Yläpuolen linkit ovat nekin hyvä juttu. Tosin tuossa paikassa olevat tekstit tuovat assosiaation alasvetovalikoista. Mahtaisiko olla mahdoton juttu tehdä niistä samantien alasvetovalikkoja? Eli niiden valinnat viittaisivat noilla sivuilla oleviin asioihin ja/tai linkkeihin? Ainakin sivuilla olevien otsikoiden tasolla. Tosin, jos sivuille lisätään otsikoita ja linkkejä, voi alasvetovalikoiden päivittyminen olla jonkin verran monimutkainen juttu.
Lisäksi on hyvä, että sivu aukeaa aina kuva-alan keskelle eikä sen vasempaan reunaan korkearesoluutionäytössä (esim. 1400x1050 näyttö). Mutta niin teki myös sivuston entinen malli.
Oli joskus puhetta että seuraavan päivityksen yhteydessä
tulis sellainen toimento joka siirtäis keskuteluissa aina uusimmat viestit ylös,siis keskusteluryhmissä.
(olispas sekavasti selitetty...=))
Onko toiminnnassa?
Keskustelualue toimii edelleen vanhalla järjestelmällä, eli toivottu muutos on edelleen hyllyllä odottamassa... :)
Ihan hyvä, toimii vaan vähän hitaammin kun selailee kännykällä. muuten ei valittamista
Logon alla scrollaava teksti häiritsee liikkeellään, ei tuo oikeastaan mitään lisäinformaatiota ja vie lisäksi ruudulta turhaan pystysuuntaista tilaa. Sen voisi minusta poistaa.
Pidin enempi vanhoista, pyöreistä muodoista.
Tämä uusi design ei käytä koko screenin tilaa tehokkaasti hyväksi, on aika kulmikas (makukysymys) ja hitaampi käyttää modeemin kautta verrattuna edelliseen versioon.
Nykyinen ulkoasu käyttää tilaa melko tarkkaan saman verran kuin entinen ja on huomattavasti kevyempi latautumiseltaan kuin edellinen.. :)
Linkki "alueet" on välillä ainoastaan alareunassa. Hankalaa jos alueella on paljon viestejä niin joutuu skrollaamaan alas asti.
Lisäksi viestin "lähetä" button voisi olla selkeämmin esillä.
Tyylikäs ja selkeä visuaalisesti!
Alareunan linkkiä 'alueet' vastaa käsittääkseni yläpalkin linkki 'keskustelut'.
Uusi ilme on parempi ja tyylikkäämpi kuin entinen; selkeämpi ja mielestäni helpompi käyttää, nyt kun siihen on tottunut.
Nuo symbolit tuovat mieleen armeijan... haha..
Kun en armeijaa ole käynyt, niin eivät ne sitä mieleen tuo... Minusta hyvä muutos!