Under the tracks

Tänään olin parisen tuntia yksin pimenevässä Helsingissä, ystäväni Satun ollessa harrastamassa seksimaratonia poikaystävänsä luona. Nautin olla yksin. Vihdoinkin oli aikaa vain itselleni. Kävelin pitkin katuja, katselin ja kuvasin ihmisiä. Sitten tapahtui jotain mykistävää. Kävelin Birdietä kohti. Edessäni tallusti kolme perussuomalaista heteromiestä, ja kaksi naista. Kaikki olivat varmaankin iältään kolmenkympin paremmalla puolella. Kaikilla miehillä oli sixpackien kuoret päässä, ja kaljat kädessä. Birdien kohdalla he alkoivat huudella kaikille vähänkin siistimmin pukeutuneille vastaantuleville miehille että "vitun homot saatana menkää panemaan niitä Göraneitanne, vitun ruttopersehomot" jne. Hyvä ettei yksi mies saanut turpaansa, kun sanoi niille öykkäröiville ukoille jotain vastaan. Kävelin siinä aivan heidän kannoillaan, ja kirosin itsekseni, kun yksi naisista kääntyi minua kohti ja huusi "mitä sinäkin vitun lesbo meitä seuraat, mene niiden huorien ja rekkalesbojen sekaan!" Pian siihen yhtyi melkein koko sakki, ja minä en voinut muuta kuin seistä paikallani suu auki. Onneksi ne siitä lähtivät aika pian, kun ihmisiä alkoi kerääntyä ympärille. Käännyin ympäri, ja jatkoin matkaani suuntaan. Birdien ovelle ilmestyneet naiset ja miehet loivat sympaattisia katseita minua kohti. Saman idioottiporukan näin myöhemmin dtm:n edessä huutelemassa, silloin tosin älysin olla menemättä lähellekkään heitä. Mietin, että onko suomalaiset tosiaan niin helvetin homofoobista kansaa, että pelkästään homobaarin oven edestä kulkeminen riittää haukkumisen syyksi? Jo toistamiseen viikon sisällä sain osani rasistisista ivoista. Toinen kerta oli Imatralla viime viikolla, kun ihmispaljouden keskellä suutelimme erään tytön kanssa. Nuoret tytöt ja pojat, naiset ja miehet huutelivat meille rivouksia ja loukkauksia. Silloin se ei tuntunut läheskään niin inhottavalta, kun lähellä oli toinen ihminen. Silloin emme välittäneet siitä, vaan jatkoimme suutelua. Hmmh. Tiedän toki, että niin, niin monet joutuvat kokemaan samanlaista päivittäin. Mutta minä en ole ennen tällaisiin tapauksiin törmännyt, olenhan vasta viime keskiviikkona 17 vuotta täyttänyt.
Tuosta välikohtauksesta huolimatta hetken päästä jatkoin taas rauhallista kävelyäni hymyillen. Sain kauniita kuvia vanhasta harmonikansoittajasta, ja muista ihmisistä. Tunsin oloni niin rauhalliseksi kävellessäni pitkin katuja.

Hohhoijaa. Päätinpäs kehittää itsellenikin tällaisen blogin, vaikka aktiivisesti kirjoitankin toiseen nettipäiväkirjaan. Mutta ehkäpä tätäkin muistan päivitellä sitten..

Tuntuu hieman oudolta kirjoittaa kaikkien ihmisten luettavaksi jotain tällaista, kun muuten on tottunut kirjoittamaan pelkästään kavereiksi määritellyille henkilöille. No, ehkä jätän kaikkein suloisimmat synnit kertomatta.

Eilinen ilta oli mahtava. Istuttiin poikien kanssa vanhan koulumme pihalla, muisteltiin menneitä, ja humalluttiin. Pojat kyhäsivät nuotionkin koriskentälle, ja siinä sen loimutessa meillä oli oikein mukavat keskustelut. Antti käytti matemaattisia sivistyssanoja kuvaamaan kaapista tullutta homoa, harmi vaan etten muista kuin loppuosan siitä: ... homoseksuaalisesti introvertti. Tuohon eteen kuuluisi vielä joku sana, jota yritin opetella koko illan, mutta turhaan ilmeisesti.
Antin kanssa pohdittiin huvittuneina myös sitä, että olemme nykyään hyviä kavereita. Ala-asteella Antti sai koko luokan kiusaamaan minua, olin ihan romuna aina kahdeksanteen luokkaan asti sen takia. Antti pyysi anteeksi, ja sanoi että on hienoa että ollaan nyt tässä. Olin samaa mieltä.
Jode kertoi, että aluksi oli outoa, kun aloin viettämään aikaani heidän kanssaan. Kun oli joku _naispuolinen_ kuuntelemassa niiden juttuja. Mutta nyt kuulemma olin kuin yksi pojista. Niinhän siinä yleensä käykin.

Olen iloinen. Krapulakaan ei vaivaa. Kohta on Puntala-rock ja Ankkarock sen jälkeen. Rahareikiä, rahareikiä. Onneksi äiti lupasi maksaa tatuointini, synttärilahjaksi. Yksi rahareikä vähemmän. Nyt suihku kutsuu.