• WBoy

Kylläpäs aika tuntuu rientävän, tai sitten minä olen vain laiska, ja eiväthän nämä vaihtoehdot tietenkään toisiaankaan pois sulje =) Oli miten oli, edellisestä bloggauksesta on kulunut jo tovi. Vierailen kyllä sivuilla lähes päivittäin ja luen muiden juttuja, jostain syystä omat ajatuksen eivät vain eivät ole siirtyneen näppäimistön välityksellä muiden ihmeteltäväksi.

Reilussa puolessa vuodessa on tapahtunut, oikeastaan, ei kovinkaan paljoa... työpaikan vaihto, siinä kai se suurin. Kuulun nykyään kategoriaan "Angestellte" entisen "Arbeiterin" sijaan, kieltä osaamattomille voidaan todeta, että länsimaisen lokeroinnin mukaan ylöspäin on menty =)

Kevään aikana minusta hakemalla hakien etsittiin sairautta, ja loppujen lopuksi sitten löydettiinkin jotakin, ei kuitenkaan mitään kuoleman vakavaa(tämän lienee turha kommentti tässä vaiheessa). Huomenna on kuitenkin mentävä jo aamulla aikaisin laboratorioon, kontrollitarkoituksessa.

Terveydenhoitojärjestelmä on maassa huomattavasti parempi kuin Suomessa, terveyskeskuksia ei ole, vaan kaikki lääkärit ovat yksityisiä ja lääkärille pääsee samana päivänä. Valtio kustantaa kaiken, myös lääkkeet ovat ilmaisia.

Tämän etuuden saamiseksi on kuitenkin oltava töissä ja kartutteva verokassaa. Palkasta menee erilaisia vähennyksiä osapuilleen samanverran kuin Suomessa, joten Suomessa varmaan nuo täällä terveydenhoitoon ohjattavat rahat ohjataan johonkin muuhun.

Nyt on kuitenkin painuttava pehkuihin. Toivottavasti seuraava blogimerkintä tulee,ennen kuin seuraavat 8 kuukautta ovat vierähtäneet =)

4 kommenttia

Torontosta

25.8.2008 02:38

Missa olet/asut? Walk in clinikics ?

Simsalabim Jim

25.8.2008 08:06

Miten siellä terveydenhoitojärjestelmä toimii niiden osalta, jotka eivät ole työssä?

martin

25.8.2008 14:12

Sinulla ilmeisesti melko hyvin asiasi?!

Kysyisin samaa kuin Simsalabim Jim.

WBoy

25.8.2008 19:56

Täytyy sanoa, etten tiedä, en tunne systeemiä niin hyvin, kyseinen tilanne kun ei ole koskaan ollut edessä.
Vertailuna Suomeen voisi sanoa, että sosiaaliturva yleisesti on samalla tasolla, joten kyllä täällä kaikki lääkäriin pääsee, sitä en tiedä miten maksut silloin hoidetaan, mutta oletan valtion hoitavan.