Tänään se pikku-lokki sitten tulee. Ystävä vuosien takaa. Kerronkin nyt tästä ystävästäni hieman lisää (ihan vähän vain). Meillä on historia, tavanomainen näissä lesbokuvioissa, eli seurustelimme pikku-lokin kanssa kaiken kaikkeaan noin kolme vuotta ja ystävyytemme on kestänyt sen jälkeen viitisen vuotta. Suhteemme loputtua ei elämä kuitenkaan tuntunut oikealta täysin ilman toista. Koska mihinkäs se rakkaus ja välittäminen katoaisikaan.
Ystäväporukkamme on muutenkin hieman "erikoinen".. Eksiä ja eksien eksiä ja nykyisiä. Kuitenkin olemme yhdessä niin monet asiat kohdanneet ja nähneet, että miksipä sitä muuttamaan kun kerran yhteys on ja pysyy. Nämä ovat niitä ihmisiä joiden vuoksi tekisin mitä vain ja toki samaa odotan heiltä.
Toki joitakin eksiä ja eksien eksiä on porukassamme mukana käynyt ja pyörähtänyt, mutta välillä tulee jotakin tai joku joka siitä ystäväporukasta erottaa. Yhdenkin kadonneen ystävän kohdalla tuntuu ettei hänen vaimonsa pysty käsittämään sitä yhteyttä ja mielen kohtaamista, mikä meidän ystävien keskellä vallitsee. Ehkäpä juuri tätä voisi kutsua luonnolliseksi poistumaksi. Jos ei oma tahto ja halu enää riitä pitämään mukana, niin silloin on parempi luovuttaa. Harmittaa vain kun toisesta kuitenkin näkee, että tahtoa yhä olisi... Mutta vaimon mahtia ei pidä aliarvioida.. :)
Ja sitten on tämä viimeisin murheeni. Ihminen joka tasan tarkkaan tiesi heti suhteemme alussa, että kuinka tärkeitä nämä ihmiset ovat minulle, ja siltikin tunkeutumalla tunkeutuu mukaan.. Ymmärrän kyllä täysyin sen, että ihmiset voivat kohdata tällaisen portaalihuoran (nyt puhun siis itsestäni, sillä kauttani on niin kovin moni ystävä löytänyt toisensa, hyvässä ja pahassa) kautta ja välityksellä toisiaan, niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin, mutta... Mielestäni olisi kuitenkin kohtuullista antaa tilaa ja arvoa, monen vuoden ystävyydelle, parin kuukauden tuntemisen sijaan. Näen kyllä asiat kaikkien kannalta ja ymmärrän (olen hyvinkin looginen ihminen tunnekuohujeni seassa), mutta olisin vain odottanut hieman enemmän toisen (eli minun) huomioon ottamista ja arvon antamista.
Mutta.. Ei se kaikilta onnistu. Tästä vain on seurannut se etten tätä voi unohtaa. Koska ystävyys on minulle asia jonka kanssa ei pelata.
Tästä pitäisikin alkaa toimimaan.. Valmistautumaan illan koitokseen. Pikku-lokin haen ensin kentältä ja sitten suunnataan ystävän työpaikalle tuopposelle ja sitten katsotaan mihin taas päädymme. Ihan sama sinänsä, tuolla porukalla on hauskaa ihan missä vaan!
Parhuutta. Ihanaa! :)
