• audinkopoika

Vettä saavista, keihäsmiehet ja rantapaviljonkia

Torstai meni muuten kivasti, mutta silloin kun piti lähtee asioille, tuli vettä taas kuin saavista kaatamalla.
On tää suomalainen kesä olluna tänä vuonna kosteanlainen, niin "sisäisesti" kuin ulkoisesti ;)

Kisoja tuli seurattua ja aamuyöstä piti nousta oikein seuraamaan miesten keihästä.
No Suomen sade oli saavuttanut myös Kiinan ja siellä keihäskisa venyi kanssa sateen vuoksi.
No onneks oli kotoinen ympäristö silloin suomalaisille ja kaikki kolme keihäsmiestä lunasti paikan loppufinaaliin.
Mitä nyt Pitkämäki hiukan pelootteli ensimmäisellä heitollaan kaaduttuaan pahannäköisesti.
No Tero saa seurakseen toisen Teron eli Tero Järvenpään ja Teemu Wirkkalan.
Finaali si käydään lauantaina, arvakkaapa kuka on silloin TV äärellä kuin tatti ;)

No nyt ne saa si Helsinkiin kunnon ravintola paviljonkin, kun Helsingin hallinto-oikeus hyväksyi asemakaavat Siltasaaren alueelle.
Paasitornin viereen (toimistorakennukseen) kunnostetaan hotelli, noin 170 paikkaa ja rantaan tulee noin 200 paikkainen ravinteli ns. rantaviivasta noin 10 metrin päähän.
Itse en ole alueella muuta käynyt kun siinä ravinteli Juttutuvassa muutaman kerran terassilla muutamn kamun kanssa.