• audinkopoika

Vasenkätisiä

Viikonloppu meni, en eksynyt kumminkaan Tampereelle. Ilmat olivat hiukan sateisia..syy sekin...
No onneksi sain vieraan taas poikkeamaan, taas meni aika rattoisasti.

Niih ja kunnostauduin hiukan, pesin kaikki lakanat ja viltit, sekä osan muuta pyykkiä.
Matot vie odottaa pesuaan..saapa nähä peseekö ne pesula, vai meikäpoika..

Oli mielenkiintoinen kirjoitus vasenkätisistä Aamulehdessä torstaina 9 elokuuta.
Useimmilla vasenkätisillä oikea aivopuolisko on hallitseva. Sen vuoksi esimerkiksi lehden mukaan taiteellisuutta ja luovuutta esiintyy vasenkätisillä keskimääräistä yleisemmin, kertoo lehti.

Vasenkätisyyden arvellaan olevan yhteydessä LRRTM1-geeniin, joka ohjaa aivolohkojen kasvua. Geenin löysivät kuulemma suomalaistutkija Juha Lauren ja tohtori Clyde Francks.

Lisäksi vasenkätisten sukulaisissa vasenkätisiä on kaksi kertaa niin paljon kuin oikeakätisten sukulaisissa.
Lisäksi vasenkätisyys on yleisempää pojilla kuin tytöillä, tietää lehti kirjoitus kertoa.

Kuulemma sakset ovat yksi ongelma. Täytekynää oikeakätinen vetää, kun taas vasenkätinen työntää, jolloin nöyhtä tukkii kynän. Lisäksi viivotin on hankala, vasurin käsi on työskenneltäessä yleensä mitta-asteikon päällä. Ongelma poistuisi, jos mitta-asteikko alkaisi oikealta.

Tunnettuja vasureita esim. Jonna Tervomaa, Heikki Silvennoinen, Jarkko Nieminen, Paul McCartney, Greta Garbo, Leonardo da Vinci, Albert Einstein, Jimi Hendrix, Adolf Hitler, Benito Mussolini, Viiltäjä- Jack, Bostonin kuristaja, Julius Caesar, Fidel Castro, Aleksanteri Suuri, prinssi Charles ja pääministerimme Matti Vanhanen.

Ketähän muita vasenkätisiä on? Kuka ranneliikkeessä?
Itse olen oikeakätinen.

8 kommenttia

Miklo

12.8.2007 22:00

Oikeakätinen myös täällä.

Vermillion

12.8.2007 23:58

Oon melkein vasenkätinen.

Tai siis, lapsena olin periaatteessa molempikätinen mutta kirjoittamaan opittua aloin käyttä vasempaa kättä enemmän. Koulussa sitten menivät ja laittoivat kynän oikeean käteen ja käskivät sillä kirjoittaa. Prkl.

Edelleen oikeastaan kaikki muut toiminnot toimivat joko vasemmalla tai molemmilla käsillä. Kello aina oikeassa ranteessa.

millikan

13.8.2007 10:27

Oikeakätinen, mutta vasensilmäinen (eli esim. mikroskooppiin tiiratessa tai aseella tähdätessä käytän mieluummin vasenta silmää). Mitäköhän sekin sitten kertoo...

Rokkihomo

13.8.2007 18:34

Itse olen oikeakätinen - mutta hörhö.
Pölhö on vasenkätinen - ja pianisti. "Taiteellinen" siis.

En osaa kirjoittaa kynä vasemmassa kädessä juuri ollenkaan - mutta auton rattiin riittää sentään vasen käsi ihan ilman oikean apuakin.

sleepygay

13.8.2007 22:17

Mie oon oikeekätinen. :)

sleepygay

13.8.2007 22:31

Niin joo... Sinut on haastettu.

Kerro viisi ajatusta ranneliikeläisten blogeista. Lähetä haaste eteenpäin kahdelle.

audinkopoika

13.8.2007 23:11

Sleepygay haaste otettu vastaan :D Lähiaikoina tulee vastaus ;)

Lellu

15.8.2007 16:32

mä oon myös vähän molempikätinen, enemmän opetettu oikeaa käyttämään mutta jotkut asiat tulee helpommin vasemmalla. Pitäis enemmän treenata tuota vasenta kättä. Kampaajan työssä oikein kätevää, rasittuu tasaisesti eikä tuu ristiliikkeitä.