• audinkopoika

Lokeroituneet ihmiset

Aloin tossa miettimäään eri ihmisten stereotypioita ja niiden muodostumista.
Kun ihminen kuulee esimerkiksi sanan punkkari, mitä hänelle tulee mieleen? Ehkäpä nahkahousuinen, lävistyksin ja neonvärisin hiuksin varustettu nuori tai nuorehko mies. Mites sanasta malli? Kaunis, pitkä ja hoikka nainen?
Mutta entäpä jos punkkari olisikin nätti tyttö ja malli olisikin pyöreähkö mies?

Meillä on suunnaton tarve lokeroida ihmisiä pelkän kutsumuksen tai kiinnostuksen kohteiden perusteella.
Näin syntyy stereotypia, josta on vaikia päästä eroon.
Stereotypiat määrittelevät tarkkaan, millainen jonkun ihmisen pitää olla. Sempä takia typerien stereotypioiden vuoksi monet muodostavat aivan vääränlaisia mielikuvia ihmisistä, heidän luonteestaan, ja kiinnostuksen kohteistaan.

Monet ihmiset saattavat jopa jäädä ulkopuolelle jostain ryhmästä, kun heidän ulkonäkönsä ei sovi stereotypioiden luomaan ruutuun tai muottiin.
En kiistä, etteikö moni ihminen viestitä ulkonäöllään ja pukeutumisellaan kuuluvansa johonkin ryhmään.
Entäpä si jos haluaa pukeutua siististi, eikä pidä niiteistä tai neonväreistä, mutta kumminkin rakastaa punk- musiikkia ja on muutenkin sisimmässään täysi punkkari?

Emmekö voisi vaan hyväksyä kaikki ihmiset vaan sellaisinaan jota ovat myös sisimmässään, vaikka heidän ulkonäkönsä ei sopisikaan yleiseen tarkkaan määriteltyyn ja rajattuun muottiin.
Ihmisten pitäisi vaan uskaltaa rikkoa noita raja-aitoja / muottiin.
Pitääkö ihmisen olla jotain muuta kuin oma itsensä?

2 kommenttia

tellus

6.10.2007 18:25

Riippuu ehkä ihmisestä pitääkö olla muuta kuin itsensä. Jotkut ei osaa olla täysin oma itsensä. Puhun kokemuksesta:) Ja se on surku. Mutta ideaali kai olisi että voisi olla oma itsensä missä tahansa, eikä se tarkoita sitä että ei voisi käyttäytyä tilanteen mukaan.

Lellu

6.10.2007 19:19

munkin mielestä on tilanteita, joissa ei vaan voi olla oma itsensä, niinkuin tellus tuossa sanoo.vaikka tälläinen ääriesimerkki, että jos haluaa siwan kassalle töihin niin ei voi kieltäytyä myymästä atrian jauheliha pizzaa koska ei halua olla mukana eläinten tehotuotannossa. työ on työtä, aika harvalla on mahdollisuus tehdä työtä täysin omana itsenään. joidenkin työ taas on olla omia itsejään.
ehkä stereotypioissa on jotain hyvääkin, saattaa herättää ihmisen kiinnostuksen tutustua paremmin jos näyttää tietynlaiselta.toisaalta siinäkin on varjopuolensa, jos haluaa tutustua siihen mieheen koska pitää sitä punkkarina, jää se tyttö huomaamatta.
mä oon aika paljon kuullut siitä, etten näytä joltain, esim en oo ollenkaan kasvissyöjän näköinen. no silti oon vegeillyt yli kymmenen vuotta.minkä takia mun pitäisi näyttää pelkästään kasvissyöjältä, kun oon niin paljon muutakin?