• audinkopoika

Kiirettä, Vanhan valtausta ja työttömymyystilastoilla huijattu

Maanantai meni sillai nopiasti. Kiirettä oli joka paikkaan.
No se ei yllätä mua, kun on maanantaipäivästä kyse.
Yleensä silo tuppaa tuleen iso lista tulevia töitä, jota sitten viikolla puretaan.
Lumimyteristä selvisin hyvin. Nokialla auramiehet olivat tehneet hyvää jälkeä. Kiitos heille siitä.

Nyt sitten on taas Vanha vallattu Helsingissä. Yli parisataa opiskelijaa valtas sen tänään vaatien opiskelijoiden asemaan parannusta. Erityisesti asumiseen ja asumislisäjärjestelmään(asumistuki).
No hyvin ajoitettu homma, koska tiistaina tulee kuluneeksi 40 vuotta vanhan valtauksesta.
Vanha Yllioppilastalo on ollut usein tapahtumien keskipisteessä, kyllä välilläkin.

Työttömien määrässä on kerrottu kuulemma liian alhaisia lukuja.
"Työttömyystilanne on synkempi kuin viralliset luvut kertovat. Työttömänä on todennäköisesti 20 000–40 000 ihmistä enemmän kuin tilastot näyttävät. Myös lomautettuja on jopa 15 000 enemmän kuin virallisissa luvuissa. Näin arvioi työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen." kertoo Taloussanomat.
Työ- ja elinkeinoministeriö ja tilastokeskus pitävät molemmat omaa tilasto ja kumpikin on vähätellyt määriä. Tilastokeskus aliarvioi määriä kuulemma enemmän.
Näin poliitikot kuulemma saavat nukkua yönsä paremmin. Niinpä.....

2 kommenttia

Torontosta

25.11.2008 03:29

Opiskelu maksaa ja asuminen, paljon on nuoria maalta kaupungissa opiskelemassa ja taytyy jossain asua. Meilla pidetaan isoa melua koulujen maksuista, ne kynii $$$$ isoja summia jotka usein taytyy lainalla kustantaa ja sita sitten maksaa takaisin puolen ikaansa.

audinkopoika

25.11.2008 16:00

Suomessa asumiskustannukset ovat hirveän suuria tuloihin nähden. Koulumaksut taas ei sillai rasita. Näin ainakin luulen. Korjatkaa jos olen väärässä.