• audinkopoika

Haasteeseen vastattu :)

Tässä vastaan haasteeseen, kertoa viidestä eri blokkaajasta jotakin.

Kesäpoika: Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Kun kävin ranneliikkeen sivuilla ekakerran yhden chatti ystävän pyynnöstä, tutustuin Kesäpojan blogiin. Ystäväni oli suositellut hänen blogin lukemista.
Ensikokemukseni oli häkellyttävä, pystyykö joku noin selkeästi ja avoimesti kertoa homoudestaan ja sen heijastuksista omaan elämään.
Kesäpojalla on taito, jossa on herkkyyttä ja silti asioiden selkeää kyseenalaistamista, sekä toisen ”arjessa” elämistä, välittämistä toisesta ihmisestä. Olin myyty hänen blogiinsa 

Vermillion: Nuoruustango

Uusimpia tuttavuuksia, jota yhdistää minuun sama kotiseutu. Ikä ei valitettavasti, siin on eroa.
Hän oli kertonut 23.12.2006 ensimmäisessä blokissaan ” Minä. 18-vuotias opiskelija. Tällä hetkellä opintopaikkana vielä puolen vuoden ajan "aurinkoinen" Italia, sitten toivon mukaan collegeen jenkkilään lukemaan kuvataiteita. Eli siis pirun taiteellinen ja lahjakas henkilö olen, ja myöskin vastustamattoman charmikas ja hyvännäköinen. Enkä ainakaan juuri koskaan sarkastinen. Siinä kai noi olennaisimmat. Niin joo ja musiikki on myös lähellä sydäntä, kuuntelu ja sen soittaminen. Ja leffat. Ja lukeminen. Ja ruoka ja juoma...”

Kuvaus varmaan pitää paikkaansa, koska olen saanut hänestä juuri tuon vaikutelman;)
Itse lisäisin tuohon vielä, että hän on erittäin malttamaton odottamaan sitä ”omaa kultaa”, voisko sanoa jopa tuskaisen malttamaton. Silti hänellä on myös samalla sitoutumisen ”pelkoa” johonkin ”vakituiseen” kultaan tai jopa vakituiseen paikkakuntaan. Hän haluaisi elää het koko elämän koko skaalan, kokea kaiken maailmassa.

Nykyään lähdössä taas opiskelemaan ulkomaille, jota tässä nyt suren, juuri kun olen hänet löytänyt, olisin halunnut tutustua häneen paremmin tapaamisten kera ;) No maltan odottaa hänen lomiaan.

Pelsepuuppi: Der junge Herr Kliffa

Hänelle ominaista on kämppäkamu kliffa ja saksan kieli.
On ilo lukea hänen biletystään, milloin missäkin. Osaa ottaa elämän ilosta kaiken irti, etten sanois NUORI VILLI JA VAPAA.
Olisi ilo katsella kun hän pyyhältää kotikulman katuja (Turku) mustalla Monarkillaan, joka on kaupungin ”coolein filu”, ois se oiva näky.
Lisäksi hän on hyvän kaffeen ystävä, kuten minäkin. ja ei ossoo kasvattaa kans noita vihreitä ”rehuja” ;)
Lisäksi hän on nuori ja söpö, jota osoittaa myös valokuva hänestä, harmi kun hänkin lähtee ulkomaille (Hollantiin), ois minullakin ollu mahis tutustua häneen, kun hän jopa ”diggaa vanhemmista” tyypeistä ;)

Martin: Omnium fidelium

Vanhempi herrasmies, joka elää tunteillaan mukana, jota ”johdattaa” valittu tie. Miellyttävä persoona, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hänellä on sitä lämpöä, jota harvoilla ihmisillä on.
On ensimmäisten joukossa toivottamassa uudet blokkaajat tervetulleeksi, niin minutkin.
Hänelle on uskonasiat elämän suola, joka heijastuu kaikkeen, sen hän kertoo niin avoimesti kuin joku pystyy, muttei silti tyrkytä sitä liikaa, ei ainakaan minulle.
Voisko sanoa: Rakkaus elää rakkaudessa

Rokkihomo: Rokkihomokokemuksia

On ilo ollut seurata rokkihomon vaiheita ”pölhönsä” kanssa.
Rokkihomo kuvaa sillai kivasti muita tapaamisiaan ihmisiä, ja niitä on aika paljon suvussa ym. tutuissa.
Lisäksi Rokkihomo on musiikin ja teatterin syvä ystävä. Se on hänelle toinen henkireikä, ku ei pelehdi kotonaan Pölhönsä kanssa , tai ole ns. ”akateemisten” ystäviensä kanssa.

Paljon hyviä blokkaajia jäi vielä kertomatta, mut pitäydyn nyt viidessä, ku pitikin.
Elkää si mua hirttäkö, jos luonnehdinnat menee syveen ja saveen ;)

Mutta lupaan kirjoittaa vielä toiste, monesta muustakin blokkaajasta oman käsityksen.
Olette ihania ihmisiä, on ilo lukea teidän kirjoituksia 
Olen pahoillani, kun en nyt kertonut muista…

Haaste lähtee seuraaville kirjoittaa myös viidestä blokkaajasta luonnehdinta-analyysi: Vermillion ja Kauneuspilkku