Mielialapäiväkirja

Tosta edellisestä bloggauksesta saattaa saada sen käsityksen, että oon vähän ihastunut tyttöön, joka on 99% todennäköisyydellä hetero ja nyt oon heti pohtimassa, että voi kun uskaltaisin kertoa sille et tykkään siitä. Ei, ei ole suunnitelmissa säikytellä sitä (vaikken kauhean pelottava olekaan;).Näin oon ainakin kuullut).

Pohdin ihan yleisesti elämääni, miten en oo koskaan uskaltanut kenellekään kertoa tunteistani, ja tuskin uskallan siis jatkossakaan. Enkä usko, että uskaltaisin vaikka tietäisin että kyseinen tyttö ois tytöistä kiinnostunut ja vapaa. Koska siinä on vielä se isoin ongelma jäljellä: eihän kukaan nyt MUSTA voi tykätä? Ainakaan, jos mä tykkään siitä.

Mä mietin myös että ihan oikeinhan tää menee: että TIETYSTI mun pitää odottaa, että se, josta tykkään, tekee aloitteen. Koska vain silloin voin olla varma, että se tykkää musta. Muutenhan mä joko tuun torjutuksi tai sitten se toinen vaan on liian kiltti sanomaan suoraan et menepäs nyt pois äläkä luule itsestäs liikoja.
Niin, minähän teen aina aloitteen, kun tykkään jostakusta. Niinpä.
Että yksinäinen elämä odottaa.

Äh… Mä oon onnistunut taas ihastumaan yhteen ihmiseen. Ainakin silleen vähäsen ;)… Ja mä rupesin miettimään. Mä en uskaltaisi kertoa edes vastakkaista sukupuolta olevalle, että tykkään siitä. Miten ihmeessä mä ikinä uskaltaisin kertoa jollekin tytölle, jonka suuntautumisesta mulla ei oo tietoa, että tykkään siitä? Tarkoitan siis sitä, että vastakkaisen sukupuolen kohdalla se olisi jotenkin ”sosiaalisesti hyväksyttävämpää” ja olisi suurempi todennäköisyys että mä oon edes oikeeta sukupuolta, vaikken muuten sille ihmiselle kelpaisikaan…

Mutta en tosiaan tähän päivään mennessä ole ikinä uskaltanut ketään lähestyä ja pelkään että jatkossakin on niin. Ajattelen vaan sitä elinikäistä häpeää, jonka saan KUN mut torjutaan. Että olinpas tyhmä. Ja sitä, että se ihminen ajattelee, että onpas tolla suuret luulot itsestään!

Odotan, että joku lähestyy mua. Eipä ole tapahtunut tähän mennessä… Tuskin tapahtuu jatkossakaan siis…Eli mä saan olla koko elämäni yksin, mukavaa :(

Siitä ihastuksesta vielä (siis tästä myöhemmästä...). En siis tiedä sen tytön suuntautumista, mutta eiköhän se hetero ole. Miksi ei olisi, kun mä kerran siihen olen ihastunut?!? Mut toisaalta mietin, että eihän mullakaan lue otsassa että TYKKÄÄN TYTÖISTÄ enkä ainakaan omasta mielestäni vastaa mitään stereotyyppiä lepakosta.
Kauheeta teiniangstivuodatusta. Ja ikäähän oli…? (saa arvata jos haluu;)...)

Nyt tää blogi on ihan virallisestikin mielialapäiväkirja :)

Kaikki järjestyi taas parhain päin. Hyvä mieli nyt, vähän levoton tosin.

Tästä on tainnut tulla mielialapäiväkirja...

Eilen sain vihdoin tehtyä osan rästiin jääneistä töistä (paljon on vielä jäljelläkin…). Oli tarkoitus jo torstaina tosin… Luulisi siis että nyt on hyvä mieli, kun on saanut jotain aikaiseksi. Ei ole.
Kun oli hommat tekemättä, ajattelin että olen paha ja saamaton ihminen, mutta mulla oli kuitenkin käsittämättömän hyvä olo! Loogista ;)
Ja nyt, kun viimein sain jotain aikaiseksi, onkin huonompi olo. Ei mulla tosin juuri sen takia huono olo ole, mutta silti. Hieman epäjohdonmukainen taidan olla.

Toinen asia, jossa olen epäjohdonmukainen, on musiikki. Kun mulla on tosi huono olo, kuuntelen sellaista huippukevyttä ”elämä on ihanaa” -musiikkia, joka ei voisi paljon kauempana olla mun senhetkisistä ajatuksista ja tunteista. Ja silloin kun olen onnellinen, kuuntelen synkkää musiikkia. Ehkä siinä on kyse tunteiden tasoittamisesta, sen kultaisen keskitien hakemisesta? Siitä, etten siedä ääripäitä. Tai ehkä mä vaan oon täysin outo.

Viitaten eiliseen bloggaukseeni taivas ei oo vielä pudonnut :). Tänään on tosin ollut pieniä käytännön vastoinkäymisiä, muttei mitään mistä ei olisi selvinnyt tai mikä ei olisi loppujen lopuksi selvinnyt. Jopa paremmin kuin osasi odottaa.
Sydäntä lämmitti myös ventovieraan ihmisen ystävällisyys ja välittäminen mua kohtaan. Ainoastaan mun oma käytös jäi vaivaamaan, etten osannut välittää kiitollisuuttani tarpeeksi hyvin.
Oon nyt näiden parin viime päivän aikana törmännyt vain uskomattoman hyviin ihmisiin. Ainut paha ihminen mun elämässäni olen minä itse :,( Olen itselleni vihainen voimattomuudestani, osaamattomuudestani ja saamattomuudestani. Ja ylipäänsä olen itselleni vihainen, myös ihan ilman mitään erityistä syytä. Pitää yrittää edes osaa tosta pahuudesta poistaa ja yrittää tänään olla ahkera ja tehdä rästiin jääneitä hommia.

Tänään on ollut hyvä päivä. En olisi uskonut sitä vielä silloin kun aamulla juoksin sateessa (ilman sateenvarjoa tietenkin) bussiin ja olin ihan varma että myöhästyn siitä ja niin ollen myös sieltä minne olin menossa. En myöhästynyt. Ja kaikki muukin, mikä olisi voinut mennä pieleen (ja oli lähellä mennäkin) menikin aivan mainiosti. Ja kaikki ihmiset, jotka oon tänään tavannut, on ollut tosi mukavia, ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. :o)

Mut eihän tää nyt näin voi jatkua, kyllä kohta tapahtuu jotain ikävää... (positiivinen ajattelu kunniaan! ;) )