Koukku, paperi ja sakset

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2010.

Virkuti, virkuti

Niherrän tuttavan koirille, kahdelle pienelle spanielitytölle, koristekaulapantoja. Sinistä väriä toivottiin joten saamansa pitävät. Itse olen sinisen suhteen värivammainen eli en siedä sitä yhtään. Minulta ei löydy sinisiä vaatteita eikä sisustusesineitä.

Japanilaiset käsityökirjat, etenkin virkkauskirjat ovat kyllä parhaita! Selkeät ohjeet kuvina ja piirroksina. Kielitaito siis ei tarpeen. Suosikkiaiheitani ovat kassit, pussukat, hatut ja amigurumit.

Pssst... jos liikut Keski-Suomessa, käy Vaajakosken kirjastolla: siellä on esillä käsityönäyttelyni. Aiheena virkatut kakkuset ja leivokset. Heinäkuun puolivälissä näyttely siirtyy Uuraisten kirjastolle.


Päivänsädepyssyn pauketta

Ensimmäinen bloggaus (ja noin miljoonas yritys pitää blogia...) Yritin mukamas kännykän kautta tänne jo jotain lähettää, mutta ei onnannut. Häslä, häslä...

Blogini nimi viittaa käsitöihin. Harrastan juuri niitä tylsiä mummojen käsitöitä, kuten virkkaamista. Nyt joku taisi pyörtyä. Onneksi nykynainen, jopa lesbahtava / bissehtävä, voi ottaa sen virkkuukoukun kauniiseen käteen ja väsätä vaikkapa amigurumin. Amigurumi on japania ja tarkoittaa virkattua / neulottua pehmo-otusta. Eikä mitä tahansa vaan ihan tietyllä tyylillä tehtyä. Söpöyttä ja outoutta pitää olla! Heh!

Ihmissuhteet... no voi perjantai! Kai minä niistäkin jotain joskus tänne kirjoitan. Tällä hetkellä yksi jos toinenkin sisäelin repeilee, koska meneillään on pitkän parisuhteen viimeinen säkeistö. Itse en olisi eroa halunnut, mutta ei ketään voi väkisinkään pitää. Alan vähitellen hyväksyä tosiasian - hän lähtee. Ahdistaa se silti.