Kevätpolkuja

Aurinko tunkeutui juuri tunkkaiseen huoneeseeni, ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin. Sumuinen, pieni kaupunki, johon olen väliaikaisen fyysisen kotini rakentanut, on lumen peitossa, vaikka nythän koivujen pitäisi jo vihertää ja pikkulintujen pukata uusia pikkulintuja maailmaan. Kevät on kummallisinta aikaa, välillä turhuuden ja sekavuuden lentohiekkaa, välillä rakkauden sinfonia elämälle jazzin sointukululla.

Ikkunan takana kevät tuntuu lamaannuttavan kaukaiselta, mutta se tekee selvästi tuloaan: valvotut yöt, levottomuus, sekaviin kasoihin ajautuvat tavarat ja appelsiinien hinnannousu. Merkkeihin kuuluvat myös pakkomielteinen Eino Leinon tuotannon selailu ja eroottishenkiset unet sattumanvaraisista (tai ehkä alitajunnallani on asiaa?) henkilöistä.

Aloin kirjoittamaan blogia, koska minulle suositeltiin harrastuksen hankkimista - vaikka blogi homosivustolle ei tainnutkaan olla äitini mielessä. Koska liikkeellä on suuria voimia, pyrin narsistisesta mielenkiinnosta omia ajatuksiani kohtaan tallentamaan kevätprosessin tänne, ainakin itseni tutkiskeltavaksi.