ja kaikki oli hyvin

Musta tuntuu etta olen jonkinlaisessa risteyksessa. Mulle on luvattu tyota kun opinnot loppuu. Tavallaan se olisi aika taydellista, mutta todella syrjassa. Olen ajatellut etta en halua muuttaa keskelle ei mitaan yksin. Ja se on johtanut siihen etta olen miettinyt paljon tavallista enemman ihmissuhteita.

En ole koskaan seurustellut ja olen ihan liian itsenainen etta voisin antaa kenekaan hairita mun omaa rauhaa. Jos nukkumaan meno yksin olisi helpompaa niin tuskin edes haluaisin tavata ketaan. Joka tapauksessa olen kykenematon pitamaan miehesta kiinni. Mutta olisi kiva jos olisi edes teoriassa mahdollista tavata puoliso. Pitaisiko antaa tallaisen haaveilun vaikuttaa uraan?

Lauantaista on tullut nakojaan koti-ilta. Ihmiset joiden luona olen yota lahtivat ulos mutta en itse jaksanut. Eilen sentaan paasin ulos vanhojen ystavien kanssa, niin kuin olisi taas ollut nuori =). No, villi ainakin =).

Lontoossa ei ihmisten lisaksi ole juuri mitaan mita Edinburghista puuttuu. Olen ihan tyytyvainen etta huomenna lahtee juna kotiin.

Ja kun kiireinen arki taas alkaa niin mielikin taianomaisesti puhdistuu liian syvallisista ajatuksista! Oli hyva paasta pariksi paivaksi vuodattamaan sydanta niiden kanssa joista oikeasti valitan.

Harvinaista herkkua... pitaisi varmaan lukea kouluprojektia varten mutta naina paivina kaiken muun tekeminen on aina niin paljon tarkeampaa. Niin kuin blogin aloittaminen. Hyvaksi tan tilanteen tekee se, etta silla oikeastaan ole valia. Huomenna on kokonainen paiva edessa ilmna suunnitelmia. Ja sain melkein tarpeeksi tehdyksi tanaankin... Nyt tekisi mieli viinipulloa mutta opiskelijapudjetilla niita ei osteta joka viikko.

Nakojaan sita voi olla onnellinen pelkastaan sen takia ettei ole mitaan kunnollista syyta olla onneton. Opiskelu vie suurimman osan vapaa-ajasta eika ole rahaa. Haluaisin miehen mutta etsimiseen ei riita energiaa. Ja parielama varmaan stressaisi muutenkin. Mutta ehka olen vain niin tottunut noihin ongelmiin, etten jaksa niista valittaa.

Parasta tieteellisen aiheen opiskelussa on se, ettei viela pariin vuoteen kannata edes harkita pysyvasti tyoelamaan menoa. Ja tulevaisuuden tyopaikkakin tulee olemaan niin pienipalkkainen ettei tyoelama viela houkuta hirveasti (varsinkin kun tama pirun uusi haalitus hankaloittaa tyopaikan loytamista kasvialalta Briteissa). Rakastan opiskelua. Olisi kuitenkin kiva saada oma asunto joskus, ja ehka sen verran rahaa etta voisi hankkia itselleen jotain pienta kivaa silloin talloin. Kunhan on lainat maksettu. Ja muutama vapaailta viikossa olisi plussaa =). Vietin viime vuoden tyoelamassa, ja vaikka oli hienoa saada kaikkea ylla olevaa, halu takaisin aktiivisesti oppimaan oli kova. Ehka juuri siksi olen niin onnellinen - joka viikon jalkeen voin todeta oppineeni jotain hyvin konkreettista. Ja tietysti olisi kiva lopulta saada uusi sukupuolineutraali titteli - mua arsyttaa monissa lomakkeissa etta pitaa kertoa onko Mr vai Ms. Ellei kyse ole deittailusta, keta kiinnostaa? Pitkan itsetutkiskelun jalkeen olen kylla todennut olevani kaikilla tasoilla mies - vain ristiinpukeutumisesta tykkaava.

Edinburgh on ihana paikka. Syksyn varit vanhassa kaupungissa on henkeasalpaavia. Luokkakaverit on upeita. Kamppiksetkin, kaikki miehia (mutta ainakin paalta pain heteroja), mukavia. Harmi vaan etten viela juuri tunne paikallisia homoja. Vaitan etta homoilla voi olla vaikeaa aloittaa sosiaalinen elama uudessa paikassa. Kayn kylla muiden opiskelijoiden kanssa ulkona kun ehdin, mutta se ei ole ihan sama asia. Homobaareissa olen kaynyt yksin ja yliopiston homojarjeston kanssa, mutta olen ihan liian ujoa tutustuakseni helposti ihmisiin. Tarvitsisin jonkun laheisen homokaverin jolle voisin luontevasti puhua kaikista elaman pienista ja sinallaan mitattomista ongelmista. Puhelin ei ole ihan sama juttu. Saa nahda toimiiko julkinen vuodatus netissa. Ensi viikonloppuna paasen onneksi kavereiden luokse Lontooseen!!! =)

Mita siis pitikaan kirjoittaa... en tieda. Ehka tallainen alku asettaa sopivan alatason kirjoituksille.

Ai niin, ostin tanaan ensimmaiset juoksukengat ikina! Olen pitkaan tykannyt juoksemisesta mutta aina kayttanyt jotain katukenkia tai maastokenkia siihen hommaan. Toivottavasti nyt jalat saa pari vuotta armonaikaa ennen kuin ne on kokonaan pilalla. Kun en ole koskaan urheillut aktiivisesti niin luut ja lihakset on pysyneet terveina (tosin tuskin vahvoina), paras kai olla aloittamatta niiden raakkaysta nyt aivan turhaan!

Olen seurannut melkein joka paiva viime viikkojen homokeskustelua Suomessa. Pitaa kysya jouluna perheelta kuinka iso asia se siella oli. Aika vakavalta keskustelu nayttaa, toivottavasti se johtaa vihdoin homojen tayteen tasa-arvoisuuteen lain edessa. Mihinkaan muuhun ei musta saa tyytya - ja lisaksi viela homovihaan pitaisi pystya puuttumaan...

Onko mitaan sanaa jonka voisi kaantaa tuoksi iki-ihanaksi termiksi procrastination? Aikaansaamattomuus nyt ei ole niin kaukana, mutta sita ei voi kayttaa verbina...