Musta tuntuu etta olen jonkinlaisessa risteyksessa. Mulle on luvattu tyota kun opinnot loppuu. Tavallaan se olisi aika taydellista, mutta todella syrjassa. Olen ajatellut etta en halua muuttaa keskelle ei mitaan yksin. Ja se on johtanut siihen etta olen miettinyt paljon tavallista enemman ihmissuhteita.
En ole koskaan seurustellut ja olen ihan liian itsenainen etta voisin antaa kenekaan hairita mun omaa rauhaa. Jos nukkumaan meno yksin olisi helpompaa niin tuskin edes haluaisin tavata ketaan. Joka tapauksessa olen kykenematon pitamaan miehesta kiinni. Mutta olisi kiva jos olisi edes teoriassa mahdollista tavata puoliso. Pitaisiko antaa tallaisen haaveilun vaikuttaa uraan?
Lauantaista on tullut nakojaan koti-ilta. Ihmiset joiden luona olen yota lahtivat ulos mutta en itse jaksanut. Eilen sentaan paasin ulos vanhojen ystavien kanssa, niin kuin olisi taas ollut nuori =). No, villi ainakin =).
Lontoossa ei ihmisten lisaksi ole juuri mitaan mita Edinburghista puuttuu. Olen ihan tyytyvainen etta huomenna lahtee juna kotiin.
Ja kun kiireinen arki taas alkaa niin mielikin taianomaisesti puhdistuu liian syvallisista ajatuksista! Oli hyva paasta pariksi paivaksi vuodattamaan sydanta niiden kanssa joista oikeasti valitan.
