Heräsin tänä aamuna vailla neljä...
ei vaan nukuttanu enää, ajatuksia miljoona jytisi päässä ja toisten kuorsaus vaan ärsytti....
Ajattelin jo elettyä elämääni ja tulevaa.
Mitä haaveilin nuorempana ja mitä on nyt.
Haaveissani asustelen jossain rannalla pienessä mökissä jossa on suuri terassi rantaan päin.
Omistan vespan ja koiran.
Maalailen,marjastan ja kalastan ja reissaan vespan ja teltan kanssa ja tietysti hauveli mukana.
Ei kauhean suuria haaveita...
Kummallista mutta haaveissani elelen itsekseni ja toki minulla olisi seuraa jos vaan niin haluaisin.
Tämän hetkinen elämän meno on vaan niin monimutkaista ja sressaavaa.
Olen sairaana jatkuvasti ja tuntuu että lapset kasvavat ohitseni...tunnen itseni vanhaksi ja väsyneeksi.
Yöllä kun herään tuijotan kattoa ja mietin onko tämä sitä mitä oikeasti haluan...
Tulee ahdistunu olo ja pakko nousta ylös,tupakalle parvekkeelle ja katsella nukkuvaa kaupunkia ja antaa ahdistuksen lientyä viileässä,pieneksi suruksi rintaan.
Useimpana aamuina aamupala odottaa jo toisia ennen kuin he heräävät.
Onko vanheminen tämmöistä?
Peilistä sinua tuijottaa oudot kasvot ja unen tarve vähenee. On kuumia ja kylmiä aaltoja ja outoja ajatuksia..haaveita ja kaipuuta omaan rauhaan,kaipuuta kaikkeen ja ei mihinkään.
Sisälläsi elää edelleen se nuori ja kapinallinen sinä ja peilissä näät vanhenevan ja oudon naaman.
Entäs seksi sitten.
En vaan halua ja mieluumin tyydytän itse itseni kuin annan koskea jonkun toisen minuun.
Pelottavaa, sillä kuitenkin kaipaan läheisyyttä ja rakkautta.
Mikä minulla oikein on...kummallisia unia ja herään kauhuissani ja mieli kaaoksessa...?
Onkohan toisilla samoja ongelmia...
