Kerro mulle

Epävarmuus syö mua hetki hetkeltä enemmän.

Miksi rakastua, kun rakkautta ei saa vapaasti osoittaa? Mä olen kyllästynyt siihen, että neljän seinän sisällä me ollaan yhdessä, mutta heti kun me astutaan ovesta ulos, me ollaan "vain kavereita". Kotona mä saan silittää sun hiuksia, mä saan suudella sua, mä saan olla siinä ihan lähellä. Silloin sä olet rento ja naurat vapaasti. Ulkona sä väistät mun kosketusta, vilkuilet sivuille ja juttelet vain niitä näitä. Ulkona sä olet kuin toinen ihminen, vieras.

Naurettavaa, että mun pitää miettiä, mitä mä saan kertoa meidän tekemisistä. Mun pitää rajoittaa, mitä mä saan kertoa meistä mun ystäville. Kyllähän nyt kaikki tajuaa, miksi mä vietän sun kanssa niin paljon aikaa. Kyllä mun ystävät ymmärtää sanomattakin, miksi mä olen niin onnellinen. Kyllä ne tietää, miksi mä puhun susta koko ajan. Miksi mun pitää valehdella niille? Ne on mun ystäviä, juuri niillehän mä haluaisin esitellä sen tärkeimmän ihmisen mun elämässä.

Hulluintahan tässä on, että mä siedän tän kaiken. Mä mielummin valitsen sen, että saan olla sun kanssa edes joskus, kuin että en saisi sua ollenkaan. Yhtäkkiä musta on tullut se salaisuus, joksi en koskaan aikonut ryhtyä.

Sä olet jo kolmesti kieltänyt mut. Me ollaan oltu yhdessä niin paljon, että nyt jo kolme sun ystävää on kysynyt meiltä, ollaanko me yhdessä. Ja kolmesti sä olet vastannut, ettei tietenkään olla. Kolmesti mun sydän on saanut iskun. Ja silti mä yhä uudelleen ja uudelleen palaan sun luokse.

On päiviä, jolloin mä inhoan itseäni, kun annan tän kaiken tapahtua. Silti on päiviä, joina mun onnellisuus on niin ylitsevuotavaa, ettei ole epäilystäkään, ettenkö mä jatkaisi tätä.

Kuinka kauan mun pitää jaksaa uskoa, että rakkaus voittaa kaiken?
Kerro mulle.