Halloween-teemaa viikonloppuna

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren

Lokakuun viimeisen päivän iltana anglosaksisissa maissa vietetään Halloween-juhlaa. Alkuaan keltit juhlivat talven alkamista tuolloin ja vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Juhlan nimi on lyhentymä englannin sanoista "All Hallows' Eve", eli juhlitaan marraskuun ensimmäisenä vietettävän pyhäinpäivän aattoa. Brittein saarilta juhla kulkeutui siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin.

Suomessa ja Ruotsissa pyhäinpäivää vietetään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina, ja pyhäinpäivän viikonloppuna ja tuolloin pohjolassakin juhlitaan Amerikan kautta kulkeutuneeseen tyyliin Halloweenia. Myös muinaissuomalaista sadonkorjuun päättymisen juhlaa, kekriä, on vietetty samoihin aikoihin.

Perjantaina ja lauantaina 2.-3. marraskuuta järjestetään muutamissa kaupungeissa Halloween-teemaisia tapahtumia myös sateenkaarikansalle.

Helsingissä ravintola dtm:ssä on perjantaina ranneliike.net -Halloween-bileet ja lauantaina dtm:ssä juhlitaan edellen Halloweenin merkeissä. Dtm on myös ehtinyt 20 vuoden ikään Tampereella Pirkanmaan SETA järjestää Leimarit® lauantaina 3.11. YO-talolla, niin ikään Halloween-teemalla.

Turussa ja Jyväskylässä viikonlopun teemana on Vinokino-elokuvafestivaalit bileineen.

Halloween-juhlijoitakin dtm:n sisääntulohallissa tervehtii upouusi patsas. Ravintola dtm:n historia on jo kahden vuosikymmenen mittainen.

www.dtm.fi
ranneliike.net/bileet
Pirkanmaan Seta - Leimarit

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!