Perjantain pride-keskustelutilaisuudessa Kallion kirjastossa oli mukana kaksi kirjailijaa ja kaksi asiantuntijaa: kirjailija Sami Hilvo (esikoisteos Viinakortti), kirjailija Anja Snellman (mm. Sonja O. ja Arabian Lauri), teologi Ilse Paakkinen (tutkinut mm. ihmisoikeuksien aatehistoriaa) ja kulttuuripersoona Markku Arokanto ("renessanssihenkilö" mukana mm. showbisneksessä).
Keskustelua käytiin siitä, onko homokirjalle tilaa. Jos kirjan merkittävänä henkilönä on homo, lesbo tai transihminen, kirjailijalta helposti tivataan: onko se omasta elämästä. Heterokirjailijan tekemä homokuvaus helposti ohitetaan vaikenemalla tai vaaditaan selvitystä siitä ,miksi hän valitsi homohenkilöitä kirjaansa. Kysellään oikeutta tehdä sellaista, kun ei itse kuitenkaan ole sellaista elämää kokenut. Jotkut kirjailijat ovat leimautuneet homokirjailijoiksi. Osa taiteilijoista ja kirjailijoista välttää tätä aihetta, koska eivät halua leimautua. Kyseessä ovat kuitenkin ihmisoikeudet, ja niitä pitää käsitellä monenlaisten ihmisten näkökulmasta - myös homojen.
70-luvulla ei ollut tilaa olla oma itsensä, 80-luku alkoi olla jo parempi. Oli tietyt paikkat. Silloin oli joitakin vapaamielisiä pesäkkeitä. Onko nyt joitakin konservatismin pesäkkeitä? Mm. kirkossa on vanhakantaisisuuden pesäkkeitä ja ainakin pienemmissä teattereissa vältellään homoaiheita. Yliopiston kirjaallisuudenopetuksessa vielä 1980-luvulla vaiettiin kirjailijoiden homoseksuaalisuudesta. Se aiheutti sen, että monet opiskelijat eivät lainkaan ymmärtäneet homokirjailijoiden käyttämiä metaforeja, kun asiasta ei puhuttu. Asia pitäisi avata, jotta esim. Eeva-Liisa Manneria ja Helvi Juvosta täysin ymmärtäisi.