Suurlähetystö tervehti HOTin kisajoukkuetta

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • HOT Budapest Unkari Eurogames urheilu
HOTin kisajoukkue avajaistunnelmissa

Eurogamesit 2012 Budapestissä on virallisesti avattu. Turvajärjestelyt olivat avajaispaikalla huomattavat, eikä poliisin läsnäolo ei jäänyt keneltään huomaamatta. Avajaiskulkue käveli Eurogames-villagesta suljettuja katuja pitkin, joiden varsilla ei ollut yleisöä, läheiseen kisahalliin. Tunnelma ei noussut korkeuksiin, mutta ihmiset tuntuivat luottavat paikallisten järjestäjien ymmärrykseen siitä, kuinka julkisesti tapahtumaa voidaan Unkarissa pyörittää.

Ennen areenalle astumista kävi Suomen suurlähetystön edustajapariskunta tervehtimässä maamme kisajoukkuetta, minkä HOTin koko joukkue pani ilolla merkille. Joukkueelle toivotettiin menestystä ja onnea. HOTin puheenjohtajana minulla oli kunnia kiittää lähetystöä tervehdyskäynnistä ja kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan.

Kukin maa kutsuttiin areenalle erikseen ko. maan tunnetuimman euroviisun soidessa taustalla. No, Suomen kohdalla tosin soi edellisen maan eli Tanskan Fly on the wings, kunnes kierroksen puolivälin jälkeen kajahti jo Hard rock Hallelujah.

Osallistujien ja paikallisten vapaaehtoisten lisäksi yleisöä hallissa ei juuri ollut, ja pakollisten puheiden jälkeen ihmiset poistuivatkin kuka yöelämään kuka nukkumaan ja valmistautumaan huomisiin kilpailuihin. Jo tänään olivat muuten suomalaisista tenniksen pelaajat tosi toimissa pelaten alkueriä. Varsinaisia kilpailupäiviä ovat perjantai ja lauantai.

Marko Toljamo

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!