Raamatussa puhutaan jopa moniavioisuudesta. Nykyisin siitä halutaan olla hiljaa.

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 9

Teologian tohtori Vesa Hirvonen ja pastori Arja Penttinen alustivat luentosarjassa aiheesta: "Homoseksuaalinen rakkaus kirkoissa" perjantaina 20.4.2012 Kallion seurakunnan Teatteri Kalliossa.

Vesa Hirvonen katsoo luterilaisessa kirkossa ja yhteiskunnassa asenteiden ja määräysten liberalisoitumista tapahtuneen varsin paljon vuosikymmenten kuluessa. Aikoinaan kirkon piirissä hyväksyttiin vain ja ainoastaan lisääntymiseen tähtäävä avioseksi. Kaikki muu seksuaalinen ilmentymä oli kiellettyä, jopa itsetyydytys. Hän totesi, että mitä kehittyneempi yhteiskunta, sen sallivampi se on homoseksuaalisuutta kohtaan.

Kirkkojen ristiriitaisista kannoista hän ottaa esimerkkinä Afrikan kirkkojen voimakkaan vastustuksen homoseksuaalisuutta ja homoparisuhteita kohtaan. Samaan aikaan ollaan kirkoissa varsin hiljaa siitä, että moniavioisuus on käytäntö myös tänä päivänä. Jopa jollakin afrikkalaisella valtionpäämiehellä on useita vaimoja. Vesa Hirvonen tarkentaa että esim. 2. Sam. 12:8 Jumala nimenomaan sanoo antaneensa Daavidille useita vaimoja.

Luterilaiselle kirkolle vieraan luostarijärjestelmän voidaan katsoa olevan jonkinlainen avioliiton vastine. Seremoniat, joilla henkilö liitetään luostarin yhteisöön, muistuttavat Hirvosen mukaan jopa avioliittoon vihkimistä. Luostariyhteisö on henkilölle ikään kuin puoliso. Seksistä luostareiden sisällä on varsin vähän tietoa.

Homoparisuhteisiin suhtautumisissa on eri kirkoissa ollut paljonkin vaihtelevuutta aikojen kuluessa. Kirkko on joskus jopa siunannut miesten välisiä liittoja. Tästä on nyt olemassa selvää näyttöä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hirvonen viittaa Raamatun kertomukseen Davidin ja Joonatanin lämpimästä ja läheisestä suhteesta. Tuohon kuvattuun suhteeseen sisältyi hellyyttä ja uhrimieltä, jollaista löytyy myös homoparisuhteissa.

Kristinuskossa kysymys rakkaudesta on tärkein. Hirvosen mielestä luterilaisessa kirkossa tulisi noudattaa kultaista sääntöä myös, eli katsoa mikä on lähimmäisen paras kussakin tilanteessa.

Pastori Arja Penttinen puhui laajasti rakkaudesta ja sen monista ilmentymistä, korkeimpana on Jumalan rakkaus. Elämä kasvaa rakkauden maaperässä ja elää vuorovaikutuksessa ihmisten kesken.

Hän näkee kirkossa olleen seksittömyyden oletuksen. Naimattomilla ei ole eikä pidä olla seksiä missään muodossa.

Homoseksuaalisuuden peittämisestä (kaapista) hän totesi: "Elämä, mikä ei ole näkyvissä on taakka".

***********

Luentosarjan viimeinen tilaisuus on 11.5.2012 Siunataanko vai ei? – pastori Jaana Partti ja rovasti Liisa Tuovinen.

Tarkempaa tietoa voi kysyä osoitteella ilkka.sariola@evl.fi

Paikkana on Teatteri Kallio, Siltasaarenkatu 28, aivan Kallion kirkon läheisyydessä. Tilaisuudet alkavat klo 18:00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Audio
Vesa Hirvosen alustus otsikolla: "Homoseksuaalinen rakkaus evankelis-luterilaisessa kirkossa." (33:51)
Audio
Arja Penttisen alustus otsikolla: "Homoseksuaalinen rakkaus evankelis-luterilaisessa kirkossa." (13:56)

Edellinen luento: Homoennakkoluulot kierrätetään Raamatun kautta ´Jumalan sanaksi´

9 kommenttia

Tässä olisi lisää keskustelua. Poikkeuksellisen homovastainen Risto Rautkoski, joka ei lainkaan halua ymmärtää esim. Setan periaatteita ja syyttelee milloin mistäkin, nyt moniavioisuuden ajamisesta, kirjoittaa muun muassa: "Ihmisten tasa-arvoajattelu johtaa ilman kristillistä arvomaailmaa helposti siihen, että aikuiset ihmiset voivat solmia millaisen liiton tahansa."
Ajatella!

Risto Rautkoski: Kristillinen avioliitto ei ole ..!

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=250&id=35257
Puhutaanhan Raamatussa hyväksyen moniavioisuudesta, siiinä kuin orjuudesta, vihollisten tappamisista viimeiseen henkeen, kuin vaimoista joinain esineinä joita kaupataan.

Niistä halutaan olla hiljaa? Lähes joka kirjahyllystä tuo kumminkin löytyy!