Kauan sitten, maailman Toisen ajan lopulla haltiasepot takoivat Mahtisormukset, joista Kolme annettiin haltioille, Seitsemän kääpiöille ja Yhdeksän ihmisille. Näiden Sormusten voimalla kukin niitä kantava saisi alamaisensa puolelleen ja Keski-Maahan saataisiin viimeinkin rauha. Mutta kaikki ei mennyt niin kuin piti: Sauron, Mordorin Musta Ruhtinas, takoi salassa haltioilta vielä Yhden Sormuksen, joka alisti kaikki ne muut Mahtisormukset valtaansa, joita Sauronin käsi oli koskettanut.
Myöhemmin, maailman Kolmannella ajalla Suurin Sormus löytyy sattumalta sen kadottua tietoisuudesta moniksi ja taas moniksi vuosiksi. Sormus joutuu muutaman epätodennäköisen sattuman kautta nuoren hobitin, Frodo Reppulin, käsiin. Frodon tehtäväksi lankeaa kotinsa jättäminen ja vaaroja täynnä olevasta matkasta, halki Keski-Maan aina Tuomiovuorelle asti, suoriutuminen ja siellä Sormuksen tuhoaminen. Ja Sormus on ainoa asia, minkä Musta Ruhtinas tarvitsee alistaakseen Keski-Maan jälleen valtaansa.
J.R.R. Tolkien kirjoitti Tarun sormusten herrasta toisen maailmansodan alla ja sen aikana. Monet ihmiset ovatkin sanoneet, että Tarussa näkyy aikakauden vaikutteet selvinä (esimerkiksi idässä paha, lännessä hyvä). Tosin Tolkien itse on nämä väitteet kieltänyt täysin tuulesta temmattuina. Kirjassa on tuhat sivua, monen monta laulua ja runoa, jotka kaikki ovat Tolkienin itsensä käsialaa. Monien mielestä, myös itse kuulun heihin, kirja on hyvinkin verkkaisesti etenevä, suoraviivaista juonta noudattava teos, joka kuitenkin onnistuu kerta toisensa jälkeen viihdyttämään kaikkien sivujensa verran.
Kirjan esipuheeksi on kirjoitettu tietoutta hobiteista ja heidän tavoistaan, että lukija saisi edes pientä taustatietoutta tarinaan, ellei hän ole lukenut kirjoja Hobitti ja/tai Silmarilion, jotka sijoittuvat aikaan ennen Tarua. Viimeisen luvun jälkeen alkaa vielä noin sadan sivun verran liitteitä, joissa käsitellään niin sukupuita kuin Tolkienin luoman haltiakielen ääntämystä ja kirjoitusta.
Kaiken kaikkiaan kirja on kokonaisuutena niin sanotusti kaikkien fantasiakirjojen äiti ja isä samassa paketissa. Monia nykypäivän fantasiakirjallisuuden luomia stereotyyppejä ei olisi ilman Tarua sormusten herrasta ja onpa herra Tolkien onnistunut vaikuttamaan jopa joidenkin sanojen englanninkieliseen kirjoitusasuunkin. Suosittelen kirjaa lämpimästi, sen itse 10 kertaa läpi lukeneena. Ja jos kirjaa ei itselleen halua ostaa, sen voi kätevästi lainata kirjastoista, sillä yleensä se löytyy kolmeen osaan jaettuna: ensimmäinen on Sormuksen ritarit, toinen osa on Kaksi Tornia ja kolmas on Kuninkaan paluu.
Ja syy siihen, miksi Taru on arvosteltu ranneliike.netin sivuilla. Kirjassa on vahva homoeroottinen lataus jo senkin takia, ettei kirjan päähenkilöistä kukaan ole nainen. Tolkien tosin on oman aikakautensa uhri: naisen paikka ei ollut reuhata ympäri maailmaa, vaan pysyä kiltisti kotona hoitamassa kodin askareita. Sivuosissa olevat naiset ovatkin sitten jämäköitä ja omatahtoisia.
Monet kirjan lukeneet (ja nyt elokuvatrilogian ensimmäisen osan nähneet) ovatkin sanoneet huomanneensa esimerkiksi Frodon ja Samin välillä "jotain muutakin kuin ystävyyttä", mutta asiaan tietenkin voi vaikuttaa se, että kirja on kirjoitettu jo yli puoli vuosisataa takaperin.
Itse luin kirjan viimeksi englanniksi ja ainakin kieliasultaan kirja hupaistutti minua kovin: usea asia on "queer", jopa muutamat henkilöt. Tämän lisäksi nuotioon heitetään usein "faggot"teja, jotka eivät suinkaan ole homoja, jotka poltettaisiin rovioilla vaan oksakimppuja. Tällaiset sanat ja niiden nykypäivän merkitykset tuovat omalta osaltaan aika mielenkiintoisen näkökulman kirjan lukemiseen.
En sano, ettäkö kirja kuuluisi jokaisen kirjahyllyyn ehdottomasti. Suositeltavaa se ainakin olisi, sillä Taru sormusten herrasta kuuluu nykypäivänä ehdottomasti yleissivistykseen samalla tavalla kuin Seitsemän veljestä tai Vanhus ja meri. Ja niille fantasiafriikeille, joita maailmaan kuitenkin mahtuu, tämä kirja on perusteos.
Elen sila lumenn' omentielvo!
-Druusi Puumis