´Sikspäkkei ja jatsii - kun nörtit Jazzeille lähti´

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • Toimitus Ranneliike ry


Pori Jazz, tuo musiikkifestivaali vailla vertaa. Ihan aluksi ajatus "plimpleti plomps - pööp tuttuttudadadaaa" -festivaaleille lähtemisestä tuntuu todella oudolta. Onneksi jossain järjestäjäorganisaation syövereissä on vuosien saatossa kasvanut ajatus, että "Pori Jazz" on vain nimi kansainväliselle musiikkifestivaalille, jonka tarjonta voi olla todella rikasta ja oikein tiukkapipoinen Jazz voidaan dumpata muutamalle päivälle ja muu aika pystytään näin pyhittämään sille itselleen, kaikenlaiselle musiikille.

Kun "jatseille" lähdetään lähdetään sinne yleensä useammaksi päiväksi. Tänä aikana voi tapahtua mitä tahansa, siksi onkin suotavaa tiedustella ystävä/tuttavapiiristä majoitusta, sillä Pori on tuon 7 päivää niin tukossa, että anoppikin on ihmeissään! Tältä pohjalta siis nytkin lähdettiin matkaan. Majoitus löytyi kaverin vanhempien pihalta, asuntovaunusta ja muukin ylläpito sitten sen mukaisesti "perhepiiristä" mukaan lukien saunat, grillaukset ja kulkemiset.

Erityisen tärkeää on suunnitella matkavarustus huolella, sillä olosuhteet ja sää voi yllättää. Niinpä nytkin mukana kannettiin huomattava määrä elektroniikkaa ja yksi sateenvarjo. Puhtaat vaatteet, tai siis yhdet kalsarit ostettiin aseman läheisyydestä City-marketista. Koska elimme helleaallon huippua myös juomapuolesta oli pidettävä hyvin huolta, 6- ja 12-pack löysi kummasti perille.





Yhteydet ovat elintärkeä ominaisuus tämäntyylisillä matkoilla. Mukana kulki hyvin 2 kannettavaa tietokonetta, latureita ja vara-akkuja sekä LAN:n pystytykseen tarvittavat romppeet. Matkayhteydeksi varattiin GPRS ominaisuuksilla varustetut kännykät, jotka tosin osoittautuivat tarpeettomiksi sillä Itse asuntovaunuun vedettiin tapahtuman ajaksi laajakaista internetyhteys isäntäväen ADSL -liittymästä.

Koitti sitten kauan odotettu lauantai, pääkonsertti. Esiintyjinä mm. Pianotaiteilija Keiko Matsui, Maailman pienin Big band Don Johnson Big Band ja hämärä hattutaiteilija Jamiroquai. Hellettä oli (tietenkin) ja matka tapahtumaan kilisevää kylmälaatikkorekeä raahatessa tuntui kestävän ikuisuuden. Edellinen bussi, jonka matkassa meidän piti Meri-Porista keskustaan tulla oli keittänyt Kaanaan tienoilla ja pääsimme matkaan parisen kymmentä minuuttia myöhässä uuden yrityksen ja vaihtoauton turvin. Perillä kaupungissa suuntasimme suoraan terassille matkasta toipumaan, vaikka ensimmäinen esiintyjä olikin jo aloittanut soittamisen Kirjurinluodon konserttipuistossa.

Hetkeä myöhemmin me ja 26 000 muuta sullouduimme tiiviiksi massaksi konserttipaikan lavan tuntumaan. Oli aika aloittaa "vakava" konsertoiminen. Piknik-korit avattiin, ja niistä levitettiin iso määrä kaikenlaista nammua syötävää ja juottavaa. Tässä kohtaa on mainittava, että tuon 26 000 ihmisen joukkoon mahtuu jos jonkinlaista taapertajaa ja kun hellekeli oli olivat ihmiset pukeutuneet myös sen mukaisesti. Käytännössä naisväki bikineissä, pojat ja miehet pelkissä shortseissa, joskus jopa pelkissä uimahousuissa. Siinä oli Six-Pack:ä kerrakseen, kun katsoi minne vain, aina pisti esiin hyvin ruskettuneita lihaskimppuja, lautavatsoja ja nöpöxejä teinixejä :-)

Digikamera suorastaan savusi ja muistikortit täyttyivät kuvattavien vyöryessä enemmän ja vähemmän läheltä ohi, jopa nännietäisyydeltä!

Keiko kapusi lavalle aloittamaan oman esiintymisensä. Hyvä jatsaaja käy aina ennakkoon tutkimassa esiintyjälistat ja vierailee tämän jälkeen artistien www-sivuilla ottamassa tuntumaa musiikkiin ja tyyliin. Keikon kohdalla tunnelma oli odottava. Eikä Keiko pettänyt, kappaleet olivat toki tuttuja ahkeran esikuuntelun vuoksi, mutta nyt ensikertaa kunnolla kuultuna musiikki oli soljuvaa, melodiat kauniita ja ne pakolliset Jazz-tyylit pistivät juuri sopivasti esiin siellä ja täällä. Myös yleisö kiitti artistia kuuluvilla aplodeilla.

Kuulutuksen mukaan seuraavaksi lavalle kapuaisi Don Johnston Big Band (myöh. DJBB), odotettavissa olisi noin puolen tunnin mittainen tauko musiikissa, oli siis aikaa kaapata kamera jälleen mukaan ja lähteä kiertämään luotoa bongailumerkeissä. Sanoin ei maisemia pysty kuvailemaan. Kesä oli tehnyt kaikille oikein hyvää ja bongattavaa riitti ihan syntiset määrät. Vatsa- ja rintalihaksia riitti joka ilmansuunnassa, poikaporukoita lötköilemässä huolettomina vilteillä (joskus hämmentävän tuttavallisen lähekkäin) ja eväitä syöden/juoden ja jutellen. Kameralla oli lopulta hyvin vaikea vangita sitä ilmapiiriä ja läheisyyden tunnetta, joka alueella valtasi. Poissa oli se juro suomalaisuus, jossa naapuriin pidetään korrekti 2 metrin etäisyys jopa keskusteltaessa. Nyt sekalaiset kuppikunnat makasivat lähes peffat vastakkain ja maahan levitetyt peitot, viltit ja alustat peittivätkin koko luodon nurmikon lähes täydellisesti. Tämä on homon paratiisi - ajatus kapusi mieleen vaikka kuinka yritti peitellä sitä ja omaa kuolaamistaan :-)

Olen ollut jatseilla joka kesä lähes 18 vuoden ajan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun koin saavani konsertista väreitä sisuksiin. Siitä on kiittäminen yksinomaan DJBB:tä, niin oli musiikki hyvää. Nimi, jota bändi kantoi ei sanonut minulle vielä viikko sitten mitään, sitten satuin vahingossa kuulemaan heidän tuoreen radiosoittonsa YleX:stä ja ihastuin heti. Bändi osasi soittaa, esiintyä livenä ja mikä parasta, heistä huokui soittamisen ilo. He eivät olleen snobeja jotka tulevat esiintymään ja ikään kuin "näytille", he olivat hieman resuinen joukko nuoria miehiä jolla oli asennetta, energiaa ja halu pitää hauskaa. Tämä asenne veti koko luodon mukaan ja puolivälissä settiä solisti kertoi ilosta hihkuen ja huutaen, että "jumalauta, teitä bailaa täällä 26 000 ja me ollaan se joka pitää menoa yllä"! DJBB:n esiintyminen venyikin yli puoli tuntia koska yleisö sitä vaati ja järjestäjät hieroivat käsiään taalankuvat silmissä :-) Sain koko sessiosta kovin vähän kuvia, sillä piletin itse penkeillä seisten ja hyppien aivan suunnattomasti, kuten kaikki muutkin. Käteeni tuli taputtamisesta verenpurkauma ja ranteet olivat seuraavana päivänä todella kipeät!





Johnstoneiden lopetettua oli aivan pakko suunnata vessalle. Mieletön jono jota hyvää vauhtia humalaiset naisihmeiset horjuen kansoittivat. Helle teki myös sen, että alkoholi meni ihmisillä päähän erityisen vahvasti. Tämä näkyi selvimmin nuorilla naisilla, jotka olivat selvästi seuralaisiaan enemmän humalassa. Saimme huudot eräältä, jo keski-ikään ehtineeltä naikkoselta, hänen mielestään kun me miehet (pojat) olimme törkeitä, kun jonotimme pisulle koppeihin, olihan koppien vieressä aitaa, jonne voimme pienet pilimme työntää ja liritellä nurmikolle. Olin jo hetken kuunnellut naisen kitinää ja totesin, että "rouva on vaan hyvä ja menee itse ihan vapaasti pyllistämään häppärinsä aidanraosta, paikka kun on sellainen, että aita on suoraan viereisen kaljateltan 'takapihalla' ja näin ollen kaikki ne 200 ihmistä, jotka siellä istuvat näkevät suoraan elimet ja kirkkaan virtsasuihkun" ... sain halveksivan ilmeen takaisin. Päästin rouvan edelleni jonoon, että se kitinä loppuu. Rouvan palattua kopista selkeästi huojentuneena sain kohteliaan, mutta nolon anteeksipyynnön ja hyvän loppuillan toivotukset :-)

Illan pettymys oli valitettavasti Jamiroquai. En tiedä, liekö syynä DJBB:n aiheuttama energiapula vai mikä, mutta Jami ei oikein jaksanut sytyttää. Biisit olivat yllättävän tasapaksuisia ja hassuhattuisen tyypin pomppiminen lavasteita vasten ei sytyttänyt. Toki koko luoto biletti, mutta tunnelma oli selvästi vaisumpi, tuli jopa hieman pakkopullamainen olo. Jamin tyyli oli snobimainen ja hänen kakaramainen pelleily mm ison banaanin muotoisen rantalelun kanssa näytti lähinnä amis-teiniksien koheltamiselta kuin gigaluokan artistin esiintymiseltä. Muistihan hän moneen kertaan mainita huumekokeiluistaan ja tupakoinnistaan.

Illan mädän munan saa se rotuvähemmistön edustaja, joka kahteen otteeseen kaatui perheemme ja tavaroidemme päälle 5 promillen humalassaan penkillä keinuessaan. Ekalla kerralla sain hänet kiinni ennen vahingon sattumista ja käännettyä poistumaan paikalta (jota hän ei kuitenkaan tehnyt), toisella kerralla riuhtaisin jo 45 asteen kulmassa penkiltä tippuvan humalikon käsivarresta takaisin ylös, käänsin pois ja tönäisin eteenpäin huutaen korvaan, että "sä menet nyt tuonne puun juureen tai pyydän vartijat poistamaan sut paikalta". Hän uskoi ja lähti klenkkaamaan kohti isoa koivua mumisten jotain kunnossa olemisesta.

Koko reissusta jäi todella hyvä olo. Majoitus, tunnelma ja touhuamiset olivat ehdotonta lomalaatua ja vaikka Jazz-liput olivatkin varsin kalliit on tunne, että rahalleen on saanut vastineen. Samaa taitaa sanoa Jazz-organisaatiokin, voittoa kertyi 10 000 myydyn lipun verran.

Kuvat/Teksti: Hiiru

Ps: Kirjoittaja ei ole musiikki- tai tapahtumakriitikko ja kaikki esitetyt taiteelliset, musiikilliset tai tapahtumalliset mielipiteet ovat puhtaasti kirjoittajan omakohtaisia tuntemuksia/näkemyksiä tapahtumasta eivätkä edusta ranneliike.net:n yleistä mielipidettä kyseistä tapahtumaa tai kyseisiä esiintyjiä kohtaan.

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta